perjantai 3. helmikuuta 2017

Ei muuta kuin omaa kivaa

Yksi päivä ihan vain itselle. Sellainen oli viime lauantai. Listasin vapaapäiväni tapahtumat ylös. Tuskinpa ne muita kiinnostaa kuin minua ja ehkä siippaa... (joka oli poissa paikalta ja voi olla nyt kärpäsenä katossa).

Lauantai 28.1.2017

heräsin 6:30 janon tunteeseen
  • menin keittiöön ja join 2,5 lasia vettä
  • petasin sängyn
  • tein aamujoogan
  • kirjoitin kiitollisuudenpäiväkirjaa
  • seisoin keittiön ikkunan äärellä ja katselin hetken mustaan aamuun
  • surffasin netissä elokuvavaihtoehtoja ja päätin olla menemättä tänään
  • sen sijaan upposin juutuubiin fanittamaan benedict cumberbatchia
Aamiaiseksi keitin kahvin ja tein sitruunavettä, kaveriksi kaksi ruisleipää ja avocadoa, salaattia, kalkkunaa, keltaista paprikaa, basilikaa ja vielä lautaselle kirsikkatomaatteja
  • istuin lattialle katsomaan leffan Only Lovers Left Alive 
  • jonka jälkeen laitoin vinyylin soimaan, makasin sohvalla retkottaen ja kuuntelin A-puolen
  • sitten nousin ylös katsoin olohuoneen ikkunasta sumuiseen päivään
  • ja käänsin Pink Floydin Animalsin B-puolen jatkaen sohvalla röhnöttämistä
  • levyn loputtua makasin vielä hetken, sammutin vahvistimen ja päätin lähteä ulos vesisateeseen.
Takaisin tultua lounas: salaattia sitruunaoliiviöljyllä ja päälle eilistä kanaa. Lisäksi paistoin pannulla pimientos paprikoita, tomaattia, keitettyä riisiä ja kuorimattomia mantelia. Syön. Jälkkäriksi mutustelin vielä tummaa suklaata... (liioitellun paljon)
  • katsoin Areenasta Drunk Historya, muttei se jaksanut naurattaa kovin pitkään, niinpä huomasin ottaneeni päiväunet (johtui varmasti myös siitä suklaan määrästä)
  • palattuani maailmaan tein 40 minuutin kehonpainotreenin
  • suihku
  • pieni kännykkäviestittely retkeileville lintumiehille
  • mielenkiintoisten asioiden opiskelua netissä ja lyhyt max 5 minuutin surffi
  • oman muistikirjan päivittämistä
  • kenkien ja käsilaukun liimauskorjausta
  • järjettömän pitkään liiman irrottelua sormista
Vihdoin iltapäiväkahvit kynttilöiden ja eilen ostettujen tulppaanien seurassa. Nyt olen ollut n. 12 tuntia hereillä. Mitäköhän sitten tekisi... juon toisen kupin kahvia...
  • kuvien muokkailua ja kuvien vientiä tekstin sekaan + radion kuuntelua (liian pitkään :/)
Nälkä ja iltapala: vaaleaa paahdettua leipää avocadolla, toinen ruohosipulicremebonjourilla, salaattia, kalkkunaa, kurkkua, tomaatteja ja lohtujälkkäriksi pieni määrä salmiakkia
  • telkkarista katsoin silmäniloksi Cranchesterin ja hiukan jotain muutakin höttöä
  • lopuksi kirjan lukua ja nukkumaan


Tämä riitti yhdelle päivälle, en millään ehtinyt enempää, heh heh. Oli tosi mukavaa, vaikka päivätanssit unohtuivat. Hoidin tanssit sunnuntaina ennen miesten paluuta.

Ja koska huomenna talo on taas kuin tavallisesti, niin tuleva lauantai tulee olemaan aivan toisenlainen kuin edellinen. Huomenna otetaan taas rauhallisesti ja pidetään huolta omistamme =D

Juuri siitä syystä oikein ihanaa viikonloppua sinulle 

10 kommenttia:

  1. Kuulostaa mainiolta päivältä!

    Olkoon loppuviikonloppukin upea ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pientä lumisadetta tänä aamuna ja ehkä juuri siitä syystä (kun auringonpaistetta ei taida olla luvassa) eiköhän vietetä oikein mukava viimeisen talvikuukauden talvinen viikonloppua :)

      Poista
  2. Birgitta, ooh, tämä on kuin lukisi tarinaa paratiisista<3 Onneksi luin tämän tarkasti, sillä unohdin viimeksi kaupassa käydessäni ostaa just sitruunaoliiviöljyä, jota sain ystävälounaalla salaatissa ja se oli vaan niin raikasta ja hyvää eli siirrymme kokonaan siihen.

    Cranchester menee meille talteen, katsomme vieläkin Wallanderia:)

    Ach, ihanaa lauantaita teille love birds♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tämä olisi tarina: yksin paratiisissa ;-)
      Ja hyvä, että muistutin sitruunaöljystä, se on maukas lisä myös silloin kun on unohtunut sitruunat kauppaan.
      Voikohan tätä tunnustaa, mutten ole vieläkään tutustunut Wallandereihin. Pitäisi ilmeisesti katsoa ja jäädä koukkuun.

      Samoin teille kultsut ♥

      Poista
  3. Mahtavan tehokas pv ja aamujooga varmasti tuo puhtia päivään <3 Ahmin tätä pieteetillä, vinyylilevy aah, Pink Floyd aah, voi sinua ihana, täydellinen pv <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vinyylit on todella ihania, olen niin iloinen, etten koskaan harkinnut niistä luopumista. Seuraavaan omaan päivään onkin sitten pitkä aika, nyt elellään kurissa, muttei nuhteessa =D

      Poista
  4. Sulla on ollut täydellinen omapäivä! Sen lisäksi, että vesi kielellä luin nauttimistasi herkuista, panin merkille, että olet muistanut retkottaa ja sen jälkeen röhnöttää sohvalla. Mielipuuhaani! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, kaikki letkut makoilut lattialla ja sohvalla on hyviä puuhia. Jatketaan näitä mieluisia touhuja heti kun mahdollisuus iskee :)

      Poista
  5. Älyttömän hauska lukea jonkun ihmisen tavallisesta päivästä. Jotain kiehtovaa siinä on.
    Älyttömän kivan näköinen ja kuuloinen lounas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista P :) Oli aika hauskaa seurata mitä sitä oikein tekikään kun koko päivä oli vain oman itsen käytössä (ei velvotteita suuntaan eikä toiseen). Kahden viikon päästä minulla on toinen vapaa viikonloppu, joten saatanpa tehdä toisenkin omaa-kivaa-päiväkatsauksen.

      Oikein mukavaa viikonjatkoa sinulle :)

      Poista