keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Kohtalokkaita katseita

Eilen jäin räntäsateessa katselemaan jäällä liukuvia kaveruksia. Vihdoinkin työmatkallani on jotain päivittäistä valoa, vaikka muuten taivas on musta aamulla ja illalla.

Tänään hekumoin aamulla kylmää ilmanalaa. Ihanaa, tuulkoon pohjoisen puolelta. Tulkoon niin vilu, että jokainen mahdollinen pisara jäätyy matkallaan maahan ja valaisee siten enemmän kuin kaupungin valojen värjäämä märkä maa.

Otin aamulla pari harha-askelta ja katsastin miltä Helsinki näyttää suurkirkon rappusilta. Edessäni oli upea sininen taivas, ilma raikkaan jäätävä ja valot loistivat kuusessa sekä ikkunoissa. Heräsin vihdoin tulevan kuukauden hekumaan...

Iltapäivällä olen vieläkin hämmästyttävän pirteä ja huomaan olevani valmis ison tontun hakemiseen.

Olen valmis tulevaan juhlaan ja rentoon oloon ... ja sitten katseeni osuu taas johonkin hämmentävään...

ja huomaan miettiväni, miksei henkkamaukka ota kuvia uroista alusvaatteissaan tai kireissä yöasuissaan. Ei sitten tarvitsisi julisteita tuijotellessaan pelkästään miettiä, miten erilaiselta itse näyttää verrattuna joulunalusmainoshoukutuksiin.

Rautatieasemalla
odotetaan
pehmeitä paketteja
Mutten taida napista tästä enempää. Jos haluaisin oikeasti olla langanlaiha, niin kenties tekisin asialle tosissani jotain ;-)  Lisäksi voin halutessani yrittää kokeilla kohtalokasta katsetta, mutta tuskin se menee kenellekään läpi  -sisäinen virneeni paljastaisi kuitenkin todellisen luonteeni.

Ja ajattelenpa vielä, että miehiä, upeita sellaisia, näkee kunhan vaan uskaltaa katsoa ympärilleen, ja sitäkin mieltä oikeasti olen, että ne on reilusti vaatetettuinakin erittäin vetovoimaisia =)

10 kommenttia:

  1. Sisäinen virne ei ole ehkä kohtalokas, mutta kaunis se on. Tämä aiheutti minulla runsaasti sisäistä virnettä: "Iltapäivällä olen vieläkin hämmästyttävän pirteä ja huomaan olevani valmis ison tontun hakemiseen."

    Toivottavasti löydät ison tontun. Vetovoimaista aikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, iso tonttu olikin selviö vain mulle ;-) (Siitä on kuva jossain tekstissä, varmastikin 2011 tai 2010 marras-joulukuun vaihteesta)

      Vetovoimaa meille kaikille =)

      Poista
  2. Niinpä,aina vaan naiset on niissä kepeissä vaatteissa.Oi ,luistelua,miten kaipaankaan sitä! Ihanaa ja valoisaa loppuviikkoa Birgitta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä rautatientorin luistelukenttä on jo monettakohan talvea avoinna. Sen vieritse on aina mukava kävellä ja katsella, kun kaikenikäiset liihottaa, kuka milläkin tyylillä. Oikein ihanaa viikonloppua sinullekin =)

      Poista
  3. Birgitta, minusta olisi kiva, jos kaikkialla näkisi nuorten miesten hyvin vähäpukeisia kuvia...Naisia on nähty iät ja ajat, nyt on meidän vuoro saada alkaa nauttia maisemista. Ester-täti 86 vee on juuri muuttanut palvelutaloon Turussa. Hänellä on tosin siinä kaksi huonetta ja keittiö sekä parveke, mutta mukavuus voittaa ja hän menee joka aamu aamiaiselle aamulla aikaisin, ettei tarvitse nähdä vanhoja ukkoja...Naiset kuulemma käyvät siellä usein kampaajalla ja tälläytyvät aterioille koruineen päivineen, mutta 'vanhat ukot haisevat, pärskivät basilleja ilmaan ja ovat muutenkin...'Täytyisköhän mun laittaa Ester-tädille ensi vuotta varten poikakalenteri...;-)

    Birgitta, mun blogissa on jotain sulle....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti Esteri-tädille poikakalenteri. Uusi vuosi alkaa tuota pikaa, joten tädille tulee silmäniloa kohtuullisen nopeastikin =)

      Poista
  4. Voi että, uroskalentereita kaipailen minäkin, kaikenlaisia kuvia uroksista, puettuina tai vähäpukeisina. Ne ovat aina niin jumalaisen upeita.

    Totta myös tuo toinen asia, josta kirjoitit, kaupunki eri näkökulmasta, ehkä vielä outoon aikaan kun ei paljoa ihmisiä liikkeellä, siinä on jotain niin kaunista ja entä ne kuvakulmat.

    Hyvin sanottu, tuo sisäinen virnistys ja siitä pidetään kiinni...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavan kaunista on nyt iltaisin täällä kaupungissa. Puut on kiedottu valoihin, lumi on maassa valaisemassa. Varsinkin aikaisin aamulla on hetkiä, jolloin tuntee olevansa hereillä ja poissa muiden ja oman kiireen alta.

      Pitäisikö laittaa henkkamaukalle toivelista menemään ;-)
      Ikinä ei kannata luopua omasta pienestä virneestä sisällään =D

      Poista