keskiviikko 29. joulukuuta 2010

... kestä vielä kaksi päivää

Olen mennyt täydellä säästöliekillä.
Liekki on ollut pienen pieni.
Joskus en ole sitä edes nähnyt,
olen vain kuullut huminaa, eli hengissä tiedän liekin olevan.

Istuin kotona kaksi iltaa katsellen televisiota.
Katsoin sentään sellaista mitä itse halusin.
Illat kuluivat silmiä ja varpaita heilutellessa.

Varpaiden liikkeestä
harmaiden polvisukkien alla tiesin, että jalat olivat vielä hereillä.
Silmät räpsyivät
milloin kuivuudesta, milloin kyyneleistä. Nuppikin oli siis myös hereillä.

Odotan tulevaa lomaa
Hiljaisuutta
Sukkien pehmeyttä
Hyvän kahvin tuoksua
Elokuvia
Kirjoja
Kävelyhetkiä
Hyvää seuraa

Kenties vielä pari palaa suklaata
tai taatelikakkua.

Lapsena ihailin kirjan maailmaa, jossa lumi oli peittänyt Englannin maaseudulla koko kylän. Pienet polut kulkivat talojen välissä. Takassa paloi tuli ja kaikki aika oli juuri siinä ja nyt.

Taloa ei ensiviikoksi ole tiedossa. Mutta otan varaslähtöä katselemalla leffan The Holiday. 
Kevyttä tähän hetkeen.


Yksi ilta lisää heilutella varpaita...

lauantai 25. joulukuuta 2010

Olen todellisuudessa vain pahainen kakara

Pientä hermostumista eilen jouluaattoaamuna.

Tänään on pukkipäivä.
Tänään on emäntäpäivä.
Tänään on sosiaalisuuspäivä.
Tänään on osaa-käyttäytyä-päivä.


Eli kävin aamupesulla, enkä tuoksunut ummehtuneelle.

Yritin ajastella ruuanlaittoa, vaikka olen kaukana keittiöhengettärestä.

Kummastelin kinkkumittaria aikani,
kunnes tajusin sen olevan kuollut.
Siis sian piti olla kuollut,
ei sen kinkkumittarin...

Vieraitten vastaanotto kesken
ota kinkku uunista, kuorruta se ja laita takas uuniin -vaiheessa
oli myös vähän sydäntä sykähdyttävää.

Jännittävintä oli kuitenkin roskien vienti. Olen jo kahtena vuotena missannut joulupukin käynnin, kun olen väärään aikaan vienyt kompostijätteitä pihalle. Kumma kyllä tänäkin vuonna sain vain pukin tuoksun eteisessä (sekin oli ehtinyt käydä aamulla suihkussa).

Selvisin kaikesta: kaikki saivat ruokaa, kaikki saivat halauksen, kaikki saivat lahjoja ja kaikki näyttivät tyytyväisiltä.

Nyt vain leppostelun jatkumista. Olemista. Täysin vailla velvollisuuksia tai oletusta mitä pitäisi olla tai tehdä =)



Rennompaa loppuvuotta meille kaikille =)

lauantai 18. joulukuuta 2010

Joulupaineita, kuka niitä kaipaa

Ai, että tulee joulu.
Ja joulupukki.

Olisko pitänyt varatua jotenkin etukäteen? Häh?

Mitä sitä suotta hötkyilemään, onhan tässä vielä viikko aikaa...
Oho, siis vajaat kuus päivää.



Taidan katsoa vielä tuon pienen tyttösen laulelua.

Ei silläkään mitään paineita ole (ennen kuin tajuaa, että joku siinä kuvaa ja käskee laulamaan loppuun).

Ei siis joulupaineita vaan naamajumppaa. Sillä ei tuota tyttöä voi katsoa, ilman, että oma naama menee samanlaiseen suumutruun ja silmät avautuu suuren suureen ihmettelyyn ;-)

Kuten rouva Vasko joskus osuvasti sanoi: siivotkaa äkkiä komerot, jos aijotte viettää joulunne niissä!

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Olen valmis ammatinvaihtoon

Jos olisin syntynyt Antti Tuiskuksi, niin olisin varmaan onnellinen. Osaisin ja saisin laulaa ja tanssiminenkin olisi aika verissä =)

Tänään kävin laulamassa tunnin verran. Lauloin ja nautin. Biisivalinnat oli toisten, vähän hidastempoisia ja mollivoittoisiakin. Mutta mitäs siitä, nyt tuo ei haitannut, kunhan sain laulaa kovaa ja korkealta!

Tanssin riemua oli perjantaina ja siitä jäi taas kerran hyvät fiilikset.

Voisin siis elää tanssilla ja laululla sekä rakkaudella ja lempeydellä.

Ammatin valinta nuorena?? Eikö sitä tosiaan voi valita myöhemmin...

Keksin iltakävelyllä mitä voisin oikeasti tehdä isona.
Asennetta riittäisi.
Taitoa voisin hioa joka päivä vähän paremmaksi.
Lopulta olisin täydellinen.

Jos näette ilmoituksen, niin pliis ilmoittakaa mulle:




Musiikkileffojen parhaimmistoon kuuluva The Commitments.
Tässä on tunnelmaa, tahtoa ja asennetta =)

Oikein iiiihanaa tulevaa viikkoa kaikille!

tiistai 7. joulukuuta 2010

Lisää lunta, lisää


Nää kelit on aivan ihania. Tänään tullessani töistä kotiin en voinut kuin virnuilla tälle lumessa kahlailulle, isoille kinoksille ja suuren suurille hiutaleille.

Iltakävelyyn kuului tänään auton työntöapua. Kuului myös hevosen hirnuntaa, se ehkä kaipaili lumilaitumelle juoksentelemaan. Luisteluradalla kuului naurua, lapset luistelivat siellä, vaikka jäätä ei näkynyt laisinkaan.

Autopaikan etsijöille toivon hyviä hermoja ja lapiota takakonttiin. Talonmiehille myöskin leppoisaa otetta ja hyviä lumenlastauspaikkoja. Kaikille muillekin lempeää, valkoista ja pehmeää oloa. Olkaa sisällä jos ulos ei tee mieli mennä ;-)

Traktorimme teki jo eilen lakon

Luisteluradalla

perjantai 3. joulukuuta 2010

Liika hyvä ei ole pahasta

Elämä oli joskus eloa pelko persuksissa.
Elävää elokuvaa Hohdossa, Poltergeistissa, Seitsemässä tai Psykossa.

Sitten elokuvat muuttuivat. Kyseenalaistamiseni siirtyi elokuvien laatuun.

Haluanko katsoa tätä elokuvaa? Haluanko, että loppuelämäni käsikirjoitus menee kuin hermoja viiltävässä Hitchcockin leffassa?

Käsikirjoitukseni ovat muuttuneet niin elokuvissa kuin elävässä kuvassanikin. Katse on kirkkaampi. Ote lempeämpi ja yllättäen jopa rohkea.

Pientä yllytyshulluutta jo löytyy, sitä lapsellista hulluutta reilusti helpommin. Rohkeutta kohti. Hullunrohkeaa ei ehkä kuitenkaan ;-)

Rohkeus, rakkaus ja ilo.
Vahvaa, intohimoista, hempeää ja hulluttelevaa.
Komediaa tai romanttista draamaa.



Jouluelokuvista parhaimpia: Love Actually.

Se on nyt joulukuu =)

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Virhe istuu pirun kovassa

Emämokasin tänään.
Mokasin tosi lahjakkaasti.

Ja mä kun inhoan jos mä teen väärin.

Sydän muljahti pari ylimääräistä kierrosta. Paniikkinappula meni hetkeksi päälle. Sitten tein sen mitä piti. Laitoin viestin eteenpäin ja korjasin mahdollisimman pian sen mikä korjattavissa oli.

Mitä sitten? Sitten kerroin mokastani niille kaikille joille se piti kertoa. Mun on helpointa kertoa heti jos olen mennyt metsään, muuten omat hermot ei kestä.

Lopuksi käväisin hoitamassa sydäntäni työkaverini luona ja lähdin kotiin.

Junassa kuulostelin puristavaa tunnetta rinnassani.

Hei nainen, hengitä vähän. Mitä sanoisit jos tuo olisi tapahtunut työkaverillesi?
- Olisin lohduttanut, että eihän siinä nyt ihan kauhean pahasti käynyt. Mutta tämä kävikin mulle.
Kuule, kukaan ei kuollut. Se oli vahinko ja teit parhaimpasi asioiden jälkiselvittelyssä.
- Niin, mutta luottamus on mulle todella tärkeää ja nyt mun oma luotto meni. Piru vie!
OK näitä sattuu. Sano mulle montako täydellistä ihmistä sä tunnet?
Voisitko sä jo antaa itsellesi anteeksi?
- Yhmmmm... ok mä yritän. Mä yritän katsoa tästä eteenpäin enkä taaksepäin.

Kotiin tultuani menin sinne mihin miehet jättivät kerran kiukkunsa.
Menin kellariin.
Tulin sieltä 1,5 metrisen joulutonttuotuksen kanssa kotiin.
Asetin sen omalle paikalleen ja istahdin sen viereen.

Luin kännykästäni siihen pari päivää sitten kirjoittamani lauseen:
"Tähän aikaan vuodesta pitäisi rauhoittua".

Kyllä, kyllä nyt on aika ottaa iisimmin.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Minä vs hattivattineiti

Heräsin viime yönä 04:01.
Jep, siihen aikaan kannattaakin heräillä, jos kello on soimassa 06:45.

Ihan pirteänä (??) silmät auki
ja mielessä 
työasia.

Jep jep, ihan kuin voisin hoitaa sen työasian keskellä yötä omassa sängyssä.

Sanoin sille ainoalle hattivatin näköiselle aivosolulleni, että
"Mene neiti nyt nukkumaan, sun emäntäsikin haluaa nukkua!"

Ei se totellut.
Se luuli, että ilman miljoonia kaveriaan se voisi tehdä kuitenkin jotain.
Niinkuin mitä?

Päätin ottaa siltä luulot pois.
Mietin ensi kesää ja tulevaa aurinkolomaa.
Mietin miten ihanalta peitto tuntuu iholla.
Mietin lunta joka satoi ulkona.
Mietin kinoksia missä juosta ja kahlata.
Mietin mitä pistäisin aamulla päälleni (Siinä sulle hattivatti olis todellista mietittävää!)

Nukahdin ennen kuutta katselemaan sekoboltsiunta.
Ja heräsin kellon soittoon.

Hei hattivatti!
Luulis että sunkin tekis mieli herätä!
Mitäs siellä kupeksit?
Ylös ja töihin!

Päätin tehdä työni toisin kuin edellispäivänä.
Tein yhden asian kerrallaan
... siis minkä keskeytyksiltä pystyin.


Ensi yönä se hattivatti nukkuu mun kanssa.





She Drives Me Crazy!!

tiistai 23. marraskuuta 2010

Juoksen kuin päätön kana

Liikaa töitä ja liian vähän aikaa miettiä. Kattokaa nyt miten ei kannata töitä tehdä.




Uups, osui ja upposi ;-)

perjantai 19. marraskuuta 2010

Leffassa tänään: Good Heart

Erilainen aamu. Olin töissä ottamassa vastaan ulkomaisia vieraita. Ei muuta kuin eteenpäin ohjaamista. Tämä on helppoa kun small talkia ei tarvita, ajattelin. Ihanaa kuunnella puheen sorinaa, kieliä toistensa päällä ja lomassa. Kauniita aksentteja ja iloisia naurahduksia siellä täällä. Ovat heränneet oikealla jalalla tänään =)

Mulle ei ole ongelma olla hiljaa, se ei aiheuta mitään tuntemuksia. Mutta small talk, en osaa sitä. Mitä pitäisi sanoa tai miksi? Tai ehkä pitäisi kysyä miksi se ei ole osa minua, vai kulttuuriamme? Eivätkö esi-isämme koskaan puita halaillessaan puhuneet niille? Eikö eläimiä koskaan houkuteltu hiljakseen mukavia puhellen? Kai kuitenkin edes houkutellessa itselle puolisoa?

Ne hymyilee kauniisti nuo ulkomaalaiset. Ne katsoo silmiin ja tervehtii hauskasti. Joo, tervetuloa tänne kirpakkaan Helsinkiin. Tulkaa ja tuokaa leppoisa jutustelu tullessanne.

Töistä siirryin suoraan leffateatterin upottavaan tuoliin. Pimeässä salissa saa nauraa hirnua, itkeä tihruttaa, tuntea tunteita kunhan vain ei puhu.

Ensi-illassa oli Hyvä Sydän. 

Pääosissa ihana Paul Dano sekä Brian Cox. Pienimuotoinen leffa, jossa hailakat värit ja ärhäkkä mies hyväsydämisen nuoren miehen kanssa vie ohi small talkin suoraan asiaan:

Mitä minä haluan, mitä minä tarvitsen, mitä minä olen ja mitä minä annan muille?

Paul Dano tekee taas vahvan ja kauniin roolisuorituksen. Olen aina myyty tämän nuoren miehen rooleista.




Traileria katsottavaksi ja houkutukseksi...

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Matkalla parempaan

Lähdin valoisan aikaan kotiin ja kuulostelin käsiäni.
Onneksi ne ovat jo kohtuu kunnossa. Kiitos ja kumarrus fyssarini. Olet ihmenainen.

Nautiskelin kirpeästä ja kuivasta säästä.
Pidä pilvi sateesi lumentuloon asti, ajattelin sokerimaisena naisena.

Rappukäytävällä oli vieno joulun tuoksu.
Kotiovella jo aikamoinen.

Oli imuroitu, pesty pyykkiä, leivottu ja korjattu jäljet!

Kehräisin jos osaisin.
Superkiitokset pojalleni =)

Täällä on hiljaista.
Käsittämättömän hiljaista.
Kahvin tuoksua...
... ja piparin.

Elämä maistuu!

Jatkukoon se tällaisenaan...

NAM

perjantai 12. marraskuuta 2010

Haluan lomalle ja aurinkoon!

D-vitamiinit eivät taida toimia. Haluan vain lomalle.
Lomalle, lomalle ja lomalle ja aurinkoon!

Mulla on maanantai vapaata, mutta yhden päivän lomalla ei ehdi aurinkorannoille.

Eilen sitten matkalla teatteriin näin junassa "runo raiteilla" runon:

           On vain kaksi paikkaa,
 munkkivuoren ostoskeskuksen kahvila
   ja se katu Palazzo Vecchion takana
            Bargelloa vastapäätä
 joissa sinä sanot tuolla samalla äänellä:
     "ihan kuin oltaisiin ulkomailla"


                  Lassi Nummi

Okei, mä tajuan. Tuo runo tuli juuri oikeaan aikaan eteeni. En pääse nyt aurinkorannalle, en kauas pois, en kolmeksi kuukaudeksi pois tästä paikastani.

Mun pitää nyt löytää tuo munkkivuoren ostoskeskuksen kahvila.

kuva by Tuula Jaatinen
Joo!


keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Tällainen muksu täällä asuu + edit**

Johanna pisti haasteen muistella lapsuutta. Tässäpä näitä turinoita:

1. Mitä vastasit lapsena, kun sinulta kysyttiin mikä sinusta tulee isona?

Hahaa, kirjoitin 70-luvun ystäväni-kirjoihin sata-varmasti vastaukseksi: "Kekkonen"
Että repikää siitä sitten ;-)

2. Mitkä olivat lempisarjakuviasi?
 
Meneeköhän lapsi-aikaan, mutta olin mielettömän innostunut Shokki-sarjakuvalehdistä. Sitten sain sedältäni Kauhu-sarjiksia ja ne oli myös suurinta hupiani. Aku Ankkaakin lueskelin, mutta kyllä nuo verta-verta-lisää-verta-sarjikset vei voiton.

3. Mitkä olivat lempipelejäsi?

Palapelit. Tein paljon palapelejä ja muistan kuinka lauleskelin niitä tehdessä hittejä, joita radiosta ja kelanauhurilta ja c-kasetilta soi. Vasten auringonsiltaaaaaaaaaaa, mitä pidemmälle laulua pystyin venyttämään yhdellä hengityksellä sen hauskempaa  oli.

4. Mikä oli paras syntymäpäiväsi ja miksi? **

Vasta Itkupillin lapsuusmuistoja lukiessani tajusin, että olihan mulla yksi todella ihana lahja, joka kantoi monta vuotta. Sain 7-vuotis lahjaksi koiran, siitä kasvoi iso iso schäfer, joka oli isokuonoinen ja isotassuinen ja lauhkea kuin lammas.

5. Mitä sellaista olisit ehdottomasti halunnut tehdä mitä et ole vielä tehnyt?

En keksi tähän mitään muuta kuin, että olis ollut kivaa olla vampyyri tai muskettisoturi. Siis mikä tyttö??

6. Mikä oli ensimmäinen lempiurheilusi?

En ollut mikään urheilijatyyppi, mutta hauskinta oli hypätä narua siten, että ehti yhdellä narun pyöräytyksellä kiertää narun pyörittäjän. Siis ykkösellä piti ehtiä juosta pyörittäjän ympäri ja palata hyppäämään keskelle ja taas ykkösellä kiertää toinen pyörittäjä.

7. Mikä oli ensimmäinen musiikki-idolisi?

Paha, paha. Olen aina kuunnellut musiikkia. Eka voisi olla Irwin (Birgitta 3-4 v.) mutta todellinen eka idoli oli David Bowie. Bowie on säilynyt näihin päiviin asti ja juuri sen takia että se tekee uutta musiikkia ja oman näköistään. Ihana ääni, upea mies ja täydellinen laulajana. En ole koskaan kuullut hänen laulavan pieleen.

8. Mikä on paras joululahja (tai vastaava) jonka olet saanut?

Ei mitään hajua! Sanon nalle, koska löysin alla olevan kuvan =)

Tämä haaste piti laittaa eteenpäin, mutta voisin laittaa haasteen vapaasti napattavaksi. Monet teistä lukijoista olette jo tehneetkin tämän.

lauantai 6. marraskuuta 2010

Älä herätä nukkuvaa karhua

Toissailtana tapahtui jotain yllättävää.

En ajatellut tai suunnitellut mitään, mutta huomasin
  • hakevani lumppupaperit esille yläkaapista 
  • etsin maalilaatikon toiselta hyllyltä
  • kaivoin myös vanhan luonnoksen, jota en koskaan maalannut

Luonnos näytti muokkauskelvolliselta, joten tein helpoimman kautta. Ei suoraan uutta taulua, vaan pienellä askeleella, ilman egon ja sisäisen nukkuvan karhun herättämistä.

Hiljaa, etenin niin hiljaa, että tuskin tajusin alkavani maalata.

Etsin pensseleitä (ne on aina olleet yhdessä purkissa). Purkkia ei löytynyt, mutta Tuure-ukin tekemässä laatikossa maalien seassa oli isoja siveltimiä.

Kyllä noilla voi tehdä jotain.
Sitten luonnoksen siirto lumpulle. Sen jälkeen:

Anna tyttö palaa!

Ei näillä pensseleillä voi tehdä mitään! Karvat irtoaa!
Kävin koluamassa makkarissa useampaan kertaan. Tiesin nähneeni vasta äskettäin vielä sen pensselipurkkini.

Palasin maalaamaan, en vaan voinut jättää sitä kesken.

Ei näillä tosiaankaan voi maalata, totesin sitten lopulta.
Mies päätti osallistua elämääni ja lähti kellariin.
Ei ne voi olla siellä, mähän olen nähnyt ne pensselit täällä kotona.

Ja sieltä se mies tuli. Miesten taivaasta, kellarista, ja sillä oli mun pensselit ja puuvesivärikynät mukana.
Hetkessä kellarista tuli munkin taivas =)


Sutii, sutii...
Ei aikaa
Ei ajatusta
Ei mitään kuin sutimista...

Voi hitto, tää tekee hyvää!

Tänään kiskaisin lumpun irti alustasta ja edessäni oli ensimmäinen maalaus viiteentoista vuoteen. Menipähän 15 vuotta nopeaan. En välitä siitä, että luonnos oli vanha. Ei mun tarvitse kuin nauttia tästä olosta niin uusia luonnoksia tulee.

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Ilo irti pienestä

Pimeää.

Muutamana aamuna töihin lähtiessä olen metsän läpi oikaistessani ihmetellyt mikä on mutaa, mikä juurakkoa ja mikä kiveä. Luistaa, liukuu ja tökkii... korkokengät taitaakin kuulua asfaltille eikä oikopoluille, ainakin näin säkkipimeän aikaan. Toissailtana heiluin toisen metsikön läpi ja tuskin näin eteeni. Silloin lenkkarit jalassa eteneminen oli sentään helpompaa.

Kovin ratkaisevasti pimeys ei vielä vaikuta elämään, mutta kuitenkin olen ajatellut ottaa varavermeet käyttöön. Musiikkia, uusia levyjä, sellaisia piristäviä. Iltojani ja muita pimeän hetkiäni keventävät nyt mm. Jo Stance sekä Lemonator. Jo Stance (Johanna Försti) oli aivan uusi tuttavuus minulle. Tässä teille maistiaisia häneltä Hey Girl!

Levyn käsiini saadessani ilo oli katossa. CD-levy oli niin kaunis ja suloinen. Katsokaapas mikä helmi sieltä kannen alta paljastui. Suloinen baby, pikku vinyylivauva digitaalisessa muodossa =)


Edellinen hankintani oli myös yllätys. Olin levyosastolla ihan muuten vaan ja utelin myyjältä ”mikä levy sulla nyt soi”. Myyjä kävi ystävällisesti hakemassa näytille levyn ja kertoi siitä muutamalla lauseella. Fiilistellen sitten ostin levyn ja kotona googlatessa näin laulajan ranskan ykkösnaisena. Siis että ei tule tuo media aina mun luo – vai miten se nyt menee? Kun suuren maailman asiat ei kiinnosta, niin sitten ne ei kiinnosta.

Pidän todella paljon Carla Brunin levystä, se on kaunista ranskalaista tunnelmointia. Välillä pienimuotoista ja herkkää...

Siis pressan vaimo. Joo, se sama nainen, jota Woody Allen on kaipaillut elokuvaansa näyttelemään. Heh heh… ei sitä aina tiedä mitä elämä tuo tullessaan… lauluntekoa, muotia, puolisoksi pressan ja kenties vielä elokuvan tekoa. Ei se taida kirkasvalolamppua tarvita ;-)

lauantai 30. lokakuuta 2010

Gebardin viemää

Juhlat!

Hyvää ruokaa ja juomaa. Tanssilattia. Täydellinen pään tyhjennys työviikon päätteeksi. Tämän voisi tehdä joka perjantai.

Tanssikengät viskasin nurkkaan, kun pieni anarkisti sisälläni heräsi punk-tunnelmaan Gebardin coverille Apulannan biisistä Anna mulle piiskaa. Avatkaa linkki ja hyppikää ja pomppikaa ;-)

Jätin ajatukset tietoisesti suoraan narikkaan ja vietin aikani tanssilattialla. 

Ihanaa ajattomuutta ja ajattelemattomuutta. Kun jättää kontrollin ja kritiikin niin elämä on (kuin) tanssia.




tiistai 26. lokakuuta 2010

Miten raivopää kesytetään

Tiistait ei ole niitä helpoimpia päiviä mulle. Mulla on silloin normaalia pidempi työpäivä ja se vaikuttaa kropassa ja yläkerrassakin...

Kotiintulo on aina vähän jännittävää... onkohan siellä ruoka odottamassa nälkäistä naarasta?

Grillattu halloumijuusto ja sille vihersalaatti odotti valmiina lautasella.
Ensimmäinen piste miehelle.

Nuorimies saapui kotiin, syöneenä mutta kuitenkin kiukkuisena. Minä täyttelin vakuutusyhtiön palautekyselyä ja sain helposti tunteen netti-vahinkoilmoituksen tekemisestä.

Isompi mies pitää hermot ja on hiljaa.
Toinen piste miehelle.

Nuori mies jakaa sitkeästi oloaan.

Yksi, kaksi, kolme....
Ja sitten meni hermot... Mun hermot!

Mökötystä nuorella miehellä ja minulla.

Mies on edelleen hiljaa.
Kolmas pointsi miehelle.

Se sanoo nuorelle miehelle jotain ja sitten he poistuvat kellariin. Siis kellariin. Onko kellari miehen taivas? Kyllä miehet on kummallisia...

Laitoin uuden Lemonatorin levyn soimaan.
Neljäs piste miehelle (kylläkin sijaismiehelle)

Shake Shake Shake -ihana levy.
Kesyttää, kesyttää, kesyttää...

Nojailen ikkunanpieleen ja katson pimeään pihaan.
Joo, mä oon paska, mutta mä pyydän heti kohta anteeksi.

Kun nuorimies tulee ensiksi sisään mä pyydän anteeksi ja halaan.
Yksi piste naiselle.

Nuorimies ottaa sen vastaan.
Superpiste sille miehelle, jo viisi pistettä niillä kasassa.

Kun se isompi tulee sisään mä kehun sitä ja sen uutta karderoobia. Se oli tosi hyvä ja hieno ja upea ja kaikkea...
Toinen piste naiselle.

Levy on soinut kaksi täyttä kierrosta.

Mut on lepytetty ja mä olen lepyttänyt.




Enkä mä oikeasti välitä pisteistä laisinkaan...

lauantai 23. lokakuuta 2010

Do-do-dodoo do-do-dooooo

Talo on tyhjä ja biisit riekkuu päässä. Tunnelmoin tässä ensiviikolla järjettävistä juhlista jossa saa TANSSIA =)

Kaivoin vanhoja vinyylejä esiin ja heiluin täällä kuin hullu heinämies. Muistaako kukaan ihanaa Terence Trent D'Arbya? Miten mies voi ollakaan kaunis. Tää levy oli helmi, seuraava ei ikävä kyllä enää ollut. Nyt missä mies lieneekään...

Dance!

perjantai 22. lokakuuta 2010

Nostalgiaa - Katseen kosketus

Onneksi on perjantai ja onneksi työviikko on takana. Viikonloppuna olisi parasta latautua kunnolla ensiviikon alun työrupeamaan.

Pistän Risto Jarvan leffan nostalgiafiilikset väreilemään. Pätkä on leffasta Mies joka ei osannut sanoa ei. Vaikka kyllä miehen oikeasti pitää osata sanoa ei, paitsi jos mä haluan vastauksen "kyllä" ;-)

Oikein kaunista ja antoisaa viikonloppua kaikille =)

tiistai 19. lokakuuta 2010

Kastanjapuun alla

Saan kehiteltyä pienessä päässäni joskus valtavia mielikuvia. Pelkokerroin kasvaa silloin tällöin uskomattomiin mittoihin. Olen alkanut hymyillä itselleni näistä mustanmielen huumoripalasista. Mielikuvitus rikastuttaa, kunhan pitää hermot kurissa =)

Junalle kulkiessani matkallani on kaksi eri kohtaa, jossa upeat isot hevoskastanjat kasvavat. Puut kasvattavat kauniit siemenensä piikikkäissä palloissa. Nyt nuo piikkipallot tipahtelevat alas toiveenaan saada siemenet sopivaan maaperään.

Minä taas kuljen kastanjan alta toivoen, etteivät pallot tipahtelisi päähäni juuri siellä alla kävellessäni. Mielikuvituksen vilkastuessa kävelen siis ripeämmin ja rennolla fiiliksellä ollessani astelen suorastaan huolettomasti.

Lapset odottavat myös tätä kastanjoiden valmistumisaikaa. Heidän suhteensa on riemuisteva. He huitelevat niitä kepeillään tai koettavat saada puusta kuka milläkin tavoin.  Jokainen alas tipahtanut pallo halkeaa ja sen sisällä on kaunis, kiiltävä ja hieno siemen. Niillä sitten täytetään taskut, viedään kotiin tai niitä heitellään pitkin mantuja.

Mutta oikeasti, miltäköhän mahtaa tuntua siitä, kenen päähän tuollainen piikkipallo osuu? Jos se iskeytyy kunnon voimalla, niin jääkö se killumaan päänahkaan kiinni? Mitäs jos se jää kiinni, halkeaa ja tiputtaa siemenen nenänvartta pitkin jalkoihini. Säikähdyksestä ja kivusta hämääntyneenä astun kastanjan päälle ja menetän tasapainoni ja kaadun pitkin pituuttani asfaltille. Ja jos vielä katkaisen nilkkani ja lyön pääni maahan ja  saan kamalan aivotärähdyksen. Onneksi katu on hiljainen katu, sillä tutkimusten mukaan hiljaisella kadulla makaavaa ihmistä tullaan auttamaan herkemmin kuin vilkasliikenteisellä kadulla. Tai entäs kun…  Heh heh… tähän tyyliin vauhti kiivastuu ja kehittyy ja sitten voinkin jo miettiä minkähän laulun haluaisin soitettavan hautajaisissani.

Vielä pari viikkoa, sitten matkani muuttuu suorastaan tyynen rauhalliseksi. Kohta kastanjapuun oksilla ei ole kuin kuivuneita lehtiä eikä ainuttakaan piikkipalloa. Mitäs sitten? Tuntuukohan elämä sitten ihan tylsältä ;-)


sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Viha-rakkaus -suhteesta

Minulla on ollut sitkeä kiukku puhelinmyyjiä kohtaan. Eikä mulla ole mitään selkeää perustelua tälle kiukulle. Ehkäpä se jotenkin johtuu siitä, että eräässä työpaikassani minun oli velvollisuus olla tavoitettavissa 24/7 ja siitä työstä lähtiessäni olin lopen kyllästynyt puhelimiin ja siihen ettei omia rajoja vapaa-ajalle ollut.

Samalla olen vastustanut kännykän hankintaa todella alkukantaisella voimalla. Vasta 2005 syksyllä hankin itselleni kännykän. Numeron jaoin vain todella harvoille. Elämäni kännykän kanssa järkkyi, kun kahden viikon kuluttua hankkimisesta puhelinmyyjät hyökkäsivat linjalleni. ”Olisiko Akkari kiva? Saat lahjan, aivan ilmaiseksi. Se velvoittaa vain tilaamista.”

No heti tilasin puhelinmyyntirajoituksen ja puolen vuoden sisällä puhelimeni oli jo kohtuullisen hiljainen.

Tänä keväänä, noin ikuisuuden kestäneen puhelinmyyntivihan jälkeen muutin käsitykseni puhelinmyyjistä lähes täysin. Pääni sisässä kävi maanjäristys ja vanha ajatusmalli kyseenalaistui.

Olin valmentajien vuosiseminaarissa, jossa oli puhumassa Tuija Rummukainen. Energiaa täynnä oleva nainen, joka on tutkinut Suomen huippumyyjiä.

Tuon viikonlopun jälkeen olen vain kunnioittanut kaikkia niitä ihmisiä, jotka myyvät mitään. Ajatelkaa puhelinmyyjiä, jotka ovat soittaneet kaltaisilleni tahma-aivoille. ”Ei! Mä en osta mitään! Älä tule kuule mulle myymään!” Jokaisen tällaisen puhelinkeskustelun jälkeen he kokoavat itsensä. Sitten he ottavat uuden puhelinnumeron ja ajattelevat mahdollisuutta siihen, että seuraava asiakas ostaa hänen myymänsä tuotteen. Ja sen puhelun jälkeen taas uusi puhelu, uusi puhelu jne.

Kuinka monen hermot oikeasti kestävät tällaista työtä? Nyt ajattelen, että ehkä minulle tekisi hyvää mennä hetkeksi itse opiskelemaan tuota hommaa. Samoin kun nuorena tyttönä olin Fasun konditoriassa. Sen työn jälkeen en ole kertaakaan huokaillut pitkässä jonossa tai naputellut hermostuneesti jos kassalla on hänestä riippumaton ongelma.

Itse asiassa minun pitäisi olla kiitollinen, että noita myyjiä on olemassa. Mistä kaikesta olisinkaan jäänyt paitsi, jos kukaan ei myisi mitään?

Puhelinmyyntikieltoni säilyy edelleen voimassa. Mutta seuraavan kerran, kun vastaan tuollaisen seulannan läpi vahingossa tulevaan myyntipuheluun, niin kieltäydyn siten, että hymyilen samalla. Vaikkei myyjä hymyäni näe, niin hän kuulee sen. Ja ehkä seuraavalle asiakkaalle soittaa täydellinen hurmuri ;-).

tiistai 12. lokakuuta 2010

Lenny K.

Joo, mä haluun!
Mulla on just tällanen fiilis!
Yhtä riehuva
Yhtä sydäntä hakkaava

Joo, mä haluun!
Mä haluun osata tehdä tollasen hypyn!
Mä haluun tulla mukaan!

Enkä mä piruvie halua ajatella yhtään mitään!




sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Parempi muutama ruuvi löysällä kuin yksi liian tiukalla

Kello lähenee viittä iltapäivällä ja ajattelin keittää päivän toiset aamukahvit. Viikonlopuissa musta on parasta aamiaisaika. Se kun päivä on vasta aluillaan ja olo mahdollisimman rento.  Siis jos nyt keittäisin itselleni uudet aamukahvit ja aloittaisin päivän alusta =)

Katsokaas joitain viikkoja sitten näin auton kadunvarressa. Punainen Volvo suorastaan imaisi puoleensa vetovoimallaan. Se oli täytetty tuulilasista lattioiden ja penkkien kautta takahattuhyllyyn asti tavaroilla.

Omistaja ei varmaankaan pystynyt asumaan autossaan, mutta paljon mukavia asioita hän oli varannut mukaansa matkoilleen. Liuta C-kasetteja, paljon kirjoja, leluja, kaikenlaista tavaraa eläimen nahasta asti.

Pelkääjän paikalla oli tyyny, jossa oli lause joka varmaan vastasi kysymykseen minkälaisen ihmisen autosta oli kyse. Kenties hänelle oli joskus kommentoitu hänen tavastaan elää.

Poikani tuskin huomaa, että kakkosaamukahvini tässä keitän. Mitään kommentteja en tästä huvistani saa. Annan tänään ruuvieni olla hellemmällä kierteellä.




torstai 7. lokakuuta 2010

Havinaa aamutuimaan ja illallakin

Aamulla kävellessäni junalle kuuluu tietyssä kohdassa haavan herkkää havinaa. Puu pitää kevyttä väreilyääntään aina kun vähänkin tuulee. Se värisee kai kylmästä tai sitten sillä on muuten vaan pupu pöksyssä ;-).

Nyt haapaa on tuuletettu niin paljon, että matkallani kuljen keltaisella lehtipolulla. Kauniit keltaiset lehdet, jotka puu päästi irti, kulkevat välillä kanssani samaan suuntaan.  Kun puhaltaa kunnolla ne pääsevät tanssimaan kovalla asfaltilla tai pehmeämmällä vihreällä nurmella. Kohta tanssi hiljenee ja saan kulkea paljaiden oksien huminassa.

Tilaan talveksi lunta tuolle puulle. Paljon lumihiutaleita, joita se saa ravisutella päälleni aamujensa iloksi. Valkoista tämän värikylläisen syksyn jälkeen. 



One
Love

perjantai 1. lokakuuta 2010

Taas yksin kotona... ja selvästi ihan pihalla

Kiiruhdin tänään kokoukseen, joka oli järjestetty mun työajan jälkeen. Miksei ne katso kalenterista mikä aika sopii kenellekin, mur mur... Palaveri venyi, juosta kipitin junalle ja asemalta kotiin. Sitten lohi uuniin ja lopulta sain pojalle ruuan nenän eteen. Katsottiin, että kamat oli mukana ja sitten se lähti viikonlopuksi turnaukseen.

Myönnän, seuraan mieluummin jalkapalloa kuin lätkää. Menen kentän laidalle katsomaan ja katsomoonkin. Kotona hauskinta hupia on seurata  Tuomas Virkkusen intohimoista selostusta -olipa pelaamassa sitten Atletico tai ei ;-) Miksi menit kalliille maksukanavalle Virkkunen, miksi?

Minä jäin siis kotiin. Nyt en ole kannustamassa poikani joukkuetta. Muuten saatan kannustaa miten sattuu. Suomen matseissa kylläkin Suomea, mutta muissa peleissä yleensä seuraan vähän aikaa ottelua ja sitten valitsen jomman kumman joukkueen. Ja useimmin ehkä sen altavastaajan =)

Joo, multa puuttuu kunnianhimo. Mistäs sitä saisi? Jos meinaan tulla isona vielä joksikin, niin pikkuruisen kunnianhimoa voisi pistää peliin.

Kyllähän mäkin olisin jotain, jos mulla olis Shakiran lanteet ja laulutaito. Tai noiden upeiden pelaajien kyvyt...

Mut mä oon mä ja mä olen hyvä jossain muussa. Kunhan mä vaan näen ja löydän sen ;-)




Waka Waka, pistäkää lanteet keinumaan ja nauttikaa hetki ihan muuten vaan olostanne.

Mulla ei ole mitään käsitystä mitä mä tällä viikonlopulla tekisin...

maanantai 27. syyskuuta 2010

Naisen logiikka petti

Ihana naapurin poika toi eilen meille täytekakkua. Vadelmatäytekakkua jossa oli kinuskikuorrutus. Nam.

Poikani söi tänään yhden palan kakkua, mutta totesi, että saat loput. Huono lause. Siis minulle.

Söin nimittäin kahvin kera vielä ne loputkin. Ja ketä sanon meidän perheessä herkkup...seeksi. Olen selvästi haukkunut väärää puuta.

Jotenkin olo rupesi ahdistamaan ;-) ja lähdin parin tunnin päästä lenkille.

Mä en tajua.

Jos syö neljän ihmisen palat kakkua, niin miten ei jaksa juosta neljän ihmisen juoksulenkkiä? Tuskin meni yksi kunnollinenkaan. Niin paljon saatua sokerienergiaa ja niin vähän kuitenkin juoksuenergiaa.

Joka tapauksessa ähky on nyt selätetty, mutta energiaa on vielä kropassa enemmän kuin tarpeeksi. 

Fyssarini sanoi, että jos katselen pilatesvideota läsnäollen, niin lihasmuistini ja hermotus toimii ja tekee "kuivaharjoittelua". Voisinko siis tätä hauskaa lapsuudenmainostani katselemalla haihduttaa vielä pari sokerikaloria. Ehkä en, mutta katselen tän kuitenkin pari kertaa uudestaan. Tämä on niin hauska =)


...Lycra, Tricel
on Coral verraton =)

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Mikä imuri tekee naisen onnelliseksi?

Mieheni lähti eilen muutaman viikon matkalle. Matka tekee hänelle tosi hyvää ja antaa mahdollisuuden tyhjentää päätä ja rasittaa kehoa =) Hänen puolestaan tuntemastani ilosta huolimatta minulle jäi eilen aamuna hiukan levoton olo sisääni. Koska sisäisesti halusin levätä, niin ulkoisesti ajattelin liikkua ja siivota.

Sitten päätin imuroida. Siis imuroin, minä joka monta kuukautta sitten sanoin suhteeni irti imuriimme. Siitä ei ole ollut ostamisen jälkeen kuin murhetta ja hampaiden kiristystä.

Edellisen tuhosimme vähän vahingossa remonttipölyllä. Uutta hankkiessamme ihmettelin kaupassa, että onpa tuo suuren kokoinen. Eihän se mahdu komeroon. ”Kyllä se mahtuu” sanoi myyjä. Mies oli samoilla linjoilla ja uusi kallis imuri kotiutui meille. 
  • No joo mahtuuhan se komeroon, kunhan komeron tyhjentää täysin. Siltikin kaapin laidat kolisee ja minä jo kiukustun.
  • Kun sen pirun laittaa päälle, se aloittaa tornadomaisen puhalluksen suoraan ylös ja eteen. Eli silmiini. Ne kuivuvat heti ja sitten en näe mitään kun luomet on liimautuneet auki tai kiinni asentoon.
  • Potkin siis jatkuvasti imuria persukseni taakse.
  • Se ei nouse matolle vaan jää reunan kohtaan uppiniskaisesti riekkumaan.
  • Sitten kun kiskaisen siihen vauhtia, niin maton reuna menee ikäväksi.
  • Kun teen u-käännöstä huoneesta poistumiseksi niin imurin piru jumittuu omaan johtoonsa. Ja sitten kun kiskaisen jo kunnolla, niin siitä tulee selällään killuva koppakuoriainen. Saatanan kone!

En ole koskaan pitänyt imuroimisesta (heh heh... taisit jo arvatakin). Sen vuoksi nostan ensi aina kaiken mahdollisen lattialta ylös. Keittiön tuoleista lähtien kaikki mikä irti nousee näillä lihaksilla irtoaa ja kohoaa. Siis imuroimisen pitäisi olla kuin lasten leikkiä, mutta ei vaan ole. Ei tuolla! Ei enää ikinä! Tämä oli neljäs kerta kun yksipuolisen irtisanomiseni jälkeen koskin siihen. Eilen imuroin todella läsnäollen ja silti multa meni hermot, kun seurasin miten sen pelin ja mun välinen kemia toimii. Ei toimi. Ei enää koskaan!

Olen käynyt kaksi kertaa katsomassa mitä maailma tarjoaa tuon tilalle. Löysin Dysonin pystyimurin, jota kokeillessani kuvittelin lähes olevani sellainen iloinen kotirouva, jolta kotihengettären lailla kaikki sujuu laulaen. Dysonissa on yksi ikävä juttu, se pitää kovempaa meteliä kuin nämä tavalliset. Hankin siis korvatulpat. Mutta sitä oli kiva työntää edellä. Siis työntää, ei vetää, ei ilmavirtaa silmille, ei mitään rapsuta-mua-välillä-mahasta-niin-mä-voin-leikkiä-sun-kanssa juttuja. Siinä saa toisen imurivarren, jolla pääsee sänkyjen alle ja korkeallekin kun imuroin taulut ja lamput. Vähän ylimääräistä kikkailua, mutta kuitenkin siitä syntyy tuollainen iloisen imuroitsijan fiilis.











Tämän kai haluan. Vai haluanko oikeasti imuroida? Jättäisinkö sittenkin tämän työn jollekin muulle? Mitäs jos siivoaminen ei olekaan tässä se juttu? Ehkä mulla on vaan ikävä.

Luin miehen lähtöä edeltävänä päivänä Jukan kauniin runon No sun in the hor i zon. Tuskin pystyin sitä näkemään kyyneliltäni. Kaunista ja koskettavaa ja niin totta. Puoliskot ja läheiset ovat aurinkoja ja valoja elämässämme. Kaikki loppuu joskus. Mutta sen aika ei toivottavasti ole vielä. Syvä luottamukseni siihen, että tulet kotiin ehjänä on pohjaton =)

 Your way with Robbie Williams and my way with Queen ;-)


torstai 23. syyskuuta 2010

Olispa kiva jos…

Tehosekottimella on biisi nimeltä Kaikki on mahdollista, jonka vetävä kertosäe menee näin:

Kaikki on mahdollista.
Kaikki on kaunista.
Kaikki on mahdollista.
Vain taivas rajana.

Vaikkei olisikaan sitä mieltä, että maailmassa kaikki on mahdollista, niin kannattaisi kokeilla yhtä pikku juttua, joka ei vie montaa minuuttia. Tämä ”tilaus” tuo elämään iloa, naurua, ihmettelyä ja huomiota siitä mitä todella haluaa.

Tiedätkö sinä mitä sinä haluat? Siis mitä todella haluat? Toivottavasti tiedät, sillä sitä saat mitä tilaat (halusitpa tai et). Jos tiedät vaan sen mitä et halua, niin nyt opit kääntämään jokaisen en-halua lauseen käänteiseksi haluan -lauseeksi.
 
Ota siis paperia ja kynä. Istu alas. Hengitä ja relaa.

Kirjoita paperiisi otsikoksi: ”Olispa kiva jos…

Siten kirjoita paperille lista niistä asioista mitä haluat. Listaus ranskalaisilla viivoilla riittää, ei tarvitse hienostella. Listaan voi kuulua mitä tahansa, konkreettisia asioita tai jotain ihan muuta. Voit myös kirjata niitä unelmiasi, joiden saavuttamiseen sinulla ei mielestäsi ole mitään mahdollisuuksia. Kunhan tuo toiveesi tuo sinulle hymyn ja hyvän fiiliksen niin pistä se paperille ylös.

Kun listasi on valmis, laita se kirjekuoreen. Voit halutessasi kirjoittaa kuoreen päivämäärän vaikkapa vuoden päähän ja laittaa kuoren sellaiseen paikkaan, josta löydät sen vuoden päästä. Ja mitä sitten? No sitten vaan odotellaan ja vuoden päästä katsotaan mikä kaikki listallasi on toteutunut.

Jos et malta odottaa vuotta, niin laita paperi/kirje omaan rasiaan tai laatikkoon. Laatikkoon voit lisätä listojasi tai kuvia, joissa on niitä asioita joita haluat. Voit sitten silloin tällöin istuskella ja katsella mitä olet halunnut ja mitä olet saanut. Ja tietysti poistaa niitä toiveitasi, jotka huomaat olevan ”turhakkeita”.

Tämän jutun on tarkoitus olla hauskaa, mutta silti ”tuottavaa”. Eli tee lista silloin, kun sinulla on hyvä päivä. Ehkä ensi lauantaina olisi hyvää aikaa tällaiseen? Olisiko silloin 5 minuuttia aikaa?

Niille jotka aikovat kokeilla tätä, mutta joiden mielestä asioiden/toiveiden saaminen tällä tavalla ei voi toimia ehdotan, että laitatte listan kirjekuoreen ja kirjoitatte sen päivämäärän vuoden päähän. Näin ollen te vähän niin kuin unohdatte asian, ettekä laita epäilystänne itsenne ja toiveidenne väliin. Tämä kuulostaa vähän typerältä, mutta aika usein ihminen itse seisoo omien unelmiensa tiellä.

Hauskinta tässä on se, ettei sinun todellakaan tarvitse tietää miten saat sen mitä haluat. Opit huomaamaan mikä on sinulle oikeasti tärkeää, mitä haluat ja mitä et halua, mitä tarvitset ja mitä et tarvitse. Ja lisäksi opit nauttimaan siitä matkanteosta, josta olen aiemminkin maininnut.

Sitä paitsi, sulla ei ole mitään menetettävää kun kokeilet. Voit vain saada =)

Ps. Miksi pyydän muuttamaan en-halua lauseet käänteisiksi? Siksi, että menet sitä kohti mille ajatuksesi annat. Jos et halua kiirettä, niin ajatuksesi kiinnittyy kiireeseen ja sinulla on enemmän kiireen tunne. Jos käännät ajatuksesi muotoon, haluan että minulla on aina riittävästi aikaa kaikelle tarpeelliselle, niin rentoudut ja sinulla on enemmän toimintakykyä.

perjantai 17. syyskuuta 2010

Pistetääs tyttö ryhti ja kroppa kuntoon

Taikasormifyssarini teki tänään taikojaan ja lopuksi vielä teippasi minut kunnolla. Todellakin teippasi! Nyt ryhti on suora, kaula pitkä ja pääkin sopivassa asennossa ;-)

Ei mene vettä nenään sateella, mutta ei se kyllä kuoki maatakaan. Pää töröttää rangan jatkona ja kääntyy rahisematta oikealle ja vasemmalle. Vau!

Tähän olotilaan sopii hyvin valokuva, jonka nappasin kännykällä jostain Hesan jalkakäytävältä.


Se joka kulkee tällä kadulla päivittäin on varmaan hyväntuulinen ihminen =)

Oikein ihanaa viikonloppua kaikille!

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Silitän pelkoni peltiä ja odotan itsenikin joskus kehräävän

Päivällä tiesin mitä illaksi aijoin pääni menoksi.
Onneksi oli hyvä työpäivä ja fiilikset hyvät.
Kotona iski väsymys ja villi lauma perhosia ihan täpötäyteen mahaan.
Ja sitten kuitenkin huomasin sanovani, että eiköhän lähdetä ajamaan sillä uudella kaaralla.
Pää ulos kämpästä ja samantien takas kotiin.
Siellähän sataa ja kaatamalla!

No, menin hakemaan sateenvarjon -olen tehty sokerista ja sulan sateessa ;-)
Sitten pienen mutkan kautta istahdin sinne ratin taakse.
Sataa, sataa edelleen ja kovaa.

Ja minä tein pientä lenkkiäni. Välillä tuntui, että sulkien viuhtominen kohotti omaa sykettä, mutta ehkä se oli vain omaa luulotautiani.

Siellä mä menin, puikkelehdin ja lopulta parkkeerasin kaupan parkkihalliin.

***
Se on ihana auto. Se melkein kuin kehrää.

Aika virn-olo ;-)

Sen kunniaksi soitan itselleni ja teille tämän kauniimpaakin kauniimman Lennonin biisin.

Hetki kerrallaan.
Askel kerrallaan.
Hiljaa hyvä tulee.

Mä nauran tälle vielä leveämmin vuoden kuluttua =)




torstai 9. syyskuuta 2010

Ei ihan todellinen olotila

Pään sisäinen elämä ei tunnu todelliselta. Kroppakin kihelmöi epänormaalisti. Jumalaton päänsärky, vetämätön olo ja nyt vielä alilämpöä. Tästä tulee mieleen perjantainen elokuvissakäynti, silloin kaikki tässä kehossa oli kylläkin vielä hyvin.

Kävimme katsomassa ranskalaisen elokuvan, jossa elämä oli ihanan sarjakuvamaista. Epätodellista. Hahmot olivat upeita ja hauskoja. Poliisi oli nälkäinen, usealeukainen ja hellyttävä kaveri. Kaunotar, naisversio seikkailijasta, teki juuri sitä mitä tuohon maailman aikaan nainen ei tehnyt: oli itsenäinen, suorasanainen ja näytti taitonsa ja älynsä. Vastuksista huolimatta seikkailijatar eteni tavoitettaan kohti, hän uskoi itseensä ja hän uskoi mahdollisuuksiin. Mukana on mm. kurttuinen, vanha, ihana tiedemies, joka sai aikaan ihmeitä. Nainen piikki otsassa. Pullea epäonnen kaveri. Hammaspesun tarpeessa oleva roisto. Iso lintu (bongarini taisi pitää tästäkin linnusta) ja kuivia kuolleita käppänöitä.

Hauska, viihdyttävä, erilainen ja ehdottomasti sellainen leffa jonka haluan omiin kokoelmiini. Tässä muille epätodellisuuden kanssa eläville näytepala (saksankielisellä tekstityksellä).

Adèle Blanc-Secin uskomattomat seikkailut (Les aventures extraordinaires d'Adèle Blanc-Sec)

Ja nyt pehkuihin katsomaan unia, josko ne edes olisi todellisia...

tiistai 7. syyskuuta 2010

Haluaisitko kuulua siihen yhteen prosenttiin?

Ystäväni kirjoitti nettisivullaan vaikeudesta näyttää muille kuinka onnellinen on. Oman hyvinvoinnin kokeminenhan on ihana tunne. On hienoa huomata, että oman elämän asiat toimivat ja samalla voi levittää hyvinvointia läheisilleen ja muutenkin ympärilleen. Mutta tuleeko onni pitää salassa vain itsellään? Mitäs onnellisuutta se on?

Tekstin luettuani jäin pohtimaan sitä, miksi onnellisuus on niin tavoiteltavaa ja kuitenkin sen esiintuominen vaikeutuu, kun miettii miten muut asiaan suhtautuvat.

Tuleeko ongelma siitä, että luulee toisten olevan kateellisia tai ajattelevan: Mitä se tuossa leuhkii.

Itse olen ajatellut, että jos joku tuntee olevansa onnellinen, niin hienoa. Hänen onnellisuutensa ei ole minulta pois. Päinvastoin. Oikeastaan toisen onnellisuuden pitäisi olla meille kaikille kompassi ja kannustin sinne mihin menemällä elämä helpottuu.

Joskus kompassina ja kannustimena ovat kirjailijat tai heidän teoksensa, kouluttajat, naapuri, sukulainen tai joku jota ihailet. Minun huippukompasseinani ovat olleet läheisten lisäksi kouluttajat Lauri Siirala ja Marika Borg, fysioterapeutti Erja Holgeri sekä malli itsensätuntemiseen eli enneagrammi. Tietysti joka päivä kohtaan ihmisiä tai asioita, jotka herättävät katsomaan uudella tavalla. Kaikille riittää siis itselle toimivia ja erilaisia hyviä esimerkkejä.

Esimerkkejä kuten "Tee U-käännös": Eli jos toisten onnellisuuden näkeminen tuottaa kateutta tai katkeruutta, niin kannattaisi miettiä voiko kateuden kääntää haluksi tavoitella omaa onnea. Vaikkapa tyyliin: Piru kun tuolla on noin. Mäkin haluan!!

Kuulin, että jos sadalle ihmiselle kertoo keinoja miten tulla pysyvästi onnellisemmaksi, niin heistä vain yksi tekee asialle jotain. Siis vain prosentilla ihmisistä, jotka saavat lisäevästystä on halua ottaa ne käyttöönsä ja vaikuttaa omaan onnellisuuden tunteeseensa.

Ja tiedoksi sekin, että jokainen elää lähes saman onnellisuuden tason kanssa läpi elämänsä, jos ei tietoisesti muuta automaattitoimintojaan. Eli vaikka nyt voittaisin lotossa päävoiton, niin tutkimustulokset kertovat toisensa jälkeen, että vuoden päästä olen yhtä onnellinen tai vähän allekin kuin ennen voittoani. Miksi? Koska mä saatan luulla, että vasta sitten kun mä olen saanut lottovoiton mä voin olla onnellinen. Rahalla saa kivoja asioita, mutta ne ei ole ainoita asioita, jotka vaikuttavat elämääni rikastuttavasti. Joskus ne asiat, jotka eivät maksa mitään tuovat suurimman mahdollisen onnellisuuden tunteen.

Pikku mietintä tähän loppuun. Kun ajattelet onnellisuuttasi tällä hetkellä lukujen 0-100 välillä ja pähkäilet luvuksi vaikka 74. Niin, jos et tee mitään asian eteen, kuolet joskus noin 74% onnellisena. Aika hyvällä tuloksella siis, mutta olisit voinut kuolla myös 85% onnellisena ihmisenä.

Oma valinta. Joka hetki, valinta uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.

"Ikävä juttu, mutta samalla hauska!" sanoisi isoäitini tähänkin asiaan =).

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Yhdellä biisillä jo vuorokausi


Tällä fiiliksellä ja päässä soineella biisillä on menty jo vuorokausi.
JES, elämä voittaa =)

Erilaisia ja kuitenkin niin samanlaisia

Karhut ympäri maailmaa saapuivat Helsinkiin.


Tytöt karhuparaatissa =)