sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Eikä muruakaan pullasta jäänyt linnuille

Aivopieru!
Tajusin, että olin lupautunut johonkin mihin en tavallisesti osallistu. Olin jossain aivokapasiteetin vajeessa luvannut lähteä lauantai aamuna lintuihmisten kanssa retkelle...

Minä mietin tuskaisena eteisessä, miten kylmää siellä tornissa oikein voi olla. Varmasti k-a-m-a-l-a-n kylmää! Niinpä kaivoin untuvatakin esiin ja sukelsin sen sisään.

Istahdin kuumissani autoon, jossa kesken ajon tajusin, etten ollut varautunut vesisateeseen. Perillä parkkipaikalla isot sadepisarat ropisivat avattuun takaluukkuun, jonka alla minä seisoin odottamassa, kun muut innoissaan keskustelivat kaukoputkista, jalustoista, kiikareista ja linnuistakin.

Kun vihdoin lähdimme liikkeelle, minä toiminnan ihmisenä ajattelin, että kävelemme reippaasti pisteeseen yksi, josta tehokkaasti jatkamme matkaa pisteeseen kaksi. Mutta miten väärässä olinkaan. Minä etanan vauhdillanikin olin kaukana muita edellä. Lopulta luovutin ja aloin seistä joukossa, siinä hiekkatien laidalla, tuulisen pellon reunalla katsellen, kun muiden silmät kiiluvana etsiytyivät kaukoputken mustaan isoon aukkoon.

Minuutit, pitkät ja hitaat kuluivat, kunnes jalkani ottivat alleen. Lähestyin metsää, käännyin pienelle polulle ja kohta kauniin vanhan ladon taakse tuulen suojaan. Siellä minä ihailin seinän pienestä reiästä pilkisteleviä heinäseipäitä. Katselin haapaa, jonka runko oli kuin puhdasta hopeaa taivasta vasten. Kuuntelin luonnon ääniä ja seurasin kuinka vanhempi pariskunta istui kivellä juomassa termarikahvia. Seurue alkoi yksitellen siirtyä luokseni ja kohta vieressäni oli villi sepelrastaan etsintä. Kun tirppa oli saatu näköpiiriin innostus kasvoi ja osallistuin riemuun katsellen kuinka suklaat kaivettiin repusta ja makeat suut napsasivat kameroiden laukaisijoiden kanssa samaan tahtiin.

Kohta joku ehdotti lintutornin valloitusta ja lähdimme liikkeelle, hitaasti mutta varmasti. Tornin vieressä jonkun toisen kahvihammasta kolotti ja tiirailujen jälkeen me istahdimme suuren pöydän ääreen kaivamaan esiin eväitä... pullapitkot, leivonnaiset, suklaat, rapsakat ruischipsit, ja maukkaat täytetyt voileivät olivat limittäin ja lomittain pöydällä. (Niin ja minähän olen sillä sokerittomalla ja leivättömällä ruokavaliolla. Kyllä olen.) Se ihana mies, joka muistaa aina muita tuomisilla, antoi minullekin herkuiksi pähkinöitä sekä paahdettuja soijapapuja. Itse kaivoin esille värikkäät porkkanatikut, kirsikkatomaatit ja mantelit.

Tuuli puhalsi hetkeksi pilvet pois ja niin me istuimme auringon säteiden lämmössä, takanamme vesilintujen hauskat huudot ja edessä ruovikon kauniit korkeat heinät. Juhlistimme päivää juomalla kuusenkerkkäkuohuvaa ja minä nautin, kun silmät kohtasivat toisiaan ja puheen sorina pulppusi.

Kun kuusenkerkät oli kulautettu kurkusta alas ja viimeisetkin pullanmurut pöydältä tuhottu, taivas musteni ja alkoi sataa. Eihän sade kunnon lintuihmistä haittaa, mutta sokerista tehtyä lintumiehen seuralaista kylläkin. Minä mietin, että joko opettelen ajattelemaan ennen kuin vastaan "kyllä" tai sitten käyn ostamassa kunnon retkeilyvarusteet. Vielä kaksi lintutornia oli valloittamatta ja me jatkoimme verkkaiseen tahtiin kohti seuraavaa sellaista.

Sade muuttui rännäksi. Muiden seuratessa luonnon ihmeellisyyksistä yläilmoissa, minä nautin olostani tornin alla sateensuojassa. Kävin kyllä lämpimäkseni kävelemässä raput ylös torniin ja kuikuilemassa jalohaikaraa, mutta palasin kevyillä askeleilla takaisin alas. Tiedättekö, ettei sinne lintutorniin pitäisi hippaloida turhaan, ne kaukoputkeilijat kun ei tykkää, että torni tärisee, eikä putkesta näe mitään, uups ;-) Ehdin jo kävellä näköetäisyyden taa, kun kuulin nimeäni huudettavan. Lintuihmiset olivat siis lopulta laskeutuneet alas tornista tyytyväisen näköisinä ja alkoivat liikehtiä eteenpäin. Räntä ja sade yltyi, polku muuttui mutaisemmaksi ja lähdimme kohti autoja. En tiedä huomasiko säätä kukaan muu kuin minä, jotenkin ne kaikki olivat niin tyyniä ja leppoisia.

Kotona kuuman suihkun lämmittämänä ajattelin, että linturetki oli kylmä, odottava, tuulinen, sateinen ja hidas, mutta olihan se aurinkoinenkin ja samalla oikein virkistävä ja hauska sosiaalinen hetki rauhallisten ja upeiden ihmisten kanssa.

Eli onhan se myönnettävä, että aivopieru voi olla hyväkin asia ;-)

7 kommenttia:

  1. Oi, miten jaksatkaan olla noin sosiaalinen jo aamusta ja vielä viikonloppuna! Minä en pystyis vastaavaan. Bongailemme lintuja aamiaisella sängyssä ja/tai puutarhaillessa. En kestä viikonlopulle aikataulutusta, niinpä juuri ja juuri voin esni pe lähteä ulos syömään, un ystävämme tarjoaa, mutta sitten jo kotiin ja vapaa ohjelma.

    Tosilintubongarit ovat kuulemma kovasti säästä viis veisaavaa porukkaa. No, en minäkään katso säätä lomilla enkä edes puutarhaillessa, joten siihen tottuu. Lintubongailu voi olla vaarallista. Tunnen herran, joka kiipesi puuhun kuvaaman jonkun linnun poikasia tms. ja hän putosi loukkaantuen niin pahsti, että ei ikinä enää kävele. Meillä täällä superurheilijalla 6 tikkiä silmäkulmassa eli aikamoinen viikko takana, toinen mokoma edessä. Kumpikin meistä tekisi mitä vain, mutta ei pewisi ikkunoita:)

    Oikastiko siis kuusenkerkkäkuohuvaa???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a, olen aika samoilla linjoilla kanssasi, viikonloppuaamut pitäisin mielellään rauhoitettuina ajankohtina, eli tämä lupaukseni oli todellakin jonkinlainen erhelausahdus ;-)

      Onneksi nämä kaverit eivät ole tosibongareita, mutta toisaalta enhän minä tiedä minne ne kiipeää silloin kun en ole paikalla. Kuullostaa kamalalta tuo puusta putoaminen ja vakavasti loukkaantuminen. Ja mitä se R on oikein touhunnut??

      Juoma on oikeasti olemassa. Hakusana: Korpihilla Kuohuva Kuusenkerkkä. Muistelen joskus juoneeni muutakin kuusenkerkkäjuomaa, en muista oliko se kirkasta vai puhdasta ainetta. Hyvää sekin taisi olla =)

      Pidä R:stä hyvää huolta ja tietysti itsestäsikin <3

      Poista
    2. Ikkunanpesu, se on täälläkin tekemättä... voi olla vielä pitkäänkin =D

      Poista
  2. Sinulla on Birgitta ollut kerrassaan hauska linturetki :) Ihanan huumorilla kerrot siitä, hymyilin lukiessani. Minunkin retkeni ovat tuollaisia, minä siis olen sellainen rauhallinen tiirailija. Onneksi retkeilen yksin, ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa hitaasta etenemisestä ja huonosta säästä :)

    Iloista tulevaa viikkoa sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee =)
      Se onkin hauskaa, miten ihmisten tahti voi olla niin erilainen. Täytyy kuitenkin myöntää, että minulle tekee hyvää olla rauhallisempien ihmisten kanssa. Ne saavat sydämeni sykkeen rauhoittumaan ja levottoman mieleni myöskin. Luontohan itsessään on meditatiivinen paikka, mutta nämä suloiset lintuihmiset ovat oma superrauhoittava lajinsa =).

      Vieläkin vähän harmittaa, että jouduin skippaamaan osan ruokapöydän herkuista. Ensikerralla minun pitää siis olla varustautunut kunnon retkivaatteilla ja valmis venyttämään kummallisia ruokarajotteitani ;-)

      Poista
  3. Jee! Kommentointi onnistuu (vika taisi olla omissa asetuksissa). Kiitos tästä postauksesta. Verrattoman hauska! Tuli mieleen, että olis hyvä mennä rohkeasti tutustumaan erilaisiin elämäntapoihin, harrastuksiin ym. edes kerran. Avoimin mielin, niin kuin sinä, kokemuksesta löytäisi varmasti jotain opittavaa -jopa positiivista. Itseironiakin on taitolaji. ;)
    Hyvä Birgitta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, että testattiin =). Olet oikeassa, omien tuttujen touhujen ulkopuolella on monia sellaisia asioita, joihin kannattaisi nenänsä työntää. Jollei muuta, niin ainakin kokemus kasvaa ;-).

      Iloista viikonjatkoa M <3

      Poista