torstai 29. joulukuuta 2011

Yksi päivä enää

Kävin istumassa penkillä. Istuin ja katselin. Huokaisin, tunsin nälkää, päätäkin kivisti, mutten välittänyt. Olin kierrellyt paikan ensin kerran läpi ja sitten palasin katsomaan rakastavaisia, sitä kuinka he rannalla suutelivat tiiviisti toisiinsa painautuneina ja kuinka teräaseen kärki näkyi lävistäneen rinnan. Kuinka voi olla noin? Kuinka voi?

Sitten palasin Marjatan eteen.

Mietin miten jokainen meistä on ollut pieni, sylilapsi, sellainen jota on rakastettu ja pidetty hellässä otteessa.

Muistaisinpa aina lapseni tuollaisena viattomana, minun oppejani vielä kuuntelemattomana tai maailman paineita kokemattomana.

En tiedä miten tämä maalaus on jäänyt minulta näkemättä. Okei, yksityiskokoelmissa, mutta siltikin.

Olin sanattoman iloinen ja levollinen tämän taulun edessä. Iloinen pitkästä aikaa. Jopa nälkäni tuntui häviävän kauniin vihreisiin puunlehtiin ja naisen oranssinkeltaisiin hiuksiin.

Ja lopuksi
menin sen eteen
jota olen niin paljon katsellut.

Hei, siinä sinä taas istut. Nojailet Akselin ryijyn päällä. Onko olosi hyvä, vaikka valkoiset liljat kukkivat vieressäsi? Niin, en minäkään liljoista pelästy. Näen sinut aina niin valloittavana, paljaana, mutta sinähän oletkin paljastanut itsesi naamion takaa.

Antaisitko minullekin pari vihjettä. Vaikka vain yksi, jotta voisin elää helpommin.

Siinä minä istun ja katselen. Katselen ja kuuntelen.

Nousen lähteäkseni pois ja näen seinällä isolla tekstillä Akselin sanat:

Me tulemme elämään toisissamme ja toisillemme. Minä inhoan tavallista, konventionaalista avioliittoa, jossa kuherruskuukauden ja häämatkan loputtua mies ottaa kovin kourin kiinni työstään, saa silloin tällöin joitain rakkauden puuskia, tulee suutelemaan vaimoaan ja kysyy, eikö päivällinen pian ole valmiina.

Miten upea mies. Minäkin inhoan tuollaista. Minä voin olla paljas ja suora. Ja nainen. Enkä koskaan soita kotiin kysyäkseni jotain noin tylsää...

Selvästikin loman ja vetovoiman puutetta ;-)

perjantai 23. joulukuuta 2011

Aaton aattona

Jos yöllä vähän kylmä viipoi varpaitani ja sain etsiä peitettä siipan kainalosta, niin ilolla otin aamun vastaan.

Vieno kuura oli aamulla maassa.
Valkoinen kajo nurmella ja tielläkin.
Kiitos jonnekin siitä, että taivas on kirkkaampi =)

Kodissa tuoksuu vielä piparin aromit. Sain taikinan työkaverilta, jolta jäi sitä enemmän kuin tarpeeksi. Olin jo miettinyt, että äidin taatelikakku saa riittää jouluksi, kun omat leipomiset jää tekemättä. Mutta nyt sai kakku kaverikseen mitä makoisimmat piparit. Kiitos ystäväni =)

Vähemmän taitaa olla aivan riittävästi. Mitä enemmän näin kaupassa ihmisiä ja suuria ruokakärryjä, niin sitä vähemmän halusin täyttää omaa ostoskärryäni. Mitä runsaammin näen levottomuuden kasvoja kaupungin humussa tai eilen ruokakaupassa, niin sitä enemmän haluan vain päästä kotiin omien pariin ja olemaan rauhassa.

Vähillä touhuamisilla olen siis ottamassa huomista vastaan. Ne paketit jotka pukin apulaisena hoidin, paketoin rakkaudella ja ehkä ensikertaa levollisin mielin. Lisäksi olen katsonut televisiosta Tonttu Toljanterin Tuhmaikää. Olen nauranut ääneen tontun t-uhmaiän tuttuudelle (vertaan siis itseeni) ja rentouttanut samalla mieltäni ja kehoani.

Postiljoonin käynti tuo vaihtelua tavalliseen. Olen kiitollinen kaikista pienistä korteista ja värikkäistä kirjekuorista joita tipahtelee luukusta. Olen arvuutellut joulukorttien lähettäjiä kuvan perusteella ja asetellut niitä esille, jotta kaikki se mitä kortit kertovat näkyvät näinä päivinä kodissani..

Jos voisin, niin helpottaisin muiden oloa. Ei me tarvita niin paljoa. Oleminen riittää. En katsele kyläillessä toisten siivoja, ja oletan toisten tekevän samoin. Pimeässä syksy-talvessa ei kuulkaa jaksa enää arkijuttujen jälkeen paljoa. Jos jaksaisi nyt hiljentyä ja nauttia vain olostaan.

Lämpöisiä ajatuksia, lempeitä halauksia.

Kiitos olemisestanne =)

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Hetkellinen mielenhäiriö

Tapahtuipa omituinen piikki aivokäyrässä, sellainen joka sai naisen kyykkimään ja kuuraamaan.

Vaikka en harrasta minkäänlaisia jouluhurahduksia, siis siivouskohtauksia, niin huomasin katselevani vessan lattiaa villi kiilto silmissä.

Nyt se lähtee.
Nyt lähtee!

Ensiksi hinkkaan pöntön. Voi hulluus. Mutta kylläpä kiiltää! Sitten kyykin vessanpöntön ja seinän välissä. Muistan kiristää keskivartalokorsettini tiukalle ja vihdoin saan tiristettyä vartaloni niin pitkälle, että kulmauskin saa tuntea käsittelyni. Punnerran takaisin peruuttamalla, sillä en uskalla ajatella jumiutumisen vaaraa.

"Ei! En mä nyt ehdi! Mä siivoan!", huudan.

Olipa soittaja kuka tahansa, niin se joutuu odottamaan parempaa hetkeä. Jos mä tästä nousen, niin voin palata normaalitilaan ja lattia jää puolittaiseksi. Ja mä kyykin, peruutan, hankaan ja suihkutan. Hinkkaan lisää, peruutan ja etenen viimeiseenkin nurkkaan.

Nyt mietin ihmeissäni, mitä kummaa aamulla tapahtui.

Omituisia juttuja sitä sattuukin...

perjantai 16. joulukuuta 2011

Kirkas on kyynel

Naamioni on pyyhitty pois.
Olen puhdas ja paljas.

Ja katson sinuun
sinun kasvoihisi,
niihin joista en osaa tulkita mitään.

Et halua,
et päästä luoksesi.

Ole vaan.
Ole rauhassa.

Ja minä olen,
olen kuin peilipallo,
heijastelen,
kohtaan.

Ja näen sinun surusi
ja surusi tuntuu minussa.

Tunnen kyynelten liikkeen,
huomaan veren kohinan suonissani.

En pelkää tunnettasi,
en sen siirtymistä minuun.

En nyt.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Vesisateessa alkoi päiväni

Jos aamulla painoin pääni kumaraan sateenvarjon suojiin ja manasin vesisadetta. Jos tuumasinkin töissä, että voisi kai sitä elämälleen etsiä oikean intohimon ja ajattelin elämäni olevan välillä syvältä ja jonkun toisen määrittelemää.

Niin yllättäen tullessani kotiin...
Saadessani eteeni aimo annoksen oikean miehen valmistamaa oikeaa ruokaa. Laitettuani jouluradion soimaan ja katseltuani hetkisen kuinka loputkin joulukortit valmistuivat miesten käsissä postitusta vaille. Niin helposti pehmenin ja hellyin elämälleni.

Hei Michael Buble, laula sinä vain lempeästi Christmas (Baby Please Come Home). Anna joulun tunnelman tulla korvieni kautta pääkoppaani. Klementiini, vie tuoksu- ja makuaistini mehukkaisiin nautintoihin.

Kynttilän liekin leikkiä seuratessani kaikkoaa viimeinenkin vettynyneestä olostani. Olen vihdoin valmis aloittamaan mukavan illan vieton.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Kuu-ukon hymyillessä

valo herättää minut
se kuljettaa jalkani eteensä
ihmettelemään pyöreyttä
katsomaan kirkkautta pimeässä

kunnes varpaitani paleltaa
ja sanon hei hei

palaan takaisin
pimeäään ja pehmeään

minä tunnen tuoksun ja elämän
valon vaikutuksen sekä
kierron viehätyksen

tekisi mieleni herättää joku toinenkin tähän hetkeen =)

perjantai 9. joulukuuta 2011

Sydämen mekaniikka

Musta kansi, mustat kyljet. Katse alas suunnattuna. Niska ja hartiat hauraampaa kuin muu.

Katson kirjan kantta. Työnnän sormeni kannen reikään ja kosketan punaista ratasta henkilön rinnassa. Sormeni menee  läpi. Kun käännän kirjan kannen, aukeaa eteeni verinen pisara reijän alta ja sen vastapäätä kellon koneisto.

Olen löytänyt omani. Olen löytänyt sen tumman puhuvan puoleni, joka kaipaa jotain... Minussa sitten asuukin kaiho, jota olen karttanut hinnalla millä hyvänsä.

Jos näköni hämärtyykin liiasta kivusta tai liiasta työstä, niin sydämeni ei ole sumentunut. Kuuntelen sitä enemmän, vaikka näen muiden katsovan vinoon. Otan enemmän aikaa itselleni, annan lepoa ja hiljaisuutta.

Sivu.
Luen yhden, toisen ja kolmannen.
Matkaan Edinburgiin vuoteen 1874, jonne syntyy langenneen naisen poikalapsi. Heiveröisen pojan maailmaan tulo on vaikeaa ja puoskaritohtorinna asentaa hänen sydämensä avuksi käkikellon. Vahvasti sykkivän mekaanisen laitteen, joka pitää pintansa, kun Jackin oma sydän ei jaksa.

Turvassa paikallaan, erossa muusta maailmasta. Kukapa haluaisi elää suljettua turvallista elämää? Voisiko elämässä ottaa riskejä tai mennä vaan sitkeästi kohti sitä mitä unelmoi? Miten silloin käy? Jack, omituinen luonnonoikku käkikello rinnassaan, haluaa samoja asioita kuin muutkin, mutta onko siihen varaa, kun hänelle rakas tohtori Madeleine sanoo:

Ensinnäkin,
älä kajoa viisareihisi.
Toiseksi, hillitse vihasi.
Kolmanneksi, älä anna itsesi ikinä, 
kuuna päivänä
Rakastua.

Miten voikaan musta kirja tuntua näin hyvältä. Näen maailman, jossa kaikki tummasävyinen on lohduttavaa vaikka kipeääkin. Olen päässyt toisenlaiseen Gotham Cityyn, Painajainen ennen joulua -maailmaan.


Lukemisen ja hipelöimisen arvoinen: 
Mathias Malzieu: Sydämen Mekaniikka
 Gummerus
Graafinen suunnittelu Jenni Noponen

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Kun keskiviikko päättyy rennosti

Laitan kotioven kiinni perässäni ja huokaisen. Päässäni soi "Try A Little Tenderless".

Vaihdan päälle pehmeää ja punaista.

Sitten tartun lihaan.

Sillä tässä vaiheessa päivää ei mikään viihdytä niin paljoa kuin suuri lihakimpale kädessä. Sen joku syö ilolla, innolla, marisematta, mankumatta ja se kelpaa vielä huomennakin.

Olen tyytyväinen.

Annan kropalle kyytiä ja lihalle tirinää. Ja kailotan naapureiden kauhuksi: "Burn, Baby Burn". Anna poika tulen tuntua nahoissasi. Sinut minä vielä tarjoilen mehukkaana ja makoisana.

Disco Inferno ja Groove vievät lihani ja älyni mennessään ja edes hiukan tunnen olevani vetreä.

Katson kun liha häviää lautaselta. Nautinto siirtyy toisesta toiseen. Olipa kokkaustaitoni ollut minkä näköistä tahansa, niin lopputulos tuntuu toimivan.

Ja sieluni laulaa: "I'm A Soul Man" tydyttyytyttydytyydy...

Nyt koti on tyhjä ja minä katselen päivääni taaksepäin.

Ei paha. Ei paha laisinkaan.

Kuun pilkahtelun kunniaksi (ja sen, että viikonloppu on jo tosi lähellä)




Et silleen ;-)

lauantai 26. marraskuuta 2011

Yön pimeinä tunteina

"Älä sitten ota pimeetä taksia" valisti radio pitkin päivää.

Kun sitten yöllä hipsin taksijonoon sain kenties valosan taksin. Ainakin kaverilla oli keltainen kyltti katolla. Hän otti minut kyytiin tolpalta ja painoi jalan kaasupolkimelle.

Mannerheimintie meni puikkelehtiessa 80 vauhdilla. Jos eteen joku yökuppailija sattuikin, niin se ohitettiin oikealta taikka vasemmalta.
ei ole ihan kaikki kohdallaan ;-)

Kato mä oon yön teiden kingi.
Haistele takavalojeni hehkua
tai ainakin rapaa jota tarjoilen tupeksijoille!

Jos taas tie oli vapaa molemmilla puolilla, niin saattoihan sitä ajaa keskiviivaakin pitkin.

Suuremmalle tielle päästessä vauhti kasvoi sataankymppiin. Mitkä nopeusrajoitukset? Kato, ei osunut ketään kohdalle, eikä tiekään ole liukas.

Kun maksoin taksin kuljettaja kysyi "Poltatko tupakkaa?"

Olisin kenties saanut ostaa kartsan yön loppuhetkiin, mutten ostanut sitten kuitenkaan.

Valoa yössä. Savuakin tarjolla.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Jalkapohjasta niskakuoppaan

Se työntää sormensa mun kainaloon.
Ai, tässä kohti ei tunnu kuin pientä kireyttä.
Ja se siirtää kättään.
Joo, älä nyt enää, toi sattuu.

Sitten se ottaa tiukan otteen,
nappaa kiinni lanteistani,
vetää kämmenellään kylkeäni ja mieleni tekee vinkua
Ei sieltä.  Eiii s..tana.

"Voi hitto että tuntuu i-k-ä-v-ä-l-t-ä",
saan sentään sanottua siivosti.

Hengitä sisään.
Hengitä  ulos, suuntaa käsi sinne ja jalka tuonne ja rentoudu samalla.
Ja taas se vetää lanteistani ylös asti.
...
Mutta se auttaa, rentous löytyy jostain luottamuksen takaa.
Kipu syntyy, mutta sitten kalvot venyy ja helpotus kasvaa vuorostaan.

Vajaan tunnin kuluttua hengittelen vapaammin seisoen peilin edessä. Katson rankaani. "Joo, olet oikeassa, nyt tuntuu hyvältä. Mä en tajua miten sä teet sen. Enkä mä en mitenkään saa itseäni enää takas huomenna tähän asentoon."

Jaa-a saan vai, jos mietin lavan alta selän puolelle kulkevaa lihastani. Opetan sen laiskuudesta työntekoon. Annan lavan päästä paikoilleen ja samalla kyljen puolelta tulevan toisen pään rentoutua. Okei.  Ai vielä pitää muistaa rentouttaa rintamuksen lihakset ja nostaa itseni ylemmäs. Pää pystyyn (muttei liikaa). Ja että kaulan lihasten pitäisi relata ja niska saada tekemään töitä.

Liian paljon mietittävää pieneen päähän. Mutta mä yritän. Mä lupaan. Mieluummin lihaksen ajattelua, kuin ainaista vetoa väärään suuntaan...

Hiljaa hyvä tulee...

perjantai 18. marraskuuta 2011

Veren punaista

Jumalainen vapaus
istua syvän punaiselle sohvalle
mustaan kietoutuneena.

Kädessä veitsi, ai, ei kun lasi
punaista juomaa
koska mustaa en ole enää vuosikausiin viitsinyt tehdä.

Ja koska en ole vielä niin heikko, ettei lasini osuisi huulilleni, niin valutan viinin kitaani ja mietin raukeana mukavia:

... poistaisipa joku kipeän käteni... ei, turhan sotkuista vaikkakin väri on kohdallaan ... otetaanpa uusiksi

... tulispa kuutamo,
syttyispä suunnaton himo ...

Ja miksei tulisi kylmä yö, jonka valo herättäisi minut pimeästä unestani. Tai miksei syttyisi himo. Sehän taitaa asua pysyvästi jossain sisälläni.

Mikä jumalainen raukeus.
Perjantai

Aahh
Tango tekisi nyt hyvää!



Carlos Gardel: Por una Cabeza

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Ja hän rakastui vihreään väriin

Olen yrittänyt olla kuuntelematta kipua. Se vie kuitenkin sitkeydellään voiton. Päivä päivältä... Luovuttaminen houkuttelisi helppoudellaan, mutta en suostu antamaan periksi.

Olen kulkenut kuin hidastettuna töistä kotiin, mutta tänään en halua. Kävelen kirjakauppaan ja näen kirjan, jota ehdin jo toivoa joulupukilta. Otan teoksen käteeni ja tiedän, ettei kukaan saisi minua jättämään sitä oven tälle puolen.

Istun mustaan nojatuoliin ja sivu sivulta sivelen paksuja lehtiä, luen kirjeitä ja katson maalauksia.

Ja koska minulla on vain aikaa, niin nostan välillä katseeni ja olen vain. Vastapäätäni istuu mies, jolla on tipun keltainen pusero, se suorastaan tervehtii tämän kirjan kantta. Keltainen on nyt hyvä väri. Mies liikuttaa huulia lukiessaan. Tuplalukua, silmin ja huulin...

Toinen kaveri ottaa tabletin esiin, huokaa syvään ja käy käsiksi näyttöön. Mekaniikka ja paperi, ihan eri planeetoilla...

Minä sulan vaan syvemmälle tuoliin, paksuihin, pehmeisiin sivuihin, herkkiin maalauksiin ja kipuileviinkin teksteihin.

Sitten tulee aika lähteä. Kylmään ilmaan, josta olen kiitollinen. Tuule ja pistä kylmä ilmanala, herätä minut. Odotan kylmää ja odotan lunta. Odotan valoa, joka virkistää kuten koti, jonne saavun lopulta.

Vaihdan valkean neuleen päivän mustan puhuvan oloni tilalle ja vedän pitkät lämpimät sukat jalkaani. Teen pesän sohvan nurkkaan pojan viereen, otan tämän taivaallisen kauniin kirjan käsiini...

Ja aloitan kaiken alusta.

ps. joulupukki, laitan sulle uuden toiveen tulemaan...

lauantai 12. marraskuuta 2011

Make my day

Make My Day
I Know You Miss Me,
Because You Changed The Way You Kissed Me

Niin, taas soi biisi päässäni.
Se sentään soi.
Pääni.

Mutta levysoitin-ongelmani leviää käsiin.
En ole ostanut hihnaa. En.

Olen siirtynyt toiselle tasolle. Haluan uuden levysoittimen. Aivan huipun. Tai ainakin sellaisen, jonka äänivarsi saa sieluni soimaan...

Ja jotta levarista olisi iloa enemmän kuin ehkä tarvitsenkaan, niin haluan myös uuden vahvistimen. Tietysti hyvän sellaisen. Lähes mersun, sillä tiedän mersun hintatason, ja että mun korville ehkä toyota kelpaa ;-)

Jestas sentään kuinka maailma on täynnä levysoittimia, erilaisia, huippuja ja riluja. Ja voi jösses sentään minkälaisia vahvistimia on suomenkin markkinat täynnä. On kauniita, on rumia, on hyviä, on huippuhyviä ja on tavalliselle korvalle sopivia ja ehkä mullekin juuri se just-mun-näköinen vahvistin -häät tiedossa mekaniikan kanssa ;-)

Jos vain ulkomuoto olis tärkeää, niin helppoahan tää olis:

Yarlandin putkivahvistin luomaan iltahämyyn lämmintä valoa ja seuraksi punainen rakkauden sykkeellä soittava Thorensin levari. Joo eihän nuo ihan synkkaa ulkonäön perusteella, mutta jokin muukin estää näiden molempien hankinnan. Putkivahvistin painaa lähes 10 kiloa, hei haloo! Enhän mä reppana saa sitä edes nostettua paketista pois...

Voi Sauli kuinka sua kaipaankaan.

Voistitko taas tulla luokseni apuun ja sanoa:

Katsotaanpa yhdessä.
Paljonko-sulla-on-rahaa-ok-mä-katson-sulle-parhaimman-yhdistelmän.

Sauliiiii.....

torstai 10. marraskuuta 2011

Valkoinen helmitee, kiitos

Hitaasti astahtelin tauolle töiden jälkeen.
Istuin pikkukahvilassa pienessä kantikkaassa pöydässä mustalla tuolilla.

Ympärillä tarjoilijoiden hyörinä ja ihmisten puheensorina.

Mikä rauha!

Tilaan teen,
jonka valmistuminen kestää sopivan pitkään ja jonka juominen onnistuu vain hitaasti.

Sillä haluan vain lepuuttaa
Pään tyhjennystä täältä ;-)
  sumeaa päätäni
    jomottavaa olkapäätäni
      kipeitä ranteitani ja
        väsyneitä jalkojani.

Katselen reippaita eläkeläisiä, niillä tuntuu olevan virtaa kuin pienissä voimaloissa. Milloin mun eläke mahtaa alkaakaan?

Huomaan ystävättäret, joilla nauru on herkässä. Miten mukavalta he näyttävät ja kuullostavatkaan.

Ja vaikka tarjoilijoilla löysää hetkeä ei ole, niin ystävällisesti he palvelevat asiakkaitaan. Palvelu on aliarvostettua nykyään, mutta onneksi ei täällä.

Ison kupillisen jälkeen pääni tuntuu jo kirkkaammalta. Kivut ranteissa pienemmiltä ja jalatkin siltä, että ne jaksavat kantaa kotiin.

Mutta siinä onkin sitten kaikki mitä tänään on ohjelmassani. Olla kotona. Ja olla vain.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Se mitä et ehkä tiedäkään

Jos tietäisit miltä tuntuu
kun katsot noin

noilla silmilläsi
tuolla vetovoimallasi
joka sisälläsi on
josta et tunnu tietävän
jota et tunnistakaan

niin

pistäisit  polveni hyytelöksi
suuni hymyyn
silmäni loistamaan
kehoni kihelmöimään
varpaani kipristelemään

Jos tietäisit
niin pitäisit siitä
ihmetellen
ja varmasti myös
virnistellen

Ja minä
...
ja minä
...

;-)

perjantai 4. marraskuuta 2011

Kävin sinun maailmassasi

Istun pimeän pienen salin viimeisessä penkissä.
Inhoan istua keikalla, joten osa energiastani menee paikallaan olemisen vaikeuteen.

Katson miestä kitaran takana.
Sillä on kaunis hattu päässä, musta paita, farkut ja sukat jalassa.
Pää lämpimänä ja jalat viileänä.

Sitten rumpu saa iskun
ja ääni värähtää minuun
menee sydämen kautta samalla tahdilla lapaluihin asti ja kimpoaa kaikuna takaisin rintaani.

Solisti tulee mukaan.
Sen kitarana olisi hyvä olla.
Sormet kitaran kaulalla kulkee niin lempeästi,
että kylkeni antaisin tuollaiselle hellyydelle.

Ja vereni sykkii rumpujen kanssa.
Sivuni kuuntelee kitaristin liikkeitä
ja tunteeni äänen pehmeyttä.

Rytmi kiihtyy.
Ote kitarasta tiukkenee.
Ei enää hiljaista käsittelyä
vaan kunnon vinguttelua.

Ota tämä kehoni,
vie omaan maailmaasi
pimeään
pehmeään
syvään
Vie ihan minne vaan...

Hetken unohdus
paikasta ja ajasta

...kunnes taas kiroan tätä penkkiä.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Nailonit ja tikitykset vaihtoon

Sunnuntain punertavan taivaan nähdessäni muistin talviaikaan siirron ja huomasinkin olevani pirteänä jo seitsemältä. Miten makoisalta aamu tuntuikaan.

Nojailin ikkunan pieleen ja katselin lehtimattoa nurmikolla. Koivut olivat paljaina runkoina, niin oli vaahterakin ja kirsikkapuut. Ainoastaan yksi syreeni piti sitkeästi kiinni omista lehdistään. Miehet tuhisivat pedeissään ja minä mietin kahvin tuoksua ja ylimääräistä aikaani.

Ottaisin milloin tahansa lisätunnin päiviini. Miten mukavalta se tuntuisikaan. Ehtisin hiukan enemmän touhuta yhtä ja toista ... Taikka olla touhuamatta mitään.

Sillä huomaan taas tulevan sen ajan, jolloin minun pitäisi hiljentää tahtiani. Antaa luonnon mallin tarttua itseeni. Vaihtaa pidemmät ja paksummat sukat jalkaani. Kietoutua lämpimään neuleeseen ja viettää aikaani verkkaisemmin.

Ja miksi näin? Katsokaas, kuulin yhtenä iltana pojaltani lauseen, joka pysäytti minut:

      äidin huokaus on kuin atomipommin tikitys

Voi jestas sentään. Siihen loppui vettynyt, ärtynyt huokaukseni miesten vitkutteluihin. En voinut kuin nauraa ja vinkata silmää pojalleni.

Se näkee enemmän kuin välillä tajuankaan. Sen sanoista kannattaa ottaa opiksi. Relata enemmän, halata enemmän, odottaa ketään aina vaan vähemmän ja tehdä sitä mikä tuntuu itselle oikealta.

Jep jep ;-)

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Koneella koko sakki

Taas nää nuoret tekee niin hauskoja juttuja, että täytyy jakaa tätä elämää.

Kerran FB:n maailmaan uponneena näin että siippa oli siellä kans. Pistin sille kyssärin että miten menee. Sainpa vastauksenkin aika pikaisesti. Eikä sanaakaan sanottu, hymähdettiin lempeästi kylläkin, vaikka vierekkäin istuttiin siinä punaisella sohvalla ;-)



Mennääks jätskille?
Ei ehdi, meil on lanit!

tiistai 25. lokakuuta 2011

Nojaan ja katson merta

Se myrskyää.
Taivas ja meri.

Isot valkeat aallot iskevät rantaan.
Nuori mies latoo rantatuoleja pinohin. Niitä ei tarvita tänään. Se raataa, kantaa, pinoaa ja taas kantaa.

Vanhempi pariskunta nostaa rohkeina housunpunttejaan ja menee vedenrajaan. Kastuu ne, housut, sillä meri ei ole rauhallinen, se nostaa aallot syvemmälle, ylös ja aina vaan korkeammalle.

Nainen nousee vallille, ottaa kameran kaulaltaan ja kuvailee pitkään merta. Minä en. En usko, että tätä pyörteen tunnetta, joka hiukseni sotkee ja pisaroita jotka kasvoni kastelee, että tätä tunnelmaa saa mikään kamera tallennettua.

Kylmä saa minut lopulta luopumaan hyvästä paikastani. Sanon hiljaiset hyväiset näille aalloille. Työnnän käteni syvälle taskuihin ja jatkan matkaani.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Perjantain pään tyhjennys

Mä oon pettynyt.
Tän vuoden tanssibileet on muutettu kypsempään muotoon.
Miksi? Ja millä oikeudella? Minä vaan kysyn.

Ja koska kukaan ei vastaa, niin pidän omat bileet olkkarissa.

Tää biisi oli joskus sata vuotta sitten upeassa Kauriinmetsästäjät leffassa, mutta kukas vanhoja enää muistelee. Tässä on ainakin tunnelma katossa:



Daa-da-Daa-da-Daa-Da-Da-Da-Da

I LOve YoU BabY!!!

Aaaiiiii!

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Viiden sanan haaste

Elegialla oli mielenkiintoinen haaste, johon nyt osallistun. Jos haluat itse mukaan tähän, niin mainitse siitä kommentissasi. Ideana on, että annan sinulle viisi sanaa/asiaa, jotka miellän sinuun ja sinä vastaat haasteeseen.

Minä sain tällaiset sanat Elegialta:

1. Maalaaminen
Tunnen partani osoittavan taivaaseen ja takaraivoni tarttuu selkärankaani kun taas kylkiluuni kasvavat ilmassa yläpuolellani kuin harppu, siveltimeni tiputtaa kasvoilleni muuttaen minut koristelluksi katukäytäväksi.

Lanteeni kaivautuvat vatsaani ja vastapainoksi työnnän pyllyni ylös kuin hevosen takapuolen; jalkani joita silmäni eivät vartioi, liikkuvat turhaan.

Nahkani venyy edestä  pitkäksi kun taas takaa se on laskoksilla ja kutistuu ja olen taipunut kuin Syyrialainen jousi.

Vääriä ja outoja ovat sen vuoksi mieleni muodostavat arvostelut, sillä on vaikea tähdätä suoraan vääntyneellä hernepyssyllä.

Puolusta kuollutta kuvaani, Giovanni, ja kunniaani. Tunnen oloni pahaksi tässä paikassa enkä ole mikään maalari.
Michelangelo
(kirjoitettu maalatessa Sikstuksen kappelin kattofreskoa)
2. Ilo
kadotin sen joskus, enkä haluaisi enää koskaan käyvän niin. Olla turta, olla ilman mitään tai ketään, se ei voi olla elämän tarkoitus. Ei ainakaan minulla. Sen vuoksi olen opetellut huomaamaan pieniä, jopa mitättömiä asioita. Ja mitä enemmän katson ja huomioin, niin eteeni tulee uusia tuulia, kuten tämä valokuva, jonka löysin kaivaessani kamoistani tuota Michelangelon kirjoitelmaa. Yksi pieni valokuva ja sitten ymmärrys, että rakkaus on ilon sisällä.

  
3. Kiltteys
Niin pitkään,
kun olen kiltti toisille pelkän tunnollisuuden vuoksi,
enkä osaa kuunnella tai kunnioittaa itseäni,
tulos on sisälläni tällainen:
4. Peili,
kuvastin elävässä tai lasipinnassa. Joskus näen toisessa enemmän kuin mitä hän itse näkee. Toisinaan en näe omasta peilistäni mitään muuta kuin tyhjyyttä tai puutetta. Mutta sellaisiakin päivä on, jolloin peilistä katsoo jotain suurempaa ja rakentavampaa ;-)

5. Vastuu
valinta ja vastuu, se on niin simppeliä =)

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Kiitoradan päässä elämästä

Istumme koneessa. Ahtaammassa missä koskaan olen ollut.

Katson ikkunasta siipeä. Kohtaa jossa lukee: älä seiso tämän alueen ulkopuolella. No, en ajatellut seisoa siivellä laisinkaan, ajattelen. Ei tulisi mieleenkään.

Ovet suljetaan. Kone peruuttaa muutaman metrin ja pysähtyy. Moottorit käyvät hurjilla kierroksilla. Tuntuu siltä kuin joku kaasuttaisi tietämättä että käsijarru on päällä. Meteli vaan yltyy eikä kone liikahdakaan ja sitten kuuluu omituinen kimeämpi ääni. Tunnen kuinka muutkin ihmettelevät ääntä, mutta jatkan siiven tekstin tuijottelua. Niin, onko tuo lause tarkoitettu huoltomiehille vai pelastustilanteita varen?

Rääkäisyääni katoaa ja moottorin hurina kovenee entisestään. Ja vihdoin tapahtuu se mitä kaikki tuntuvat odottavan. Kone nytkähtää ja alkaa rullata kiitoradalle. Sitten kiihdytys, joka jatkuu, jatkuu ja jatkuu. Eikä kone nouse. Se ei todellakaan nouse, vain moottorin ääni kuuluu ja maassa ollaan edelleen kiinni. Vaikka kiitorata on pitkä, niin tuntuu ettei se riitä.

Ennen kuin tie loppuu kone saa vihdoin pyörät irti maasta ja sitten alkaa loiva hidas nousu. Ystäväni tarttuu käteeni. Me ei nousta tarpeeksi. Tää kone ei nouse. Tajuatko sä ettei me päästä kunnolla ilmaan. Mä en kestä. Tää kone ei pysy ilmassa. Kuulitko sä sen äänen alussa? Me ei selvitä tästä ikinä tästä.

Katson häntä ja kuulen joka sanan. Näen että paniikki on todella lähellä ja tajuan miten helposti saisin sen tarttumaan itseeni.

Rauhoitu. Tää kone on nyt ilmassa. Mä näen ettei tämä nouse niin kuin yleensä. Mutta sä et voi nyt tehdä muuta kuin istua tässä. Tää reissu kestää neljä tuntia eikä me päästä tästä mihinkään pois. Huomaatko sä, kyllä me noustaan. Katso, noi istuu ylempänä kuin me. Rauhoitu. Nyt sä ajattelet ainoastaan, että kohta sä olet kotona turvallisesti ja että tää matka meni ihan hyvin.

Mä näen ettei puhe mene ihan perille, mutta hetken hiljaisemman keskustelun ja päättäväisen vakuuttelun jälkeen tilanne jo  rauhoittuu.

Red Hot Chili Peppers: Aeroplane
Kone nousi todella hitaasti taivaalle, mutta pilvet saavutettiin ja niiden yläpuolelle noustiin auringon paisteeseen. Helsinkiin saavuttiin aikataulussa ja laskeutuminen nostatti hiukan samanlaista tunnelmaa. Kiitorata tuntui olevan nytkin liian lyhyt, mutta sitten notkahdettiin rajusti eteenpäin, käännyttiin tiukasti vasemmalle ja kentälle.

Helpottaako jo, kysyin.
No niin muakin =)

Ovet auki ja rappusista ulos. Kuule, nyt ollaan taas vapaita kuin taivaan linnut!

lauantai 8. lokakuuta 2011

Kuka voittaa tän pelin?

Nostan laukun sängylle.
Avaan lukot
ja aloitan pakkaamisen.

Laitan matkalaukun kiinni.
Yritän ainakin.
Jep, onnistui.

Kokeilen nostaa laukkua lattialle.
Jaa... kuka kumma tätä jaksaa kantaa?

Avaan laukun.
Pakko ottaa jotain pois.

Ei tuota. Ei tuota. Tuon otan pois... ja tuon.
Laitan laukun kiinni.

Ei, kyllä mun on nuokin otettava mukaan.
Avaan laukun.
Survon kaiken takaisin laukkuun.

Ähkin ja puhkin ja nostan laukun lattialle.

Olen valmis. Lihakseni eivät. Mutta minä olen =)

Palataan asiaan kun palaan =)

lauantai 1. lokakuuta 2011

Energiaa




En tiedä
miten tässä näin kävi.

Tai tiedänhän minä.

Nousin ylös
... 
kevyemmästä päästä.

Vain epäröinti painoi.

Mutta nyt olen
vastustamaton.

Jos ojennan käteni
niin tarttuisitko siihen?

Luottaisit omituiseen naiseen.

Otatko kutsuni vastaan
ja tulet tähän viereeni...

...ihmettelemään vetovoiman suuntaa...

tiistai 27. syyskuuta 2011

Eilen, tänään, huomenna

Hytisyttää.
Vapisuttaa...

Oliskin jotain kivaa joka menee pitkin selkäpiitä, mutta ei. 
Flunssaa.

Hrrr... Valkoinen karvafiltti kieputettuna ympärilleni istun ja ihmettelen. 
Voiko teetä juoda liikaa? Lankeaako lonkkani, jos makaan koko päivän tällä kyljellä?

Katson Kevytkenkäisen ja sen jälkeen tango tuntuu nahoissani. Siitä saan yksinäiseen, rumaan olooni, läheisyyden tunteen ja hienoisen liekin lämmön.

Sitten löysin alla olevan videon, enkä enää kokenut turhauttavaa oloa sairaudessani. Tämä toi hymyn häiveen ja toiveen päästä jonkun hyvin harjoitelleen viemäksi. Sitä odotellessa katselen kaikki vaiheet läpi ja kuvittelen itseni heiluttelemaan nilkkaani hiukan sinne ja vähän tänne.



Kenties jo huomenna olen kunnossa ja vertynyt mieleltäni. Ja lonkkaani pidellen siirryn ulkopuolella olevaan elämään ja otan viuh-viuh askeleita.

Varokaa aamujunaan astujat,
voin olla jo aika haka, jos katselen näitä oppitunteja koko tämän päivän ;-)

lauantai 24. syyskuuta 2011

Nupit kaakkoon!

Viis tällasta peräkkäin.

Pomppuja ympäri asuntoa...

Jeah Jeah Jeah!!!



Lennyn uusimmalla levyllä on toka biisi sen verran hikinen, etten uskalla ajatella millanen video siitä tulis.

Pitää lähteä... Purkamaan tätä lenkille ;-)

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Ruusuja

Leena Lumi ojensi ruusutunnustuksen. Kiitokset kukkasista ja innostavasta kirjamaailmaan sukeltamisesta =)

Koska kysymykset tuntuvat olettavan, että lempeä on paljon, niin mennään sen mukaisesti. Ruusuilla tanssimiseen tarvitaan pehmeitä terälehtiä. Niiden tuoksussa ja pehmeydessä tunnustan nämäkin asiat:

1. Lempiruokani
maistuu suolaiselta, siinä on sopivasti lihaa, johon saan upottaa hampaani. Seurakseen joisin mielelläni lasillisen punaista mausteista viiniä. Lasin ja lautasen muodolla ei ole väliä, hyvä seura korvaa minulle ne mennen tullen ;-)

2. Lempimakeinen
alhaisen verenpaineen iskiessä on salmiakki. Kun olen kiukkuinen se pehmentää mieleni. Kun olen hyvällä tuulella se virkistää entisestään oloani. Mieto, vahva, pehmä ja kova salmari, kaikki toimii. Ja sen puutteessa käy lakritsa tai käsintehdyt konvehdit (pientä hifistelyä ;-)).

3. Lempilukeminen
dekkarinaiseni on Agatha Christie ja verisempi versio Anne Rice. Kirja on päivittäin luvussa. Nettilukemisena tietysti nautin blogeista ja runoista.

4. Mieluisin paikka tehdä käsitöitä
no tämäpä oli ylläri. Periaatteessa osaan parsia villasukat ehjiksi ja aina tätä harjoitellessani istun pehmeässä nojatuolissa.

5. Lempileffa
Tällaista kysymystä ei voi tehdä. Yritän rajoittaa kipuilua vastatessani ja tietoisesti jättäessäni monia upeita leffoja mainitsematta:
   Kotimainen: Komisario Palmun erehdys
    Nuorena: Quadrophenia
     Musaa: The Commitments ja High Fidelity
      Kahden suhteita: Rakkautta ennen aamua ja Rakkautta ennen auringonlaskua
       Liikkeen kauneutta: Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme ja The Matrix
        Kyyneleitä: Norwegian Woods
         Hyvyyttä: Good Heart
          Rakkautta: Love Actually

Ymmärrän Leenaa, yhden valinta ei onnistu kun aihe on rakas.

Jaan tämän tunnustuksen eteenpäin koteihin, joissa kuvittelen kädenjälkien perusteella Lempiasioiden tekemisen olevan todella antoisaa:

Lisäksi jaan nämä ruusutunnustukset myös kaikille nimeltämainitsemattomille blogeille joita luen, olette ihania kaikki.

Ja te jotka luette tekstejäni, ottakaa myös ruusut vastaan. On hienoa saada jakaa ajatuksia vapaaehtoisille kanssakulkijoille, eikä vain niille, jotka pakolla joutuvat kuulemaan ja kokemaan elämäntarinaani ;-)

maanantai 19. syyskuuta 2011

Baby's blue

Kuka olisi voinut arvata, että yksi kämänen kuminauha vie naiselta ilon.
Se ole ihan mikä tahansa kuminen hihna.
Se on nyt mitä tärkein, nyt kun se ei pysty siihen mihin pitää.

Ja ilman sitä pirun hihnaa mun levysoitin ei toimi =(

Elämän pienet asiat nousee välillä härkämäisen kokoisiksi.

Haluaa uuden hihnan!
Haluaa, haluaa, haluaa!!!



perjantai 16. syyskuuta 2011

Leffasta Midnight in Paris

Jotain kummallisen hekumoivaa on Pariisissa. Mielikuvat, elokuvat ja aidot muistot pyöristyvät suussani tuon sanan ympärillä. Miten kaunis kieli, minkälaiset värit ja sävyt, sekä ihmisten kirjo... Mielikuvissani kaupunki näyttää aina kauniilta, oli sää sumuinen, sateinen tai aurinkoinen.

Parisen viikkoa sitten istuin punasamettisissa penkeissä ja uppuduin katsomaan Pariisin katuja. Matkasin paikkaan, joka omalla tavallaan on vienyt sydämeni. Elokuvasali oli täpötäysi. Aluksi ihmettelin sitä, mutta elokuvan nähtyäni ymmärsin miksi.

Woody Allen on tehnyt nautiskeltavan upean elokuvan, jossa on hieno tarina, romantiikkaa, huumoria, nostalgian huumaa, sumeita kuvia ja terävän kirkastakin kuvaa. 

Elokuva on matka Gilin, elokuvakäsikirjoittajan, maailmaan. Hänen suuri toiveeseensa on kirjoittaa aloittamansa romaani valmiiksi ja tulla oikeaksi kirjailijaksi. Gilin morsian Inez seuraa sulhonsa ammatin vaidon etenemistä, puolustelee häntä vanhemmilleen ja hiukan vähättelee tuttavilleen.

Gil, Inez ja tutut Pariisissa

Miten nuorenparin loma etenee, kun appivanhemmat vaativat osansa ja Inezin tuttu pariskunta tuppautuu mukaan. Romanttista matkaa uhkaa kaiken tietävä besserwisser, joka haluaa opastaa nuorenparin läpi Ranskan kulttuurihistorian. Gil ottaa aikalisää ja viettää hiukan omaa aikaa unelmiensa kaupungissa. Hän vaeltelee hämyisessä yössä ja siitä se sitten alkaa -miehenä ja kirjailijana muuttuminen sekä vastauksien löytyminen kysymyksiin, niihin vaikeampiinkin.
  
sumuisessa yössä kysymyksiä täynnä

Tämä on ehdottomasti hauskimpia ja taianomaisimpia elokuvia mitä olen tänä vuonna katsonut. Itselleni riemastuttavin kohta oli Salvador Dalin näkeminen. Miten tunsinkaan sielujen sympatiaa tuohon mieheen. Ymmärsin heti miksi nuorena tyttönä rakastuin Dalin taiteeseen ja hänen tapaansa olla.

Mutten paljasta enempää. Ei Allenkaan halua paljastaa etukäteen liikaa elokuvistaan, ei edes trailerissaan.

Klikkaa kuvasta traileriin


Dali ja sarvikuono











Ohjaus: Woody Allen
Gil Pender ... Owen Wilson
morsian Inez ... Rachel McAdams,
besserwisser ... Michael Sheen
sumuinen kaunotar ... Marion Cotillard
ja se Carla Bruni =)

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Ilmaa jota hengitän

Turhan tavaran tuskan aiheuttama ahdistus velloo välillä keuhkorakkuloissani. Pahin ahdistuskohtaus alkaa kellarista. Alapuoleltani kerroksesta, jonne on viritelty verkkoseinät. Tila on tungettu täyteen jotain. Jotain. Aarrgghhh...

Mun kamaa siellä ei paljoa ole, sillä olen oppinut irrottamaan otteeni rikkonaisista, rumista, käyttämättömistä ja tarpeettomista tavaroistani. Mutta enhän asu yksin. En voi siis päättää kaikkien puolesta mitä säästetään ja mitä ei. En todellakaan. Ja juuri siksi kellari on ah-ah-ahdistava.

Olen kuitenkin nainen, ja kenties hiukan manipuloiva joissain asioissa ;-). Viekoittelen miehen vuosittain talkoisiin; yhteinen retki kirpputorille auringon paisteeseen ja ihmisvilinän keskelle. Joka kerta kun toteutamme ideaani, kuvittelen näkeväni kellarissa vapaan lattiatilan ja ilmavat hyllyt, joissa vain pöly leijailee kevyesti. Aaahhh, voin jo tuntea puhtaan vaniljan tai laventelin tuoksun =)

Tänä kesänä huomasin ilokseni, että mies intoutui kunnolla autoa lastatessa. Valoa  tunnelin päässä? Ei, turha luulo, sillä järkytyksekseni huomasin saaneeni tartunnan:

Nyt noi taulut lähtee tuolta!
Mikä taulu se on?
Ai, se on tuo.
... no jos nyt laitetaan se sitten kuitenkin tuonne taakse odottamaan...

Täh? Mitä ihmettä mä oikein ajattelin, sanoin ja tein?

Kellari, en kaipaisi sellaista. Jos tarpeellinen tavara ei mahdu kotiin ilahduttamaan elämääni, niin mun puolestani se saisi olla jollain toisella käytössä.

No joo, pienenä myönnytyksenä ne joulukamat, joita en halua katsella kesäaikaan.
Okei, pari laatikkoa ja ne pari taulua.
Ja sukset.
Ai niin ja autonrenkaat...

Mutta ihan totta, eikö nuo muut kamat voisi kärrätä pois.

lauantai 10. syyskuuta 2011

Omat muistelot kuudella sanalla

Anni laittoi haasteen: Miten tiivistäisit muistelmasi kuuteen sanaan? Sai kertoa myös tarinaa elämänsä varrelta.

Intouduin miettimään minkälaisen kuuden sanan lauseita voisinkaan olla:

Hän rohkeni epäillä oman luotettavuutensa tarvetta.
  Odotuksen jälkeisen myrskyn pyörteestä onnen huipulle
    Olen muokattavaa valoa, vettä ja tulta.
      Olin, kuolin, älysin elääkin siinä välillä.

Sen lisäksi ajattelin uusia joitain sanontoja, jotka ovat mielestäni ihan pers...tä:

Kel onni on se onnen kätkeköön
- Mitä muita mietit, elä omaa elämääsi tai 
  Hymy siirtyy helposti, tartuta onni naapuriisi.

Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa
- Tähtää minne haluat, kiipeämällä pääset korkealle.

Raha haisee
- Raha on energiaa, ei mitään muuta.

Itku pitkästä ilosta, pieru paljosta nauramisesta
- Naura aina kun naurattaa, päästele paineitakin.


Osallistukaa ihmeessä haasteeseen, tämä oli hauskaa, vaikka yllättävän vaikeaakin.

perjantai 9. syyskuuta 2011

Risteyksen ympärillä

Perjantaina ennen neljää Keskuskadun ja Aleksin kohdalla etenen rauhassa kotia kohti. Olen juuri lainannut ystävältäni iltahuumaksi Donna Leonia ja lisäksi hamunnut kirjakaupasta tee-se-itse-kirjan Jamien 30 minuutin ateriat. Kirjan painon lisäksi tunnen sormissani vieläkin värien, tussien, akryylien ja siveltimien tunteen sekä palon maalaamiseen.  Mutta koska en ota selvää haluistani, niin jätän värit kauppaan ja päätän tulla halukkaampana takaisin.

Ihmisillä näyttää olevan selvästi nopeampi tahti kuin mulla. Tai ei vain mulla, vaan myös pojalla, joka katselee innostuneesti katusoittajaa. Mies soittaa akustista kitaraansa ja vahvistin kantaa mukavasti tangon sykkeen kaupungin hälyn yli. Jotenkin mieltäni piristää tuo poika, joka naputtelee jalkaansa tangon tahtiin =)

Toisella puolella katua näen miehen. Se seisoo hauskasti paikallaan, kuin odottaen jotain. Mutta ei se mitään odota. Neljän iltapäivän huumassa, mies kaikessa rauhassa seisoo ja piirtelee luonnoslehtiöönsä. Hyvältä näyttää, tuumaan mielessäni, kun kävelen vieritse ja katsahdan kuvaa. 

Sitten vielä nuori nainen kävelee ohitseni jäätelöannokset käsissään ja hymyilee leveästi.

Okei, ei kaikilla ole kiire. Onneksi olin väärässä =)

maanantai 5. syyskuuta 2011

Tanssia, Teatteria vai onko se vain Elämää?

Kävin leffassa ja siellä näin oheisen trailerin:

Miten huumaavan romanttiselta näyttää risteysalueella nojailu rakkaimpaan. Tuntea hänen huulensa kaulakuopassa, tapahtuipa ympärillä mitä tahansa.

Hyppiä vapaana vaikka roiskuavaan lätäkköön. Roiskeet kuuluvat elämään =)

Antaa ilon keinuttaa itseä ja antaa hameenhelman tulla perässä.
Tai kellahtaa tyllihameen kanssa epätoivon haikeuteen ja pimeään hukkaan.

Nautin kauneudesta, ajatuksesta että toinen tukee vaikka olen kuinka vinossa.

Ja vaikka itse olen heikko niin tuo mulle voimaa. Nautin lihaksistasi olivatpa ne käytössäni vain hetkisen, sekunnin verran kuvana verkkokalvossani.

"Tanssikaa muuten olemme hukassa"
Pina Bauschillen elokuva: Pina

Tämä on pakko nähdä =)

maanantai 29. elokuuta 2011

Kivipora on kivempi kuin hammaspora

Tänään hidastelin työpaikalla, olin suorastaan toimistokuukkeli. Työkaverini kuitenkin ojensi mua ystävällisesti: Eikös sun jo pitäisi lähteä? Sinne hammaslääkäriin!

Jeh, jeh... Otin jalat alle ja suunnistin huoltoon.

Se hymyilee ja kättelee. Mutta mä en ihan luota siihen, sillä on kohta kuitenkin piikki kädessä. Ja tuolla toisella on paperinen lappu kasvojen edessä. Onkohan sillä tarttuva tauti, kun se ei paljasta kasvojaan? Laittakaa vaan ne kaikki härvelit mun suuhun, kyllä mä kestän sen. Mutta antakaa samalla mun käsiin jotain puristeltavaa. Aivan mitä vaan. Voin näyttää teille kuinka saan puusta puserrettua paperia tai jäästä aikaiseksi kuuman kylvyn. Ja teen nämä alta aikayksikön.

Tiedän ja ymmärrän, ettei muhun ole sattunut hammaslääkärissä kuin kouluaikoina. Siitä huolimatta järki ei vie tunteista voittoa. Ja kaikki vaan sen takia, että lapsena näin kuinka siitä kamalasta huoneesta tuli edellinen koululainen kyyneleet silmissä, jos se ei jopa huutaen karannut vapauteen.

Kesällä kävin Wanhoissa Wehkeissä, siis ihailemassa autoja ja muita vanhoja härpäkkeitä ;-). Kun lähestyin erästä lasiovea leppoisan rennosti, syttyivät oven taakse huoneeseen yllättäen valot ja alkoi kamala surina. Hyi, huudahdin. Edessäni avautui kuvan näkymä. Näin siinä itseni tikkujäykkänä tuolilla, avuttomana ja silmät muljahtaneena. Voi ei, munhan pitää varata tän loman jälkeen vuotuinen hammastarkastus.

Vapaus, sen tunnen selkeästi aina hammaslääkärin huoneen tällä puolen. Olenpa iloinen että täysremonttini on nyt lähestynyt loppuaan =)

lauantai 27. elokuuta 2011

Kanavarallia marmatuksella

Eilen heräsin tunteeseen, josta tietää jonkun ampuneen tämän karhun persuksiin ihan suurimmalla panoksella.

Tänä aamuna heräsin vapaapäivään ja istahdin vieläkin pikkuäkeänä sohvan nurkalle. Ovi oli levällään ulos ja raikas ilma tulvi sisään. Kahvi tuoksui kupissa ja toiset nukkuivat vielä.

Kroppa oli virkeä, mutta mieli oli harhautunut ja siksi pidin kanavarallia  sohvalla päivän ohjelmista:

Berliinin muuri (TV1)
No joo, kyllä on murrettu tätä Birgitan muuria aika otteella. Ensin yritän oppia elämään niiden kanssa, ja aina uudestaan ja uudestaan mä aloitan nollasta. Mä en tajua niitä, mä en tajuu. Saatanan tollot...

Elämää suurempi kysymys (TV2)
No tasan tarkkaan siltä joskus tuntuu. Miten mä aina tipun tähän suohon. Samojen tyyppien kanssa. Kyllä pitäis opetella hoitamaan vaan omat asiat ja jättää toisten asiat ihan vaan niille itelleen!

Kasperin kauhukoulu (MTV3)
Onneks ton ohjelman nimi ei ole Birgitan kauhukoulu, olis jo vähän liikaa.

Häntä pystyyn (Nelonen)
Oliskin koira, olis elo vähän helpompaa. Joku toisi aina ruokaa nenän eteen, veisi lenkille ja rapsuttelisi kyljestä.

Rahaa ja rakkautta TAI Riivatut talot (Sub)
Onneks mä sentään olen omavarainen ja rakkauttakin on. Ja hyvä ettei oma koti sentään ole mikään Riivattu talo.

Lisää huulipunaa (FST)
Jaa, pitäiskö jo mennä aamupesulle ja laittaa naama kuntoon. No en ihan vielä kuitenkaan, antaa muidenkin vähän kärsiä, kun mäkin olen saanut kiukutella tässä näin pitkään...

Kung Fu keittiö (JIM)
Eipähän ole vaan meillä käynyt. Mutta toisaalta sain nyt tähän aamukahvin kera pojan leipoman pullan =)

Flash Point (TV Viisi)
Pitäis varmaan oikeesti valaistua. Tuntuu vaan ettei mun elämä riitä siihen. Saan jäädä tänne vielä elämään muitakin harjoituskertoja.

Me rakastamme musiikkia (The Voice)
Joo, mekin rakastetaan, mun hyvä puoli ja paha puoli. Laittaisinko Grooven päälle.

Entä jos (Teema)
Sanos muuta. Entä jos, entä jos... Parempi lopettaa tuollainen entä-jos-elämä.

Sillä silmällä (Liv)
Voisin käydä herättämässä tuon miehen. Sillä silmällä ;-)

Syömällä seksikkääksi (AVA)
Joo, no vihdoin asiaa. Tämän mä tallennan.

Sitten laitoin komean komisario Lynleyn kuvaruutuun. Tuijotin sitä puolitoista tuntia ja mutustin pullaa ja join pitkään paahtunutta kahvia.

Kaikesta huolimatta
Oikein hyvää viikonloppua =)

maanantai 22. elokuuta 2011

Top 3 ammattia ekan työviikon jälkeen

Lojuin sohvalla pojan kyljessä pää tyhjänä. Sitten huomasin ajattelevani top 3 ammatteja, silleen rennolla otteella:

Kirkonkellon soittaja

Olis upeeta olla isojen kirkonkellojen soittaja.
Pitäisin kiinni paksusta köydestä.
Hiiaisin köyttä alas.
Ottaisin vielä ylempää tiukan otteen ja antaisin köyden nostaa itseni ilmaan.
Heiluttelisin kinttujani vapaana rasitteista ja tuntisin mekon helman ilmavan liikkeen.
Antaisin itseni laskeutua alas ja ponnistaisin taas takaisin ilmaan.
Ylös alas.
Ylös alas.
Ding! Dong! soittaisivat suurtakin suuremmat kellot pehmeää, matalaa ja järisyttävää sointia.
Vatsassani tuntuisi jokainen nousu ja rinnassani jokainen kumahdus.

Taulun vartija

Tai sitten voisin nauttia taiteesta.

Istuisin ison museon pienessä huoneessa katsomassa lempitauluani.
Kuuntelisin ihmisten askeltamista huoneeseen ja huoneesta pois.
Maiskuttelisin sanoja, joita ohikulkijat ja pysähtyjät kuiskuttelisivat. Aistisin tuntisivatko he teoksen tunteen kuten minä?
Nauttisivatko he yhtä syvästi?

Voisin hiljaisina hetkinä meditoida taulujen naisten kanssa.
Eläisin taiteilijan siveltimen mukana.
Tuntisin elämän
ja tuntisin kuoleman.

Voisin myös ottaa mukaani paperia ja kynän.
Kenties luonnostelisin oman kuvani.
Antaisin omien värieni ja viivojeni laajentua päästä sydämeen ja sydämestä käden kautta paperille.

Antaisin taiteen tarttua ja tuntua.




Kirjakaupan tunnelmoija

Jos olisinkin nainen, joka kävisi upeissa kirjakaupoissa.
Pienissä ja suurissa.
Intiimeissä ja kaupallisen kylmissä.
Ihmisten ja sanojen luona. 
Kuullostelisin luovaa tunnelmaa.
Keskustelisin hiljaa toisten kirjakauppatunnelmoijien kanssa.
Kuuntelisin heidän sanottavaansa.
Tarjoaisin kahvin tai teen sitä kaipaavalle, siis sellaisessa kirjakaupassa, jossa se olisi mahdollista. 
Haistelisin sanojen,
kirjainten,
ajatusten ja
halujen ilmaa. 
Saisin intoa kirjoittaa omia kirjaimiani omina lauseinaan. 
Tunnelmoisin valmiiseen kirjaani asti 
ja sitten voisin kirjoittaa haluaville omistuskirjoituksen.



tiistai 16. elokuuta 2011

Mmmm yeah yeah

Sataa kaatamalla.

Ihanaa!

Mutta huomaan, että sisälläni sataa yhtä kovaa. Haluaisin niiiin kovasti tanssia. Riehua ja hillua. Antaa mennä vaan. Olla tanssilattialla riekkumassa, antaa sisäisen olon viedä ja nauttia.

Tyydyn heilumaan kotona, sohvan laidalla, vaikkei tämä kyllä lohduta paljoakaan. Turvaudun juutuubiin ja kuvittelen olevani kuninkaan helmoissa. Mikä meininki tuolla miehellä onkaan. Sen vietävänä olisi aikamoista olla ;-)

Katsokaa Elvistä, vetovoimaista hymyä, katsetta, lanteita ja sen villiä eloa. Varsinkin 2:40 jälkeen alkaa tapahtua =)

Ollapa tuolla.
Hurmassa.
Aaaahhh...