maanantai 31. joulukuuta 2018

Kuupan uudelleen organisointi

Eilen oli menossa toinen lomapäivä ja vietin sen kokonaan ja täysin sisätiloissa. Hissuttelin, mutten  ajatuksellisesti, sillä mietin mm. kulunutta vuotta.

Kirjasin ylös ajatuksiani ja pisteytin tylysti, mutta rakastavasti, asteikolla 0-10 seuraavat asiat:

* tämä keho jossa asun
* työ
* raha
* rakkauselämä
* perhe ja ystävät
* itsearvostus

Vedin pohjalukemat kehostani (4), mutta onneksi muut olivat reilusti paremmalla tolalla.

Seuraavaksi pohdin
* vuoden 3 hyvää asiaa, 3 pohjanoteerausta ja miten hanskasin ne
* mitä opin tästä vuodesta
* mistä olen ylpeä tänä vuonna ja
* mitä toiveita ja unelmia minulla on ensivuodelle

En ole aiemmin miettinyt näin tarkkaan miten olen kuluneen vuoden elänyt. Mutta täytyy sanoa, että näkymät kirkastuivat, kuin olisin pessyt silmälasit autorasvasta.

Nyt etenen pienillä askelilla. Ajattelin tuijotella ensin omaa napaani, tutkiskella hellästi tätä kehoa, joka on kaipaillut minua ja huomiotani, pyytänyt pitämään itsestään huolta NYT
ei huomenna ... tai ensi maanantaina ;-)

Kiitän ja kumarran tälle vuodelle. Olen tehnyt sen minkä olen kyennyt tällä ymmärrykselläni ja jaksamisellani.

Sinulle toivottelen oikein antoisaa vuoden viimeistä päivää, iltaa ja yötä! Tee sitä mikä tuntuu hyvältä ja ole oman itsesi paras ystävä tänään 

* * *

ps. jos mietit mitä se taas touhuaa, niin voit tulla mukaan Mel Robbinsin ilmaiseen 35-päivän mindset reset -ohjelmaan.


4 kommenttia: