tiistai 23. huhtikuuta 2019

Tulinen tapaus 6/10

Olen tarkoituksella ollut ilman herkkuja. Asiaa on helpottanut se, että sanoin herkkupepulle, joka kanssani joskus kahvia juo, ettei minulle tarvitse ehdotella seuraksi keksiä, jäätelöä, taikka mitään muutakaan.

Kuitenkin yhtenä päivänä se Herkku-P kysyi otanko jäätelöä.
En ota, vastasin. Mmmm, mutta ehkä voisin ottaa yhden salmiakkikarkin. Sellaisen, jonka ostit isolla rahalla pikkumyymälästä.

Menin yläkaapille, otin pussin käteeni, repäisin sen rumasti auki ja katsoin tekstiä:
Varoitus! Erittäin tulinen! Varning! Extremt starkt!

Hah! sanoin mielessäni ja laitoin salmiakin suuhuni. Minulle ei ole ikinä ollut mikään karkki liian tulinen tai makea. Ja sitten liikautin hiukan kieltäni ja suussani alkoi kehittyä alkuräjähdys.

En uskaltanut tehdä mitään. Mietin pystynkö peruuttamaan tilanteen aikamatkaamisella, palaako nieluni karrelle, voiko suuni turvota umpeen? Pääsenkö illan rock-keikalle vai joudunko esiintymään itse liekinheittimenä? Palasin onneksi järkiini ja otin ensikertaa ikinä karamellin suustani pois.

Oli sitten saamarin tulinen karkki, sanoin miehelle.
Siltä näytti, vastasi mies.
Otatko jäätelöä?

Minä nyökkäsin ja kohta sulatin kieltäni lempeästi salmiakkijäätelöllä.

En enää koskaan aliarvioi karamellipussia, jonka aineksissa lukee chili ja kuvioina on liekit ja pääkallo!

Mutta jos sinä olet urhea ja kestät hikipisaroita otsallasi, niin ehkä sinä kokeilet jonain synkkänä ja myrskyisenä yönä poppamiehen tulista ja synkkää salmiakkia.

Ugh!

12 kommenttia:

  1. Hui nyt on jämäkkää tavaraa:) Minä suorastaan rakastan salmiakkia, mutta tuo taitaa olla sittenkin liian vahvaa:) Salmiakeista minun lemppareita on ihan perinteiset turkinpippurit ja sitten pantterisalmiakki:) ..No niin nyt alkoi tekemään mieli salmiakkia tai ehkä jäätelöä, eikun kumpaakin:)) Ihania kevätpäiviä sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ollutkin, minäkin jättäydyn suosiolla turkinpippureihin ja panttereihin tästä lähtien :)

      Kevät taitaa näyttää jo hiirenlehtiä, joten nautitaan tästä ajasta ♥

      Poista
  2. Voi ei, tämä oli vähän traaginen tarina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tässä tarinassa oli kuitenkin onnellinen loppu, kun sain liekit sammumaan ;-)

      Makoisaa torstaita sinulle ♥

      Poista
    2. No pitihän sitä keskiviikon kunniaksi ostaa vähän salmiakkia ja niitä jäi torstaillekin, joten makoisa tästä tulkooon!

      Poista
  3. no onpa ärhäkkä herkku! (tai eihän sellainen ole herkku ensinkään?)

    turkinpippuri voisi pitkästä aikaa maistuakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku hurjapää varmaan pitää tuota karkkia ainoana oikeana salmiakkina, mutta kyllä turkinpippuri saa riittää minullekin :D

      Poista
  4. Pitääkin kokeilla, sillä en minäkään ole koskaan vielä ottanut karkkia pois suustani.
    Vaan mikä ihana syy syödä sitä jäätelöä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tässäpä sinulle jännittävää kokeiltavaa.

      Olen samaa mieltä, miehen toinen jäätelötarjous tuntui jo täysin järkevältä ehdotukselta. Kylmä ja pehmeä jäätelöhän auttaa kaikkiin vaivoihin -ainakin laktoositon :D

      Poista
  5. Huh, olipa tuo! Mulle tavallinenkin salmiakki on liian vahvaa.
    Voin kuvitella, miten I-ha-nal-ta jäätelö tuon jälkeen maistui :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tosiaankin oli ihanaa jäätelö tuon kokemuksen jälkeen. Nyt pysyn vain miedoissa salmiakeissa ja ehdottomasti katson että talossa on jäätelöä pahan tilanteen varalle :D

      Poista