tiistai 21. helmikuuta 2023

Puolivälin kuolema

Jaahas, pääsin kuukauden minimalistihaasteessa päivään 16+ ja sitten loppui karsittavat. Kotia on tutkailtu joka kolkasta ja nurkasta ja omat kamat hipelöity. Puolison tavarathan jätetään rauhaan ja hänen läpikäytäväkseen :D

Päivä 12

Löysin pinon muovikortteja, joita en ole käyttänyt vuosikausiin ja joista osa kasvoi melkein sammalta. Onneksi monet liikkeet ovat ottaneet muunlaiset kanta-asiakassysteemit käyttöön. Pidon päällimmäisessä kortissa oli kyllä tietoja etupuolella, mutta päätin olla mainostamatta firmaa tai itseäni ;-)


Päivät 13 ja 14

Sekalainen seurakunta purnukoita, kaulaliinoja, hattuja ja rukkaset. Tuhat kertaa paikattuja ja täydelleen räjähtäneitä villasukkia oli pari kappaletta. Alusvaatteita lähti päivänumeron verran. 

Päivä 15 ja 16+

Päivän saldo oli parhaimmat päivänsä nähneet vaellussukat ja urheilupaidat. Talvitakkia en yrittänytkään mahduttaa kuvaan. Taidetarvikkeista keräsin minulle ylimääräiset hiusterät kierrätykseen, muut kuolleet musteet pistän roskikseen. Plussaldona yhdellä ikkunalaudallani odottaa kaksi amaryllistä intohimoista hortonomia, mutta jos en löydä sellaista helposti, niin komposti odottaa lähistöllä.

Täytyy kyllä todeta, että pidin enemmän konmarituksesta kuin kuukausihaasteesta. Olen ilmeisesti tyyppi, joka mieluummin tekee ison urakan kerralla kuin hivuttaa sitä päivittäin eteenpäin. Vuoden 2015 konmaritus oli minulle niin hieno kokemus, että sen jälkeen keittiööni ei ole tullut ruokien lisäksi uutta kuin surullisen kuuluisat mokkakupit. Olohuoneeseen on tullut vuosien aikana vain 4 kirjaa ja joitain vinyyleitä. Vaatekaappi on ainoita paikkoja joissa on ollut liikettä, mutta koska kesän jälkeen käyn vaatteet läpi ja nyt talvivaatteet, niin turhaa ehkä-joskus-saatan-pitää-tuota-vaatetta ei enää pyöri henkareissa tai hyllyillä. Eli tässä oli minun osaltani tämän haasteen vastaukset, pois lähti 139 tavaraa.

Siivouksen lopetus oli myös syvä huokaus. Opiskelu vie todella paljon aikaa ja ystävänpäivänä saamani viestit työkavereilta ja ystäviltä sai sydämeni kolkuttamaan. Olen ollut niin syvällä opiskeluissa, etten ole pitänyt keneenkään yhteyttä. Kyllä tuntuu kamalalta. Huomasin tietysti jos joku oli laittanut minulle viestiä, katsoin sen iloisena läpi ja mietin, että vastaan kohta kun olen saanut tämän tai tuon homman tehtyä... ja sitten unohdin koko asian. Tunnen itseni hirviöksi!

Tämä ei voi jatkua. Nyt täytyy ottaa järki käteen ja pitää vapaapäiviä viikossa kuten normaalielämässä kuuluu. En voi enää opiskella päivisin, iltaisin ja viikonloppuisinkin. Tästä lähtien yritän pyhittää toisen viikonlopun päivistä vain olemiselle. Toivottavasti harjoittelun jälkeen saan koko viikonlopun itselleni ja ystävilleni, johon mukaanluen myös teidät täällä blogimaailmassa.

Pitäkää itsestänne huolta ♥

6 kommenttia:

  1. aloitin meillä muuttosiivouksen - siis nyt kun nuorimmainen muutti pois -siivouksen :D
    Totesin samoin tein, ettei minulle sovi minkäänlainen tavaroiden laskeminen tai ylipäätään urakan kuvaaminen, minulle sopii paremmin tavaran mättäminen jätesäkkiin.
    Kaipaisin raivausapua: sellaista tyyppiä, joka ottaisi jatkokäsittelyn hoitaakseen, veisi roskiin, kirppikselle tai kiertoon. Olen hyvä tyhjentämään mutta huono jatkokäsittelemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika, olen vähän samaa mieltä, valokuvaaminen vei aikaa, enkä tiedä oliko siitä kenellekään iloa (mutta tulipahan nyt tehtyä, hehheh). Ilman mitään turhia valokuvaamisia tekisin siivouksen niin, että laittaisin vähintään kolme kassia/jätesäkkiä/laatikkoa jonnekin ja lajittelisin tavarat suoraan niihin. Yhteen sekaroskikseen menevät, ehkä roskislajiteltavat omiin pikku pusseihin, sitten sellaiseen laatikkoon/jätesäkkiin/kassiin jota et enää itse tarvitse kierrätykseen vietävät.

      Olen nykyään todella huono myymään mitään. Olen laskenut että siitä saatava rahamäärä ei korvaa enää työtä, jota myynnin eteen teen. No, joissain tapauksissa olen saanut heti myytyä jonkin tavaran, mutta harkitsen tarkoin milloin sellaiseen rupean.

      Mä mietin tässä, että kenties nyt on olemassa "raivaus-ammattilaisia", joilta saisi apua jatkokäsittelyyn. Tai ehkä joku nuori voisi tulla pientä korvausta vastaan tekemään lajittelun sun puolesta. Veisi pois kierrätyskamat yms.

      Tsemppiä muuttosiivoukseen :D

      Poista
  2. Pakkohan sitä on vaan olla ja pitää vapaapäiviä!

    Noita käytöstä poistuneita muovikortteja olen käyttänyt maalaamisessa, toimivat hyvin, kun vetelee suurempia pintoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susu, ehdottomasti pitää olla vapaapäiviä. Mun pitää lopettaa tällainen ylenmääräinen intoilu opiskelusta ;-) ja pitää lötköttelyhetkiäkin.

      Olipas hyvä idea korttien uudelleenkäytölle :D

      Poista
  3. Pääsit aika pitkälle! Minulla meni vähän maku koko hommaan kun olisi pitänyt muistaa kuvata kaikki tavarat ja kun on sairaan nopea tekemään poistoja ja malttamaton saamaan niitä pois asunnosta niin ei ole hyvä yhdistelmä. Toisaalta hyvä että tajusin että tavaraa todellakin on sen verran että riittää ja ei ole mistä karsia. Kunnes tämä wannabe-minimalisti ottaa uuden vaihteen ja karsii vielä näistä vähistä.

    Kivaa loppuviikkoa sinulle 🤍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, valokuvaaminen olikin lisätyötä, joka tuntui vievän aikaa, jota nyt oli aika rajallisesti. Vaikka haaste jäi puoliväliin, niin tämä oli kuitenkin kiva kokeilu. Opin ainakin sen, että mieluummin urakoin isoa kuin päivittäistä siivousta. Siten näen lopputuloksenkin paremmin.

      Mukavaa viikonjatkoa sinullekin <3

      Poista