lauantai 30. lokakuuta 2010

Gebardin viemää

Juhlat!

Hyvää ruokaa ja juomaa. Tanssilattia. Täydellinen pään tyhjennys työviikon päätteeksi. Tämän voisi tehdä joka perjantai.

Tanssikengät viskasin nurkkaan, kun pieni anarkisti sisälläni heräsi punk-tunnelmaan Gebardin coverille Apulannan biisistä Anna mulle piiskaa. Avatkaa linkki ja hyppikää ja pomppikaa ;-)

Jätin ajatukset tietoisesti suoraan narikkaan ja vietin aikani tanssilattialla. 

Ihanaa ajattomuutta ja ajattelemattomuutta. Kun jättää kontrollin ja kritiikin niin elämä on (kuin) tanssia.




tiistai 26. lokakuuta 2010

Miten raivopää kesytetään

Tiistait ei ole niitä helpoimpia päiviä mulle. Mulla on silloin normaalia pidempi työpäivä ja se vaikuttaa kropassa ja yläkerrassakin...

Kotiintulo on aina vähän jännittävää... onkohan siellä ruoka odottamassa nälkäistä naarasta?

Grillattu halloumijuusto ja sille vihersalaatti odotti valmiina lautasella.
Ensimmäinen piste miehelle.

Nuorimies saapui kotiin, syöneenä mutta kuitenkin kiukkuisena. Minä täyttelin vakuutusyhtiön palautekyselyä ja sain helposti tunteen netti-vahinkoilmoituksen tekemisestä.

Isompi mies pitää hermot ja on hiljaa.
Toinen piste miehelle.

Nuori mies jakaa sitkeästi oloaan.

Yksi, kaksi, kolme....
Ja sitten meni hermot... Mun hermot!

Mökötystä nuorella miehellä ja minulla.

Mies on edelleen hiljaa.
Kolmas pointsi miehelle.

Se sanoo nuorelle miehelle jotain ja sitten he poistuvat kellariin. Siis kellariin. Onko kellari miehen taivas? Kyllä miehet on kummallisia...

Laitoin uuden Lemonatorin levyn soimaan.
Neljäs piste miehelle (kylläkin sijaismiehelle)

Shake Shake Shake -ihana levy.
Kesyttää, kesyttää, kesyttää...

Nojailen ikkunanpieleen ja katson pimeään pihaan.
Joo, mä oon paska, mutta mä pyydän heti kohta anteeksi.

Kun nuorimies tulee ensiksi sisään mä pyydän anteeksi ja halaan.
Yksi piste naiselle.

Nuorimies ottaa sen vastaan.
Superpiste sille miehelle, jo viisi pistettä niillä kasassa.

Kun se isompi tulee sisään mä kehun sitä ja sen uutta karderoobia. Se oli tosi hyvä ja hieno ja upea ja kaikkea...
Toinen piste naiselle.

Levy on soinut kaksi täyttä kierrosta.

Mut on lepytetty ja mä olen lepyttänyt.




Enkä mä oikeasti välitä pisteistä laisinkaan...

lauantai 23. lokakuuta 2010

Do-do-dodoo do-do-dooooo

Talo on tyhjä ja biisit riekkuu päässä. Tunnelmoin tässä ensiviikolla järjettävistä juhlista jossa saa TANSSIA =)

Kaivoin vanhoja vinyylejä esiin ja heiluin täällä kuin hullu heinämies. Muistaako kukaan ihanaa Terence Trent D'Arbya? Miten mies voi ollakaan kaunis. Tää levy oli helmi, seuraava ei ikävä kyllä enää ollut. Nyt missä mies lieneekään...

Dance!

perjantai 22. lokakuuta 2010

Nostalgiaa - Katseen kosketus

Onneksi on perjantai ja onneksi työviikko on takana. Viikonloppuna olisi parasta latautua kunnolla ensiviikon alun työrupeamaan.

Pistän Risto Jarvan leffan nostalgiafiilikset väreilemään. Pätkä on leffasta Mies joka ei osannut sanoa ei. Vaikka kyllä miehen oikeasti pitää osata sanoa ei, paitsi jos mä haluan vastauksen "kyllä" ;-)

Oikein kaunista ja antoisaa viikonloppua kaikille =)

tiistai 19. lokakuuta 2010

Kastanjapuun alla

Saan kehiteltyä pienessä päässäni joskus valtavia mielikuvia. Pelkokerroin kasvaa silloin tällöin uskomattomiin mittoihin. Olen alkanut hymyillä itselleni näistä mustanmielen huumoripalasista. Mielikuvitus rikastuttaa, kunhan pitää hermot kurissa =)

Junalle kulkiessani matkallani on kaksi eri kohtaa, jossa upeat isot hevoskastanjat kasvavat. Puut kasvattavat kauniit siemenensä piikikkäissä palloissa. Nyt nuo piikkipallot tipahtelevat alas toiveenaan saada siemenet sopivaan maaperään.

Minä taas kuljen kastanjan alta toivoen, etteivät pallot tipahtelisi päähäni juuri siellä alla kävellessäni. Mielikuvituksen vilkastuessa kävelen siis ripeämmin ja rennolla fiiliksellä ollessani astelen suorastaan huolettomasti.

Lapset odottavat myös tätä kastanjoiden valmistumisaikaa. Heidän suhteensa on riemuisteva. He huitelevat niitä kepeillään tai koettavat saada puusta kuka milläkin tavoin.  Jokainen alas tipahtanut pallo halkeaa ja sen sisällä on kaunis, kiiltävä ja hieno siemen. Niillä sitten täytetään taskut, viedään kotiin tai niitä heitellään pitkin mantuja.

Mutta oikeasti, miltäköhän mahtaa tuntua siitä, kenen päähän tuollainen piikkipallo osuu? Jos se iskeytyy kunnon voimalla, niin jääkö se killumaan päänahkaan kiinni? Mitäs jos se jää kiinni, halkeaa ja tiputtaa siemenen nenänvartta pitkin jalkoihini. Säikähdyksestä ja kivusta hämääntyneenä astun kastanjan päälle ja menetän tasapainoni ja kaadun pitkin pituuttani asfaltille. Ja jos vielä katkaisen nilkkani ja lyön pääni maahan ja  saan kamalan aivotärähdyksen. Onneksi katu on hiljainen katu, sillä tutkimusten mukaan hiljaisella kadulla makaavaa ihmistä tullaan auttamaan herkemmin kuin vilkasliikenteisellä kadulla. Tai entäs kun…  Heh heh… tähän tyyliin vauhti kiivastuu ja kehittyy ja sitten voinkin jo miettiä minkähän laulun haluaisin soitettavan hautajaisissani.

Vielä pari viikkoa, sitten matkani muuttuu suorastaan tyynen rauhalliseksi. Kohta kastanjapuun oksilla ei ole kuin kuivuneita lehtiä eikä ainuttakaan piikkipalloa. Mitäs sitten? Tuntuukohan elämä sitten ihan tylsältä ;-)


sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Viha-rakkaus -suhteesta

Minulla on ollut sitkeä kiukku puhelinmyyjiä kohtaan. Eikä mulla ole mitään selkeää perustelua tälle kiukulle. Ehkäpä se jotenkin johtuu siitä, että eräässä työpaikassani minun oli velvollisuus olla tavoitettavissa 24/7 ja siitä työstä lähtiessäni olin lopen kyllästynyt puhelimiin ja siihen ettei omia rajoja vapaa-ajalle ollut.

Samalla olen vastustanut kännykän hankintaa todella alkukantaisella voimalla. Vasta 2005 syksyllä hankin itselleni kännykän. Numeron jaoin vain todella harvoille. Elämäni kännykän kanssa järkkyi, kun kahden viikon kuluttua hankkimisesta puhelinmyyjät hyökkäsivat linjalleni. ”Olisiko Akkari kiva? Saat lahjan, aivan ilmaiseksi. Se velvoittaa vain tilaamista.”

No heti tilasin puhelinmyyntirajoituksen ja puolen vuoden sisällä puhelimeni oli jo kohtuullisen hiljainen.

Tänä keväänä, noin ikuisuuden kestäneen puhelinmyyntivihan jälkeen muutin käsitykseni puhelinmyyjistä lähes täysin. Pääni sisässä kävi maanjäristys ja vanha ajatusmalli kyseenalaistui.

Olin valmentajien vuosiseminaarissa, jossa oli puhumassa Tuija Rummukainen. Energiaa täynnä oleva nainen, joka on tutkinut Suomen huippumyyjiä.

Tuon viikonlopun jälkeen olen vain kunnioittanut kaikkia niitä ihmisiä, jotka myyvät mitään. Ajatelkaa puhelinmyyjiä, jotka ovat soittaneet kaltaisilleni tahma-aivoille. ”Ei! Mä en osta mitään! Älä tule kuule mulle myymään!” Jokaisen tällaisen puhelinkeskustelun jälkeen he kokoavat itsensä. Sitten he ottavat uuden puhelinnumeron ja ajattelevat mahdollisuutta siihen, että seuraava asiakas ostaa hänen myymänsä tuotteen. Ja sen puhelun jälkeen taas uusi puhelu, uusi puhelu jne.

Kuinka monen hermot oikeasti kestävät tällaista työtä? Nyt ajattelen, että ehkä minulle tekisi hyvää mennä hetkeksi itse opiskelemaan tuota hommaa. Samoin kun nuorena tyttönä olin Fasun konditoriassa. Sen työn jälkeen en ole kertaakaan huokaillut pitkässä jonossa tai naputellut hermostuneesti jos kassalla on hänestä riippumaton ongelma.

Itse asiassa minun pitäisi olla kiitollinen, että noita myyjiä on olemassa. Mistä kaikesta olisinkaan jäänyt paitsi, jos kukaan ei myisi mitään?

Puhelinmyyntikieltoni säilyy edelleen voimassa. Mutta seuraavan kerran, kun vastaan tuollaisen seulannan läpi vahingossa tulevaan myyntipuheluun, niin kieltäydyn siten, että hymyilen samalla. Vaikkei myyjä hymyäni näe, niin hän kuulee sen. Ja ehkä seuraavalle asiakkaalle soittaa täydellinen hurmuri ;-).

tiistai 12. lokakuuta 2010

Lenny K.

Joo, mä haluun!
Mulla on just tällanen fiilis!
Yhtä riehuva
Yhtä sydäntä hakkaava

Joo, mä haluun!
Mä haluun osata tehdä tollasen hypyn!
Mä haluun tulla mukaan!

Enkä mä piruvie halua ajatella yhtään mitään!




sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Parempi muutama ruuvi löysällä kuin yksi liian tiukalla

Kello lähenee viittä iltapäivällä ja ajattelin keittää päivän toiset aamukahvit. Viikonlopuissa musta on parasta aamiaisaika. Se kun päivä on vasta aluillaan ja olo mahdollisimman rento.  Siis jos nyt keittäisin itselleni uudet aamukahvit ja aloittaisin päivän alusta =)

Katsokaas joitain viikkoja sitten näin auton kadunvarressa. Punainen Volvo suorastaan imaisi puoleensa vetovoimallaan. Se oli täytetty tuulilasista lattioiden ja penkkien kautta takahattuhyllyyn asti tavaroilla.

Omistaja ei varmaankaan pystynyt asumaan autossaan, mutta paljon mukavia asioita hän oli varannut mukaansa matkoilleen. Liuta C-kasetteja, paljon kirjoja, leluja, kaikenlaista tavaraa eläimen nahasta asti.

Pelkääjän paikalla oli tyyny, jossa oli lause joka varmaan vastasi kysymykseen minkälaisen ihmisen autosta oli kyse. Kenties hänelle oli joskus kommentoitu hänen tavastaan elää.

Poikani tuskin huomaa, että kakkosaamukahvini tässä keitän. Mitään kommentteja en tästä huvistani saa. Annan tänään ruuvieni olla hellemmällä kierteellä.




torstai 7. lokakuuta 2010

Havinaa aamutuimaan ja illallakin

Aamulla kävellessäni junalle kuuluu tietyssä kohdassa haavan herkkää havinaa. Puu pitää kevyttä väreilyääntään aina kun vähänkin tuulee. Se värisee kai kylmästä tai sitten sillä on muuten vaan pupu pöksyssä ;-).

Nyt haapaa on tuuletettu niin paljon, että matkallani kuljen keltaisella lehtipolulla. Kauniit keltaiset lehdet, jotka puu päästi irti, kulkevat välillä kanssani samaan suuntaan.  Kun puhaltaa kunnolla ne pääsevät tanssimaan kovalla asfaltilla tai pehmeämmällä vihreällä nurmella. Kohta tanssi hiljenee ja saan kulkea paljaiden oksien huminassa.

Tilaan talveksi lunta tuolle puulle. Paljon lumihiutaleita, joita se saa ravisutella päälleni aamujensa iloksi. Valkoista tämän värikylläisen syksyn jälkeen. 



One
Love

perjantai 1. lokakuuta 2010

Taas yksin kotona... ja selvästi ihan pihalla

Kiiruhdin tänään kokoukseen, joka oli järjestetty mun työajan jälkeen. Miksei ne katso kalenterista mikä aika sopii kenellekin, mur mur... Palaveri venyi, juosta kipitin junalle ja asemalta kotiin. Sitten lohi uuniin ja lopulta sain pojalle ruuan nenän eteen. Katsottiin, että kamat oli mukana ja sitten se lähti viikonlopuksi turnaukseen.

Myönnän, seuraan mieluummin jalkapalloa kuin lätkää. Menen kentän laidalle katsomaan ja katsomoonkin. Kotona hauskinta hupia on seurata  Tuomas Virkkusen intohimoista selostusta -olipa pelaamassa sitten Atletico tai ei ;-) Miksi menit kalliille maksukanavalle Virkkunen, miksi?

Minä jäin siis kotiin. Nyt en ole kannustamassa poikani joukkuetta. Muuten saatan kannustaa miten sattuu. Suomen matseissa kylläkin Suomea, mutta muissa peleissä yleensä seuraan vähän aikaa ottelua ja sitten valitsen jomman kumman joukkueen. Ja useimmin ehkä sen altavastaajan =)

Joo, multa puuttuu kunnianhimo. Mistäs sitä saisi? Jos meinaan tulla isona vielä joksikin, niin pikkuruisen kunnianhimoa voisi pistää peliin.

Kyllähän mäkin olisin jotain, jos mulla olis Shakiran lanteet ja laulutaito. Tai noiden upeiden pelaajien kyvyt...

Mut mä oon mä ja mä olen hyvä jossain muussa. Kunhan mä vaan näen ja löydän sen ;-)




Waka Waka, pistäkää lanteet keinumaan ja nauttikaa hetki ihan muuten vaan olostanne.

Mulla ei ole mitään käsitystä mitä mä tällä viikonlopulla tekisin...