Sen sijaan, että olisin juossut, kaaduin ja tipahdin vuosi sitten polvilleni,
tömäytin kehoni sellaiseen solmujumiin, etten kesällä enää päässyt kävelemään.
Mahtava tilanne!
Loppukesän jälkeen joukko fyssareita ja hieroja on auttanut minua ja nyt pystyn kävelemään kohtuullisesti. Mutta himottaa edelleen tuo juoksu.
Koska olen nössö, en halua ostaa talvilenkkareita ja lähteä taistoon liukkautta, loskaa ja lunta vasten. Vaihtoehtona minulle tarjottiin kuntosalin juoksumattoa, mutta minä en ole salilla kävijä. Ajatuskin saa kantapääni jarruttamaan lattian läpi. Kuntosali ei vaan tunnu mukavalta paikalta.
Sitten kuulin mainion tarinan. Eräällä kaverilla oli suuri tarve pistää keho parempaan kuntoon, mutta ajatus toteutuksesta oli ison kynnyksen takana. Mies päätti, että hänestähän tulee salilla kävijä keinolla millä hyvänsä. Hän teki diilin itsensä kanssa: käyn kuukauden ajan viitenä päivänä viikossa kuntosalilla. Mies käveli töiden jälkeen salille sisään ja poistui sieltä. Hän todellakin vain kävi salilla, mutta kävi kuitenkin. Ja kuten arvaat, kun mies oli saanut alun ikävän ajatuksen kääntymään toisenlaiseksi, tuli miehestä aikaa myöten innostunut salilla kuntoilija :)
Minusta idea oli mahtava. Mitä jos minustakin kehkeytyisi salilla kävijä samalla tekniikalla.
Niinpä hankin saliavaimen. Menin sisälle katsomatta sivuille ja ajattelematta miten haraan sisäisesti vastaan. Sovin itseni kanssa, että lämmittelen cross trainerilla 5 minuuttia ja kokeilen jos keho kestää juoksua 10 minuuttia. Ja sitten poistun paikalta.
No jumiin meni kroppa, mutta siitä selvittiin hierojalla ja muutaman lepoviikon sairastelulla. Tauon jälkeen otin itseäni uudestaan hartioista lempeästi kiinni ja aloitin harjoituksen alusta.

Himottaisi kipittää kauemminkin, mutta nyt pitää ottaa iisisti, jotten munaa tätä kehitystäni.
Tänään on taas aikomus
1. mennä siitä salin ovesta sisään
2. juosta vaivaiset 10 minuuttia
3. ja antaa sen jälkeen itselleni mojovat yläfemmat
Pienet askeleet. Ne pienet askeleet.
Kyllä tästä vielä hyvä tulee :)