maanantai 1. tammikuuta 2018

Skool ja kaikkea hyvää

Se alkaa taas, uusi vuosi uusine kujeineen.

Kujeita kannattaa olla mielessä, jotten puudu samoihin ajatuksiin ja toimiin. Niitä kannattaa tehdä itselleen ja pieneksi virkistykseksi myös muille. Pieni hulluttelu ravistelee soluja, hieroo naurunystyröitä ja saa silmät kirkkaammiksi.

Minulla ei ole tapana tehdä uuden vuoden lupauksia, mutta kuitenkin katselen tulevaa sillä silmällä, mitä kaipaisin lisää ja mistä haluaisin päästää irti.

Tällaisten ajatusten tarkoituksena ei ole listata liutaa tavoitteita, vaan miettiä tunnetiloja, jotka tuovat enemmän hyvää energiaa.

Jos edesmennyt vuosi verottikin ottoina aika paljon, niin en lannistu. Vuodet eivät ole veljeksiä (onks ne siskoja?), joten odotan tältä vuodelta enemmän sellaisia ajatuksia, tekoja ja valintoja, jotka tuovat minulle virkistynyttä, mehukkaampaa ja luovempaa olotilaa.

Sinulle toivon kaikkea hyvää tälle vuodelle. Tuokoon se sinulle monta hyvää ja mieleenpainuvaa kokemusta. Uusia hauskoja tapahtumia ja sellaisia ihmisiä ympärillesi, jotka tekevät olostasi herkullisen ja iloisen. Olkoon vuotesi juuri sellainen kuin itse siltä toivot ja jota muistelet rakkaudella.

Superonnekasta vuotta siis sinulle 

14 kommenttia:

  1. Birgitta, täsmälleen samaa toivon Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi hyvä päivä jo takana. Toivottavasti monta hyvää edessäkin ♥

      Poista
  2. Kaikkea hyvää sulle ja ennen kaikkea kivuttomampia aikoja.
    Onnellisia hetkiä, luovuutta ja kaikkia niitä pieniä juttuja mitkä tekevät elämästä sen miksi se kannattaa elää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset, kaikki säryt voisin jättää mielelläni taakse ;-). Viime vuoden jälkeen luovuus ja pieni hyvä hulluus ei ole yhtään pahasta. Niitä kohti siis ♥

      Poista
  3. Paljon positiivisia elämyksiä vuoteesi, Birgitta♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitä samaa myös sinulle ihana Leena :)
      Olkoon vuotemme elämyksellinen ja täynnä hyvää virtaavaa energiaa ♥

      Poista
  4. Oikein hyvää vuotta sinulle Birgitta ihanainen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael, tiedän ainakin testaavani monta hyvää maukasta reseptiäsi tänäkin vuonna ♥

      Poista
  5. Tuo on niiiiiin totta, pieni hulluttelu silloin tällöin vain piristää:) Toivon sinulle oikein hyvää alkanutta vuotta 2018, tuokoon se mukanaan kaikkea mukavaa♥

    VastaaPoista
  6. Paljon hyvää ja erityisen onnekasta elämää tälle vuodelle Birgitta. Ja hulluttelua sekä hassuttelua ylenmäärin... :)
    t. Entinen Muuttolintu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos M, oikein paljon onnea teidänkin perheelle ♥

      Poista