torstai 4. elokuuta 2022

Itsesabotaasiako?

Voiko v***tukseen tukehtua? Mitä en enää ymmärrä?

Kokonainen nainen

Lomailin viisi viikkoa. Viisi. Se on hirveän pitkä aika. Ja se tuntui nahoissani. Olin tyytyväinen. Nautin kesästä. Nautin miehestäni ja tietysti nuoresta miehestä joka palasi Suomeen ja meidän luokse. Nautin ystävistäni, luonnosta, merestä, järvestä, sateen ropinasta ja auringosta. 

Nukuin hyvin, söin hyvin ja tunsin palautuvani elävien kirjoihin. 

Ensimmäisillä viikoilla huomasin, että kivut olivat kadonneet. Ei kipua missään. Ei yhtään. Ihmeellistä.

Puolivälissä lomaa

Olin lupautunut menemään työkoulutukseen. Sen piti kestää kolme tuntia. Siinä meni koko päivä. Aamupäivällä pähkäilin teknisiä ongelmia jotka tietysti jatkui myös koulutuksen alkuosassa. Päivän anti oli kuunnella sujuvasti engantia italialaisella ja saksalaisella aksentilla, mutta portugalilaisen puhe meni kuin vesi hanhen selästä korvieni ohitse. Asiaa olisi ollut vaikka kuinka paljon, mutta aikaa ei.

Minulle selveni hyvin nopeasti, että syksystä tulee vaativa vain tämän yhden järjestelmän kanssa. 

Mietin miten koulutan toiset, kun oma koulutus on kurkistus jäävuoren huipulle. Hapettomassa tilassa oli aivan liian paljon selviteltävää ja testattavaa itselleni. Puristi rintaa. 

Laitettuani läppärin kannen kiinni hengittelin syvään ja päätin unohtaa koko asian loppuloman ajaksi.

Nollauksen nollaus

Viisi viikkoa tuli täyteen ja oli töihin paluun aika. 
Maanantaina aloin käydä läpi järkyttävää määrää sähköposteja.
Tiistaina sain viestin, josta mulla meni kuppi nurin. En jaksa ihmisiä, jotka ei hoida omia tehtäviään vaan siirtelevät niitä muille.
Perjantaina sain oikein appelsiinin kokoisen tukoksen nenääni. Teki mieli repiä hiukset irti päänahasta ja huutaa äänihuulet riekaleiksi...

Lopetin työt ja suljin suuni. Olin hiljaa.

En tiedä miten jaksan. Vähän lamaantunut olotila. 

Ensimmäinen viikonloppu

Jos olisin saanut valita, en olisi lähtenyt perjantaina mihinkään. Mutta koska kauan aikaa sitten oli sovittu että mennään ystävien mökille viikonlopuksi, totesin että lähdettävähän se on. 

Automatkalla työkuviot pyöri neljä tuntia nonstoppina mielessä, miten selviän syksystä, mitä teen sen tyypin kanssa, miten hoidan tämän työn, mitä, miten, miksi, paska, paska, paska... 

Ja kun oltiin perillä ja istuttiin valmiiseen ruokapöytään päästin suustani tuskaisen ähkäisyn ensimmäisen työviikon tunteista. 

Ystävät

Se mies on jutellut aikaisemminkin työhön suhtautumisesta, omista kokemuksistaan pitkältä ajalta. Kuuntelin kaverin puheita. 

Sunnuntaina kun olimme aamiaisella kiitin miestä. Totesin, että yritän taas vaihtaa asennetta, että aamulla aloitan tyhjältä pöydältä, teen oman osuuteni ja kun kello lyö sopivasti, niin mun työhanskat tippuu kädestä ja yritän olla ajattelematta enää työkuvioita. 

Kotimatkalla mietin nelisen tuntia lauseita jotka ovat pyörineet vuosikausia mukanani: 

  • otan oman vastuuni
  • voin aina valita asenteeni, toimintatapani ja ajatukseni
  • muistan olla kiitollinen hyvistä asioista (hyvän asian lähde ei ole minussa itsessäni vaan toisessa ihmisessä tai luonnossa)
  • puhun oman totuuteni, ilmaisen rajani, puhun selvästi ja suoraan (ja tässä törmään seinään, tätä täytyy harjoitella)
  • luotan, että asiat järjestyy, ne on aina järjestyneet
  • ja muistan, että tämä kaikki johtuu osittain koronasta ja 2,5 vuoden etätöistä

Toinen työviikko

Aloitin maanantain tekemällä sarakkeet:

mikä aiheuttaa negatiivisia fiiliksiä
voinko vaikuttaa, jos voin -  mitä minun pitää tehdä, jos en voi vaikuttaa - viisveisaan koko asiasta

Samana päivänä täytin listaa. Seuraavana unohdin täyttää. Keskiviikkona täytin. Torstaista en muista enää miten päivä meni. Perjantaina sain taas soiton, joka ahdisti pirusti kehossa ja veti lihaksiani kieroon.

Sitten aloin surffailla netissä etsiäkseni vaihtoehtoja päänsärylle ja potutukselle. Ehkä opintovapaa voisi olla pelastukseni?

Onko hyviä ideoita?


ps. kaikki kuvat on Kuhmalahdella olevasta Taidepappilasta, jossa taiteilija Teemu Luoto asuu ja tekee keramiikkaa. 

8 kommenttia:

  1. oivoi, tunnistan noita juttuja vuoden takaa...
    Mullahan oli melkoisen kestämätön työtilanne vielä noin vuosi sitten ja olin jo päättänyt jäädä opintovapaalle + etsiä sinä aikana uuden työnpaikan - kun mulle tarjottiin tätä duunia jossa nyt olen.
    En tiedä, onko lopputulos täydellinen, tai edes hyvä, mutta ainakin parempi kuin vanha tilanne. Jo pelkästään se, kun vuosi sitten olin tehnyt päätöksen opintovapaasta, ja rupesin suunnittelemaan mitä ja miten sen aikani käytän, voimaannutti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika, tämän lukeminen helpottaa. Jo se, että kuulee muillakin olleen samanlaisia fiiliksiä palauttaa maan pinnalle :). Luulen, että juuri pään sisäisen ajatusten jahkaamisten lopettaminen auttaa oloon. Opintovapaa tuntuu ainakin itselleni nyt hyvältä ajatukselta, milloin, minne ja miten on kyllä vielä avoinna :D

      Poista
  2. Voi sentään. Kuulostaa todella kuormittavalta. :-( Minulla ei ole tarjota mitään ideoita, mutta myötäelämystä ja telepaattista tukea voin kyllä tarjota. <3 Vaikka eipä niistä taida mitään todellista apua olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, myötäeläminen ja sen kertominen auttaa sekin. Ja kaikki telepaattinen tukikin otetaan nyt vastaan :D Sitä ei koskaan tiedä miten pienetkin asiat saavat toisessa paremmat tunnelmat käyntiin <3

      Poista
  3. Tsemppejä, kuulostaa siltä että paljon stressiä töissä, jaksamisia Birgitta. Onneksi sait kaiken nollattua kesälomalla, ja nauttia Suomen kauniista kesästä, mutta toivottavasti viikonloppuisin saat kunnolla rebtoutua, ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael tsempeistä <3 Kesäloma oli täydellinen ja täällä on edelleenkin täydelliset kesäsäät. Tämä viikonloppu menee sairaanhoitajana, joka se tuntuu nyt helpolta hommalta.

      Poista
  4. Voi ei, voimia Birgitta ♥ Kuulostaa tutulta ja kamalalta. Minullakaan ei ole muuta lääkettä kuin tyyneysrukous, empatia ja sympatia ja se itsestäänselvyys, että aina tasaisin väliajoin kannattaa pysähtyä kuuntelemaan itsenään, että jaksaako tosiaan, onko tilanne yhtään parantunut vaiko peräti pahentunut ja jaksaako näin jatkaa.

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjaana <3, olen tässä miettinyt, että miten jaksan, jos näin jatkuu kuukauden, tai puolivuotta, taikka kaksi vuotta. Tuo pohdinta jo kertoo aika paljon. Onneksi nyt on vielä näin kaunis kesä, eikä räntäsateinen vuodenaika. Pää selvenee aina kun pääsee kävelylle ja vetämään happea keuhkoihin :)

      Poista