maanantai 27. heinäkuuta 2015

Ja jäljelle jää vain...

Kun viikkokausia matkalla ollessani käytin samoja vaatteita kerta toisensa jälkeen, oli vaatteiden valinta aamuisin ja keskellä päivääkin erittäin helppoa. Arvelin jo tuolloin, että reissu poikii muutoksia tulevaisuuteen, mutten arvannut miten nopeasti.

Kotiin palattua mies eräänä päivänä luki vaaleanpunakantista kirjaa ja minä ihmettelin, että mikä sillä nyt oli luvun alla. Mies näytti Marie Kondon KonMari -kirjaa (siivouksen elämänmullistava taika) ja selitti mistä kirjassa oli kyse.

tilanne päällä
Seuraavana päivänä minä otin kirjan käteeni ja luin sen himoiten läpi. Jos joku oli saanut mieheni koukkuun ylimääräisen kaman irtipäästämisestä, niin olin haltioitunut. Samalla sain mitä hurjimman vision, jossa kaapeissani olisi vain mieluisia ja ihania asioita, sellaisia hyviä fiiliksiä tuottavia.

ja kuvasta puuttui vielä alusvaatteet ja sukat
ja osa kengistä
Niinpä reilu viikko sitten perjantaina minä kaivoin kaikki vaatteeni makuuhuoneeseen. Takit, kengät, asusteet, laukut, hatut ja ne muut vaatteet. Läjä oli aivan kamala, vaikka olin mielestäni hoitanut kaksi kertaa vuodessa vaatekaappien läpikäynnin.

Sitten kirjan ohjeiden mukaan otin yksi kerrallaan käteeni vaatteen ja tunnustelin tunteitani.

Jos tämän työn piti tuottaa jotain iloa, niin minun täytyy sanoa, että tuntien jälkeen olin todella ärsyyntynyt ja pahalla tuulella. Minä olin säilyttänyt niin paljon kaikenlaista mahdollista sopimatonta, tylsää, ikävää, puristavaa, hintalapullista mutta käyttämätöntä vaatetta, että ihan hirvitti.

Jäljelle tuntui jääneen vain murto-osa vaatteita ja niistäkin vielä mietin, että osa olisi poisheitettävää...

Toisaalta opin vaatteita kaappiin takaisin laittaessani, että todellakin pidän mekoista. Ja totesin, että jos kaappiini jäikin melkein vain heiluvia hapsuja, niin olkoon niin. Ei minusta saa farkkukansaa taikka jakkupuku-ihmistä, vaikka kuinka päästä puristaisi. Tajusin siis, mikä minulle tuottaa vaatteessa iloa ja päätin nauttia niistä vähistä hepenistä, jotka vielä jäljelle jäivät =)
...tai no
eteiseen olin vienyt jo kolmet kenkäparit

Kun pari päivää oli kulunut tunsin siivouksen jäljet nahoissani. Joka kerta kun avasin vaatekaapin oven koin ilon tunteen:
vaatteilla oli tilaa hengittää -no todellakin oli ;-),
ne oli helppo nähdä yhdellä silmäyksellä ja
päälle pantavaa löytyi alta aikayksikön.

Kirjasta innostuneena luin sen vielä toistamiseen sekä kävin seitsemän päivän aikana läpi kaikki kirjani, paperini, sekalaiset tavarat, keittiön kaapit, vessan kaapit ja liinavaatteet. No vielä on valokuvia liuta jäljellä (ja jotain kamalaa kellarikamaa). Päivät olivat pitkiä ja olo oli kaikkensa antanut, mutta vau miltä tuntuu vapaa tila ja se että turha kama on poissa kotoa.

Minulle kaikista vaikeinta oli vaatteiden läpikäymiset. Paperit ja muut siivosin hyvinkin helposti. Miehellä taas kirjojen ja papereiden läpikäynti on tuskaa.

Kuten Helmi postasi KonMarin viikkauksesta saa kiksit. Miten voikin pienet muutokset vaikkapa sukkien laitossa laatikkoon tehdä ihmiselle virneen naamalle, heh heh.

Mies hankki Marie Kondon kirjan Positiivareilta. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka haluavat elää uskossa, että kun kerran siivoaa kunnolla, ei kaaosta synny enää koskaan =D

Siitäkin huolimatta, ettei sinua kiinnosta aihe ollenkaan etkä tiedä mitään ikävämpää kuin siivous, niin toivottelen sinulle oikein ihanaa alkuviikkoa! Muista silittää olkapäätäsi ja taputella itseäsi hellästi. Olet ihana tyyppi ❤️


sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Välipalamusiikkia

Kotona on meneillään mahtava tavarasta-irti-päästämis-tykitys,
sillä minussa asui pieni rakkikoira, joka halusi äkkiä päästä eroon kaikesta turhasta.

Vaatekasojen välissä seisoessani välillä teki mieli huutaa: Help! I need somebody!
mutta sitten vedin henkeä ja jatkoin Beat it biisillä...

Nirvanan lisäksi nautin välipalaksi kahvin ja mansikoita
ja lopuksi totesin
this is f*****g awesome!!




Tiedän todella monta kivempaakin asiaa mitä tehdä tällaisena sunnuntaipäivänä. Joten kerrassaan upeaa sunnuntai-iltaa ja tulevaa viikkoa sinulle!

Ole kuin Ellun kana tai tee jotain mikä muuten vaan tuntuu hyvältä!

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Kotona taas


Oli aika jolloin laskin päiviä joita säästää. Sitten nuo kauan kaivatut lomapäivät olivat käsissäni ja matkasin toisaalle.

Ja niin minä tänä kesänä olen kulkenut metsässä, poluilla, hiekkatiellä, asfaltilla, kivikossa, vuoren rinnettä ylös ja myöskin alas. Ylitin jokia astellen kivien päälle, joko ripoteltuina riviin juoksevan virran lomaan taikka vuosisatoja vanhojen kivisiltojen kantamana.

Minä näin jokainen päivä uuden maiseman, uudet tuulet ja viljan liikkeen tai erivärisen kivimaan. Koin hennot unikot suurena peltomattona ja viiniviljelmän myrkytysnesteet poskillani (no sen olisin voinut jättää kokematta).

Kilometrien jälkeen olin perillä jossain ja sitten aloitin paluumatkan kotiin. Otin kiskot alleni ja junien vilistävät maisemat silmieni eteen. Ja täytyy sanoa, että pikkuhiljaa kotiin tulo oli hyvä asia. Joskus matkan tapahtumat tai syvyys aukeavat hiljakseen, ei välttämättä silloin kun on reissussa, vaan vasta sen jälkeen.

Ja nyt minä olen takaisin kotonani. Monen viikon jälkeen. Minä katselen kotiani ja pihaa ympärilläni. Enkä oikein tiedä mitä tekisin täällä. Minä vain seuraan ja ihmettelen... Minua ei kiinnosta uutiset tai televisio, mitä nyt se yksi sarja jota seuraan nuorenmiehen kanssa =). Minua ei välttämättä innosta nämä tavarat mitä täällä on...

Sen sijaan minä olen täyttänyt parvekkeeni kukkasilla. Kävin myös keräämässä mansikoita enemmän kuin sisään mahtui. Minä katselen hellyydellä näitä ihmisiä kotonani ja lähelläni. Menen mieluummin ulos kävelemään ja nuuhkimaan luontoa -jätän pujon väliin ;-).

Jotain on siis tapahtunut, ehkä se on väliaikaista tai sitten se voi olla pysyvämpää. Ja onko sillä oikeastaan väliäkään.

Sen sijaan sillä on väliä, että toivotan sinulle oikein hyvää viikonloppua! Muista tehdä ja ajatella sitä mikä tuntuu hyvälle!