lauantai 19. elokuuta 2017

Ikuisen maton metsästys

Olen himoinnut mattoa. Ollut jo parisen vuotta silmät killillään tietokoneella ja etsinyt sitä oikeaa. Piirun verran isompaa kuin tämä nykyinen ja kaikki ne entiset. Oikeaa, pitkäikäistä ja niin - täydellistä.

Olen nähnyt kauniita paimentolaismattoja,
allergisoivan villaisia,
suloisen kirjavia uusiokäyttöisiä palamattoja, matalanukkaisia,
kalliita, mauttomia, halpoja,
ihanan puuvillaisia, herkän silkkisiä, keskinkertaisia, uusia, käytettyjä ja silleen...
Olen uhrannut tunteja tietokoneella. Olen hipelöinyt ohimennessäni sitä sun tätä. Välillä olen halunnut unohtaa koko asian, vain palatakseni uudestaan etsinnän pariin.

Kesäloman ensimmäisen päivän kunniaksi mies ehdotti lounasulkoruokintaa. Minä mietin: ehkäpä, jospa, mitäs jos kuitenkin yrittäisin vielä. Suostuin ehdotukseen ja supatin korvaan voisimmeko aterian jälkeen käydä yhdessä, vain yhdessä, sisustusliikkeessä. Mies oli hövelillä tuulella ja lupasi lähteä kaverikseni. Navat täynnä hyvää ruokaa ja olo raukeana me lopulta suuntasimme huonekalukauppaan. Liike oli upea, täynnä valtavia huonekaluja, aivan uskomattoman hienoja. Mutta niille minulla ei ollut tarvetta, en tarvitse kotiin hyllyä, lipastoa, sohvaa, ruokapöytää, tasoa, en kerrassaan mitään muuta kuin sen maton... Juttelimme innokkaan isännän kanssa ja totesin "mattoja et sitten myykään". "En myy, mutta voisitte käydä aivan lähistöllä olevassa mattomyymälässä", sanoi kaveri ja antoi meille osoitteen käteen.

Mattokaupassa oli kauppias valmiina odottamassa. Hän uteli mihin huoneeseen matto tulee, minkä kokoinen olisi toiveissa ja sitten alkoi sellainen mattohuiske, ettei paremmasta väliä. Lopulta sormemme osoittivat kahta mattoa. Ei ole totta. Todellakin meitä molempia miellytti kaksi aivan erilaista mattoa. Ihmeitä tapahtuu, ajattelin...

Saimme molemmat matot kotiin testattavaksi. Levitimme ensin toisen lattialle ... ihan ok ... katsotaan vielä tuo toinen ... Ja silloin rakkauteni syttyi. Oli kuin meri olisi saapunut kotiimme, matto aaltoili sormien alla, tuntui paljaalla jalalla kuin hienon hieno hiekka rannalla, siihen makaamaan käydessä keho leijui pilvien päällä vai kelluinko meren aalloilla.

Kannoimme matot takaisin kauppaan. Tilasimme oikean kokoisen itsellemme. Nyt odotamme viestiä uuden valtamerimaton saapumisesta. Sitä ennen loikoilen nykyisellä karvalankamatolla, sanon sille monet kauniit hyvästit, kiitän sitä hyvästä palveluksesta ja alan valmistautua kierrätykseen.

Miten helposti asiat joskus tapahtuvatkaan. Hyvällä fiiliksellä ja vastustamattomasti.

Ajattele kulta, nyt me ei enää tarvita sänkyä laisinkaan...


sunnuntai 13. elokuuta 2017

Miehen voima

Vaikka minä hengitän kiivaasti
menen ruttuun kun sattuu
kasvan suureksi ottaessani mittaa sinusta

minä tunnen henkesi
sen loimun joka nahkasi sisällä
levittäytyy ympärille

Anna mennä! sinä sanot
katsot kuinka luonto vetää minua toiseen laitaan ja minä taistelen vastaan
   tai sulaudun yhteen
et puutu, et lähde mukaan
hengität vaan ja olet tiukasti vieressä

Sinäkin saamarin passiivis-aggressiivinen!
   senkin May the Force be with You!
ja purskahdan nauruun.

Juuri tuon takia
juuri tuon
minä rakastan sinua

niin kuin hullu puuroa

nainen ja sen mies

perjantai 28. heinäkuuta 2017

Jekku -se ei saa joka ei kokeile

Nuoruuden kuukauteni on kohta ollutta ja mennyttä.
Olin ensin töissä ja nyt vielä vähän aikaa lomalla.
Kehoni on ollut välillä armollinen ja viriilin innostunut ja toisinaan se saa minut epätoivoiseksi.
Mutta yksitoikkoista ei siis ole ollut, hehheh...

Koska olen ollut kovin hiljaa täällä blogissa, ajattelin antaa pieniä makupaloja tapahtumista. Näin saan hiukan kirjoittamisesta kiinni ja jokunen vanha blogiystäväni huomaa, etten ole poistunut maailmasta ;-)

Matti Peltokangas -Kuiskaus
Kesälomamatkamme yksi osa päättyi Mäntyharjun taidekeskus Salmelaan. Mustat sadepilvet käänsivät suuntansa toisaalle, kun me etenimme taulusta ja patsaasta toiseen.

Minä ihailin eniten Matti Peltokankaan Kuiskausta ulkona ja sisällä taas Veikko Myllerin soittajia.

Hetkisen verran huokailin ja mietin, että ... Olisinpa kouluttautunut kuvanveistäjäksi (siis olisipa minulla ollut lahjoja :) ja kiihkeää nuoruuden sitkeää paloa). Sitten huokailin lisää ja toivoin, että olisipa edes kamalan paljon rahaa, jotta voisi ostaa kaikki upeat veistokset omaan isoon kotiin, jonka siivoisi joku toinen kuin minä itse =D.

Kun kyldyyri ja kyrkan on katsottu, kioskijäätelöt syöty, olemme mielestämme kokeneet täällä kaiken mahdollisen ja astelemme kohti parkkipaikkaa. Sitten kuuluu kirkkaalla naisen äänellä huudettu:
J E K K U!

Katsomme vastarannalle. Siellä kolme naista seisoo laiturilla. Jekku! .... Jekku!!  ..... ..... Jekku!!! sitkeä huuto kaikuu veden päällä.

Koira on saanut hyvän vainun sorsapoikueesta. Emot -kaksi kappaletta- uivat pienokaiset mukanaan Jekkua pakoon. Ensin kierretään lenkkiä vasemmalle ja sitten kaarretaan oikealle. Lintuja himoiten Jekku ei korvaansa lotkauta rannalla huutelevalle emännälle. Viisaat lintuemot lyövät päänsä yhteen ja hajaantuvat. Toinen antaa koiran lähestyä itseään, samalla kun toinen siirtyy poikueen kanssa sivummalle.

Ero-emo vetelee siksakkia Jekku perässään. Ensin mennään tuohon suuntaan ja kohta taas toiseen. Emännän kimeät Jekku! -huudot kiirivät ympäri aluetta, muuten on aivan hiljaista. Sitten koira kääntyy ja alkaa uida laituria kohti. Mutta mitä tekee ero-emo? Se lennähtää Jekun viereen, liekö näyttää kieltäkin ilkeästi, sillä himo iskee ja Jekku alkaa taas uida kilpaa sorsan kanssa.

Toinen naisista on kiertänyt rannan viereemme. Ero-emo on jo kolmesti lennähtänyt laituria kohti uivan Jekun viereen ja saanut koiran sekaisin. Naisilla hätä kasvaa ja lopulta vastarannalla kolmas nainen riisuu housunsa ja paitansa ja astuu veteen. Arvaan, ettei vesi ole lämmintä, mutta sitä ei naisen eleistä huomaa. Hän ui koiraa kohti, samoin tekee ero-emo. Hölmö lintu, ajattelen, se tuskin ymmärtää että koira uisi laiturille, jos sen antaisi olla jo rauhassa. Lopulta nainen tavoittaa Jekun, saa siitä kiinni ja vetää sen rantaan. Jekku nostetaan kuivalle maalle, emäntä vie sen kauemmas, kolmas nainen nousee laiturille ja jää kuivattamaan itseään. Minä mietin, että taidepläjäys taitaa olla hänen osaltaan uitu.

Ja mitä jäi siis eniten mieleen Mäntyharjun keikalta:

Jekku -mitä reippain lintukoira, jolla on oikein sopiva kutsumanimi
Kolmas nainen, joka oli viisain (toimi ei vain huudellut) ja joka olisi pitänyt pyytää lämmittelemään kuumaan autoon, sekä saksalaismiehet jotka hihittelivät vieressämme kuin pahaiset kakarat ;-)

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Torstai on edelleen toivoa täynnä

Yhtenä aamuna minä astun portaita alas, kohti pimeää pitkää tunnelia.
Viimeisillä rappusilla vastaani tulee nainen. Vilkaisen hänen oikeassa kädessään olevaa valko-ruskeaa keppihevosta ja toisessa suloisesti pursuilevaa käsilaukkua.  Hepalla on kaunis villi harja ja naisella tiukka ote. Melkein käännyn katsomaan, mutten aivan kehtaa... Niinpä kuuntelen mielenkiinnolla, nouseeko nainen hevosensa selkään ja kopisuttaa rappuset klo klop klo klop.  Näen sieluni silmillä, kuinka hän ylös päästyään läpsäyttää omaa reittään terävästi, huudahtaa Jiiihaaa! ja tuuli hiuksia heiluttaen jatkaa aamuista matkaansa työpaikalleen...

Usean tunnin jälkeen, sinä samaisena päivänä.
Minä avaan ulko-oven, nousen pieniä portaita ylös ja raikas ilma ravisuttaa päivän aikana kuolleet aistini hereille. Kuurosade on pessyt kaiken turhan pois, se on antanut tilaa auringolle. En mieti onko se vain vapaus, joka tuntuu nyt täydelliseltä, vaan katsahdan taivaalle ja huomaan hymyileväni. Kun käännyn talon kulmalta, näen edessäni kiiltävän, rakkauden punaisen, avoauton. Sen pintaa koristaa isot sadepisarat, ja kuin timantit ne häikäisevät kauneudellaan. Minä mietin voisinko saada kuvan noista valtavan kokoisista vesipisaroista kaarevan konepellin päällä, mutta nuoren miehen vapauden kaipuu on nopeampi. Hän kääntää avainta, kevyesti rattia ja kaartaa kohta vasemmalle kaupungin huumaan...

Ja kun ilta saa,
minä lähden merenrannalle, keinonurmelle seisomaan ja kuuntelemaan Paula Vesalaa. Lähden vain sillä ehdolla, että lupaat ilman olevan kuivan ja lämpimän. Siellä minä seison, tuulessa ja tuiverruksessa, tihkusateessa ja tummien pilvien alla, enkä mutrista kuitenkaan suutani, vaan tunnustan, ettet ehkä voi luonnonvoimille mitään. Luultavasti se on juuri Vesala, joka puhaltaa sadepilvet pois, sillä kotimatkalla aurinko laskeutuessaan paistaa ja kasvaa uskomattoman suureksi valopalloksi. Ajotie edessämme värisee kirkkaan keltaisena...  On järisyttävän kaunista.

Me pysähdymme liikennevaloihin, kukaan ei liiku, edessä on tyhjä, tyhjä pitkä tie. Katsahdan sivulle liikennetolppaan ja näen jonkun kirjoittaneen siihen pystyyn E V I L. Huomaan kieron mieleni leikin ja huvitan itsenäni toteamalla, että onneksi osaan lukea sanoja väärinpäin ;-)

Torstaissa on jotenkin aina sellaista taikaa :)



perjantai 23. kesäkuuta 2017

Ettei totuus unohtuisi

Haloo...

Joo, kyllä soitit oikeaan numeroon.

Mitä! Oletko jo kotona?

Minäkin laitan nyt heti toimiston oven kiinni ja lähden täältä.

Haluan ehdottomasti ainakin lakata varpaan kynnet vaaleanpunaiseksi, hyppiä kotona yksin ympyrää tehden, syödä kolme mansikkaa, kieriä lupiinipellossa ja ehkä väistellä samalla villisti sadepisaroita.

Sitten minäkin olen valmis.

* * *

Sinulle toivotan,

rauhallista menomatkaa minne tiesi näinä päivinä viekin
olkoon mahdollinen saunasi sopivan lämmin
uimavesi sellainen, että pysyt pinnalla takaisin rantaan asti
paljon maukkaita makuja
runsaasti hauskoja hetkiä ja sopivasti käytöstapoja.

Jos kuulut niihin ahkerasti työtä läpi viikonlopun tekeviin, niin oikein hyvää juhannusta sinullekin. Taikoja voi tehdä monenlaisia, valitse itsellesi sellaiset, joista tulee hyvä mieli :)

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Hengähdyspaikka

Minä vihdoin näen unia öisin
Ja päivisin kirkkaita kuvia

Uppoan usein kirjaimien väliin
kuuntelen sanoja tai jätän ne ilmaan leijumaan
Yhtä kevyesti avaudun katsomaan aavalla valkoista purjetta ja meren hiljaista liikettä

Kun puraisen kirsikan murskaksi
väritän sillä huuleni ja sieluni
Ja kun astun korkealle kivelle horjuen
kättäsi tiukasti puristan
yhdessä elämän kanssa

Niin kuin meri kutittaa kiven vatsapuolta
minun rauhallisen kuoreni alla kuplii
varsinkin kun huvitan itseäni katsomalla meitä

Olen elossa taas.

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

puiston penkillä

keskellä kirkasta päivää
näen liikkeesi sivulta eteeni
kulmakarvasi nousevan kurkistuksen

en tiedä miten teet sen
mutta kupliva kiherrys nousee sisällä
silmissä sumenee
   -eikä vain ikänäön vuoksi

rakastan nopeita liikkeitäsi
  ohikulkijoiden jälkeen
harmaiden viiksien kutitusta