Sametin pehmeää iholla ja kenties suklaatakin

Kuuman polttavan auringon paahteessa minä autuaana puraisin mansikan halki. Mehustin sen huulieni välissä kuin vampyyri ja näytin lapsellisuuteni maailmalle. Näinä hetkinä minä sulin rakkaudesta kesään ja valoon, tietäen kuitenkin, ettei tämä autuus ikuisesti kestä. 

Minä mietin, että kun kesän lapsi olen, niin rento tuuleni saattaa hukkua syksyn vaateisiin. Jossain vaiheessa tuntien ja päivien tietokoneen sisuksiin tuijottaminen aiheuttaa jäykkyyttä ja ähkinää, kenties pahimmillaan takahampaiden kirskuntaa, ehkä jopa niiden näyttämistä julkisesti (se on kuulkaa paha, paha, paha tilanne). Niinpä laitoin kesäloma-anomukseeni ensin sen varsinaisen loman ja kuuden viikon työrupeaman jälkeen vielä huoltovarmuus-loman.

Luulen oppineeni jotain palautumisesta ja jaksamisesta. Kannattaa toimia ennemmin kuin liian myöhään. Vaikka pomo sanoo silmiin tiukasti tuijottaen, että ilmoita ennen kuin olet sippi ja kuitti, niin olen vähän nuhju tekemään niin. Minä olen sitkittelijöiden sukua. Mutta tällainen etukäteen miettiminen, loman ajoissa anominen, se voi toimia. 

Nyt, ennen kuin kukaan ehtii painaa syksyn kaikki-satakymmenprosenttisesti-hommiin nappia, minä pidän viikon itseäni latauksessa. Sujahdan nautinnollisin tunnelmin valtavaan siniseen nojatuoliin. Heitän kannat kattoon, otan kirjan käteen, luen otsa jännityksestä sileänä hurjia kertomuksia ja piirrän välillä pieneen vihkoon omituisia naisia.

Ja kun nojatuoli ei kutsu, niin minä lähden ulos. Toivottavasti poimimaan variksenmarjoja ja katsomaan taivaalle linnunrataa...

Ai niin, eihän lomasuklaata voi unohtaa. Kumpaa suosittelisit, konvehteja vai reilusti suklaalevyjä?