tiistai 27. syyskuuta 2011

Eilen, tänään, huomenna

Hytisyttää.
Vapisuttaa...

Oliskin jotain kivaa joka menee pitkin selkäpiitä, mutta ei. 
Flunssaa.

Hrrr... Valkoinen karvafiltti kieputettuna ympärilleni istun ja ihmettelen. 
Voiko teetä juoda liikaa? Lankeaako lonkkani, jos makaan koko päivän tällä kyljellä?

Katson Kevytkenkäisen ja sen jälkeen tango tuntuu nahoissani. Siitä saan yksinäiseen, rumaan olooni, läheisyyden tunteen ja hienoisen liekin lämmön.

Sitten löysin alla olevan videon, enkä enää kokenut turhauttavaa oloa sairaudessani. Tämä toi hymyn häiveen ja toiveen päästä jonkun hyvin harjoitelleen viemäksi. Sitä odotellessa katselen kaikki vaiheet läpi ja kuvittelen itseni heiluttelemaan nilkkaani hiukan sinne ja vähän tänne.



Kenties jo huomenna olen kunnossa ja vertynyt mieleltäni. Ja lonkkaani pidellen siirryn ulkopuolella olevaan elämään ja otan viuh-viuh askeleita.

Varokaa aamujunaan astujat,
voin olla jo aika haka, jos katselen näitä oppitunteja koko tämän päivän ;-)

lauantai 24. syyskuuta 2011

Nupit kaakkoon!

Viis tällasta peräkkäin.

Pomppuja ympäri asuntoa...

Jeah Jeah Jeah!!!



Lennyn uusimmalla levyllä on toka biisi sen verran hikinen, etten uskalla ajatella millanen video siitä tulis.

Pitää lähteä... Purkamaan tätä lenkille ;-)

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Ruusuja

Leena Lumi ojensi ruusutunnustuksen. Kiitokset kukkasista ja innostavasta kirjamaailmaan sukeltamisesta =)

Koska kysymykset tuntuvat olettavan, että lempeä on paljon, niin mennään sen mukaisesti. Ruusuilla tanssimiseen tarvitaan pehmeitä terälehtiä. Niiden tuoksussa ja pehmeydessä tunnustan nämäkin asiat:

1. Lempiruokani
maistuu suolaiselta, siinä on sopivasti lihaa, johon saan upottaa hampaani. Seurakseen joisin mielelläni lasillisen punaista mausteista viiniä. Lasin ja lautasen muodolla ei ole väliä, hyvä seura korvaa minulle ne mennen tullen ;-)

2. Lempimakeinen
alhaisen verenpaineen iskiessä on salmiakki. Kun olen kiukkuinen se pehmentää mieleni. Kun olen hyvällä tuulella se virkistää entisestään oloani. Mieto, vahva, pehmä ja kova salmari, kaikki toimii. Ja sen puutteessa käy lakritsa tai käsintehdyt konvehdit (pientä hifistelyä ;-)).

3. Lempilukeminen
dekkarinaiseni on Agatha Christie ja verisempi versio Anne Rice. Kirja on päivittäin luvussa. Nettilukemisena tietysti nautin blogeista ja runoista.

4. Mieluisin paikka tehdä käsitöitä
no tämäpä oli ylläri. Periaatteessa osaan parsia villasukat ehjiksi ja aina tätä harjoitellessani istun pehmeässä nojatuolissa.

5. Lempileffa
Tällaista kysymystä ei voi tehdä. Yritän rajoittaa kipuilua vastatessani ja tietoisesti jättäessäni monia upeita leffoja mainitsematta:
   Kotimainen: Komisario Palmun erehdys
    Nuorena: Quadrophenia
     Musaa: The Commitments ja High Fidelity
      Kahden suhteita: Rakkautta ennen aamua ja Rakkautta ennen auringonlaskua
       Liikkeen kauneutta: Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme ja The Matrix
        Kyyneleitä: Norwegian Woods
         Hyvyyttä: Good Heart
          Rakkautta: Love Actually

Ymmärrän Leenaa, yhden valinta ei onnistu kun aihe on rakas.

Jaan tämän tunnustuksen eteenpäin koteihin, joissa kuvittelen kädenjälkien perusteella Lempiasioiden tekemisen olevan todella antoisaa:

Lisäksi jaan nämä ruusutunnustukset myös kaikille nimeltämainitsemattomille blogeille joita luen, olette ihania kaikki.

Ja te jotka luette tekstejäni, ottakaa myös ruusut vastaan. On hienoa saada jakaa ajatuksia vapaaehtoisille kanssakulkijoille, eikä vain niille, jotka pakolla joutuvat kuulemaan ja kokemaan elämäntarinaani ;-)

maanantai 19. syyskuuta 2011

Baby's blue

Kuka olisi voinut arvata, että yksi kämänen kuminauha vie naiselta ilon.
Se ole ihan mikä tahansa kuminen hihna.
Se on nyt mitä tärkein, nyt kun se ei pysty siihen mihin pitää.

Ja ilman sitä pirun hihnaa mun levysoitin ei toimi =(

Elämän pienet asiat nousee välillä härkämäisen kokoisiksi.

Haluaa uuden hihnan!
Haluaa, haluaa, haluaa!!!



perjantai 16. syyskuuta 2011

Leffasta Midnight in Paris

Jotain kummallisen hekumoivaa on Pariisissa. Mielikuvat, elokuvat ja aidot muistot pyöristyvät suussani tuon sanan ympärillä. Miten kaunis kieli, minkälaiset värit ja sävyt, sekä ihmisten kirjo... Mielikuvissani kaupunki näyttää aina kauniilta, oli sää sumuinen, sateinen tai aurinkoinen.

Parisen viikkoa sitten istuin punasamettisissa penkeissä ja uppuduin katsomaan Pariisin katuja. Matkasin paikkaan, joka omalla tavallaan on vienyt sydämeni. Elokuvasali oli täpötäysi. Aluksi ihmettelin sitä, mutta elokuvan nähtyäni ymmärsin miksi.

Woody Allen on tehnyt nautiskeltavan upean elokuvan, jossa on hieno tarina, romantiikkaa, huumoria, nostalgian huumaa, sumeita kuvia ja terävän kirkastakin kuvaa. 

Elokuva on matka Gilin, elokuvakäsikirjoittajan, maailmaan. Hänen suuri toiveeseensa on kirjoittaa aloittamansa romaani valmiiksi ja tulla oikeaksi kirjailijaksi. Gilin morsian Inez seuraa sulhonsa ammatin vaidon etenemistä, puolustelee häntä vanhemmilleen ja hiukan vähättelee tuttavilleen.

Gil, Inez ja tutut Pariisissa

Miten nuorenparin loma etenee, kun appivanhemmat vaativat osansa ja Inezin tuttu pariskunta tuppautuu mukaan. Romanttista matkaa uhkaa kaiken tietävä besserwisser, joka haluaa opastaa nuorenparin läpi Ranskan kulttuurihistorian. Gil ottaa aikalisää ja viettää hiukan omaa aikaa unelmiensa kaupungissa. Hän vaeltelee hämyisessä yössä ja siitä se sitten alkaa -miehenä ja kirjailijana muuttuminen sekä vastauksien löytyminen kysymyksiin, niihin vaikeampiinkin.
  
sumuisessa yössä kysymyksiä täynnä

Tämä on ehdottomasti hauskimpia ja taianomaisimpia elokuvia mitä olen tänä vuonna katsonut. Itselleni riemastuttavin kohta oli Salvador Dalin näkeminen. Miten tunsinkaan sielujen sympatiaa tuohon mieheen. Ymmärsin heti miksi nuorena tyttönä rakastuin Dalin taiteeseen ja hänen tapaansa olla.

Mutten paljasta enempää. Ei Allenkaan halua paljastaa etukäteen liikaa elokuvistaan, ei edes trailerissaan.

Klikkaa kuvasta traileriin


Dali ja sarvikuono











Ohjaus: Woody Allen
Gil Pender ... Owen Wilson
morsian Inez ... Rachel McAdams,
besserwisser ... Michael Sheen
sumuinen kaunotar ... Marion Cotillard
ja se Carla Bruni =)

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Ilmaa jota hengitän

Turhan tavaran tuskan aiheuttama ahdistus velloo välillä keuhkorakkuloissani. Pahin ahdistuskohtaus alkaa kellarista. Alapuoleltani kerroksesta, jonne on viritelty verkkoseinät. Tila on tungettu täyteen jotain. Jotain. Aarrgghhh...

Mun kamaa siellä ei paljoa ole, sillä olen oppinut irrottamaan otteeni rikkonaisista, rumista, käyttämättömistä ja tarpeettomista tavaroistani. Mutta enhän asu yksin. En voi siis päättää kaikkien puolesta mitä säästetään ja mitä ei. En todellakaan. Ja juuri siksi kellari on ah-ah-ahdistava.

Olen kuitenkin nainen, ja kenties hiukan manipuloiva joissain asioissa ;-). Viekoittelen miehen vuosittain talkoisiin; yhteinen retki kirpputorille auringon paisteeseen ja ihmisvilinän keskelle. Joka kerta kun toteutamme ideaani, kuvittelen näkeväni kellarissa vapaan lattiatilan ja ilmavat hyllyt, joissa vain pöly leijailee kevyesti. Aaahhh, voin jo tuntea puhtaan vaniljan tai laventelin tuoksun =)

Tänä kesänä huomasin ilokseni, että mies intoutui kunnolla autoa lastatessa. Valoa  tunnelin päässä? Ei, turha luulo, sillä järkytyksekseni huomasin saaneeni tartunnan:

Nyt noi taulut lähtee tuolta!
Mikä taulu se on?
Ai, se on tuo.
... no jos nyt laitetaan se sitten kuitenkin tuonne taakse odottamaan...

Täh? Mitä ihmettä mä oikein ajattelin, sanoin ja tein?

Kellari, en kaipaisi sellaista. Jos tarpeellinen tavara ei mahdu kotiin ilahduttamaan elämääni, niin mun puolestani se saisi olla jollain toisella käytössä.

No joo, pienenä myönnytyksenä ne joulukamat, joita en halua katsella kesäaikaan.
Okei, pari laatikkoa ja ne pari taulua.
Ja sukset.
Ai niin ja autonrenkaat...

Mutta ihan totta, eikö nuo muut kamat voisi kärrätä pois.

lauantai 10. syyskuuta 2011

Omat muistelot kuudella sanalla

Anni laittoi haasteen: Miten tiivistäisit muistelmasi kuuteen sanaan? Sai kertoa myös tarinaa elämänsä varrelta.

Intouduin miettimään minkälaisen kuuden sanan lauseita voisinkaan olla:

Hän rohkeni epäillä oman luotettavuutensa tarvetta.
  Odotuksen jälkeisen myrskyn pyörteestä onnen huipulle
    Olen muokattavaa valoa, vettä ja tulta.
      Olin, kuolin, älysin elääkin siinä välillä.

Sen lisäksi ajattelin uusia joitain sanontoja, jotka ovat mielestäni ihan pers...tä:

Kel onni on se onnen kätkeköön
- Mitä muita mietit, elä omaa elämääsi tai 
  Hymy siirtyy helposti, tartuta onni naapuriisi.

Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa
- Tähtää minne haluat, kiipeämällä pääset korkealle.

Raha haisee
- Raha on energiaa, ei mitään muuta.

Itku pitkästä ilosta, pieru paljosta nauramisesta
- Naura aina kun naurattaa, päästele paineitakin.


Osallistukaa ihmeessä haasteeseen, tämä oli hauskaa, vaikka yllättävän vaikeaakin.

perjantai 9. syyskuuta 2011

Risteyksen ympärillä

Perjantaina ennen neljää Keskuskadun ja Aleksin kohdalla etenen rauhassa kotia kohti. Olen juuri lainannut ystävältäni iltahuumaksi Donna Leonia ja lisäksi hamunnut kirjakaupasta tee-se-itse-kirjan Jamien 30 minuutin ateriat. Kirjan painon lisäksi tunnen sormissani vieläkin värien, tussien, akryylien ja siveltimien tunteen sekä palon maalaamiseen.  Mutta koska en ota selvää haluistani, niin jätän värit kauppaan ja päätän tulla halukkaampana takaisin.

Ihmisillä näyttää olevan selvästi nopeampi tahti kuin mulla. Tai ei vain mulla, vaan myös pojalla, joka katselee innostuneesti katusoittajaa. Mies soittaa akustista kitaraansa ja vahvistin kantaa mukavasti tangon sykkeen kaupungin hälyn yli. Jotenkin mieltäni piristää tuo poika, joka naputtelee jalkaansa tangon tahtiin =)

Toisella puolella katua näen miehen. Se seisoo hauskasti paikallaan, kuin odottaen jotain. Mutta ei se mitään odota. Neljän iltapäivän huumassa, mies kaikessa rauhassa seisoo ja piirtelee luonnoslehtiöönsä. Hyvältä näyttää, tuumaan mielessäni, kun kävelen vieritse ja katsahdan kuvaa. 

Sitten vielä nuori nainen kävelee ohitseni jäätelöannokset käsissään ja hymyilee leveästi.

Okei, ei kaikilla ole kiire. Onneksi olin väärässä =)

maanantai 5. syyskuuta 2011

Tanssia, Teatteria vai onko se vain Elämää?

Kävin leffassa ja siellä näin oheisen trailerin:

Miten huumaavan romanttiselta näyttää risteysalueella nojailu rakkaimpaan. Tuntea hänen huulensa kaulakuopassa, tapahtuipa ympärillä mitä tahansa.

Hyppiä vapaana vaikka roiskuavaan lätäkköön. Roiskeet kuuluvat elämään =)

Antaa ilon keinuttaa itseä ja antaa hameenhelman tulla perässä.
Tai kellahtaa tyllihameen kanssa epätoivon haikeuteen ja pimeään hukkaan.

Nautin kauneudesta, ajatuksesta että toinen tukee vaikka olen kuinka vinossa.

Ja vaikka itse olen heikko niin tuo mulle voimaa. Nautin lihaksistasi olivatpa ne käytössäni vain hetkisen, sekunnin verran kuvana verkkokalvossani.

"Tanssikaa muuten olemme hukassa"
Pina Bauschillen elokuva: Pina

Tämä on pakko nähdä =)