kävelen pieni reppu selässäni ensin pehmeästi asfaltilla, hetken muhkuraisella pellolla siirtyen hiekkantien rahinan kautta lopulta ruoholle ja porttien välistä sisään omenapuutarhaan.
Mikä lie satu on levittäytynyt vihreän nurmen, keltaisten voikukkien ja miljoonien omenapuunkukkien lomaan. Täällä tekee mieli hengittää hiiskumatta vain sisään päin sekä pitää pää täysin tyhjänä, jottei taika raukeaisi.
Joitain pieniä pöytiä penkkeineen on ripoteltu puiden lomaan ja aukealle nurmelle, suurin osa niistä on tyhjinä. Toisaalla on muutama seurue istuu filtillä, retkieväät nostettu esille ja sopuisa rupattelu soljuu ilmassa.

Minä levitän filtin nurmelle. Kaivan omenan repustani, istahdan alas ja puraisen punaista mehukasta poskea. Haluaisin ajan pysähtyvän nyt ja niin aikani pysähtyy. Kairoksen taikaa =). Seuraavalla hetkellä eräs nuoripari, aasialaisia nämäkin, aloittaa käsikädessä hupaisan pitkän hidastetun juoksun valkoisten kukkien lomassa ja minua naurattaa.
Siinä minä sitten istun ja ihmettelen. Olen onnellinen kuin ellun kana. Omenapuunkukkien lumo saa minut huomaamaan, että maailmaa ei ole menetetty. Tämä samainen puutarha on nyt pelkkää valoa ja iloa, toisin kuin se syksyinen tapan-sut-jos-viet-mun-omenan päivä. Nyt saatavalla on vain aurinko, lämpö, kauneus, herkkyys, luonnon arvostus ja yhteys. Kukaan ei "vie keneltäkään mitään", vaan kaikki saavat sitä mitä itse ovat tuoneet mukanaan.
Kyllä aineeton asia on kaikista paras lahja =)
Tästä on taas hyvä jatkaa, joten mainiota ja mehevää viikon jatkoa sinulle ♥