maanantai 23. marraskuuta 2015

Pakkanen ja kylmälle altis paljas iho

Pakkasta! Mahtavaa!

Tähän aamun tunnelmaan sopi kuin nenä päähän Hesarin juttu 50 vuoden takaa 23.11.1965

Sukkahousut yhdistäen villasukat ja housut

Moni nainen on varmasti huomannut sellaisen
kovin kiusallisen seikan, että
pieni kaistale kylmälle altista paljasta ihoa
tahtoo jäädä sukanvarsien ja lahkeiden väliin,
vaikka villahousun puntit olisivatkin kohtalaisen pitkät.

Tästä vaivasta pääsee käyttämällä sukkahousuja,
jotka voi näppärästi riisua pois sisälle tultaessa.

Nailonkreppisiä sukkahousuja on kokomoinen värikäs valikoima tarjolla, mutta jotakuinkin turhaa on täysikäisen naisihmisen lähteä etsimään itselleen tällaista vaatepartta villasta. Niitä ei kerta kaikkiaan näytä olevan.

Mutta eipä villaisia sukkahousuja tahdo löytää lapsillekaan. Tässä on nyt asia jälleen jossa kuluttajat ja kauppa tai liekö kysymys valmistajista, ovat eri mieltä.

Sellaisilla pakkasilla kuin viime päivinä on ollut, ei totisesti tarkene nailonvaatteilla. Villaa pitää olla yllä, ja villaa etsivät kiihkeästi ostajat.

Mutta muutamat naiset ovat keksineet ratkaisun ongelmalle. He ovat ostaneet pitkälahkeiset villahousut ja niiden väriin sopivat paksut villaiset ns. teinisukat eli karkeajuovaiset nurin-oikein-villasukat.

* * *

Kyllä minä nyt siis etsin itselleni kunnon pitkäpunttiset villapöksyt sekä niiden väriin sopivat teinisukat, vaikka sellaiset rehevän punaiset =D

Talven lumituiskuja odotellessa,
Birgitta


4 kommenttia:

  1. Hyvä ajatus! Minä sain pienenä tyttönä villahousut, mutta pitämättä jäi... Jännää, että sukkahousutkin on joku joskus keksinyt, nykyisin arkipäivän itsestäänselvyyksiä. Pian taidetaan pärjätä taas kuravaatteilla, mut mukavaa viikkoa siitä huolimatta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkanen tuli ja meni, joten pelkät nylonit riittää. Ja totta, kenties lantsarit ja kurahousut on taas kaivettava esiin ;-)

      Poista
  2. Sukkahousuista riittäisi tarinoita vaikka kuinka paljon. Tässä jutussa lienee nuo numerot menneet hieman väärinpäin. Mielestäni 50 vuotta taaksepäin on 65, eikä 56. Tuolloin oli nylon sukkahousut jo tulleet myyntiin. Huvittavaa sinänsä on se, että noista päivistä jonnekin 90-luvulle saakka nainen ei kovilla pakkasillakaan voinut pukea kuin max. 20 den sukkahousut jalkaansa. Pikkutytöt ja mummot ainoastaan käytti paksumpia. Vasta 90-luvulla oli mahdollista käyttää paksumpia lämpöisiä sukkahousuja lähinnä arkipukeutumisessa. Nyt niitä voi käyttää jo aika juhlavassakin pukeutumisessa.

    Lapsilla sukkahousut on yleisesti hyväksytty sekä tytöillä että pojilla, mutta hyvissä ajoin ennen kouluikää ne muuttuu pelkästään tyttöjen vaatteeksi. Kuitenkin nykyään miehillekin löytyy melko kattava valikoima sukkahousuja. Katselin juuri suomalaisen verkkokaupan sivuja, ja ainakin www.pinkmonkey.fi ja www.ferillo.com myy sukkahousuja myös miehille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, vuosiluvun numerot olivat vaihtaneet paikkaansa...

      Sukkahousut -nuo ihanat ja kamalat keksinnöt ovat todella nykyään miestenkin ilona =D

      Poista