Saavuttamattoman äärellä

Kuin taudissa,
kuumeen kourissa,
minä avaan ikkunan
ja hengitän raikasta aamun kylmää.
 
Sitten käännän katseeni kuuhun,
tuohon loimuavaan yön valoon.

Sietäisit hävetä. Valvotit minua, sanon sille.
Muttei se vastaa,
hymyilee vain ohuempana harsona
kunnes luovutan otteeni ja
käännyn hiljaa pois.

Olen saanut tartunnan
taudin oireet päivieni hetkiin
  sillä sinä näyt jokaisen kadun kulmassa
   tuoksut viimeisenkin väreeni pinnalla
    tunnut ohikulkevana hekumana
samalla kun aivastan syksyn kylmää.

Sitten kuu iskee minulle silmää
minä isken takaisin ja venyttelen itseni pitkäksi
sillä olen valmis odottamaan
ja minä odotan...
 milloin tuot etäisyytesi lähemmäksi
  milloin tunnen tuoksusi kielelläni
   milloin huumaa saa juoda kaksin käsin...

Mysteeriviesti

Koti oli lähes normaalin näköinen
kun palasin töistä kotiin.

Useamman päivän se on ollut peitettynä
muovilla
pahvilla
lakanoilla
hiekalla,
kanankakkaseinän murusilla
ja leijailevalla pölyllä.

Keittiön pöydälle oli jätetty pieni lappu. Kävelin sen luokse ja katsoin tekstiä:

Nyt on lokakuu ja sinusta näkee sen
                                          sitten oli nuoli alakulmaan

Minä jäin tuijottamaan lappua ja mietin, että mistä sen lokakuun näkee. Keittiössä ei nyt näe iltaisin mitään, kun kattolamppu joutui ikkunaremontin alta lamppujen varaosahautuumaalle... Ja ulos ei ikkunasta näe laisinkaan, sillä remppaan ei kuulunut ikkunoiden pesu, vaan lähmäiset sormenjäljet, imukuppien hienot renkaat, tarran jäämiä sekä pölyä ja likaa.

Pohdittuani aikani miehen tiivistä viestiä päätin, että lokakuun näkee siitä, kun tämä nainen istuu sohvalle (eikä vahingossakaan pese ikkunoita) odottamaan lapun laatijan yllättävää palkintoa.

Tämän lapun on parempi merkitä jotain kivaa ;-)

Opuscolon Limerikki -haaste

Jaa-a, runoa pukkaa. Todella tarkoin säännöin, mutta ainahan haasteessa pitää olla jotain vaikeaa...

Vastaan siis Leenalta tulleeseen haasteeseen ja miettiessäni riimejä huomaan lauantaiaamuni muuttuneen hekumallisen huvittuneeksi.

Limerikki-runokyhäelmäni:

Nuori Lappeenrantalainen kelmi
oli rakkauteni ensi helmi.
  Hän riisui minut, myös vaatteeni,
  kunnes heräsin ja vaihdoin aatteeni:
Hitot, mä en kanssas enää telmi!

       * * * * *

Kun sä vihdoin tulit stadiin
mä vein kitaran ja kengät kaniin
  himoitsin sua hotellin edessä
  uin bändärinä kuin kala vedessä
Illalla uuvuin pesemättömän käsivarteni pariin.

     * * * * *

Helsinkiläisravintolassa istui neito kaunis ja hento
aavistin sen olevan sekä vapaa että rento.
  Häntä mä nyt syvästi rakastin
  enkä tiennyt että oli se kuin pakastin
kunnes poskeani koski märkä oluttuopin lento.

     * * * * *

L niinkuin Limerikki -blogihaasteen säännöt:

1. Kirjoita limerikki, joka käsittelee jotain Suomen kaupunkia. Runo, joka noudattaa seuraavaa kaavaa: "Limerikki on viisisäkeinen, usein pilaileva riimiruno, jonka ensimmäisellä rivillä on mainittava jonkin paikkakunnan nimi. Runomuoto tunnetaan jo 1300 luvulta asti, mutta Edward Learin A Bonk of Nonsense teki sen tunnetuksi ja antoi sille nimen irlantilaisen Limerickin kaupungin mukaan. Runossa pitää keskenään rimmata ensimmäinen, toinen ja viides säe sekä kolmas ja neljäs säe, eli runokielellä: AABBA. (Anneli Kanto, Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä -kirjan alkulehdeltä).

2. Julkaise runosi blogissa. Kopioi tekstiisi haasteen säännöt.

3. Mainitse teksissäsi tämä haasteen alkuperä ja lisää tekstiisi linkki Opuscolon kirjoitukseen (Huom! ilman linkitystä et voi osallistua haasteeseen. Voit käyttää kuvaa lähdeviitteellä)

4. Kopioi linkki kirjoituksestasi kommenttikenttään, jos haluat runosi myöhemmin tehtävään haasteen koostepostaukseen.

5. Lähetä haaste 3-5 blogikaverillesi

Minä nyt haastan tähän pari sanaseppoa:

Ari
Outo Paimen

Ja tämäkin tarina on tosi

suunnilleen näin se meni

Se oli eilen, kun päivällä kipitin Aleksanterinkatua pitkin ohittaen kirjailija Tervon. En moikannut sitä, kuten joskus nuorena tyttönä erehdyin vahingossa moikkaamaan Paavo Väyrystä kuin parastakin tuttua
;-)

Vaihdoin kadun toiselle puolelle, jotta saisin ihailla Minna Parikan kenkäkauppaa. Näyteikkunan edustalle oli kuitenkin parkkeerannut pari turistinaista, joten korkokengät ja iloiset värit jäivät näkemättä ja minä jatkoin pitkillä askeleilla eteenpäin.

Kluuvikadun kohdalla silmäkulmani huomasi vihreän vavan. Käänsin päätäni auringon suuntaan ja mitä näinkään.

Siinä Kluuvikadun kulmassa istui parrakas mies jakkaralla. Kaveri piteli tyynesti vapaa kädessään. Siima laskeutui viemäriin, jonka kansiluukku oli nostettu asfaltille. Ja siinä maassa oli avonaisen viemärin vieressä oli kaksi mahtavaa vonkaletta.

Voi jösses sentään. Eihän siinä voinut kuin levittää hymyn huulille ja jatkaa matkaa pysähtymättä, sillä perille oli päästävä ajoissa maksoi mitä maksoi. Ja voitte kuvitella miten mua harmitti, ettei mukanani ollut kameraa.

Mutta voihan olla, että jonain päivänä vikkelät koipeni vilahtavat jossain piilokameraohjelman pätkässä =)

Kaupunkilaiset livenä

Oli aika rauhallinen aamu,

minä vetelehdin hetken kellon soitua,

sain itseni ruokittua ja vaatetettua

ja sitten katsoin kännykkää.

Tavoitteellisena kaupunkilaisena ;-)

tarkistin mahtaako aamun juna olla taas myöhässä...

Ja mitä hakutulos kertoikaan: Seuraava juna oli peruttu.

Niinpä minä istahdin nojatuoliin. Tyhjensin hetkisen päätäni

ja seuraavan kerran kelloa silmäillessäni minun olikin jo aika lähteä asemalle.

Juna tuli ajoillaan. Vau!

Seistessäni siellä, sillinä toisten sillien seassa, katselin maisemia. Aamuinen sumu oli kerrassaan upea, mutta kohta näkymän peitti tunnelin seinä ja minä siirsin katseeni ikkunoiden sisäpuolelle.

Meitä oli monta seisojaa, useimmilla kuullokkeet korvissa. Istujilla oli pääsääntöisesti kännykkä kädessä, katse alhaalla, peukalot tai etusormet liikkeessä. Joillain oli kirja luettavana, harvoilla enää kynä täyttämässä sanaristikkoa. Tuskin kukaan katsoi ulos, unia sentään jokunen.

Vasemmalla puolellani viiden hengen loossissa reunapaikan nainen laittoi ripsiväriä. Kolme muuta naista tuijotti tiiviisti kännykkäänsä. Ikkunapaikan mies luki vasemmassa kädessään pitelemäänsä tablettia ja samalla kertaa hän oikealla kädellään kirjoitteli viestiä kännykkään.

Sillä on tehokas juna-matka, ajattelin siirtäen katseeni toiselle puolelleni. Kyljessäni seisoi nainen, joka luki pientä kirjasta, jonka aukeama oli avattuna kohdasta "16. sunnuntai Helluntaista". 

Tunsin itseni tunkeilijaksi ja siirsin katseeni takaisin seisovaan ihmismereen. Kaiken näköisiä, miehiä ja naisia, nuoria ja keski-ikäisiä. Jotenkin kerrassaan suloisia. Kauniita. Jokainen. Tietämättä tarinaa, ottamatta kantaa, miettimättä eroja tai samanlaisuutta. Ja sitten eräs nainen nosti katseensa, katsoimme hetken toisiamme silmiin ja kasvoillemme nousi hymyn vire.

Pienen pieni hetki. Ja mieleeni tuli, että olimme kuin pari kapinallista siellä koneiden äärellä =)

Kukat ja mehiläiset

Nuorukainen tuli illalla kysymään osaanko vastata seuraavaan matematiikan tehtävään:

Mehiläinen ja perhonen katselevat kukkaniittyä ja uskovat kumpikin olevansa origossa. Mehiläisen mielestä päivänkakkara on pisteessä (-4, 2, 5) ja perhonen pisteessä (-1, -4, 2). Molempien koordinaatistossa on samat kantavektorit.

a) Kumpi on lähempänä päivänkakkaraa?

b) Missä pisteessä mehiläinen ja päivänkakkara ovat perhosen mielestä?

c) Mitä mieltä päivänkakkara on tästä touhusta?

Kaikkea se tuleekin kysymään, minä mietin siinä sängyssä jo kirjaa lukiessani.

Ja sitten pohdin kuumeisesti
hetkisen...

origo, mehiläinen, perhonen, päivänkakkara, kantavektorit... mitä mieltä touhusta on päivänkakkara?

Ja sitten me hihitettiin matematiikankirjan tekijän rikasta mielikuvitusta =)

Päästä varpaisiin

Olen himonnut iltakävelyjä,
kävellyt himoissani niin paljon,
että koipeni muuttuivat 50 vuotta vanhemmiksi
ja rupesivat hoipertelemaan.

... alaraajojen jäykistely johti myös yläpään vaivoihin, päävaivat taas aiheuttivat ärsytystä,
joka levisi ympäri taloa ja puutarhaa...

Kun raid ei tappanut minua
- tuota kammottavaa inisevää ötökkää-
päätin ottaa itseäni niskasta kiinni
ja varasin ajan hoitoon.

Jos hoitopöydällä sätkähtelinkin holtittomasti,
kimmeltävät hikipisarat noroivat selkäpiissäni
ja kyyneleet polttivat poskiani

niin lopuksi minut palkittiin
kauniin vihreällä lahjanarulla...

Kyllä näillä kelpaa tepastella huomenna töihin =D
Jos kehtaisin, laittaisin kaveriksi upean kesähattuni!