torstai 13. tammikuuta 2011

Kevään juoksuaikaa odotellessa

Olen ollut tottelevainen tänään.
Ensiksi kylläkin taistelin vastaan, venkoilin ja keksin tekosyitä.

Sitten katsoin peiliin ja tunnustin, olet oikeassa fyssarini, ei ole hartioissa ja käsissä kuin nahkaa, rasvaa ja luuta. Liian ruikula täältä.

Lantiolla ja keskivartalossa sen sijaan on ollut tehokasta joulunaikaista harjoitusta. Hallittua pilateslihasta ja reilusti suklaata, vaahtokarkkeja, lakritsaa ja vielä vähän marmeladia. Tehokkaasti hoidettu täältä.

Alaraajat pysyy kasassa tiukoilla kuoseilla. Kunhan on pitkät koivet niin nää kelpaa mulle.

Eiköhän nuppi kirkastu, kun saan lihasta hartiaan =)

8 kommenttia:

  1. Ei ole todellista;-): Mikä kuva!

    No, minä teen nyt itselläni ihmiskoetta: Kieltäydyn kaikesta sokerista KOLME kuukautta ja täytyy myöntää, että kyllä suklaata syödessä oli mieliala ylempänä ja uni tiukempaa. Kokeen raskautta on lisätty sillä, että kaapissa on koko ajan kaksi laatikkoa Geisha Harmonya ja läpipasko Lumimies mussuttaa Fazerin sinistä illalla sängyssä, kun luemme. Minä järsin hapankorppua.

    VastaaPoista
  2. Oih, kyllä sulla on todellinen ihmiskoe, jos kokeesi on vasta aluillaan, niin ehkä sua helpottaa tieto, että nopsaan sokerin puute lakkaa. Mutta mutta, hapankorppua illalla sängyssä ;-) meinaat sitten tehdä vielä ylimääräisen kroppahieronnan iltaisin sekä pitkät venyttelyt murusia lattialle siirtäessä.

    Porkkana voisi olla muruttomampi, sama rouske kuuluu kylläkin =)

    Onnea sinulle tulevaan.

    Ps. läpipasko mies on epäreiluuden huippu!

    VastaaPoista
  3. Mikä helkkarin kidutusvehje tuossa kuvassa on! Räjähdin kyllä nauruun kun näin sen ja otsikon:)

    VastaaPoista
  4. Henrietta; ei se ole kidutusvehje, tuo on uusinta uutta meidän kuntosalilla ;-)

    VastaaPoista
  5. Joku tuumasikin että tipaton tammikuu ei ole mitään, vaan olepa karkittomalla tammikuulla- se se vasta ponnistus on ;)
    Hauskan näköinen tuo vehje, odottellaanpa että ostoskanava ottaa tuon myyntiin ;))

    VastaaPoista
  6. Elisa; totta turiset, karkiton tammikuu olisi aika kammokuu ;-)

    Ystäväni aloitti vuoden alusta karkittoman vuoden ja herkuttomat tammi-toukokuun. Itseltäni jäisi tuo vuosi kokeilematta, hiki kirpoaa jo ajattelemisestakin =)

    VastaaPoista
  7. Anteeksi mie tajjuu noita karkittomia, alkoholittomia jne. Jos kohtuudella syö/juo miksi pitää lopettaa. Mulla tulee tipattomia tammikuita ihan itsestään. KArkiton elo olo tylsää. Jos ei pysty hillitseen itseään ostaa kaupasta yhden tikkarin, kaloreita ei ole kauheesti ja saa lutkuttaa 10 minsaa ja sit on kitalaki niin rikki ettei enempää edes halua mutta sokerihimo tyydytetty:)

    VastaaPoista
  8. Henrietta; ei multakaan onnistu minkäänlainen totaalikielto, se taitaisi vaan yllyttää mua. Joskus asiat on jääneet luonnostaan vähemmälle, mutta silloinhan siinä ei olekaan mitään lakkoa tms. Paheet on kyllä aina palanneet takaisin =)

    Toinen mikä rikkoo kitalaen on sellaiset vanhat ufo-karkit. Mutta totta turiset, tikkari toimii hyvin jos malttaa olla rouskuttamatta sitä ;-)

    VastaaPoista