maanantai 5. joulukuuta 2022

Melkein joulukalenteri - mitä hittoa, kuusi puuttuu

On joulukuun päivä numero neljä ja mies katsoo hymyillen minua. Mitähän se nyt meinaa? Olenko unohtanut pestä naaman, kasvattanut parran, vai mistä on kyse? Olipa mitä tahansa, niin nyt avataan joulukalenterit. Samantien tajuan, etten ole vieläkään tuonut joulupukkia enkä myöskään joulukuusta kotiin!

"Mä olen unohtanut kuusen! Nyt siivotaan parveke ja mä kokoan meidän kuusen tähän oven eteen", sanon siipalle. Mies virnistää vielä leveämmin ja tajuan, että se on lyönyt vetoa itsensä kanssa miten pitkälle aika kuluu ennenkuin muistan joulukuusisuunnitelmiani. Olen myöhässä noin kuukaudella. Ihmekös sitä on hymyilyttänyt.

Kun jäätyneet pelargoniat on kompostoitu ja kellarista roudattu iso paketti olkkariin, minä laitan leppoisaa musiikkia soimaan. Levitän pikkuruisen kuusenalusmaton lattialle (tai mikä lie tosi vanha tonttukauhtana), siihen päälle jalkaristikko ja runko ja seuraavaksi alkaa suurin työ. Ympärilläni on oksanippuja joita otan yhden kerrallaan, levittelen muovihavuja suuntaan jos toiseen ja asettelen kiinni runkoon. 

Voin kuvitella, ettei ketään muuta tällainen hulluus houkuta, mutta minulle käsin muotoilusta tule meditatiivinen olo. Täydellistä pään tyhjennystä. Kun olen päässyt kuusen puoliväliin juodaan kahvit ja pelataan yazzya ja sen jälkeen palaan kokoamaan lopun kuusesta. 

Koska parvekkeen talvivalorakennelmani otti vähän osumaa, niin nappaan sieltä patterilla toimivan valonauhan ja kiedon sen kuuseen. Napsautan valot päälle ja nyt nojatuolissa istuvan siipan silmätkin heräävät. "Siitähän tuli hyvä!"

Joulukuun neljäntenä päivänä voi siis rakentaa joulupuun ja laittaa siihen valotkin. Muu koristelu tehdään perheen miesten mielestä vasta aattoaamuna ... tai ehkä vähän aikaisemminkin, jos teen sen salaa ;-).


Ps. Tänä aamuna näen kuinka mies käy laittamassa kuuseen valot. Se selvästi tykkää uudesta muovikasvistamme :D

Pss. Toisilta irtoaa kivoja päivittäisiä joulukalentereita. Minulta irtoaa tänä vuonna vain "Melkein joulukalenteri", eli sitä ja tätä vähän silloin ja tällöin.

8 kommenttia:

  1. Onpa kaunis kuusi! Eikä taida varista yhtään neulasta. ;-)

    Meidän perheellä oli aina perinne, että kuusi koristellaan aattoaamuna (viimeisinä vuosina aatonaattona), ja se oli mielestäni melkoista haaskausta, kun kuusesta pääsi nauttimaan vasta niin myöhään. Mutta ehkä vanhemmilla oli takana jotain käytännön syitä, koska meidän kuuset varisi. :-D

    Tuommoinen tee se itse -kuusen rakentaminen kuulostaa rauhoittavalta ja mukaansatempaavalta puuhalta. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, tämä versio ei karise ilman rajua käsittelyä, mutta toisaalta tästä puuttuu aidon kuusen tuoksu. Taidan olla itse syypää koristelun ajankohdan lukkoonlyömiseen. Nuorenmiehen ollessa pieni lapsi ajattelin jännittävän pukin odotuksen sujuvan paremmin, kun on aattona tekemistä, eli kuusen koristelu. Luulin, että tätä asiaa voisi muuttaa myöhemmin, mutta nyt molemmat miehet ovat sitä mieltä, että perinne on perinne ;-)

      Poista
  2. Meillä kuusi on perinteisesti laitettyu vasta aatonaattona ja joskus jopa vasta jouluaattona. Joka vuosi mietin, että nyt voisin laittaa kuusen aikaisemmin. Viime vuonna laitettiin ajoissa ja olin koko ajan, että mitäs ihmettä se kuusi on jo nyt tuossa jaloissa pyörimässä :D Nyt en ole vielä päättänyt, että ajoissa vaiko vasta aatonaattona. Meillä kuusta pidetään aina loppiaiseen saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rva Kepponen, hehee, muutokset eivät näköjään ole muuallakaan ihan selviä juttuja. Aidon kuusi on kyllä kiva pitää vehreänä ja virkeänä loppiaiseen asti. Ehkä teidän kuusi odotti viime vuonna, että tanssahtelette sen ympärillä ja kun näin ei heti tapahtunut se päätti pyöriä teidän jaloissa :D

      Poista
  3. Melkwin joulukalenterisi on ihan paras joulukalenteri <3 Metsäkuusen laitoin jo etukuistille, mutta valoja siihen en löytänyt vielä :) Sisälle tuleva kuusi pitää hommata vielä. Josko hommaisin sen nyt ajoissa. Viime vuonna meni nimittäin vähän viime tinkaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja <3 Oi, teille tulee kaksin kappalein! Metsäkuuset on ihania, ottaisin mielelläni sellaisen tuoksumaan omaankin kotiin.

      Poista
  4. Mun pirtaan sopii hyvin sun "sitä ja tätä silloin ja tällöin" :-D
    Hymyilytti sun miekkosen vedonlyönti...On ne vaan niin hauskoja, nuo meidän ukkelit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi, joskus on kiva kun tajuaa mitä miehen päässä pyörii :D Ja luulen, että miehenkin on joskus kiva tajuta mitä mun päässä oikein tapahtuu, hehee. Elämä on tällä tavalla mukavan jännittävää. Ja jännittävät tunnelmat sopii hyvin tähän joulunalusaikaan <3

      Poista