perjantai 30. heinäkuuta 2010

Marjanpoiminta kuluttaa kaloreita enemmän kuin luulisi

Laadin pari päivää sitten listaa asioista jotka olis kiva (tai vähän pakko) hoitaa tässä lähiaikoina. Mulla ei ole tapana tehdä mitään listoja itselleni. Mutta jos muun kuin mun pitää hoitaa osa hommista, niin niitä varten listat on kivoja ;-)

Tänään sitten päätin hoitaa omaa osuuttani, eli punaviinimarjojen poiminnan. Marjathan on elämän eliksiiriä, joten läksin innolla palstalle.

Pensaan olivat huomanneet myös ampiaiset. Mikä lie niille tullut, eivät ole aikaisempina vuosina käyneet marjastamassa minun tontillani. Minä en kovin ampiaisista välitä. Astuin lapsena ampiaispesän päälle, sain otukset kimppuuni, juoksin jonkun viljapellon läpi kiljuen ja sain aikuisten kiukkuiset kommentit pellolla juoksemisesta. Eli ampiaiset on syvältä, sanoo mun historiani. Niistä tulee vain sanomista ja kivuliaat pistokset.

Mutta koska haluan marjaa talvellakin, niin mikäs siinä auttoi. Hämähäkkien ja muiden ötököiden lisäksi nyt piti vielä kerätä tuplarohkeutta. Pää kylmäksi vaan, askeleet sinne pensaan luokse ja marjat purkkiin.

Kyllä siellä uusilla palstaviljelijöillä (jotka käänsivät urakalla kuivaa maata) oli katseltavaa, kun tasaiseen tahtiin kiljahtelin ja ponkaisin metrin pensaasta taaksepäin. Vähän keräsin rohkeutta ja sukelsin taasen pensaaseen. Hiljaiseloa hetki ja sitten uusi kiljahdus ja pomppiminen taaksepäin.

Tunnin päästä olin saanut kohtuullisesti kerättyä punaviinimarjoja. Kaloreita olin kuluttanut varmaan aika tavalla ja stressin vuoksi kulutus oli varmaan triplaantunut. Poislähtiessäni uudet viljelijät tervehtivät minua, vaikka vähän virnuillen.

Ehkä huomenna saan loputkin marjat kerättyä tai sitten luovutan ne suosiolla luontokappaleiden kesänautintoon…

 http://hikipedia.info/wiki/Ampiainen

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Toihan on ihan kuin mä, mut tota toista mä en tajua ollenkaan...

Vietin kerran pitkän viikonlopun 80 miehen ja naisen kanssa selvitellen millaisten vaistojen kanssa me elämme. Tämä oli niitä viikonloppuja jolloin koin oivalluksia itsestäni sekä läheisistäni. Tähän postaukseen en saa aiheesta kuin murto-osan, mutta tässä teille vähän maistiaisia.

Me jakauduimme pikku testin jälkeen kolmeen ryhmään. Sen jälkeen kirjoitimme jokainen ihannepäivämme ohjelman. Myöhemmin kun ryhmän sisällä purimme kirjoittelumme, niin huomasimme, että kaikilla samaan vaistotyyppiin kuuluvilla oli samantapaisia toiveita ihannepäivänsä suhteen.

Ykkösryhmäläiset esittivät aika tyyninä, että päivän juhlija on hän itse. Päivä meni oman käsikirjoituksen mukaan. Ehkä hän saattoi tavata jonkun hyvän ystävän, mutta vain osana päivää. Elämän nautinto tuli omasta hyvinvoinnista, että sai syödä hyvin (ehkä terveellisesti), sai olla omassa kotona omalla sohvalla ja lukea hyvää kirjaa tai katsoa valitsemaansa elokuvaa punaviinin kera. Unelmayön sai nukkua omassa hyvässä sängyssä oman tyynyn kanssa.

Kakkosryhmän purkutilaisuudessa kuului suurta hirnuntaa ja säkenöintiä. He viettivät ihannepäivänsä toisen ihmisen kanssa ja tämä joku oli ehdottomasti myöskin flirttihenkinen. Päivä kului yhdessä asioita tehdessä, kenties matkustellen ja maailman ihmeitä kokien. Ruokailut olivat nautinnollisia yhdessäolon hetkiä. Päivä oli täynnä vetovoimaa ja täydellisenä päivänä sitä riitti aamusta yöhön.

Kolmas ryhmä oli leppoisan pulinan innoittamana laatinut yhdessäoloa monien ystävien kanssa. Sosiaalisuus virtasi ja päivä meni hienoissa yhteishenkeä kasvattavissa toiminnoissa. Se, että ihmiset heidän ympärillään tunsivat olonsa kotoisaksi ja mukavaksi toi heille suurimman ilon päivässään. Yksi ryhmäläinen kertoi ottaneensa mukaan häämatkalleen kaikki läheisensä ja toiset ryhmässä nyökyttelivät hyväksyvinä asialle.

Kuuntelijaryhmät olivat lähes järkyttyneitä toisten ihannepäivistä.

Ryhmän 1 ihannepäivää kauhistelivat 2 ja 3 ryhmäläiset. Kakkoset siksi, että yksinolo ei heitä miellyttänyt, eikä päivässä tuntunut tapahtuvan mitään mehevää. Kolmosryhmäläiset kokivat päivän todella yksinäiseksi ja kylmäksi.

Ryhmän 2 päivää kauhistelivat varsinkin ykköset, sillä mikä olisi tuskallisempaa kuin viettää koko päivä katsellen ja hengittäen jotakuta toista. Kolmosryhmällekin liiallinen kahdestaan olo tuntui tukalalta. Sekä ykköset ja kolmoset kokivat vähän nolostuvansa kakkosten päivästä.

Ryhmän 3 ihannepäivä oli ykkösille niin ikään liian ahdistava ihmispaljoudessaan ja rauhattomuudessaan. Kakkosryhmäläiset eivät kokeneet syvällisen keskustelun ja yhdessäolon mahdollisuutta tuossa massassa.

Näinhän me yleensäkin koemme erilaiset ihmiset, omituisiksi ja oudoiksi tai sitten mielenkiintoisiksi. Me käytämme kaikkia näitä vaistoja elämässämme. Yksi kuitenkin on vahvin ja se mihin huomiomme yleensä ensimmäiseksi kiinnittyy.

Ne meistä, jotka ovat tasapainottaneet kolme vaistoaan, ovat tyytyväisimpiä. He ovat myös ymmärtäväisimpiä muille ihmisille ja heidän käytöksilleen.

Oman vaistotyypin tunnistaa tutkailemalla omaa alitajuntaista selviytymistrategiaa. Siis mitä teet kun edessäsi on todella tiukka paikka?

Jos ajattelet:

Minä.
Pidän itse huolta itsestäni, vain minä itse voin ratkaista ongelman. Sinulla on vahvimpana vaistotyyppinä itsesuojelu.

Minä ja sinä.
Tiukan paikan tullen minulla on oltava kumppani. Hänen kanssaan selviän. Näin ollen vahvin vaistotyyppisi on vetovoima.

Minä ja muut.
Pahan päivän tullen on tärkeää, että kuulun ryhmään, he ovat silloin tukeni. Tällöin vahvin vaistosi on sosiaalinen.

Me kaikki tietysti käytämme näitä kaikkia vaistotyyppejä. Sairastellessamme, vaaratilanteessa tai vaikka muuttaessamme olemme kaikki itsesuojelutyyppejä. Rakastuneina tai kumppania etsiessämme olemme enemmän vetovoimatyyppejä. Ja ollessamme sosiaalisissa tilanteissa olemme aina enemmän sosiaalisia tyyppejä.

Kun elät vahvimman vaistosi mukaan, koet varmasti mielenkiintoisia draamatilanteita. Mietipäs vaikka elämää sellaisten kanssa jotka eivät olekaan samaa vaistotyyppiä kuin sinä itse. Näinkin voisi sitten käydä:

Kenties haluaisit tänään töiden jälkeen käydä yksin kuntosalilla ja nauttia rauhassa saunasta sen jälkeen. Salilla on kuitenkin taas se ystävällinen kaveri ja keskustelija, joka siirtyy paikasta toiseen kanssasi aina kotiinlähtöön asti. Tai salille onkin järjestetty yhteinen tutustumistilaisuus, jossa yhtenä suurena perheenä tehdään ringissä kiertoharjoittelua laitteilla. Saat sittenkin tänään kunnon sosiaalisen kuntosalikäynnin löylynheittokilpailuineen.

Ehkä haluaisit hankkia siirtolapuutarhan ja viettää vapaa-aikasi siellä, mutta puolisosi kammoaa aidan yli keskustelevia sosiaalisia naapureita sekä liian pientä ja rauhatonta tonttia. Tai ehkä kumppanisi haluaa vain kahdenkeskistä matkustelua vain ja ainoastaan sinun kanssasi.

Tai jos sinä haluat nukkua oman peittosi alla omalla puolella sänkyä ja puolisosi haluaakin yhteisen tuplapeiton ja tuhista kyljessäsi kiinni, niin ahdistaahan se. Tai ehkäpä hän haluaakin tuoda muutkin läheisensä (lapset ja/tai lemmikit) samaan petiin.

Mitenkäs sitten suu pannaan? Viivaksi, suppuun vai hymyyn ;-)

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Lukeminen kannattaa aina, vai kannattaako??

Lopetin eilen reilun neljän tunnin yhtämittaisen lukemisen jälkeen Stieg Larssonin kirjan Tyttö joka leikki tulella. Viimeisen tunnin ajan rintaa puristi ja ahdisti niin pirusti, että olin tyytyväinen, kun viimeinen sivu kääntyi.

Hyvä kirjahan se oli, täytyy myöntää, mutta…

Luettuani kirjan laskin sen käsistäni, koetin hengittää syvempään ja kuitenkin ympärilläni oli puristava vanne. Yritin siirtää tunteen vähän turhan nopeasti toissijaiseen toimintaan, eli rupesin siivoamaan.

- Siis mitä!? Ikävänkin tunteen tarkoitus on vain tulla tunnistetuksi.
- Joo, mä tiedän. Mutta jotenkinhan mun on saatava mieli irti kirjasta ja päästävä tänne todellisuuteen.

Kyllähän se olo pikkuhiljaa helpotti. Siivoaminenko auttoi, no ei todellakaan ;-) niin paljoa en pidä siivoamisesta. Sen sijaan siirryin stereoille ja pistin soimaan Joss Stonea. Mikä nainen, mikä ääni ja mikä nautinto kuunnella häntä.

Linkistä voit mm. kuunnella brittineitokaisen viimeisimmän levyn biisejä. Youtubesta  taas pääset näkemään myös videoita (niiden upotuslinkki ei valitettavasti toimi).















Ja hymy kaunistaa meitä kaikkia

lauantai 17. heinäkuuta 2010

Vain sata sanaa tänä päivänä

Istuin illalla kahvila Tyynessä Töölönlahdella ja ihmettelin siinä maisemien kauneutta. Sitten tajusin miten hiljaa olen ollut koko päivän. Laskin mitä olen puhunut ja tässä tulos:

Mä olen sanonut tänään n. 100 sanaa. Siis todella vähän.

Niistä noin 20 on ollut: Kiitos                                             20
Yksi: Ole hyvä                                                                   2
Kolme: Paljonko tää maksaa?                                            9
Yksi ruokatilaus: Yks Palak Paneer                                    3
Yksi: Kahvi ja raparperipiirakka                                           3
Yksi: Sinkkuelämään 14:30 näytökseen. Rivi 6 paikka 7       8
Yksi puhelimeen vastaus: n. 50 sanaa.                              50

Mitä sitten olen nähnyt tai mikä jäi mieleen erityisesti tästä päivästä:

Aamiainen parvekkeella.
Kauniita ihmisiä kauniissa Helsingissä.
Todella hyvä kahvihetki siinä ihmisten ja lintujen keskellä.
Mietintäni jaksaisinko vielä lähteä Linnanmäelle.
Pyöräilijät, jotka varmasti kilpailivat jostakin. He saapuivat uskomattomalla vauhdilla Hesperian puistoon.
Ihmiset nauttimassa olostaan ruohikolla.
Keski-ikäinen pullokerääjä laittamassa kättä roskikseen. Tänä kesänä hänelle on varmasti riittänyt tienestiä.
Huntuun pukeutunut pikkutyttö joka istui shortsiin ja toppiin pukeutuneen nuoren naisen vieressä junapenkillä.
Paloma Faithin New York –biisi joka soi mielessäni, kun kävelin kotiin.

Huomenna Tyynessä näkisi illalla ulkoilmaleffan, se olisi kolmas elokuvani tämän lomaviikon kunniaksi.

Ja tässä Paloma Faithia. Videosta en niin välitä, mutta biisi on kaunis

perjantai 16. heinäkuuta 2010

Leffassa tänään: Knight And Day

Loman kunniaksi suuntasin suoraan töistä leffaan. Knight And Day oli todella rentouttava ja hauska leffa mättöineen kaikkineen.

Katsoin nuorempana kaikki kamalaakin kamalammat elokuvat. Toiminnalliset sekä psykologiset leffat meni mieluummin kuin kiillotetut megahitit. Vanhempana olen siirtynyt romanttisiin komedioihin -sitä se ikä teettää ;-) ja koska käyn nykyään harvoin leffoissa, niin olen halunnut lähteä pois nauraen tai edes hymyillen.

Tälläkin kertaa leffateatterissa kuului hirnuntaa, eli yhdistelmä toimi minulle.

Olen jo tottunut Tom Cruiseen, joten niitä kasvoja jaksoi katsoa mielellään. Cameron Diaz sopi hyvin Cruisen pariksi ja symppis Paul Dano oli myös mukana leffassa.

Tässä traileria niille joita leffa kiinnostaa:
Ja kolmosella sitten juostaan. Vai mikä numero sulle olis sopivin ;-)

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Täydellisen miehen haku


 En mä paljoa toivo mieheltä, siis sitä minkälainen mies olis ihana. Joitain ihan perusasioita. Sellaista mitä kaikki naiset syvällä sisimmissään haluaa... vai mitä ;-)

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Loma voi joskus pelastaa omia ja toisten korvia

Tulin perjantaina kotiin parin viikon reissulta ja pääsin vihdoin hiukan viherpeukaloimaan. Paineita oli tuonut upeilla blogisivustoilla hengaileminen ja se, että olin tarkoituksella jättänyt hankinnat matkan jälkeen.

Pienelle parvekkeelle ei paljoa mahdu, mutta kotiintulopäivänä halusin nyt-ja-heti-eikä-milloinkaan-muulloin käydä hankkimassa lisää kukkasia olemassa olevien lisäksi. Sain ruinattua kantoapua ja vihdoin kökin parvekkeella istutushommissa.

Kukat pääsivät uusiin multiin ja siellä minä sitten vielä innoissani virittelin vanhoja laatikonkannakkeita sopivan kokoisiksi uudelle kukkalaatikolle. Sisältä kuului kommentti, ettei virittelyni ollut riittävää ja että saisin apua siihen.

Uudet upeat kukkani kukoistivat sitten iltamyöhällä uudessa kodissaan ja minä riemulla rupesin niitä kastelemaan. Kun juottaminen oli puolessa välillä, kuului aika iso pamaus.

Laatikkokannakkeet sanoivat poks ja näin kun kukkalaatikkoni keinahti alassuin lattialle. Minä siinä seisoin kastelukannu kädessä. Jalat sekä lattiamatto täynnä märkää multaa ja minä katselemassa niitä alassuin kasvavia kukkasia.

Kuulin kun yläkerrasta rouva sanoi jotain, liekö ikkunastaan nähnyt mitä tapahtui. Samalla parvekkeen ovenpieleen ilmestyi pää: ”Mitä siellä tapahtuu?”

”No eihän tässä mitään muuta, kuin että kannakkeet katkesi ja tässä on kaikki nyt lattialla. Täytyy sanoa, että onneksi mä olen juuri ollut kahden viikon lomalla, muuten mä voisin kirkua.”

Eikä sitten muuta, kuin ronskilla kädellä suurimmat mullat sinne laatikonpohjalle, kukat varovasti siihen päälle ja seuraamaan sisälle fudismatsia.

Loppu jäi seuraavalle aamulle...

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Vähemmän on enemmän

Istun. Hengitän. Hiljennän päässäni pyörivän ikuisen ajatusmyrskyn.

Minulle tällaiset pysähtymiset tekevät hyvää. Jokaisen kerran jälkeen katson ihmisiä kuin sumu olisi pyyhitty silmieni edestä pois.

Me ihmiset olemme oikeasti todella upeita. On hienoa, että olemme jokainen erilaisia ja kuitenkin niin samanlaisia. Meissä kaikissa on sellaista, mikä tekee meidät arvokkaaksi. Meillä kaikilla on jotain omaa annettavaa tälle maailmalle, omat taitomme ja lahjamme.

En ole nyt kuitenkaan henkistynyt, tullut uskoon tai muuten hurahtanut. Olen vain taas nähnyt sen mikä tasapainottaa minua ja meitä. Tämä on kuultu niin monet kerrat ennenkin, mutta ihminen tarvitsee joissain asioissa toistoa toiston perään.

Tehkää vähemmän sitä mitä teette luontaisesti enemmän!

Elämästänne tulee nautinnollisempaa. Olette ihanampia ihmisiä itsellenne ja läheisillenne.

Siis vähemmän sitä mitä teet normaalisti enemmän. Ja enemmän sitä mitä normaalisti teet vähemmän!