sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Maalla, merellä ja sohvalla


Risteilylaiva Tukholmaan oli lastattu jenkeillä. Soulahtavilla laulajilla, Batmanilla ja kissanaisella, Disco 54:n tanssijoilla, hampurilaisilla sekä karaokea laulelevilla suomalaisilla.

Tukholma taas oli keväinen ja aurinkoinen. Siellä oli ystävällisiä ihmisiä, pieniä hauskoja tapahtumia ja siellä pulpahti taas se sama ajatus: tänne pitäisi tulla joskus kesäaikaan.

Toiveissaan pitää kuitenkin olla tarkkana.
Opin sen tässä viikonloppuna.

Olen nimittäin manifestoinut aarrekartoissani ja mielessäni itselleni ihania matkoja. Olen myös saanut niitä nyt runsain mitoin =)

Yhtä asiaa en kuitenkaan ole huomioinut.

Jälkiviisaana olisin voinut tilata kaikille matkoilleni niin syvän ja hyvän unen, ettei toisten juhlimiset ja hauskanpidot minuun vaikuta.

Sillä kaikkihan tietävät, että risteilylaivojen hyttien hiljaisuustaso on sama kuin "ei-äänieristystä". Ja että osa porukasta ottaa ilon irti elämästä, eikä siis nuku laisinkaan siinä naapurihytissä. Sen sijaan he soittavat musiikkia, lauleskelevat epävireisesti mukana ja juoksentelevat ympäri kerrosta ihan muuten vaan verrytelläkseen kroppaansa.

Voih, se en kuitenkaan ollut minä, joka riekuin siellä käytävällä. En näin muksun kanssa matkatessa. Olin se kummallinen risteilijä, joka väsyneenä ja maha täynnä toivoi nukkuvansa, mutta havahtui jokaiseen ääneen. ...Ja vielä molemmat yöt... Sitten päivällä oli krapulaolo ilman asianmukaista krapulan aiheuttajaa ;-)

Reissussa on kiva olla ja kotiin on myöskin kiva tulla. Jostain syystä kotosohvallamme oli risteilyn jälkeen pelkkiä lojuvia jalkoja. Koipia ristiin rastiin...


Ja ehkä jo ensi yönä nukun kuin tukki =)

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa tutulta! Reissussa on mukava käydä, mutta siellä ei juurikaan saa nukkua.. Hyviä ja kauniita yöunia ;))

    VastaaPoista
  2. Elisa; ehkä yleensä juuri eka yö menee tuolleen kuunnellessa, mutta että toisenkin yön höristelin korviani, höh.

    Nyt yön tirsanneena voikin sitten lisätä, että: Muutenhan matka oli oikein antoisa. Onneksi hyvät asiat muistaa paremmin kuin pari valvottua yötä =)

    VastaaPoista
  3. Se vasta ottaakin päästä ko lähtee pidemmälle reissulle ja mukamas lepäileen ja sit kuuntelet paperiseinän läpi kuorsausta, vauvanitkua ja liian iloisten lomalaisten möyrintää klo 04.00. Aamulla alkaa hotellihuoneitten ovien paukkuminen klo 7 eteenpäin kun lähdetään aamiaiselle ja unohdetaan että maailmassa saattaaa olla ihmisiä jotka ovat tulleet nukkumaan velkoja pois. Parin viikon valvomisen jälkeen on hiton hieno palata töihin takas ja tulla kotiin lepäämään:)
    Jossain kohdissa saattaa olla pientä kärjistystä...

    VastaaPoista
  4. Henrietta; ei kai tätä tapahtunut kanarialla? Ensi kerralla otetaan remonttimiesten kuulosuojaimet, sitten ei kuulla mitään kuorsimisia tai lauleluja. Ainoastaan niskat on jäykät aamulla ;-)

    VastaaPoista
  5. Ei ollut kanarialla onneksi tätä ongelmaa pahemmin. Jokunen yön piti kuunelle nuorehkoa ruotsalaista likkaa joka kiekas jokaisen sanan loppuosan todela kovaa mut onneksi lähtivät 4 päivän jälkeen himaan. Espanjassa mantereen puolella oli tämä ongelma kerran,kuuntelin jonkun ukon kuorsausta ja piereskelyä 2 vko, ne seinät oli todellakin pahvista.

    VastaaPoista
  6. Henrietta; nyt ei voinut kuin kikattaa. Toivottavasti ne seinät peitti sentään hajut =D

    VastaaPoista