lauantai 21. helmikuuta 2015

Kipu ei tapa minua -egoni yrittää kyllä

Tiedättekö sen tyypin, joka illalla sanoo itselleen: olen niin kipeä ja huonovointinen, että huomenna minä jään kotiin toipumaan. Se tyyppi, joka kuitenkin herää aamulla kellonsoittoon, nousee tikkana ylös ja lähtee töihin. Sama tapahtuu kerta toisensa jälkeen, milloinkaan aamulla pysähtymättä ja miettimättä, että ketä kunnioitan, kun en kunnioita omaa kehoani tai terveyttäni.

Minä olen mennyt tällä tavalla jo pitkään. Olen ajautunut sisäisestä viisaudestani kauas tuhansia kilometriä moottoritietä automaattiohjauksella. Olen kuunnellut ainoastaan sitä tyyppiä päässäni, joka ei kuuntele minua itseäni.

Sitten kävi niin, että tiistaina varasin ajan lääkärille perjantaiksi. Ajattelin käydä hoitamassa lekurin kanssa pari asiaa ja samalla keskustelemassa pitäisikö saada lääkettä naiselle, kun se aina vaan on sairas ja kulkee pelkällä tahdonvoimalla. Tuli perjantai ja tuo valkotakkinen kaveri kuunteli minua, laittoi laboratorioon, pyysi takaisin huoneeseensa, kuunteli vielä hetken ja sanoi: Nyt sinä lähdet kotiin etkä mene töihin vähään aikaan.

Minä järkytyin ja sen jälkeen minä olin vihainen -itselleni. Olin ihan saatanan vihainen.

Ensin en tajunnut miksi, mutta nyt hiljaa oltuani ymmärrän jotain:

Minulla on ollut kipuja vuosia ja vuosia identiteettini nimi oli Kipu. Parantuminen on kestänyt pitkään ja yksi taitekohta oli päivänä, josta kirjoitin ensimmäisessä postauksessani: Skool ja kulaus. Näiden päivien jälkeen olen ottanut tavoitteekseni keskittyä hyvään, siihen mikä toimii sekä siihen että minä vielä tulen ehyeksi.

Ihan hyvinhän tässä on mennyt, mutta jostain syystä minä hukkasin jokin aika sitten punaisen lankani. Unohdin sydämeni, joka tietää, että jos en itse pidä huolta itsestäni, niin kukaan muu ei sitä tee. Muilla on kiire itsensä ja maailman kanssa. Vain minä olen vastuussa itsestäni. Minun tulee kuunnella sydäntäni -sisäistä viisauttani -ei egoani, jonka mielestä minun täytyy olla tehokas, kiltti, auttavainen, ystävällinen, tarpeellinen...

Minä siis katosin ajatukseen, että jos en huomioi kipua, niin sillä ei ole valtaa elämässäni. En katsokaas puhu kivusta monellekaan: en paljoa puolisolle, parille läheiselle työkaverille vain silloin kun olo vaikuttaa jo työntekoon. Ja lääkärille, lääkärille vain jos joku saa minut menemään vastaanotolle -tällä työnantajalla harvemmin kuin harvoin.

Toimiko systeemini? Ei näköjään laisinkaan. Ulkopuolinen henkilö, joka osasi katsoa pintaa syvemmälle, kuunnella sanoja sanojen takana, näki jotain enemmän. Ja kun tuo mies lopulta pysäytti automaattiohjaukseni minä olin häpeissäni... Olin hukkunut egoni määritelmiin siitä millainen minun "pitäisi olla". Minä ja suuri henkinen kasvuni. Ja pah!

Jotta selviän tästä elämästä hengissä loppuun asti, minun täytyy tehdä u-käännös. Minun kannattaa kuunnella sitä viisasta sisäistä ääntäni, joka tietää mikä on riittävästi. Kuunnella sydäntäni, joka tietää, että olen parempi itseni kun pidän itsestäni huolta. Mitenkään muuten en voi olla valona tai ilona muille. Maailma ei halua minua tänne kärsimään, maailma varmasti haluaa, että minulla on jotain muuta, parempaa annettavaa.

Joten tästä pitkästä tekstistä loppusanoiksi:

Kultaseni, sinä siellä joka luet tätä. Jos sinäkin olet joskus hukkunut egosi tulkintoihin siitä mitä pitää tehdä tai millainen pitää olla. Kuuntele ovatko nuo sanat päässäsi oikeasti totta.

Sisäinen totuus tuntuu aina hyvältä. Kun ratkaisusi ja tekosi tuntuvat sinussa hyvältä olet oikeassa suunnassa ja oikeassa paikassa. Jos olosi tuntuu tukalalta ja huonolta, olet menossa sinne missä minä olin. Tule siis pois sieltä, minäkin olen tulossa.

Pitäkää rakkaat itsestänne huolta.
Nyt ja huomennakin

19 kommenttia:

  1. Hyvä muistutut Birgitta.Ja lepää nyt ja hoida itseäsi,niin että voit paremmin.Tsemppihalit!

    VastaaPoista
  2. Täällä yksi pahoin homelatistunut ja joka paikassa oireita saava mutta silti eteenpäin porskuttava ystävä ilmoittautuu. Sitä vaan ei osaa ja pysty pysähtyä ja kuunnella itseään riittävästi.

    Lepää sinä nyt, ja ota aikasi!

    Lämmin ajatus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin ajatus sinullekin Marjaana, voin vain kuvitella miten paljon tuo homealtistuminen vaikuttaa kehoon. Terveyttä osaa arvostaa aina silloin, kun siitä on vajetta, mutta suuntaa voi aina yrittää muuttaa <3

      Poista
  3. Nyt lepäämistä ja aikaa, rakkautta itselle.

    Kyllä sitä omakin ego meinaa väkisin puskea esiin. Vaikka on flunssa, niin kyllä sun nyt vaan täytyy. Mitä sitä pienestä päänsärystä, nyt vaan väkisin eteenpäin. Ja vaikka mitä. Ja kuinka pontevasti sitä muille "opettaakaan" että kuuntele itseäsi ja sydäntäsi ja toimii itse täysin päinvastoin.

    Halit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on, että toisille antaa usein parempia neuvoja kuin mitä itse toteuttaa ;-).
      Halaus :)

      Poista
  4. Sinä viisas, sisukas nainen! Sinä selviät, varmasti. Mutta juuri niin kuin sanoit, sisäinen ääni kertoo totuuden -täytyy vain kuunnella tarkkaan. Sitä minäkin olen opetellut viime vuodet. Onnea tiellesi Birgitta. Lämmin halaus! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nukkumaan käydessä ajattelen:
      Huomenna minä lämmitän saunan,
      pidän itseäni hyvänä,
      kävelytän, uitan, pesen,
      kutsun itseni iltateelle,
      puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen,
      kehun: Sinä pieni urhea nainen,
      minä luotan sinuun.
      - Eeva Kilpi -

      Poista
    2. Kiitos ihanainen M. Tämä Kilven ihana runo osuu nyt niin hyvin, että ihan ravistuttaa <3

      Poista
  5. Viisas päätös koska sulla ei ole kuin se yksi ja ainoa keho. Totuushan on se että vaikka kuinka tunnollisesti - sairauksista ja kiputiloista välittämättä - tekisit työsi ja hoitaisit velvollisuutesi, ei kukaan muista eikä kukaan kiitä kun makaat täysin loppuun "käytettynä" punkan pohjalla.
    Maailma on tässä asiassa perin julma ja siksipä kipuja kohtaan tulee osoittaa tervettä kunnioitusta ja silloin kun on kipeä, on myös lupa olla itsekäs.

    Kaikkea hyvää ja helpompia päiviä <3
    Pidä huoli itsestäsi - oikeesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten tiedät me sitkeinä saatamme ja testaammekin itseämme ja rajojamme. Liika on kuitenkin liikaa kaikille. Se on kummallista, mihin usvaan sitä joutuu, kun ei ole läsnä. Ja joskus kun itse ei löydä tuolta sumusta pois, niin toisen täytyy tuupata oikein kunnolla.

      Nyt on aikaa tuijottaa omaan napaan =)
      <3

      Poista
  6. On ihan inhimillistä ja kait kuuluu meidän elämäämme, että aina välillä kadottaa sen sydämen äänen tai luulee kuuntelevansa sydäntään, vaikka ego pauhaa päälle täysillä. Joku päivä sitten on oppinut niistä kaikista eksymisistä ja harhailuista niin paljon, ettei enää eksy polultaan. Tai jos ja kun eksyy, niin ei kovin pahasti ja pitkäksi aikaa.;) Upea sinä, hienoa, että automaattiohjaus on nyt pois päältä! Pois sieltä motarilta, vaikka uukkarilla.:) Voimia, hyvää vointia ja iloa!
    Ja kiitos tästä muistutuksesta ja kannustuksesta meille muillekin.

    (Luin tuon ekan kirjoituksenkin; tosi hyviä lääkäreitä sulla, nyt ja silloin!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna =) Mun matkalleni on onnekseni tullut yksi todella hyvä lääkäri sekä todella hyvä fysioterapeutti. He molemmat ovat opettaneet osaltaan, että luottamus paranemiseen on tärkeää ja molemmat ovat tehneet sitä puolestani silloin kun itse olen luovuttanut.

      No harjoittelu tekee kuulema mestarin, ja minä aloitan taas uudestaan.
      Oikein ihanaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  7. Näin netissä kuvan miehestä, jonka käsiin oli tatuoitu teksti: "Starve the ego, feed the soul". Tatuointi sopii tsemppariksi tähän tilanteeseesi. Parempaa vointia sielusi sävelissä!

    VastaaPoista
  8. Kyllä omakohtaisen masennuksen jälkeen (vuosia sitten) osaan kuunnella sydäntä ja tiedän milloin toimin itseäni vastaan. Mutta sen se vaati, masennuksen, että oppi kuutelemaan itseään.

    Oli syvällinen ja ajatuksia herättävä postaus, kiitos Birgitta. <3 Aina on paikka pysähtyä ja kuunnella.

    Aurinkoa viikonloppuun. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia. Ikävää, että joskus pitää lyödä ensin "päätä seinään" ennen kuin oppii pitämään itsestään huolta.

      Toivottavasti aurinkokin näyttäytyy viikonloppuna =) Ainakin oma fiilis on jo paljon parempi <3

      Poista
  9. Birgitta, niin totta, niin totta! Miten paljon me tästä tiedämmekään, puhumme ja ehkä myös kirjoitamme, niin kerta kerran jälkeen sama romahdus. Minulla se oli tällä viikolla selkä. Se johtuu tästä istumisesta. Luulin, että en pääse tuolista enää ylös, enkä ilman R:n apua päässytkään. Nyt kun kipu on taltutettu lihasrelaxanteilla, ovat alkaneet pitkät kävelyt ja minun pitää muistaa, että blogi ei voi olla mun elämäni, vain murunen siitä!

    Kiitos taas muistutuksesta ja paranemisiin, vahvistumisiin ja love etc. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin järkyttävää miten selän toimimattomuus vie kehon kävelykyvyn. Toivottavasti paranet pian!
      Love <3

      Poista