Palaan kuplaani

Tiistaina oli omituinen päivä. Tunsin itseni pirteäksi. 

Se oli hämmästyttävää ja todella kivaa. Olla virkeä ja katsoa ulos ikkunasta ilman, että luomet laahaavat lörtsyinä silmäkalvon pinnalla. 

Koko piha oli vielä lounasaikaan lumen peittämä. Mietittiin, ettei se ollut tavallista. Talonmies on niin ahkera ja reipas kaveri, että se olisi normaalisti jo putsannut tiet. Kahdelta iltapäivällä leimattiin itsemme ulos töistä ja mentiin pihalle tauolle. Mies otti lapion ja teki kujaa autolle. Minä otin harjan ja yritin huiskutella sillä lumia pois auton päältä. Eihän sillä harjalla mitään tehnyt. Kaivoin käteni syvälle valkoiseen kasaan ja lopulta löysin auton katon. Heiluttelin villisti veltostuneita allejani saaden aikaan lumilohkareita, levyjä, kuin meren laineilla keväisin. Kyllä siinä käsilihakset sai treeniä. Välillä juteltiin naapurin kaverin kanssa harrastuksista, sen nahka- ja ompelutöistä (mies oli ommellut todella upeat farkut itselleen), lukemisesta, kirjoittamisesta ja lapsenlapsista. Siinä kolaan nojatessamme siivousfirman auto ajoi hissukseen pihalle. Sieltä astui ulos hämmentynyt nainen (niin piha oli todellakin poikkeuksellisesti edelleen auraamatta). Hän kysyi varovasti saisiko lainata lumilapiota. Naapurin mies tarjosi sille omaansa. Nainen kaivoi reittiä autosta saunatilaan samalla kun pelkääjänpaikalta nousi nauraen toinen nainen ulos videoimaan työpäivän erikoista hetkeä. No, lopulta väylä saunalle oli luotu, lapio palautui naapurille ja mekin olimme saaneet automme näkyviin. 

Illalla lähdettiin liikenteeseen, ystäville. Syötiin, kahviteltiin ja maisteltiin maukasta kakkua (tällaista en olekaan ennen saanut). Mietittiin tulevaa kesää, yhteistä lomaa ja mitä kukin siellä ehkä halusi tehdä. Totesin, että mulle riittää kunhan pääsen pois. Sama tunne on ollut pitkään. Lähden minne vaan, kunhan se olis kodin ulkopuolella. Vaikka ihan pieneen ja säröiseen paikkaan. Tai ehkä vielä haluaisin, että siellä olisi joku joka kokkaisi puolestani. Eli aika vähällä minut saa onnelliseksi, ystävillä, keskusteluilla, lämpimämmällä säällä ja sillä, että joku muu miettii ja loihtii menun.

Illan keskustelut jatkui ajatuksissa eilen aamuna. Sanoin siipalle, että mitä enemmän ajattelen kesän matkaa, sitä enemmän muistelen kaiholla vanhaa unelmaani. Olen aivan nuoresta tytöstä asti haaveillut asuvani kolme kuukautta jossain pienessä, ehkä kreikkalaisessa tai italialaisessa kylässä, sellaisessa hiljaisessa pienessä paikassa. En ole koskaan päässyt irti tuosta ajatuksesta. Elää hetki erilaisessa tilassa ja toivottavasti oppia uusia asioita itsestä. Mies totesi, että tuohon täytyisi tarttua, että eikö olisi parempi toteuttaa haave ennemmin kuin myöhemmin. Niinpä. Jos en koskaan ajattele asiaa, niin todennäköisesti mitään ei tapahdu. Olisi tylsää jos ehtisi kuolla ennen kuin reissu toteutuisi ;-)

Jos olisin eilen julkaissut tämän viestin, se olisi loppunut aika rennosti. Ehkä Helenan virtuaalimatkoihin. Mutta tänään media ui suojakalvoni lävitse.

En ole koskaan tajunnut syytä tapella tilasta tai vallasta. Mua niin !!! tuollainen järjetön toiminta. Komentaa toisten lapsia hyökkäämään muiden lapsia vastaan. Noh, edellisestä johtuen olen päättänyt taas sulkea itseni uutisvirralta ja etsiydyn omaan vaaleanpunaiseen kuplaani. Teen mieluummin hengitysharjoituksia, vetreytän kehoani joogalla ja kävelyllä. Katselen kaunista talvista maisemaa, sillä se näyttää yhtä rauhalliselta kuin eilen. 

Ja ehkä toivon, että nuo vallanhimoiset heräisivät ajatukseen ja erittäin hyvään mantraan: 

Saatan olla väärässä

Tästäkin huolimatta toivottelen sinulle oikein hyvää loppuviikkoa. Tee jotain hyvää itsellesi, läheisillesi ja ehkä tuntemattomillekin ♥

Noh, sanoi nainen ja veti tietokoneen eteensä

Lokakuun lopusta se levisi ympärilleni, epämääräinen tauko-elämä, joka tavallaan alkoi

tietokoneesta

Olin ollut tyytyväinen varhaisteini-ikäiseen läppäriini. 11vuotta, se on kova ikä mille tahansa tekniselle vehkeelle. Retrona ihmisenä ajattelin rakastaa koneeni loppuun asti. Olin tunkenut läppärini takakannen alle lisää tilaa, mutta mikäs tila se ihmiselle riittäisi ;-) Käyttöjärjestelmää en voinut päivittää enää aikoihin ja lopulta selainkin yski pahasti. Marraskuussa luovutin, tilasin uuden vehkeen, joka saapui tammikuun puolivälissä. Ja siitä lähtien olen ollut kahden läppärin loukussa. 

Hanki uudet ohjelmat, opettele ne ja siirrä vanhat tiedostot. Mikä siinä nyt niin vaikeaa on? Ei yhtään mikään, tai... jos ei olisi juurisyytä, mun valokuvia. Nuo tuhannet, liekö yli kymmenen tuhatta muokattua kuvaa, jotka haluan saada juuri tietyllä tavalla uuteen ohjelmaan. Mulla menee varmaan hermot, kädet ja vuosi ennen kuin pääsen eroon vanhasta läppäristä ;-) 

No, sitten tammikuun loppupuolella valokuvarumba keskeytyi, sillä kotiin alkoi tulla

tavaraa 

Ensin varovasti yhtenä päivänä, lisää toisena ja kolmantena. Kaksion tavaroista kaikki muu paitsi sohva ja sänky muuttivat meille ja lopulta vähäksi aikaa nuorimieskin. Olin jo etukäteen päättänyt laittaa minimalistiset kotimielikuvani taka-alalle ja päättänyt ainoastaan hengitellä syvään. Ajattelin, että mitä ikinä onkin, niin kaikesta täytyy nyt nauttia. Siitä, että saan nuorukaisen hetkeksi luokseni, ennenkuin se katoaa maailmalle. 

Sitä on jännittävää seurata itseään, kuinka reagoi asioihin. Että koti on yhtäkkiä täynnä säpinää, kahden aikuisen sijaan onkin kolme. Jääkaapissa, hyllyssä tai kattilassa näyttää olevan aina liian vähän ruokaa. Vaatteita ja pyykkiä leijailee kuin pölyhiukkasia ilmanalassa. Muuttolaatikoiden tavarat on levitelty sinne ja tänne. Ja iso rinkka odottaa täyttämistä ja lähtöpäivää.

Sinä päivänä kun veimme nuorenmiehen lentokentälle, olin iloinen näistä ahtaista ja mielen kokonaisvaltaisesti täyttäneistä päivistä. Vaikka oli haikeaa katsella pois käveleviä askeleita, niin samalla olin iloinen kaikista niistä mukavista kokemuksista, jota reissu tuo tullessaan. 

Kun pari päivää oli mennyt tajusin, että olin ilmeisen tiedostamattomasti varautunut muuttohärdelliin pistämällä itseni paussille kaikesta ylimääräisestä tekemisestä. Välttelin mitä tahansa stressiä, joka tulisi suustani ulos tyhmänä lauseena tai kireänä toimintana. Nyt kun kodissamme asuu taas kaksi henkilöä, työhuoneet on vallattu takaisin, muuttolaatikot on pinottu odottamaan varaston järjestelyä ja viherkasveillekin on löytynyt uudet paikat, alkaa olla tunne, että jotain täytyis varmaan taas tehdä.

Eli täällä sitä taas ollaan :D

Kun ideat on vähissä eikä muutenkaan hotsita

Se oli tammikuun alun lomalla, jolloin juteltiin siipan kanssa tämän vuoden aika lempeistä tavoitteista. Oma ja yhteinenkin hyvinvointi on toivetilana, mutta kun puhe tuli ruuasta alkoi minun sisälläni puristaa. 

Ehkä olin tottunut siipan viimevuoden opiskeluvapaan parhaimpaan osioon, eli hänen päivittäiseen ruuanlaittoonsa, tai muuten vaan kyllästynyt kokkailemiseen ja varsinkin ideoimiseen. Joka tapauksessa edessäni oli paineistettu ärsytyskynnyksen ylittävä kysymys: miten hoitaa hyvä ja kiinnostava arki-ruoka etätöiden jatkuessa kohta kolmatta vuotta.

Ratkaisukeskeinen mies päästi suustaan: tilattaisko sellainen ruokakassi kotiin?

No, kun oltiin lomalla, eikä mikään muu asia vienyt liikaa huomiota, päätettiin toimia heti. Ensin mies etsi mahdolliset ruoka-palvelut netistä. Seuraavaksi tutkittiin kenen palveluista saa selville etukäteen mahdolliset allergeenit. Minä kun en maksa siitä, että saan kotiini selleriä ja sitten pahimmassa tapauksessa etsin sairaalaa. Lopulta päädyimme Sannan ruokakassiin, josta tilasimme haluamamme reseptit.

Viime sunnuntaina sovittuun aikaan meille tuli pahvilaatikko, joka oli lastattu neljällä pahvipussilla. Jokaisessa pussissa oli yhden ruokareseptin ainekset neljälle henkilölle. Joo, meitä on siis vain kaksi tässä taloudessa, mutta ajateltiin että näin saadaan yhdellä reseptillä koko päivän ruuat samalla kertaa. Ja todennäköisesti idea on taloudellisempikin.

Ladattiin kylmätavarat jääkaappiin, reseptien mukaisesti omiin hyllynkulmiin. Huoneenlämpöiset kamat muualle.

Sunnuntai-iltana

otettiin etunojaa arkiruokailuun ja tehtiin iso kattilallinen maukasta Chowder-kalakeittoa maissilla. Mies rouhaisi aimo annoksen mukaan mustapippuria, mikä teki liemestä aika tulisen. Jokatapauksessa punakampelakeitosta tuli erittäin maukasta. Fiilis oli korkealla. 

Tiistaina

keittoa oli riittänyt tähän asti, mutta nyt tein lounaalle munakoiso-falafelwrapit salaatilla. Maku oli erinomainen. Puolikkaan wrapin jälkeen totesin, ettei enempää mene alas tai vaivun kesken päivän ruokakoomaan. Niinpä laitoin toisen puolikkaan folioon odottamaan päivällisaikaa. 

Keskiviikkona 

lounastettiin toinen wrapsatsi ja illaksi tehtiin kirjolohta kasviscouscousilla ja tillikastikkeella. Tässä kohtaa aloin hiukan nikotella. Olen tehnyt couscousin aina eri tavalla ja maustanutkin reilummin. Mutta menin ohjeen mukaan ja lopputuloksena oli ihan ok lohiruokaa. Eli vähän petyin, mutta kuitenkin olin tyytyväinen. Kokkausaika oli lyhyt ja sain sitä mitä luvattiin.

Torstaina

lohta riitti lounaalle, joten illalliseksi tein tomaattista kukkakaali-kikhernevuokaa. Ruoka oli todella helppo tehdä, mutta pariin kertaan teki mieleni mennä maustekaapille salaa etsimään lisämakuja. Noh, sitä en tehnyt, koska ideana oli kokeilla mitä tämä systeemi oikein tarjoaa.

Perjantaina

vuokaa ruokaa riitti lounaaksi ja illalla meillä oli vielä "jämänyyttärit", jossa pöydässä oli falafelia, marinoitua punasipulia, valkosipulimajoneesia, kukkakaali-kikhernevuokaa ja kasviscouscousia. 

Kokonaisuudessaan täytyy sanoa, että kannatti kokeilla. 

Ensinnäkin oli ihanaa, ettei tarvinnut tehdä isoa ruokakauppakäyntiä laisinkaan, vaan koko viikon ruuat tuotiin yhdellä kertaa kotiin. Mukana tuli ruoka-aineet ja reseptit, eli piti vain katsoa missä järjestyksessä halusi tehdä ruuat. Koska ostimme ruokakassit neljälle hengelle, meille riitti ruokaa sunnuntai-illasta perjantai-iltaan, mikä on mahtavaa! Oli ihanaa vain kävellä keittiöön, ottaa resepti kouraan ja tehdä ruoka valmiiksi, ilman omia ajatuspyörittelyä.

Kassikokeilun jälkeen tilasimme ensiviikoksi kolme reseptiä. Nyt tiedän, että jos sisäinen ääneni ihmettelee mausteiden määrää, niin ronskisti vaan lisäilen niitä. Olen miettinyt myös kassin hintaa, sillä ateria on normiateriaamme arvokkaampi. Asiaa pitäisi varmaan tutkiskella kokeilemalla kassipalvelua kuukauden ajan ja verrata summaa "normikuukauteen". Ehkäpä todellisuus on eri kuin ennakolta ajattelen, varsinkin jos mietin ajankäyttöäni ja mielen kireyttä.

Kaiken tämän ruokahärdellin lisäksi tammikuu on alkanut aika myllerryksessä. Mukana on ollut uutta ja kivaa ja huolta ja jännitystä. Mutta sellaistahan tämä elämä on, kaikkea sekaisin ;-)

Ihanaa viikonloppua sinulle. Tee jotain kivaa ja mieltä piristävää!

Ehtiikö vielä toisenakin päivänä

Aamulla aikaisin peilistä katsoi nainen,

se tuijotti suoraan silmiini

katsoin takaisin, vielä unisena ja päätin hymyillä sen vakavalle ilmeelle

"Kuule, asiat on ihan jees 

  sä oot ok

    sä oot rakastettu"

Se katsoi takaisin, nyt hymynkare suupielessä, ja vastasi:

"Joo, meen keittämään sulle aamukahvit. Laitan kardemummaa siihen mausteeksi. Tästä tulee vielä hyvä päivä..."

Niin kuin aina, asiat muuttuvat. Tapahtumat eivät odota minun tahtoani, eivät edes mukautumistani ;-) Joten ennen kuin maailma ehtii kääntyä taas ja sekoittaa pakkani, minä haluan sanoa sinulle siellä jossain, ystävälleni blogimaailmassa: 

Suurkiitokset koko viime vuodesta. Kiitos, että kävit virtuaalisesti luonani, jätit jäljen elämääni. Morsetit viestejä maailmalta, että täällä on muitakin :)

Toivon sinulle kaikkea hyvää, tälle vuodelle ja tälle sunnuntaille. Olipa päivä mikä tahansa, niin jos olet tarmoa täynnä, käytä hetki hyödyksesi. Jos sinua väsyttää, anna kehosi ja mielesi levätä. Jos täytyy tehdä jotain, niin hengitä syvään, rauhoita mielesi ja tee mitä pitää.

Ja kun sinulla on aikaa vain olla, niin ehkä voit unelmoida. Tehdä kuten Etta Jones laulaa: 

Dream when you're feeling blue

Dream that's the thing to do

...

So dream when the day is through

Oh, dream and they might come true

And things never are as bad as they seem

So dream, dream, dream

♥

Jouluhaaste - sitä vai tätä

Nappasin Marikalta hauskan haasteen, jossa näin joulun alla keskitytään omiin tapoihin ja haluihin.

Missä vietät joulua?

Mihinkäs sitä ihminen kotoaan lähtisi (jollei sitten salaa muilta erämaamökkiin, mikä olis aivan ihanaa)

Mitä puuhastelet joulun välipäivinä?

Voiko sanoa, että puuhastelee töitä? Lomailen vähän myöhemmin, niin lapsiperheet voi viettää yhdessä välipäivälomaa :)

Joulupukin kuuma linja vai Samu Sirkan joulutervehdys?

Ai kamalaa, Samun joulutervehdys katsotaan joka vuosi, vaikkei meistä kukaan pidä kuin Akun joululahjapakkaamopätkästä, joka sekin on aika hurlumheitä. Pikakelaamme siis tallenteesta kaikki muut paitsi Akun.

Joulusauna aamulla, päivällä vai illalla?

Kävisin jokaisena hetkenä, mutta kun meillä ei ole saunaa ;-)

Joulukinkku vai graavilohi?

Muut haluavat ehdottomasti kinkkua, joten minä syön sitten graavilohta

Perinteiset jouluruuat vai erilainen menu joka vuosi?

Edellisestä vastauksesta voit arvella, että perinteillä mennään vuodesta toiseen, ehkä vuosisadasta toiseen...

Mitä kuuluu joulupöytääsi?

Ehdottomasti pöytäliina. Se silitetään ja sen päälle laitetaan mitä halutaan, kynttilöitä, ruokaa, juomaa, seurapelejä, murusia jne.

Jouluruokia vain aattona vai tapaninpäivään asti?

Lanttulaatikkoa voisin syödä läpi vuoden, mutta syön sitä kuitenkin ainoastaan aatosta tapaninpäivään asti.

Vaalea vai tumma glögi?

Kaikki menee, myös oranssin värinen mandariiniglögi. Ilman tujua ja tujulla.

Suklaakonvehdit vai vihreät kuulat?

Konvehdit. Niiden jälkeen kannattaa syödä ehdottomasti pari vihreää kuulaa, joiden jälkeen suosittelen vaikkapa salmiakkia tai lakritsaa. 

Pikkusuolaisen jälkeen onkin hyvä aika keittää kahvit ja ottaa kaveriksi pari konvehtia. Ja näin noidankehä onkin valmis :)

Piparit vai joulutortut?

Tämä on paha, sillä juuri muutama päivä sitten näin aivan uudenlaisen piparkakkuohjeen, joka pitäisi testata ennen näin tärkeää vastausta. Eli jollei uusi ohje on voittamaton, vastaan joulutortut. Tortuissa on sitten parasta olla valtava määrä luumuhilloa ja paljon tomusokeria.

Parasta joulussa?

Yhdessäolo perheen kesken. Hipsuttelu, rento ja hötkyilemätön oleminen.

Joululahjojen antaminen vai saaminen?

Olin joskus sitä mieltä, ettei lahjoja tarvitsisi hankkia. Mutta nyt olen alkanut miettiä, että jos lahja on sellainen, josta vastaanottaja tulee iloiseksi, niin miksikäs ei. Itse mieluiten vastaanotan lahjuksia jotka voin syödä tai juoda. Ei mene hukkaan, menee suoraan vartaloon ;-)

Pehmeät vai kovat paketit?

No, kyllä mä tykkään myös villasukkapaketeista ♥

Lahjat aattona vai joulupäivänä?

Koska meillä ei ole takkaa eikä savupiippua, niin vastaan että aattona.

Aito kuusi vai tekokuusi?

Aito on paras, jollei siitä saa allergiaoireita. Katsastin toissa vuonna tekokuusitarjontaa ja viime vuonna hankin tarkasti valitun version. Olen kuuseen todella tyytyväinen. Tuossa se on juhlallisesti seisonut jo joulukuun alusta.

Suomenkieliset vai kansainväliset joululaulut?

Kansainväliset duurivoittoiset :) Katsos olen täysin, kokonaan, vain ja ainoastaan duurivoittoisten joululaulujen kuuntelija ja hoilottaja. Oh beibi, ooool ai vant for kristmas issssss juuuuuuuuuuuuu, ooh beibeee!

Juhlavaatteet vai rento oloasu?

Rennot juhlavaatteet

Joulutähti, hyasintti vai amaryllis?

Amaryllis

Leffoja vai lautapelejä aattona?

Kyllä meillä pelit kuuluvat aattoon, siitä ei pääse yli eikä ympäri. 

Kuvaile perinteistä jouluaattoasi?

Sitä odotetaan innostuneesti pitkään, varautuminen aattoon alkaa toista kuukautta aiemmin. Lopulta se herää aamulla, täyttää toiveet päivällä, rentoutuu illalla ja on onnellinen, kun yö tulee ja voi taas lähteä vuodeksi pois luotamme. Kiitos ja näkemiin.

Joulupäivänä ohjelmaa vai yökkärissä rennosti kotosalla?

Minusta joulupäivänä on hyvä olla kuten sunnuntaisin, eli tehdä vain sitä mikä itsestä hyvältä ja kivalta tuntuu. Minulle on aivan sama missä tamineissa ympäristö on, mutta itse laitan enemmän päälle kuin yökkärit.

Joulukoristeet pois heti vai vasta loppiaisena?

Sii o soo. Aloitan joulukoristelun sen verran aikaisin, että saatan korjata koristeet pois nopeasti joulun jälkeen. Mutta toisinaan taas kaikki venyy loppiaiseen asti. Eli kannatan iisiä meininkiä tämänkin asian suhteen.

Kumpi mieluummin

🌲

suklaa - juustot

joulu - uusivuosi

joulutee - joulukahvi

tekstiviesti - joulukortti

paljon lahjoja - ei lahjoja

joulu kotona - joulu muualla

vain jälkkäreitä - vain suolaista

jouluna musiikkia - jouluna leffoja

valokuvaisin kaiken - ei kameraa ollenkaan

Myötätuntoisesti sikin sokin ja nurin narin

Jos tavoitteenani oli nautiskella ja hissutella läpi joulukuun, olla rento ja reipas tai kukoistavan kaunis, niin kaikkea kanssa. 

Talvipakkanen tai mikä lie aiheutti niiskuttelu ja aivastusviikon, jolloin yöt kukuin ja päivät olin mörkö. Toisaalta, tulipahan siivottua tosi hyvin nenänpään ja keuhkojen välinen väylä sekä vahvistettua syviä vatsa- ja lantionpohjalihaksia ;-)

Noh, mörkö-tunnelmassa ollessani tajusin olevani muutenkin harmaassa alassa. Elämässäni on todella paljon hyvää ja tiedostan sen, mutta huomasin, että mukavien ja hauskojen päivien alla makaa yllättävän synkkä tunnelma. Siellä asuu tämä kulkutauti, mutta myös monta vanhaa asiaa.  

Alkusysäys havahtumiseeni oli kun pysähdyin Björn Natthiko Lindebladin kirjan ääreen Saatan olla väärässä ja ajattelin lauseita 

• Myötätunto; aloita aina itsestä
• Puutteet; suhtaudu itseen huumorintajuisemmin, anna itselle anteeksi
• Luottaminen; elämää ei voi ohjata, mutta ota vastuu omasta itsestä
• Tietoinen läsnäolo ei koskaan vastusta todellisuutta

Vaikka olen monesti ollut itselleni armollinen, niin useasti olen myös unohtanut sen. Niin on käynyt nytkin, sillä olen puhunut rumasti ääneen ja varsinkin itselleni. 

Aloita itsestä

Yllättäen Adele oli toinen henkilö, joka tökkäsi minua kylkeen katsoessani Adele One Night Only -konserttia (YleAreena ja loppuvuonna TV2 kanavalla). Konsertin välissä on haastattelupätkiä, jossa Adele vastaa Oprahin hiukan päällekäyviin kysymyksiin. Nainen on käynyt läpi tunteitaan tavalla, jonka tiedän toimivaksi. Katson konsertin kahdesti ja samalla mietin ärsyyntyneenä miksen vieläkään elä kuten parhaaksi tiedän: anna tunteen tulla, tunnista se ja päästä irti. Minulla olisi niin paljon helpompaa, jos en säilöisi ikäviä asioita, miinoja, syvälle sisälleni poteroon. Minä siis tiedän mistä on kyse ja minulla on kokemus kuinka helpottavaa tunteiden hyväksyminen on. Mutta voi saamari sentään, tässä minä taas olen, uponnut suohon, kasvattanut kärpäsistä härkäsiä ja antanut käärmeiden pesiytyä sisälleni. 

Tietoinen läsnäolo

Taisi olla seuraava yö, kun valvoessani pyörittelin luupissa synkkiä ajatuksia. Seurasin tilannetta sivusta ja totesin, että nyt saa riittää. Sinä puhut mitä sattuu. Tuo on pelkoa, joka ei perustu tosiasioihin. Minä kuulen mitä sanot ja otan lauseesi huomioon, jos siihen on tarve, mutta juuri nyt tuo ei auta, sillä tarvitsen rauhaa ja levollisuutta. 

Paraninko kertaheitolla? No en, mutta seuraavana päivänä mietin minkälaisia asioita pyörittelen mielessäni. Mikä niiden merkitys on? Voinko heittää naurettavat huolet ja pelot roskakoriin? Ja mitkä huoleni ovat sellaisia, joiden kanssa joudun tekemään töitä. Esimerkiksi nuorenmiehen puolen vuoden reissu ulkomaille. En halua missään nimessä pilata sitä minkäänlaisella huolestumis-pelko-älämölöllä, vaikka päässäni möyrisi mitä ajatuksia. En tiedä toimiiko metodini, mutta sovin itseni kanssa, että tästä ulkomaanmatkasta minä puhun itsellenikin vain positiivisesti ja ratkaisukeskeisesti.

Myötätunto

Toissapäivänä perjantaina, kuuntelin Maaret Kalliota. Kallion läsnäolo oli käsinkosketeltava ja kun hän luennon aluksi sanoi lempeällä äänellään "Pysähdy", kehoni lakkasi jännittämästä. Aika nopeasti ymmärsin, että tuo kolmikko munkki-adele-kallio toistivat minulle samaa asiaa uudelleen ja uudelleen.

Kallio puhui oman kuormittuneisuuden tunnistamisesta. Kuormitus ilmenee olemalla tavallista enemmän vetäytyvä, negatiivinen, kiukkuinen, myötätunnoton tai tunnoton. Nähdessään ennakkomerkkejä kuormittumisesta ei pidä moittia itseään (kuten minä pääsääntöisesti teen: miksi sä kiukuttelet, kiukuttelu ei ole aikuisen tapa toimia, hyi sinua, häpeäisit), vaan olla myötätuntoinen. 

Eli, vaikka tiedän olevani kyvykäs ja pystyvä, niin lisäksi minun pitäisi ymmärtää, että olen myös hauras, herkkä ja tarvitseva. Jos en ole myötätuntoinen itselleni, en kykene auttamaan toisia kuten haluaisin. 

Olemme toistemme turvavöitä, sanoi Kallio. Ihanasti sanottu :) Tiedän sisälläni asuvan ihmisen haluavan olla turvavyö toisille, näköjään minun täytyy antaa muille sama mahdollisuus itseni suhteen.

Luottaminen

Kallio oli saanut minut laskemaan kilvet alas ja kun päivä kääntyi iltaan me lähdimme hakemaan nuortamiestä, jolle olimme ostaneet lahjaksi lipun J. Karjalaisen keikalle. Keskityin kaveriin ja juttelin tulevista kuukausista. Näin innon ja mahdollisuuden, ja se tarttui minuun. Minä ikäänkuin sulauduin hetkeen ja tunsin ilmassa puhdasta rakkautta, sellaista kaikkialla olevaa ja kaiken täyttävää. Nautin suunnattomasti koko illasta ja vaikka keikan aikana talvipakkanen muuttui jäätäväksi sateeksi ja jalkakäytävissä näkyi pääkallon kuvia en osannut olla kuin onnellinen. 

Huumorintaju

Eilen siippa totesi aamukävelylle valmistautuessa (kun tein kuulema jotain holtitonta), että olet hullerombuller. 

Mitä sä sanoit mulle eteisessä, kysyin kesken kävelyn. 

Olet hullerombuller, vastasi mies. 

Hullero bullero?

Ei kun hullerombuller

Täh? Huller och buller?

Nyt sä sekoitat mua, se on huller om buller.

Kotona katsoin sanakirjaa ja kyllä se on niin, että mies tietää: 

minä olen ollut aivan huller om buller, sikin sokin, nurin narin, pitkin poikin ja aivan sekaisin ;-) 

Puutteet

En tule koskaan valmiiksi, muttei se haittaa. Toiveenani on kuitenkin elää mukavammin, ilman turhia kipuja, joten kun pelkkä tietäminen ei riitä, niin ehkä harjoittelu tekee mestarin :) 

* * *

Tämän pitkän ja ehkä oudon postauksen lopuksi toivotan sinulle oikein ihanaa viikonloppua. Pidä itsestäsi huolta ♥ 

* * *

Ps. Maaret Kallion sivuilla mielentila.com löytyy kuulema hyviä äänitteitä ja harjoituksia.

Marraskuun selätys - silmäpusseista itsepetokseen

Marraskuun kahdeskymmeneskahdeksas

Hiljaiseloa. Ainoa päivän askare on valita valokuvat joululahjakalenteriin. Ennen tein vuosikalenterin alusta loppuun itse, mutta nyt tilaan sen jo toista kertaa netistä. 

Huomaan, että kuvaliikkeestä saisi tilattua muistipelin omilla valokuvilla. Päätän kuvata ensi vuoden aikana kasan värikkäitä, hassuja valokuvia ja teettää niistä lahjan -kenties itselleni. 

Äidin ja isän joululahja on siis hoidettu. Miehen lahjan olen jo selvitellyt päässäni. 

Vielä kun keksisin jotain hauskaa nuorellemiehelle, se kun ei koskaan toivo eikä halua mitään. Idean pitää siis olla joko aineeton tai syötävä/juotava. Onneksi aattoon on riittävästi aikaa...

Marraskuun kahdeskymmenesyhdeksäs

Olen ripotellut viimeiset lomapäivät loppuvuoden viikkoihin ja tämä maanantai osui onnettaren käteen. 

En oikein ymmärrä mitä tapahtuu, mutta aamupäivällä huomaan puunaavani vessaa. Taputan olalleni katsellessani kaakeleiden kiiltävää pintaa, ja sitten haluan unohtaa tuollaiset omituiset lomatouhut. 

Lähden kirjastoon etsimään uusia tuttavuuksia. Löydän aivan hervottoman hauskan Cath Taten kirjan Vanhempi ja valloittavampi. Hihittelen illalla tunnistaessani itseni monesta kuvasta.  

Viimeistelen pikkuruisen maalauksen. Ja sitten jätän jäähyväiset isoveljelle. Onneksi seuraavaan kauteen menee monta monta kuukautta :)

Koronatukkani on alkanut kiusata minua. Se kiskoo minua yllättävän usein, milloin taistelee selkäni ja sohvan välissä tai kutittelee kasvojani nukkuessa. Kaipaan lyhyitä hiuksiani, mutten viitsi etsiä kampaajaa, kun elo on pääosin kotona olemista. Siispä katson siippaa syvälle silmiin ja kysäisen, josko hän ottaisi sakset käteensä ja olisi omantoimen ohella hiusmuotoilijani. 

No todellisuudessa siippa on kaukana Jormasta (voi miten kaipaankaan entistä kampaajaani), joten palaan tosiasioihin ja mietin kuinka aiheutamme mahdollisimman vähän tuhoa. Menen keittiöön ja otan laatikosta  sellaisen litteän ja leveän pussinsulkijan. Tarkan kampaamisen jälkeen laitan pussinsulkijan hiuksiin ja niin ohuet hiukseni ovat tiukassa nipussa. Hetken päästä kuuluu nips ja naps ja olen muutamaa senttiä lyhyempi -hiuksistani.

Marraskuun kolmaskymmenes

Minulla on ollut vuosikausia mahtava piparkakkuresepti, jota tehdessä en koskaan muista, kannattaako taikinaa tehdä tuplasti vai ei. Viime vuonna taisin tehdä tuplataikinan tuplasti, koska olin laittanut pakkaseen todella monta taikinapötkylää.

Tänään otan pakkasesta jäisen pötkylän, vuolen siitä veitsellä ohuita siivuja ja laitan pellille uuniin. Kanelin, neilikan, inkiväärin ja pippurin aromit leijailevat miehen työpisteeseen asti, eikä mene kauaakaan, kun hän päättää lopettaa työt ja tulla keittiöön. 

Kuten tavallista, keitämme kahvit ja pelaamme Yazzy-turnauspelimme (olen nyt 11 pisteen johdossa!). Samalla syömme melkein pellillisen pipareita. Ähky ja Röyh ;-)

En tajua miten nopeaan yksi kuukausi voi kulua. Olen mielestäni ehtinyt elää sen mukana monet pitkältäkin tuntuvat hetket, ja siltikin nyt on jo joulukuu. 

Tästä alkaa nyt hiljainen leijailu kohti joulua :D

Musta varmaan tulee jonain päivänä vielä tällainen tapaus ;-)