Aivopieru!
Tajusin, että olin lupautunut johonkin mihin en tavallisesti osallistu. Olin jossain aivokapasiteetin vajeessa luvannut lähteä lauantai aamuna lintuihmisten kanssa retkelle...
Minä mietin tuskaisena eteisessä, miten kylmää siellä tornissa oikein voi olla. Varmasti k-a-m-a-l-a-n kylmää! Niinpä kaivoin untuvatakin esiin ja sukelsin sen sisään.

Istahdin kuumissani autoon, jossa kesken ajon tajusin, etten ollut varautunut vesisateeseen. Perillä parkkipaikalla isot sadepisarat ropisivat avattuun takaluukkuun, jonka alla minä seisoin odottamassa, kun muut innoissaan keskustelivat kaukoputkista, jalustoista, kiikareista ja linnuistakin.
Kun vihdoin lähdimme liikkeelle, minä toiminnan ihmisenä ajattelin, että kävelemme reippaasti pisteeseen yksi, josta tehokkaasti jatkamme matkaa pisteeseen kaksi. Mutta miten väärässä olinkaan. Minä etanan vauhdillanikin olin kaukana muita edellä. Lopulta luovutin ja aloin seistä joukossa, siinä hiekkatien laidalla, tuulisen pellon reunalla katsellen, kun muiden silmät kiiluvana etsiytyivät kaukoputken mustaan isoon aukkoon.

Minuutit, pitkät ja hitaat kuluivat, kunnes jalkani ottivat alleen. Lähestyin metsää, käännyin pienelle polulle ja kohta kauniin vanhan ladon taakse tuulen suojaan. Siellä minä ihailin seinän pienestä reiästä pilkisteleviä heinäseipäitä. Katselin haapaa, jonka runko oli kuin puhdasta hopeaa taivasta vasten. Kuuntelin luonnon ääniä ja seurasin kuinka vanhempi pariskunta istui kivellä juomassa termarikahvia. Seurue alkoi yksitellen siirtyä luokseni ja kohta vieressäni oli villi sepelrastaan etsintä. Kun tirppa oli saatu näköpiiriin innostus kasvoi ja osallistuin riemuun katsellen kuinka suklaat kaivettiin repusta ja makeat suut napsasivat kameroiden laukaisijoiden kanssa samaan tahtiin.


Kohta joku ehdotti lintutornin valloitusta ja lähdimme liikkeelle, hitaasti mutta varmasti. Tornin vieressä jonkun toisen kahvihammasta kolotti ja tiirailujen jälkeen me istahdimme suuren pöydän ääreen kaivamaan esiin eväitä... pullapitkot, leivonnaiset, suklaat, rapsakat ruischipsit, ja maukkaat täytetyt voileivät olivat limittäin ja lomittain pöydällä.
(Niin ja minähän olen sillä sokerittomalla ja leivättömällä ruokavaliolla. Kyllä olen.) Se ihana mies, joka muistaa aina muita tuomisilla, antoi minullekin herkuiksi pähkinöitä sekä paahdettuja soijapapuja. Itse kaivoin esille värikkäät porkkanatikut, kirsikkatomaatit ja mantelit.
Tuuli puhalsi hetkeksi pilvet pois ja niin me istuimme auringon säteiden lämmössä, takanamme vesilintujen hauskat huudot ja edessä ruovikon kauniit korkeat heinät. Juhlistimme päivää juomalla kuusenkerkkäkuohuvaa ja minä nautin, kun silmät kohtasivat toisiaan ja puheen sorina pulppusi.
Kun kuusenkerkät oli kulautettu kurkusta alas ja viimeisetkin pullanmurut pöydältä tuhottu, taivas musteni ja alkoi sataa. Eihän sade kunnon lintuihmistä haittaa, mutta sokerista tehtyä lintumiehen seuralaista kylläkin. Minä mietin, että joko opettelen ajattelemaan ennen kuin vastaan "kyllä" tai sitten käyn ostamassa kunnon retkeilyvarusteet. Vielä kaksi lintutornia oli valloittamatta ja me jatkoimme verkkaiseen tahtiin kohti seuraavaa sellaista.
Sade muuttui rännäksi. Muiden seuratessa luonnon ihmeellisyyksistä yläilmoissa, minä nautin olostani tornin alla sateensuojassa. Kävin kyllä lämpimäkseni kävelemässä raput ylös torniin ja kuikuilemassa jalohaikaraa, mutta palasin kevyillä askeleilla takaisin alas.
Tiedättekö, ettei sinne lintutorniin pitäisi hippaloida turhaan, ne kaukoputkeilijat kun ei tykkää, että torni tärisee, eikä putkesta näe mitään, uups ;-) Ehdin jo kävellä näköetäisyyden taa, kun kuulin nimeäni huudettavan. Lintuihmiset olivat siis lopulta laskeutuneet alas tornista tyytyväisen näköisinä ja alkoivat liikehtiä eteenpäin. Räntä ja sade yltyi, polku muuttui mutaisemmaksi ja lähdimme kohti autoja. En tiedä huomasiko säätä kukaan muu kuin minä, jotenkin ne kaikki olivat niin tyyniä ja leppoisia.
Kotona kuuman suihkun lämmittämänä ajattelin, että linturetki oli kylmä, odottava, tuulinen, sateinen ja hidas, mutta olihan se aurinkoinenkin ja samalla oikein virkistävä ja hauska sosiaalinen hetki rauhallisten ja upeiden ihmisten kanssa.
Eli onhan se myönnettävä, että aivopieru voi olla hyväkin asia ;-)