torstai 9. syyskuuta 2010

Ei ihan todellinen olotila

Pään sisäinen elämä ei tunnu todelliselta. Kroppakin kihelmöi epänormaalisti. Jumalaton päänsärky, vetämätön olo ja nyt vielä alilämpöä. Tästä tulee mieleen perjantainen elokuvissakäynti, silloin kaikki tässä kehossa oli kylläkin vielä hyvin.

Kävimme katsomassa ranskalaisen elokuvan, jossa elämä oli ihanan sarjakuvamaista. Epätodellista. Hahmot olivat upeita ja hauskoja. Poliisi oli nälkäinen, usealeukainen ja hellyttävä kaveri. Kaunotar, naisversio seikkailijasta, teki juuri sitä mitä tuohon maailman aikaan nainen ei tehnyt: oli itsenäinen, suorasanainen ja näytti taitonsa ja älynsä. Vastuksista huolimatta seikkailijatar eteni tavoitettaan kohti, hän uskoi itseensä ja hän uskoi mahdollisuuksiin. Mukana on mm. kurttuinen, vanha, ihana tiedemies, joka sai aikaan ihmeitä. Nainen piikki otsassa. Pullea epäonnen kaveri. Hammaspesun tarpeessa oleva roisto. Iso lintu (bongarini taisi pitää tästäkin linnusta) ja kuivia kuolleita käppänöitä.

Hauska, viihdyttävä, erilainen ja ehdottomasti sellainen leffa jonka haluan omiin kokoelmiini. Tässä muille epätodellisuuden kanssa eläville näytepala (saksankielisellä tekstityksellä).

Adèle Blanc-Secin uskomattomat seikkailut (Les aventures extraordinaires d'Adèle Blanc-Sec)

Ja nyt pehkuihin katsomaan unia, josko ne edes olisi todellisia...

7 kommenttia:

  1. Paranemisia kovasti sinnekin. Lepoa ja kuumaa juomaa, kyllä se siitä ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Elisa, torkut on otettu, makoiltu ja muuten vaan pötkötelty ja kohta pääsee yöunillekin =)

    VastaaPoista
  3. pikaista paranemista sinulle.
    Lepoa ja lämmintä mustaviinimarja juomaan.

    VastaaPoista
  4. Sinäkin,flunssakausi aloittelee töitään näköjään.Saa makoilla ainakin hyvällä omallatunnolla ja jättää kaiken tekemäti koska on kipeä kunnes siihen kyllästyy ja viemärin puhdistuskin tuntuisi fantastisen upeelta pikku puuhalta:)
    Voimia

    VastaaPoista
  5. Mullakin on meinannut tulla flunssa päälle. Yskin ja pärskin, mutta ei sitten tullutkaan. Välillä on ollut sellainen puolikuntoinen olo.

    Paranemista ja parenpaa oloa sulle.

    Nyt mun on vaikea kirjoittaa mitään positiivista blogiini. Sinänsä harmi, mutta tän hetken fiilikset ovat aika raskaat.

    VastaaPoista
  6. Sylvi; kiitos mustaviinimarjat on lemppareitani mustikoiden rinnalla.

    Henrietta; mua sairaana olo kyllästyttää tosi nopeaan. Haluaisin niin liikkua ja olla terve, noitahan arvostaa korkealle aina silloin kun niistä on puute. Viemärin puhdistus -jättäisin tuon aina kyllä ronskeille miehille ;-)

    Yvonne; matalapaine osuu meihin kaikkiin aina silloin tällöin. Toivon, että tunnelmat palaavat sielä syövereistä ylös pinnalle. Pienillä askeleilla, niin pienillä kuin on mahdollista. Tuskinpa kukaan pystyy loikkaamaan raskaasta tunnelmasta suoraan positiivisuuteen. Mutta ylöspäin meillä ihmisillä on luontainen suunta nousta. Koetetaan kiinnittää huomiota niihin asioihin, jotka nyt toimivat. Voimia sinullekin =)

    VastaaPoista
  7. Ranskalaiset ovat hyviä luomaan vaihtoehtoisia todellisuuksia ja Luc Besson takaa vauhdin.

    Ja sitten jotain aivan muuta; jos kyllstyt lämpimään mustaherukkamehuun, niin koetapa samaa kylmän sitruunaNovellen (tms.) kanssa. Se oli hellejuomani koko kesän.

    VastaaPoista