sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Leffassa: Moonlight

Menin elokuviin. Tyhjänä, mitään tietämättömänä ja näin leffan, mistä kirjoittamalla todennäköisesti pilaan jotain hienoa.

Ensimmäinen osa
Olen Chiron, ne sanoo mua Littleksi. Mä juoksen karkuun. Pakenen autioon taloon ja mua pelottaa että ne pääsee sisään. Ne kiusaa mua aika usein, ei kaikki, ei Kevin, joka joskus sanoo, että mun pitää laittaa hanttiin, olla kovempi.

Juan, diileri, näkee tilanteen ja tulee taloon. Mies vie pojan syömään ja kun tästä ei irtoa nimeä tai ylipäänsä muuta tietoa kuin nälkä, hän vie lapsen omaan kotiinsa, jossa tyttöystävä Teresa petaa pojalle sängyn. Aamulla pojan kotiosoite selviää ja äiti näyttää olevan huolissaan sekä pojasta, että vieraasta miehestä. Juan ja Chiron tapaavat myöhemmin ja mieheltä poika saa jotain sellaista mitä muu maailma ei tarjoa. Juan vie pojan merenrantaan, opettaa, kertoo tarinoita ja on paikalla.

Eräänä päivänä Chiron tulee Teresan ja Juanin kotiin ja kysyy muutaman kysymyksen.

mikä on hintti
olenko mä homo
käyttääkö äiti huumeita
myytkö sä huumeita

Juan vastaa arvostavasti, mutta rehellisesti, eikä Chironin elämä ole enää ennallaan. Lapsuus loppuu tylysti.

Toinen osa
Olen Chiron, olen lukiossa. Yritän opiskella, muttei se helppoa ole. Se kusipää kiusaaja on edelleen arvaamaton. Jos vihasin äitiä lapsena, niin nyt sen kanssa on vielä vaikeampaa. Tänään se on sillä tuulella, että mun pitää hoitaa itselleni muualta yöpaikka. Menen Teresan luokse, se antaa mun nukkua luonaan. Teresa sanoo, ettei sen kotona tuijoteta lattiaan, vaan ollaan rohkeita ja nostetaan katse ylös. Kun mä palaan kotiin, äiti kyselee miksen ollut yötä kotona. Sen tuuli heittelee hellästä raivopäähän alle sadasosasekunnin sisällä. Äiti vie multa Teresan antamat rahat ja mun on parempi lähteä muualle. Kuljen läpi yön ja lopulta istahdan rannalle meren aaltojen ja tuulenvireen äärelle. Tapaan sattumalta Kevinin ja asiat tuntuvat hetken verran helpolta ja mukavalta.

Sitten tulee päivä, jolloin se kusipää haluaa taas toimintaa. Se tahtoo verta ja tällä kertaa minun vertani. Mun maailma hajoaa. Kaikki on paskaa ja epäreilua, myös Kevin. Mä päätän ettei tämä jää tähän. Ja mun nuoruus muuttuu...

Kolmas osa
Mä olen Chiron tai ehkä mä olen Black. Mulle ei nyt vittuilla, mä en ole enää vietävissä. Ja vaikka mä en jaksaisi, niin äidin soittoon mä vastaan, mä käyn katsomassa sitä. Yllättäen mulle soittaa myös Kevin. Vanhat muistot nousevat esiin, enkä mä tiedä miksi se soittaa, mitä se musta haluaa. Mutta mä lähden ajamaan kaverin luokse, kuuntelen mitä sille kuuluu, katselen sen juttuja ja kun Kevin ei lakkaa utelemasta, kerron sille jotain omasta elämästäni.

Ja Kevin katsoo mua. Se sanoo, etten mä ole mitä mä puhun tai mitä teen. Mikä mä sitten olen? Sanonko mä sulle, mikä tai kuka mä oikein olen?

_ _ _

Jos jotain, niin tämä elokuva on kaunis ja painostava samaan aikaan. Täynnä tunteita, lähikuvaa ja sanattomia lauseita. Kaikki tuntuu todelta ja käsinkoskettavalta. Mikään ei ole turhaa, ei mikään.

Sun pitää itse päättää
mikä susta tulee
Tämän leffan soisi näkevän jokaisen nuoren, jokaisen vanhemman, jokaisen aikuisen, jokaisen kusipään ja jokaisen kaverin.

Ohjaus ja roolityöt kerrassaan fantasisia.

Ohjaus: Barry Jenkins

Pääosissa:
Chiron - Alex Hibbert, Ashton Sanders, Trevante Rhodes
Juan - Mahershala Ali
Teresa - Janelle Monáe
Äiti Paula - Naomie Harris
Kevin - Jaden Piner, Jharrel Jerome, André Holland


maanantai 13. helmikuuta 2017

Onnen helmiä ja uhkapeliä

Todennäköisyyksiä
nousin aamulla normaalisti, hoidin aamusiistimisen, veden juomisen ja istahdin aamujooga-asentoon... En päässyt pitkällekään kun tunsin, että suoleni oli aivan mutkalla eikä sisukseni voinut hyvin. Vaikken ole ruudinkeksijä, ymmärsin ettei tällä ruumiilla voi lähteä töihin. Aiheuttaisin vain ongelmia, jos en itselleni, niin muille kanssamatkustajille. Luovutin pakottamisen, kömmin takaisin sänkyyn, lämpimän kainalon tukemaksi ja tainnuin saman tien uneen.

Heimoenergiaa
tajun palattua ilmoittelin itsestäni töihin ja sain vastaviesteinä parantavia toivotteluja. Pelkästään jo niiden avulla tunsin olevani piirun verran parempi ihminen. Totesin miten hyvä ja kantava energia lähelläni onkaan.

Uhkapeliä
tyhjin vatsoin mietin pitkin päivää miten eilen nautinkaan valkosipulien ja sipulien pilkkomisesta, niiden sekä mausteiden tuoksusta pannulla ja kuinka vähän nyt tekee mieli mitään ruokaa. Jos jotain halusin, niin mustikoita, joten kaivoin niitä pakastimesta aimo annoksen itselleni kulhoon ja täytin samalla piirakkavuokaan toisen kukkurallisen mustikkaa, mustaherukkaa sekä hiukan vadelmia. Jollen minä piirakkaa tänään voisikaan syödä, niin kenties muu perhe hamuaa pientä herkkupalaa illemmalla. Näin myöhemmin huomaan ajatukseni olleen vähän omituinen, minähän saatan jäädä kokonaan ilman mustikkapiirakkaa...

Satunnaisuuksia
yhtenä päivänä sitä on terve, toisena taas pois pelistä. Yhtenä päivänä sitä saa tarpeekseen kaikesta ja jos oikein hyvin käy, niin samana päivänä katsoo peiliin ja huomaa olevansa toisten vuoksi valittamislakossa. Nyt on kolmas päivä menossa. Kaikkia todennäköisyyksiä ja vedonlyöntejä itseäni vastaan, olen irrottautunut valitusheimosta ja olen satunnaisen satumaisesti onnistunut olemaan valittamatta y h t ä ä n.
pese aina kädet tai hienostele hansikkailla

Olen voiton puolella. Kenties en vielä taudin suhteen, mutta oman rauhallisuuteni suhteen kirkkaammat helmet ovat pulpahtaneet syvistä pintavesistä pintaan.

Kaikkea hyvää sinun viikkoosi. Ollaan kuin ellun kanat tai ainakin jotain sinne päin :)

lauantai 11. helmikuuta 2017

Oksennuspallo

Olen liian pehmeä, minussa ei ole munaa. Jos olisi, tekisin jotain isompaa, näyttäisin tämän maailman huutajille. Niille joilla on sanottavaa kaikkien muiden tekemisistä ja sanomisista.

Kun ei ole,
annan nahkani revetä ja
ulostan oksennuspallon.

Levitän öljyvärini suurelle kankaalle,
maalaan mustan pohjan ja roiskisin punaisella.
Siinä on sulle media se mitä haluat minulle tarjota ja tartuttaa. Loisia kietoutuneensa toisiinsa, imemässä verta ja lihasnestettä. Se mustan harmaa massa, joka on kriittinen kaikkeen muuhun paitsi itseensä, joka ruokkii enemmän hajoittamalla kuin rakentamalla.

Minä inhoan tätä paskaa, tätä ainaista valitusta ja itkupotkuraivaria.
Sotken kankaan ja itseni tyhjäksi.
Ja kun sormilukko aukeaa,
ottaa sivellin vuoron.
Käsi vetäisee mustan päälle keltaisen, ruskean päälle vihreän
ja sinisen
ja lopulta kirkaan juovan.

Näen taulussani kuun kallellaan hymyilemässä
katsomassa äskeistä pientä sekopäätä
otan valoa kädestä
vedän itseni ylös istumaan sen sirppiin
asettaudun katsomaan avoimin silmin
ja huomaan

miten maailma on järjettömän kaunis

mun isä on
niin on mun äitinikin
ja mun kaksi miestä
on työkaverit
mun naapurit on -myös ne jotka ei tervehdi
ihan tuntemattomat tyypit
ne jotka uskaltaa olla rohkeita

Maailmassa on oikeasti enemmän hyvää tarkoittavia ihmisiä. Paljon enemmän, kuin eilinen "mä-vihaan-ihmisiä" -tyyppi junassa tai mitä media ja some tarjoaa tartuttavaksi. Oikesti on. Useimmat niistä vaan saattaa olla hiljaa ja elää. Elää hyvää elämää.

Menen uutis- ja negatiivislakkoon just nyt.

- ei mulla sitten muuta -

_ _ _
kirjoitin yllä olevan eilen, mutta ajattelin etten jaa tällaista sontaa, olen muuten samanlainen kuin muut. mutta minähän olen, mullakin on huonoja päiviä. ja niistäkin huolimatta olen valinnut päävärikseni kirkkaammat sävyt, valinnan vapauden myös siinä miten reagoin toisten tekemisiin. kaikkea ei tarvitse kommentoida, toisten asioihin ei tarvitse tarttua. kaiken ei tarvitse olla niin kuin minä haluan. vaikka napani on oman maailmani keskus, kaikkien muiden ei tarvitse pyöriä napani ympärillä, eikä varsinkaan kumartaa sille.

tänäänkin on kipinöinyt hiukan sähköisiä aaltoja, joten suljen suuni ja toivon palaavani paremmalla tuulella.

pidä itsestäsi huolta

minä hiljenen ja aloitan justnytheti
tee-mieluummin-jotain-kuin-ruikutat -kuukauden

perjantai 3. helmikuuta 2017

Ei muuta kuin omaa kivaa

Yksi päivä ihan vain itselle. Sellainen oli viime lauantai. Listasin vapaapäiväni tapahtumat ylös. Tuskinpa ne muita kiinnostaa kuin minua ja ehkä siippaa... (joka oli poissa paikalta ja voi olla nyt kärpäsenä katossa).

Lauantai 28.1.2017

heräsin 6:30 janon tunteeseen
  • menin keittiöön ja join 2,5 lasia vettä
  • petasin sängyn
  • tein aamujoogan
  • kirjoitin kiitollisuudenpäiväkirjaa
  • seisoin keittiön ikkunan äärellä ja katselin hetken mustaan aamuun
  • surffasin netissä elokuvavaihtoehtoja ja päätin olla menemättä tänään
  • sen sijaan upposin juutuubiin fanittamaan benedict cumberbatchia
Aamiaiseksi keitin kahvin ja tein sitruunavettä, kaveriksi kaksi ruisleipää ja avocadoa, salaattia, kalkkunaa, keltaista paprikaa, basilikaa ja vielä lautaselle kirsikkatomaatteja
  • istuin lattialle katsomaan leffan Only Lovers Left Alive 
  • jonka jälkeen laitoin vinyylin soimaan, makasin sohvalla retkottaen ja kuuntelin A-puolen
  • sitten nousin ylös katsoin olohuoneen ikkunasta sumuiseen päivään
  • ja käänsin Pink Floydin Animalsin B-puolen jatkaen sohvalla röhnöttämistä
  • levyn loputtua makasin vielä hetken, sammutin vahvistimen ja päätin lähteä ulos vesisateeseen.
Takaisin tultua lounas: salaattia sitruunaoliiviöljyllä ja päälle eilistä kanaa. Lisäksi paistoin pannulla pimientos paprikoita, tomaattia, keitettyä riisiä ja kuorimattomia mantelia. Syön. Jälkkäriksi mutustelin vielä tummaa suklaata... (liioitellun paljon)
  • katsoin Areenasta Drunk Historya, muttei se jaksanut naurattaa kovin pitkään, niinpä huomasin ottaneeni päiväunet (johtui varmasti myös siitä suklaan määrästä)
  • palattuani maailmaan tein 40 minuutin kehonpainotreenin
  • suihku
  • pieni kännykkäviestittely retkeileville lintumiehille
  • mielenkiintoisten asioiden opiskelua netissä ja lyhyt max 5 minuutin surffi
  • oman muistikirjan päivittämistä
  • kenkien ja käsilaukun liimauskorjausta
  • järjettömän pitkään liiman irrottelua sormista
Vihdoin iltapäiväkahvit kynttilöiden ja eilen ostettujen tulppaanien seurassa. Nyt olen ollut n. 12 tuntia hereillä. Mitäköhän sitten tekisi... juon toisen kupin kahvia...
  • kuvien muokkailua ja kuvien vientiä tekstin sekaan + radion kuuntelua (liian pitkään :/)
Nälkä ja iltapala: vaaleaa paahdettua leipää avocadolla, toinen ruohosipulicremebonjourilla, salaattia, kalkkunaa, kurkkua, tomaatteja ja lohtujälkkäriksi pieni määrä salmiakkia
  • telkkarista katsoin silmäniloksi Cranchesterin ja hiukan jotain muutakin höttöä
  • lopuksi kirjan lukua ja nukkumaan


Tämä riitti yhdelle päivälle, en millään ehtinyt enempää, heh heh. Oli tosi mukavaa, vaikka päivätanssit unohtuivat. Hoidin tanssit sunnuntaina ennen miesten paluuta.

Ja koska huomenna talo on taas kuin tavallisesti, niin tuleva lauantai tulee olemaan aivan toisenlainen kuin edellinen. Huomenna otetaan taas rauhallisesti ja pidetään huolta omistamme =D

Juuri siitä syystä oikein ihanaa viikonloppua sinulle 

perjantai 27. tammikuuta 2017

Loppu hyvin, kaikki hyvin?

Jo monettako päivää
laitoin villasukat jalkaan
hengitin syvään
taistelin tekniikan kanssa, yritin selvittää nollien ja ykkösten järjestyksiä vaikkei se ole alaani
kuuntelin bluesia radioaalloilla
heiluttelin varpaita jotta voisin
jättää huomiotta kivun
käden, pään, silmän, kaulankin.
Soitin kerta toisensa perään biisejä
naputtelin päivät läpi
keskittyen pelkkään selviytymiseen.

Kun torstaina hanskat tipahtivat
istahdin junan penkkiin
katsoin ulos tyhjin silmin
näin vain: tämä murtaa minut,
makaan raatona jokainen ilta,
tämä viikko ei pääty hyvin.

Pasilassa

Se tuli vastapäätäni
kiemurteli penkille, kosketti vahingossa polveani,
nousi seisomaan ja kiskoi kaksin käsin sääristä farkkuja ylöspäin
istui alas
kiemurteli edelleen
se ei mahtunut niihin kauhtuneen sinisiin lahkeisiin

lopulta virnettä pidätellen katsoin
minkälainen mies taisteli maailmaa vastaan.

Se oli kuin nuori Lenny K
suorastaan syötävä
muttei sille voinut hymyillä myötätuntoisesti
ei se olisi kestänyt sitä
ei vaikka sen jalat olivat leveämmällä kuin janefondalla.

Lenny ja Ross
Tuntuu melkein pahalta, että
päivän voi pelastaa
liian pienillä housuilla varustettu mies ;-)

On perjantai.
Olen hengissä..
Tänä viikonloppuna en tee yhtään mitään mitä itse en halua...

Tästä ei kai voi mennä kuin ylöspäin ;-)

perjantai 20. tammikuuta 2017

Väliaikojen top 5

Mikäli bloggerin laskut pitävät paikkansa tämä on neljässadaskuudeskymmenesviides postaus. Siitä on pitkä aika kun ensimmäinen tupsahti ulos ja viimeisestäkin on aikaa, koska olen ollut muiden asioiden äärellä.

Jottei ote unohdu, ladataan tänään maailmalle viimeaikojen top 5 kuulumiset

Top 1 Ei mitään ja vähän liikaa

Jos ei tee mitään, saa aikaan letkeää olemista. Osaan todellakin olla tekemättä ja olla olemassa. Vastapainoksi tein toista viikkoa tiiviisti kuvia ja tekstiä. Kun tekee aivan päättömästi, niin siitä seuraa siipan rakkaudella annettu moite. Moite taas sai minut nöyrtymään ja tajuamaan, että kädet on kipeämmät kuin aikoihin ja päätin tauottaa tekemisiäni paremmin. Do - Be - Do - Be, historian laulut toistavat itseään...

Top 2 Muutoksen kourissa

Muutos tekee hyvää. Olen vakaasti sitä mieltä. Mutta kun todella ihana huonekaveri lähtee toisaalle vuodeksi ja jättää tyhjän pöydän, joka sekin haetaan pois, niin kirpaiseehan tuo. Nyt työhuoneessani on valintani mukaan tanssilattia, joogasali tai makaa-lattialla-paikka. Jään odottamaan uutta kämppistä, sellaista joka kestää minua ;-)

Top 3 Kaipuun kutina

Jorman lopettamisen jälkeen olen ollut heitteillä. Päänahkanikin on ilmeisesti päättänyt rakastaa vain Jorman käsiä, sillä viimeisten kampaajakäyntien jälkeen päänahkaani on kutittanut niin paljon, että sisäinen paviaanini kirkuu, koska en anna sen raapia. Olisiko syytä doupata allergialääkkeillä...

Top 4 Rakastunut

Yhtenä päivänä heräsin huomioon, että taidan olla rakastunut tähän vartalooni. Siis pyöristyneeseen, ikääntyneeseen ja naksahtelevaan kroppaani. Mitä ihmettä on tapahtunut, en tiedä, mutta nyt kahden viikon kuluttua rakastumisesta olen tiivistynyt ja oloni on kuin keväällä lumen alta kurkottavalla krookuksella.

Top 5 Ahaa!

"Voin Aina Valita Itselleni Paremman Vaihtoehdon"
"Voin Aina Valita Määrän"

Toisena aamuna aloin loistaa hehkulamppuna peilikuvalleni. Kaikki soluni tuntuivat tajuavan tuon ensimmäisen lauseen. Ajatus ei liittynyt ruokaan tai liikuntaan sillä hetkellä, mutta niihinkin tämä sopii kuin nenä päähän.

Ihan tuttua asiaahan tuo on, mutta minä en tajuu, ennenkuin ihan itse tajuun ;-)

Näin tällä kertaa.

Monta hyvää top vitosta tulevaan viikonloppuusi, mitä ikinä ne sinulla ovatkin 



maanantai 9. tammikuuta 2017

Ehtii sitä vielä viimeisenäkin päivänä...


Loma oli ja loma meni.

Olin oma itseni aina eilispäivään asti, jolloin aloin pelätä pahinta, eli muuttumista maanantai-paluu-töihin-angstisten joukkoon.

Mitä pidemmälle päivä eteni sitä selvemmin tunsin, että mankumiseni ärsytti korviani ja kurkkuani kuivasi niin, että rommitotia teki mieli...

En siis ollutkaan sairastunut työallergiaan, vaan ihan tavallinen tauti halusi hyvän kodin itselleen. Viekkaana ajattelin antaa sille kovan vastuksen, ja niin minä söin kovasti tummaa suklaata, lisäksi olin yltiösosiaalinen ja pelasin perheen kanssa ainakin kolme erää Kivi-peliä. En voittanut kertaakaan, mikä todisti minulle ranneliikkeen heikkouden (ja ärtymys henkisen taantumisen). Kukaan ei tuonut minulle kermaa taikka lämmintä kaakaota lohdutukseksi, ja niin minä annoin periksi kaikille kiusauksille ja menin loppuillaksi kerälle sohvan kulmaukseen.

Silittelin itseäni myötäkarvaan ja mietin, että kyllä ainakin maaten elokuvien katsominen parantaa naisen. Lepäsin ensin toisella kyljelläni, kääntyen illan mittaan toisellekin. Nukkumaanmenoaikana olo oli virkeä kuin peipposella ja katselin sinisin kiiluvin silmin sitten koko yön, josko Batman vaikka saapuisi tuomaan unihiekkaa.

... ei tullut...