tiistai 15. maaliskuuta 2011

Kirsikankukkien maahan

Japanin tilanne on pistänyt täällä naisen hiljaiseksi.
Poikkeuksellisesti seuraan uutisia ja toivon aina kuulevani parempia viestejä.

Mitä näin kaukana voi tehdä?
Lähettää toivon ajatuksia
Välittää rakkaudellisia ajatuksia

Tuntuu niin pieneltä vain toivoa parempaa ja hyvää.

Katselen vanhoja työkavereita, jotka tekevät pitkää päivää. Pohtivat tilannetta, mitä siitä voi seurata, vastaavat jatkuvasti kysyville kysyjille.

Lähetän rauhallisia ajatuksia teillekin. Levätkää välillä.

Toivottavasti maa rauhoittuu
Tilanne helpottuu
Apu löytää perille ajoissa

3 kommenttia:

  1. Suiren yksi minun lukijoistani on hengissä. Suireeniltä tuli eilen viesti jossa kertoi voivansa hyvin kuten myös perheensä. Ovat olleet viisi päivää ilman sähköä joten ei ole päässyt nettiin. Huolissaan on säteilystä muttta koitin antaa tukea ja rauhoittavia sanoja että asuu niin kaukana Fukushimasta ettei hätää pitäisi olla jollei nyt satu jotain vielä karmeempaa. Inhottavaa kun mitään ei voi tehdä vain ajatella hyviä ajatuksia.

    VastaaPoista
  2. Elisa; =)
    Henrietta; oli ilo kuulla tuo viesti. Kunhan nyt saisivat rauhoitettua tilanteen tuolla voimaloissa.

    VastaaPoista