sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Kynttilän valossa

Eilen Earth Hour iltana olimme parhaillaan keittiössä, kun valot sammutettiin. Ne sammuivat kesken iltapalalle rupeamisen. Sammuivat niin nopsaa, että kynttilätkin haettiin ja sytytettiin pimeässä.

Siinä ruokapöydän ääressä oli kaksi kynttilää ja hiljaisuus. Jostain syystä edessäni oli poikkeuksellisesti leipälauta, leipäveitsi ja leipä. Ja liekö juuri siitä syystä yhtäkkiä olin useamman vuoden takana Nuuksion pimeässä talvessa, pienessä erämökissä, jossa oli vain pieni pöytä ja pari tuolia, kerrossänky, kamina ja kynttilät.

Ja nyt mennään takaperin siihen aikaan:

Olin vasta saanut kerrottua miehelleni, että lääkäri sanoi minun olevan uupunut. Lääkärikin sai sen selville vain siitä syystä, etten pystynyt hänelle sanomaan mitään, annoin hänelle lapun, jonka mieheni oli vasta teettänyt minulla. Sellaisen stressitestin, jonka mukaan jos ruksaa 5 kohtaa tietystä rivistä, niin pitää mennä heti lääkäriin. Minä taisin raksia 10-12 kohtaa, enkä tajunnut enää mistään mitään.

Muistan tuosta ajasta sen, että eräänä torstai-iltana töiden jälkeen kahvilassa istuessani tajusin, etten jaksaisi oikein istua. En istua, maata, seistä, saati sitten olla. Koska en kyennyt sanomaan asiasta miehelleni, niin kirjoitin hänelle kortin ja senkin kirjoittaminen vaati aikamoisia ponnisteluja. Annoin kortin kotiin tullessani miehelleni ja istuin sohvalla. Ja sitten jossain vaiheessa mieheni teetti sen testin.

En missään välissä ollut pois töistä. En vaan suostunut tunnustamaan, etten ollut vahva ja kaiken kestävä. Mutta suostuin käymään lääkärin luona usein juttelemassa sekä ottamaan unilääkkeitä, joiden avulla nukuin yövalvomisten sijaan. Suostuin myös lähtemään mieheni kanssa tuonne Nuuksion erämökille. Olemaan ilman mitään, sillä mitään en tarvinnut. Minulle riitti se pieni mökki ja se, että joku laittoi kaminaan tulen.

Tuon Earth Hourn aikana, olin yhtäkkiä kaukana mökissä. Vuosien takaa istuin siellä pöydän äärellä syöden jotain kynttilän ääressä. Varmaan siellä oli siis puukko ja leipälauta ja leipä siinä pienessä pöydässä. Päivä oli niin lyhyt ja mökin akkuna niin pieni, että vain ulkona keskipäivällä näki ilman kynttilänvaloa. Ja samanlainen hiljaisuus. Syvä hiljaisuus, jossa kuuluu liekin lepatus ja hengitys.

Ihan kuin Nuuksiossa erämökissä, totesin.
Niin onkin, sanoi mieheni.
Muistatkos kun yöllä hiiri söi sinun kengästäsi nahkapaloja pois?

Joo, muistan =)

Se oli hieno mökki se. Ja se oli hauska hiiri, se joka söi palaa mun talvikengästäni =)

Ja nyt on nyt.
Ja tässä valtakunnassa on nyt kaikki hyvin =)

11 kommenttia:

  1. Kiitos kun kerroit.
    Minullakin on samanlaisia kokemuksia uupumuksesta. Nyt en osaa sanoa enempää. Pidin niin kirjoituksestasi.

    VastaaPoista
  2. Soolis; tuli itselle tosi yllätyksenä, että kirjoitin tästä. En ollut koskaan ajatellut purkavani mitään vanhaa, sillä ne on menneet. Ehkä tällä oli kuitenkin jokin tarve, kun asia nyt pulpahti esiin.

    VastaaPoista
  3. Hienosti kuvasit sen! Onneksi asiat on nyt hyvin ;)

    VastaaPoista
  4. ... koskettavasti kerroit. Minäkin olen loppunut kokonaan joskus, mutta se on eri asia tietenkin. Tapahtunut eri elämässä. Kuitenkin, kun sieltä on tullut ylös on vähän kuin eri ihminen.

    Onnea tälle hetkelle, Birgitta. :)

    VastaaPoista
  5. Noin ne vanhat pulpahtelee välillä ylös. Niin pitääkin, koska se tarkoittaa niistä puhdistumista. Tavallaan kuittaa sen menneen hyväksytyksi ja siten sen voi antaa sitten irrota pois.
    Siinä prosessissa pystyy sitten jossain vaiheessa olemaan kiitollinen koettelemuksista, koska ymmärtää kasvaneensa.
    Vähän vaikee selittää, mutta siinä on jotain sellaista, että se on uskallusta elää.

    VastaaPoista
  6. Vahva tarina, niinkuin kaikki tositarinat.

    VastaaPoista
  7. Elisa; kiitos. Ja onneksi on =)

    Marjo; niin, alhaalta jos nousee, niin suunta on ylös. Vaikka notkahdusten kautta, mutta kuitenkin. Skool nousulle =)

    Johanna; sanoit hienosti tuosta puhdistumisesta. Jos tuollainen pulpahtelu olisi vielä miina miinakentässä, niin ei se tältä tuntuisi. Ja kuten käsienkin suhteen, niin olen kyllä kiitollinen tuostakin elämän pysäytyksestä. En olisi nyt se ihminen, joka tässä näin kirjoittaa ja katsoo elämää näillä silmin =)

    Jukka; kiitos =) Pienesti isosta.

    VastaaPoista
  8. Taidan olla hieman herkällä tuulella aamuyö-vuoroista töissä kun alko poruuttaan sun kirjoituksesi. Sun miehes kuulotaa hyvältä mieheltä ja se on ihanaa, se ymmärsi tilanteen ja miten toimia. Ihanaa että jaksat taas ja toivotaan että jaksat tulevaisuudessakin, halit:)

    VastaaPoista
  9. Henrietta; on se hyvä mies, osasi olla läsnä sille hetkelle. Halaus :)

    VastaaPoista
  10. Koskettava kirjoitus, silmäkulmat kostuivat. Kiitos kun jaoit tämän!

    VastaaPoista
  11. Birgitta, kun minulle tehtiin tuo stressitesti, minun olisi tuloksen mukaan pitänyt olla jo kuollut. Meilaan sulle...

    VastaaPoista