Marraskuun selätys - kultaisen liitoksen kaipuu

Marraskuun yhdestoista

On aina mukavaa, kun nuorimies tulee käymään. Syömme yhdessä ja pelaamme rummikubia kahdella korttipakalla. 

Olen ollut pitkään johdossa ja aikomus on voittaa tänäänkin. 

Siippa menee tänään 500 miinuspisteen rajan ylitse ja häviää kisat. Nuorimies tulee toiseksi, hänellä miinuksia on 345 pistettä. Minä otan voiton 285 pisteellä.

Marraskuun kahdestoista

Töiden jälkeen olen sippi ja otan pienet päiväunet, sen jälkeen teen hengitysharjoituksen. Myöhemmin kun oloni on virkeä, päätän tehdä fyssarin antamat harjoitukset. Kaikki tuntuu hetken hyvältä, mutta kohta taas ei. Hyvä ja tarkka treeni menee jossain pieleen ja pahasti. Tiedän, että tässä sitä podetaan taas pitkään vaivoja.

Illalla lähdetään Arpan keikalle. Olisin voinut hillua onnellisena lavan edessä koko illan, mutta puhun kuitenkin siipan istumaan katsomon etupenkkiin. Ärsyttää tämä keho, mutta parempi yrittää vain keskittyä keikkaan ja mahtavaan räppi-jazz-fuusioon. 

Marraskuun kolmastoista

Siippa kuljettaa töihin ja takaisin. Arvostan sen kiltteyttä todella paljon. Yritän löytää aikaa hierojalle, mutta vapaata on vasta kahden viikon päästä. 

Marraskuun neljästoista

Mies lähtee retkelle, sillä päivästä on luvattu aurinkoista. Se näkee 60 laulujoutsenta, 2 jalohaikaraa, 10 pyrstötiaista ja muita kivoja tirppoja. 

Minä näen päivän aikana satoja ja tuhansia sanoja, sormet liikkuvat näppäimillä ja hiirellä. Aurinko kiertää työhuoneeni idästä länteen, ja kun päivä alkaa jo hämärtyä, minä laitan läppärin kannen kiinni ja lähden ulos. 

Vaikka tänä vuonna on tarkoitus lähettää omia joulukortteja, niin käyn kaupassa ostamassa muidenkin tekemiä. Yksi joulun asia etenee...

Marraskuun viidestoista

Siippa tulee aamulla ihmetellen keittiöön. 

- Mitä tuo on? 
- No, mä en muistanut ostaa sulle viime viikonloppuna konvehteja, joten ostin täksi päiväksi. Eikös isänpäivä ole joka päivä.
- Ai jaa. Saanko mä ensi viikonloppunakin tollasen?
- Saas nähdä, vastaan :)

Nuorimies tulee illalla käymään. Se haluaa mielipiteen tekemästään videosta. Katsotaan, kelataan, jutellaan tehdyistä ratkaistuista. Vaikka ehdotan pientä tahdin muutosta lyhyeen leikepätkään, niin lopputulos on mielestäni erittäin onnistunut. 

Muistutan, etten suosittele tekemään korjauksia tämän version päälle. Väliversioita kannattaa aina pitää, sillä joskus kuitenkin voi haluta palata vanhaan ideaan.

Loppuillan päässäni soi videon taustakappale ja siihen herään seuraavanakin päivänä.

***

Pitkän harmaan sääilmiön jälkeen perjantaina aurinko paistoi. Lauantaina taas oli ilo herätä pakkaspäivään, kun maa oli laikutellen peittynyt valkoiseen. Jos joskus keho onkin melkein ok, niin nyt se on taas jotain muuta. Tuntuu, että hitaasti koottua kehoani pitää taas liimata urushi-lakalla ja ehkä jonain kauniina päivänä saan leviteltyä yhteen liitettyihin saumakohtiin kultapölyä. 

Marraskuun selätys - hengitä sisko

Edellisessä postauksessani olin unohtanut sen tärkeimmän asian, eli mainita, että Lepis on luonut idean Marraskuun selätyksestä ja järjestänyt siihen vuosittain haasteen. Tämän vuoden teemana on "pyöreä". Vuonna jolloin haasteena oli kuvata tai kirjoittaa kuinka päivänsä on selättänyt, on ollut minulle  luonnollisin tapa katsoa marraskuutani, joten jatkan samaan malliin. Mutta haasteesta kiinnostuneet, käykää Lepiksen luona innostumassa haasteesta :)

Marraskuun kuudes

Aivan hirveä työpäivä. Tuntuu, että taistelen tietokoneen ohjelmien, ääniongelmien, käyttöoikeuksien ja vaikka minkä kanssa. Päivän viimeisessä palaverissa pitäisi kertoa mitä viime aikoina on tullut tehtyä. En tiedä pitäisikö itkeä vaiko nauraa. Kyseenalaistan mielessäni kaiken ja mietin asioita, joita tiimini ei varmastikaan haluaisi kuulla.

Kotona teen hengitysharjoituksen. Sen jälkeen päänsärky katoaa ja päätän siirtää ajatukseni muualle, eli kirjoitan blogia :)

Marraskuun seitsemäs

Erilainen päivä. Kolme puhelinkeskustelua työpäivässä, se on enemmän kuin mitä yleensä juttelen koko viikon aikana. 

Illalla sataa, mutta se ei haittaa kun istahdan keikkalavan eturiviin. Tänään mitä parhainta tunnelmaa marraskuuhun tarjoilee turkulainen Punomo. Bändissä on kahdeksan jäsentä, he mahtuvat jokainen omalle juoksuradalleen viimeisimmän lp:n kannella, ei siis mikään pieni kokoonpano. Johanna Rauma, joka näköjään on myös Elämäni biisi -ohjelmassa tänä vuonna solistina, laulaa ihanan korkealta ja kovaa, kaksi rumpalia kisailee keskenään, kitaristi vetelee niin antaumuksellisesti funk-lirutuksia, että jalat menevät alta, puhaltimista puhumattakaan. On vaikeaa pysyä penkillä, kun edessäni tuutatataan täysillä retrosoulia. Lempibiisini Siskot, saa minut jopa laulamaan :) Ilta on täydellinen!

Marraskuun kahdeksas

Siippa leipoo kääretortun (maailman paras sellainen) ja minä leivon tonnikalapiirakan. Näitä tarjoillaan ystäville, jotka ovat pyytäneet meiltä camino-iltaa. On ehkä hiukan liian vaarallista pyytää meitä näyttämään valokuvia matkoilta, sillä niitä on paljon, tai paremminkin erittäin paljon. Ehdotan, että katsotaan ensin kuvia ja otetaan sitten kahvipaussi, jonka jälkeen ystävät voivat miettiä, haluavatko enää takaisin kuvatarinoinnin äärelle. Näin sitten teemme. Ilmeisesti molemmat ovat miettineet vaellusmatkaa Espanjaan, koska kysymykset ovat erittäin yksityiskohtaisia. Paussilla keittiössä molemmat sanovat olevansa laihiksella, mutta satsaavat kuitenkin sekä kääristä että piirakkaa ;-) 

Lopulta ystävät katsovat kaikki reilut 200 kuvaa, eivätkä näytä aivan loppuun kuolleilta. Myöhemmin jo kotiutuneena heiltä tulee vielä pari tarkentavaa kysymystä, joten ajattelen ystävien selvinneen meidän käsittelystämme.

Marraskuun yhdeksäs

Uups. On isänpäivä. Herään aikaisin ja kirjoitan kortin siipalle. Tiedän, etten ole hoitanut hommiani kunnolla, sillä minulta puuttuu lahjasuklaat. Hätä keinot keksii, eli kaivan siipan karamellipussin kaapista ja paketoin sen kortin kanssa keittiön pöydälle. En käsitä kuinka en muistanut hoitaa ostoksia ajoissa. Korvaan myöhemmin tuon konvehtirasian puutoksen :)

Meillä suhtaudutaan kovin leppoisasti kaikkiin juhlapäiviin ja niin tämäkin päivä menee omalla painollaan. Tiedän ihmisiä, joilla "juhlapäivä" tai juhlapyhä menee pilalle, jos joku ei pääse paikalle tai asiat eivät mene kuten aina ennen. Minun rakennussarjastani puuttuu tämä kytkin, minä tulen kyllä iloiseksi jos joku muistaa minua tai läheisiäni, mutta minua ei haittaa, jos mitään erityistä ei tapahdu. Kysyn siipalta onko siitä koskaan tuntunut, etten tee tai osallistu tarpeeksi juhlien järjestämiseen. Kaveria kuulema nuorena ärsytti pyhät yms ja kenties sen vuoksi häntä ei ole yhtään mietityttänyt koko asia. Ei haittaa, ei kumpaakaan ja sehän on parasta.

Marraskuun kymmenes

Otin lomapäivän stressin ja omien asioiden hoitamiseksi. Ensimmäisenä listallani on soittaa Adoben asiakastukeen ja ruinata järkyttävästä vuosihinnan nostosta. Minulla menee puolitoista tuntia asian selvittelyyn ja lopulta säästän yli 400 euroa pätäkkää. 

Jos koskaan, niin nyt olen iloinen, että osasin avata suuni oikeassa paikassa. Tämän bujolistallani "asiat, jotka haluan hoitaa" -tehtävän merkitseminen hoidetuksi saa minut myhäilemään.

***

Viimeiset päivät ovat olleet sateisia ja yllättävän pimeitä. Aurinkoa ei ole näkynyt ja kovasti ikävöin sitä. Auringon sijaan olen syönyt valtavat määrät klementiinejä ja tietysti D-vitamiinia. 

Tähän loppuun laitan Punomon upean biisin, jonka toivon virkistävän sinunkin päivääsi :)

Marraskuun selätys - pimeyttä kohti

Jiihaa! On taas kerran marraskuu ja aika, jolloin minä aktivoidun postaamaan. Tänäkin vuonna kirjoitan jokaisesta marraskuun päivästä jotain, meni se sitten hyvin taikka huonosti. Jotta marraskuun pimeys ei kuitenkaan lannistaisi, niin mennään mieluummin nopeasti kaikki paskat päivät ohitse ;-)

Aiemmin marraskuu oli masentavaa aikaa, mutta näiden marraskuun selätysten seurauksena olen alkanut miettiä kuukaudesta kauniimmin. Silloin voin rauhoittaa tahtiani, hankkia pikkuhiljaa ne vähäiset joululahjat, jotka ovat listallani, ja valmistautua joulukuuhun, jolloin en halua tehdä mitään muuta kuin heilutella iltaisin villasukkia jaloissani ja katsella tontun kanssa joulukuusta tai lauleskella jotain imelää vaikkapa bublémiehen tahtiin.

Ennen marraskuun ensimmäistä päivää, minä ymmärsin, että tarvitsen lomaa omista tekemisistäni. Olen puolitoista vuotta tehnyt opiskelun ja töiden ohella omaa projektia, joka nyt aiheuttaa enemmän stressiä kuin iloa. Niinpä yritän tosissani olla tekemättä ja ajattelematta koko asiaa, jotta saan suurimmat paineet olaltani ja päästäni pois.  

Loppuvuoden toiveenani on tehdä enemmän hyvää omalle keholleni ja mielelleni. Katsotaan miten käy ;-) 

Ja tästä se sitten alkaa:

Marraskuun ensimmäinen

Aivastan ehkä noin 87 kertaa ennen aamiaista, sen aikana ja tunnin sen jälkeen. Olen taas tulossa kipeäksi, vaikka vasta viikko sitten olin poissa pelistä. Höh! Kävelyn sijaan jään kotiin, otan eilisen juhlakalun käsiini, sekä veitsen. Riistän kaverilta päänahan, kaivan sen sisuksista kaikki järjensiemenet ulos, lihankin riivin kylmästi pois. Jottei meistä kummastakaan tuntuisi kamalan pahalta, silitän tyyppiä hellästi poskesta ja sanon, että kohta voidaan rupatella vaikka koko ilta.

Isot silmät sille taion, pikkuruisen nenän nipukan sekä leveän suun, sillä mikä on ihanampaa kuin leveä hymy. Ehkä olet hiukan äkäinen päänahasta, sillä sanot minulle omituisia lauseita ja hymysikin on ... kireähkö? En tiedä uskallanko jättää parvekkeen ovea avoimeksi yöllä, kenties keksisit jotain jekkuja minulle. Juhlistanhan päivääsi päivän liian myöhään. 

Ollaanhan kavereita, sanon sinulle? Ollaanhan :D

Marraskuun toinen

Keitän Jackin sisuksista keiton. Siitä tulee mielestäni vähän luirua, vaikka laitan reilusti linssejä sekaan. 

Mutta kun sosekeiton päälle kaadan siemeniä ja paahdettuja leipäpaloja, niin kyllä lautanen tyhjenee nopeasti.

Illalla jatkan palapelin tekoa. Satun vinkistä intoutuneena olen aloittanut kuvan vaikeimmista kohdista ja nyt etenen pikkuhiljaa helpompiin osiin.

Marraskuun kolmas

Mies on herännyt yöllä nälkään. Jack-keitto oli siis aivan liian kevyttä iltapalaksi. 

Illalla mennään kauppaan kysymään neuvoa keittiön pöydän käsittelyyn. 

En tiedä muistatko aikaisemmat pöytäepisodini (osa 1 ja osa 2). Jos muistat, niin varmaan aavistelet jo, etten ole tyytyväinen edelliseenkään käsittelyyn. Nyt kuuntelen silmät tapittaen saamiani ohjeita ja lupaan tehdä jotain erityisen tyhmää ja ihmeellistä, jos onnistun käsittelemään pöydän ammattilaisen uusien ohjeiden mukaan. Jatkoa seuraa siis jossain vaiheessa...

Marraskuun neljäs

Herään neljältä aamulla. Nousen ylös, kun tajuan ettei unta enää tule. Kuuden jälkeenkään ei nukuta, mutta yritän kuitenkin laittamalla silmämaskin naamalle ja korvatulpat korviin. Kuulen kellon soiton varttia vaille seitsemän. Päivä sujuu huonosti.

Vuorokauden paras hetki on, kun palapeli valmistuu illalla. Sen jälkeen olenkin valmis nukkumaan, vaikka kello vasta lähentelee yhdeksää.

Marraskuun viides

Olen fyssarilla. Taikasormeni on vaihtanut sukupuolta ja tämän käsittelyssä ei tarvitse kyynelehtiä. Olen edistynyt harjoituksissa, jotka ovat kestäneet nyt parisen kuukautta. Nyt alkaa portaiden nousun opettelu. Ensin jalka ylemmälle portaalle, linja nousussa on suoraan ylös, ei etuviistoon. Ponnistavan jalan päkiä aloittaa liikkeen, sitten pakara tekee lopun työn. Koukussa olevan jalan lantio pitää pysyä linjassa ja vahvana koko ajan. Vasen jalka osaa kyllä tehdä mitä pitää, mutta oikea ei sitten millään. Shittiä kamaa koko oikea puoli.

Illalla makaan kirkon penkillä. Tätä en olekaan koskaan tehnyt. Tarjolla on erikoinen kirkkomeditaatio, johon suostuin lähtemään ihan vaan mielenkiinnosta. 

Tässä minä nyt makoilen penkillä, ja katson kirkon kattoa yläpuolellani, pappi toistaa usein psalmia 34 ja neljästi soi kauniisti myös flyygeli. Minä kuuntelen kaiken tarinoinnin, mutta siippa tuntuu keskustelujen perusteella olleen unen rajamailla, jollei jopa unessa lähes koko ajan ;-)

Illalla on ihan jees olo. Voisin ehkä mennä toistekin :)

***

Toivottavasti sinun marraskuusi on alkanut hyvin ♥

Kumman valitset juuri nyt

Repolaisen lokakuun Bingossa on tarjolla vastakohtia, joista voi valita toisen, taikka molemmat. Olen kiitollinen tästä haasteesta, sillä se saa minut ajattelemaan muita asioita, kuin mitä viime aikoina päässä on pyörinyt.

Valoisa vai pimeä?

Haluan sekopäisesti valoisaa pimeään. Katsos vein kesäkuun lopussa parvekkeelle aurinkopaneelilla toimivat valopallot. Ne alkoivat palaa vasta hämärässä, eli noin kolmelta aamuyöllä juuri ennen auringonnousua, jolloin vetelin hirsiä. Nyt kun on hämärää läpi päivien, lamput vilauttavat valoa muutaman minuutin seitsemän aikaan illalla. 

Luulenpa, että haen aarrelaatikostani sähköllä toimivat led-valot, ne antavat mukavaa valoa pimeään ulkomaailmaan niin kauan kunnes kiskaisen pistokkeen pistorasiasta irti.

Sisä vai ulko?

Ulkokukat. Parveke valoineen ilman muuta rekvisiittaa tuntuu hiukan tylsältä. Joten minun täytynee myös antaa viimeinen voitelu pelargonioille ja hankkia callunoita led-valojen kaveriksi. Jännitän hiukan olenko liian myöhässä talvikasvien ostamisessa. Joskus on nimittäin käynyt niin, että kaupassa on ollut jäljellä vain kuivia rankoja, joita on rikkaalla mielikuvituksella voinut sanoa kanerviksi.

Sokeri vai suola?

Ah. Molemmat kiitos. Koska isoäitini opetti jo pienenä ollessani, että aamun voi aloittaa mansikkakermakakulla, niin ehdottomasti sokeri kelpaa minulle. Kemian opettajani taas antoi maistaa valkoista ammoniumkloridia. Se ei tietenkään ollut ensimmäinen kerta, kun söin salmiakkia, tuota suolaista herkkua, jota voi yhdistää lakritsaan. Herkullisimmat suolaiset karkit lapsena olivat merkkarit, nyt ne ovat vaihtuneet koviin turkin pippureihin. 

Hidas vaiko nopea?

Minun sykkeeni on ollut viimeisen kahden viikon aikana aikalailla nopea. Sen tikitys herättää minut yöllä ja minä yritän tapella sitä vastaan vain tajutakseni, että taistelu ylläpitää oloni kiihkeänä ;-)

Kova taikka pehmeä?

Palaan karamelliin ja valitsen kovan. 

Täynnä vs tyhjä?

Täpötäynnä. Olikohan se kuukausi sitten, kun saimme taiteiltua uudet hyllyt pikkuhuoneen seinälle. Siirsin hyllyille kaikki ikkunalaudalla olevat kukkaset ja nautin, kun saatoin avata ikkunan alaosassa olevan tuuletusikkunan.

Parisen viikkoa sitten toimme evakkoon äidin ja isän kukat. Ne ovat tuppautuneet olohuoneen orkideojen sekaan, kirjahyllyn päälle tiukkaan riviin sekä tietysti pikkuhuoneen ikkunalaudalle. Eipä ole taas tarvetta tuulettaa tätä huonetta ;-)

Ostaa tai myydä?

Nyt on mennyt ostamisen puolelle oikein reilusti.

Nuorimies osti itselleen rikkoontuneen mikroaaltouunin tilalle Torista uuden. Se maksoi 5 euroa ja oli priimakunnossa, sillä entinen omistaja muutti uuteen kotiin, jossa oli valmiina integroitu mikro. 

Isän ja äidin vuokra-asuntoon tarvittiin tv:lle taso, joten kävimme Kierrätyskeskuksesta ostamassa upean täyspuisen pöydän tasoksi 29 eurolla. Ja vaikka evakosta poistuttaessa pöytä täytynee viedä takaisin kierrätykseen, niin sanoisin, että nyt tuli tehtyä hyvät ostokset :)

Avo taikka umpi?

Vaikka tunnistan itsessäni umpimielisyydenkin, niin valitsen avoimen mielen, sillä pääsee pidemmälle :D

Pieni vaiko iso?

Tämä onkin tiukka kysymys. Pidän pienistä asioista, koska isot asiat tuntuvat usein vievän enemmän energiaa tai aiheuttavan ylimääräistä huolenpitoa.

Rakastaisin isoa taloa, korkeita ja tilavia huoneita, joissa valo leikkisi avaruuden kanssa. Voisin hankkia sinne tavattoman suuria tauluja ja kasveja, ja molempia paljon! Mulla varmasti olisi myös huone, joka olisi nimeltään Birgitan Buduaari ;-) 

Mutta sitten taas mietin sitä siivoamista ja ylläpitokustannuksia. Houkuttaako? Ei sitten yhtään. Varsinkin kun tiedän, että pienessä tilassa vähemmän on enemmän.

Luultavasti valitsen pienen niin pitkään, kunnes vauraus on iskenyt kyntensä minuun eikä anna muuta mahdollisuutta kuin hankkia valtava puutalo sekä talonmies :D

Talonmiehestä taas tulee mieleen meidän piha, jossa syksyn lehdet ovat peittäneet vihreän nurmen lähes kokonaan. Katselin aamulla pihan koivuja. Ne ovat useamman kymmenen metriä korkeat ja kerrassaan upeita. Minusta on ihmeellistä, että pienen pienestä siemenestä voi kasvaa valtavan korkeita puita. Että kaipa se on niin, että sekä pieni ja iso on hyvä valinta. Pienestä voi kasvaa suurta ja suuren saa pilkottua pienemmäksi. 

Näiden sanojen jälkeen huudan kovaa ja korkealta "B I N G O", sillä monen kuukauden jälkeen sain Repolaisen koko bingokupongin täyteen. 

Paremmat keinot käyttöön

Miten vähän hän tiesikään, alkaisi novelli, jos olisin osa sitä.

Maanantaina soi ovikello keskellä päivää. Äiti tulee sisään, istahtaa keittiön pöydän ääreen ja kertoo, että isä on sairaalassa. Emme tiedä mistä on kyse, mutta siellä hän nyt on.

Iltapäivällä äiti menee sairaalaan. Minä soitan isälle illemmalla. Menen seuraavana päivänä sairaalaan ja soitan äidille illalla. Ja näin asia etenee. Syykin alkaa jo valjeta, kun kardiologian osastolla ollaan.

Mutta jottei tässä olisi tarpeeksi, niin tällä viikolla pitää siivota vanhempien asunto, siirrellä huonekaluja sivuun ja peittää ne muovilla. Toisaalta pitää pakata kolmen kuukauden tarpeet ja muuttaa vuokra-asuntoon. Ensi maanantaina kun alkaa putkiremontti, eikä kotiin voi mennä.

Eihän siinä mitään, mutta kun isä ole ole innokas pyytämään apua. Hänellä on omat vakiintuneet tapansa ja minun käsitykseni asioista menee eri suuntaan. Tiedän, että tulen astumaan nyt varpaille, mutta mitä väliä. Tämä saattaa sattua tulevaisuudessa sydämeen, ehkä molempien. Jos näin, niin toivon, että positiivisessa merkityksessä.

Parin nukkumattoman yön jälkeen otan käyttöön meditoinnin, aamun joogahetket ja erityisesti rauhoittumisen. Sillä tällä viikolla tajuan kuinka samanlainen olen faijan kanssa. Minussa on sitä samaa salamoivaa energiaa, joka rasittaa minua (saati puolisoa). Minä stressaannun helposti, minkä vuoksi kehoni on hälytystilassa ja aina on vaivaa tai kipua jossakin. 

Ehkä juuri tämän ymmärryksen vuoksi olen seurannut itseäni tarkemmin. Vaikka välillä ajatuksissa pyörähtää hurrikaani, niin kiellän sen asettumisen itseeni. Pidän tiukasti jalat maassa. Olen nyt keskittynyt ainoastaan asioihin, joihin minulla on mahdollisuus vaikuttaa. Minä puhun itselleni vain lempeästi, muuhun ei ole varaa. Minä mietin ratkaisuja, mitä tehdä, miten ja milloin. 

Isä on nyt hyvässä hoidossa, kiitos siitä. Äitikin on onneksi aika rauhallinen ja jaksaa pakkailla. Toivottavasti viikonloppu sujuu rauhallisesti ja hyvin. 

Tässä ei kai voi kuin ajatella, että toivottavasti tästä kaikesta seuraa jotain todella hyvää ♥♥

Normaalius on harhaa

Herään aamulla hiljaisessa talossa. Käyn vetämässä verhot syrjään ja näen kuinka oranssin keltainen pensseli on maalannut horisontin. Alapuolellani on kaunis ja monimutkainen peltikatto. Missään ei näytä olevan ketään. On uskomattoman hiljaista ja palaan takaisin sänkyyn tuijottamaan ulos.

Kun pieni mutru tuntuu vatsan pohjassa, me nousemme ja lähdemme ulos. Torilla myyjät nostavat kukkaset esille ja vihanneskojut täyttyvät kotimaista herkuista. Kantarellit loimuavat keltaisina punaisten marjojen vieressä. Joku on laittanut pehmeää taljaa kahvilan tuoleihin ja lauantai alkaa heräillä. Me emme kuitenkaan jää ulos, sillä Fazerin kahvila houkuttelee lämmöllään ja aamiaisellaan. 

Hiljaisen jazzin soidessa taustalla me löydämme mukavan ikkunapaikan itsellemme. Kun tuoksuttelen kahviani, huomaa siippa jääneensä ilman suklaakohvehtia. Ojennan omani hänelle.

Ennen päivän ohjelmaa kävelemme Port Arthuriin, ihailemme upeita puutaloja sekä Mikaelin kirkkoa. Palaamme takaisin taidemuseon mäelle katsomaan Nelli Palomäen valokuvia. Ne ovat tietysti upeita, mutten lämpene niille. En tiedä olenko pettynyt itseeni vaiko tunnelmaan, jonka teokset synnyttävät. Niinpä lähden mielelläni takaisin ulkoilmaan ja kohti joenrantaa.

Perillä teatterissa edessäni on verenpunainen samettiverho ja lisäksi lavan reunoilla ristit ja hautakivet nostavat tunnelmaa. Kohta näen melkein vuoden odottamani Addams Familyn Mortician ja Gomezin perheineen. Kiero huumorintajuni ja hiukan myös Mortician täydellisen luonteen samankaltaisuus ;-) ovat asioita, jotka tunnustan heti. Minä todellakin kuvittelen aina olevani oikeassa ja jos näin ei sattuisi käymään, olen kohtalokas ja dramaattinen ainakin puolisolleni (veren punaista, kosto on suloinen, se puree).

Nautin erityisesti musikaalin ensimmäisestä puoliskosta, se kutittaa nauruhermojani ja saa ihailemaan suomentajan sanaleikkejä. 

Mieleni tekee vaihtaa koko vaatekomeroni mustaan ja liehuvaan. Samoin ajatuksiini nousee kapinan kaltainen. Mitäpä jos kaivaisin harrastukseni hautakuopistaan, avaisin sanallisen arkkuni, laulaisin korkealta ja kovaa, maalaisin tunteeni kankaalle, sivaltaisin tyhmille asioille. Viisveisaisin muista.

Mutta sitä ennen, niin, sitä ennen minä katson näytelmän loppuun, käyskentelen hetken pitkin joenrantaa ja lähden lopulta ajelemaan kohti omaa kotia. 

Matkalla kotiin muistelen eilistä iltaa, jolloin näimme ystäviä ravintola Neråssa. Miten hauska ja täydellisen makuinen ilta meillä olikaan.

Mitäs jos vietettäisiin ensi kesänä kokonainen viikko Turussa, sinä kysyt vierelläni.
Erinomainen ajatus, vastaan ja kehrään penkilläni. Erinomainen ajatus ♥♥♥

The Addams Family Trailer

Liike on lääke, vai miten se nyt olikaan

Joku pyörittää blogiani ympäri. Täällä käydään lävitse sitkeästi vanhoja postauksiani, mikä tuntuu omituiselta. Mutta mikäpä tässä maailmassa ei pyörisi hulluna ympyrää.

Nyt on perjantai ja olen aikalailla poikki. Taustalla soi lempeä jazz, ehkä tunnelmaltaan iltahämyinen vaikkei taivas vielä sininen olekaan. Lempeys on nyt hyvä valinta, sillä viikko on mennyt toisenlaisissa tunnelmissa.

Luen päivällä uutisen, että mikä tahansa liikunta on parasta aivoille. Olen ollut samaa mieltä vuosikaudet, vaikka muutakin voisi luulla.

Sunnuntaina menemme salsatunnille. Tästä tulee täydellistä, ajattelen, sillä r a k a s t a n tanssimista. Sali on kapea ja aurinko paistaa yläikkunoista suoraan sisään, mikäs siinä, mutta ilmastointi loistaa poissaolollaan. Normaalisti salsa ei saa minua edes nihkeäksi, joten olen paikalla ilman vaihtovaatteita (virhe). Tulos: puolentoista tunnin tanssimisen aikana selkärankaani pitkin valunut niagaranputous on laskeutunut alas syvään jokeen ja levinnyt kastellen jokaikisen rutikuivan joen uomankin. Pikkuisen ärtyneenä omaan kroppaani minä lähden kotiin. Julkisilla. Seisten tietenkin ;-)

Neljä iltaa sitten siippa houkuttelee iltakävelylle. Sopimushan on, että kun yhtään ei huvita, niin juuri silloin kannattaa lähteä ulos. Niinpä sanon kyllä, ja miten ihanalta tuntuukaan päästä haukkaamaan happea, varsinkin kun tuuli ja viima puhaltaa takanani. Otan pitkiä askeleita, viipottelen tuulen kanssa kilpaa, vaikka sormet vähän palelevatkin. Puolivälin jälkeen aivastan, niistän toisen ja kolmannen kerran sekä järisytän maata uudella napakalla aivastuksella. Niskaa alkaa kutittaa, käsivarsiakin, ja kohta tunnen kuinka kieli painuu kitalakeen ja mietin, että mitä hittoa nyt taas tapahtuu. Lopulta en jaksa kuin naurahtaa ja totean siipalle, että vetäises nyt ylävitonen mun kanssa. Tässä ollaan taas uuden äärellä.

Kotona huuleni näyttävät kuin olisin käväissyt kauneushoitolan pistoksissa. En jää ihailemaan itseäni peilistä, vaan menen kaapille nappaamaan aimo annoksen antihistamiinia. Arvelen tietäväni mistä kohtaus johtuu ja kuukeloimalla selviääkin, että kylmänokkosihottumahan se iski ihan vain tuulisella ilmalla kävellessä. 

Eilen työpäivän jälkeen mietin, että parasta mitä voin tehdä illalla on piristyä pilatestunnilla. Keikun putken päällä, puristelen palloa ja teen satasia. 

Toisin kuin aina ennen, palattuani tunnilta kotiin, olen kuin kastemato kuivalla asfaltilla. 

Kun mies lähtee saunaan, minä päätän, että koska tämän kropan kohdalla ei näytä, että isompi liike ravitsisi aivojani taikka parantaisi kehoa, niin siirryn pelkkään sormien liikutteluun. 

Minä leikkaan kynnet lyhyemmäksi ja otan kitaran käteen. Vetäisen pari Pink Floydia ja Oasista ja kenties reipastun hetkiseksi.

* * *

Ikkunan takaa näyttää siltä, että aurinko paistaa ja kenties hiukan tuulee. Odotan hiukan jännittyneenä, miten mahtaa käydä, kun lähden kohta ulkoilemaan :)