sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Mitkä odotukset, mikä tulos

Toisilla viikonloppu on ollut lätkä- ja toisilla viisuhuumaa. 

Suomi-Ruotsi lätkämatsin ekaa erää kuunnellessani päätin jäädä suosiolla toiseen huoneeseen. Ilmapiiri oli jotenkin naapurimaan puolella. Illalla 007 vei voiton euroviisuista, mutta aamulla kaivauduin sohvalle ja pikakelasin viisutulokset. Koska tämäkään kulta ei tullut "meille", voittohan oli oletus, niin ajattelin katsastaa kilpailukumppanit.

Makuasioista ei voi kiistellä. Eikö muka voi? 

Minä ja siippa olimme ainakin erimieltä biiseistä. Minä en tajunnut laisinkaan kuinka Tanskan edustaja esitti kappaleensa. Ei sellaista sanoitusta lauleta hymyillen, väitin minä.

Osa kappaleista oli katosi mielestä saman tien, osa ei todellakaan. Romanian Cezar sai naamani vääntymään enemmän kiemuralle kuin hymyyn. Muu kotiväki taas riemuisti tästä It´s my Life laulusta. Voi jösses sentään ;-)

Visuaalisesti Azerbaijanin Farid Mammadovin Hold me esitys oli upea -siis mies laatikossa.

Vain kaksi kappaletta osui ja upposi minuun. Se vaikuttavampi oli Ranskan Amandine Bourgeoisin L'enfer Et Moi, jonka aikana ihokarvat saivat kyytiä. En todellakaan haluaisi olla se kaveri, joka tämän koston ansaitsee.

Toinen kappale, Italian Marco Mengonin L'Essenziale oli tavattoman kaunis. Hienot sanat ja esittäjän ehdoton läsnäolo. Vau!

Mutta ihan sama. Paras voittakoon! vaikka väärä olisikin ;-)

4 kommenttia:

  1. Et varmaan usko, mutta en ole katsonut (lue: kuunnellut) viisuja vuosikausiin. Nyt tuli sitten poikkeus, sillä kuuntelin tuon Italian biisin ja pidin esittäjän tyylistä kovastikin.

    Oi, jos Suomi pelaa loppuotteluissa, lätkästä tulee mulle kova sana, sillä olehan Porin puolesta kotoisin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin meni varmaan vuosikymmen (ehkä kaksikin) ohi viisuista. Nyt kuitenkin oli mielenkiintoista katsastaa mitä kaikkea sieltä löytyi.

      Tervetuloa takaisin ihanainen ♥

      Poista
  2. Oli oikea superlauantai. Kävin ravintolapäivässä, kylläkin vain espan puistossa ja ihailin samalla floristien tekemiä lamppupylväitä. Tunnelma espalla oli tosi ihana, ihan ko olis ollut oikeessa suuressa eurooppalaisessa kaupungissa. Sitten lätkää katsoon Virgin Oiliin sieltä Nosturiin keikalle ja sieltä vielä DTM:ään katsoon viisuja. Huhhuh oli menoa meininkiä ja hauskaa. Väsy tuli kyllä kesken viisuja lähin kotiin mutta kerkes pistelaskun loput näkemään jo kotisohvalta. Mahtava päivä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä menit sitten lujaa =D Hitaampaa jo ihan heikottaa...

      Minäkin kävin ravintolapäivässä ihan kodin kupeessa ja olen niin iloinen, että näitä uusia tapahtumia järjestetään. Upeat ihmiset tekevät maukkaita herkkuja, mikäs sen hienompaa =)

      Pienet levot riittää, sitten Henrietta taas riekkumaan!

      Poista