Ja hän rakastui vihreään väriin

Olen yrittänyt olla kuuntelematta kipua. Se vie kuitenkin sitkeydellään voiton. Päivä päivältä... Luovuttaminen houkuttelisi helppoudellaan, mutta en suostu antamaan periksi.

Olen kulkenut kuin hidastettuna töistä kotiin, mutta tänään en halua. Kävelen kirjakauppaan ja näen kirjan, jota ehdin jo toivoa joulupukilta. Otan teoksen käteeni ja tiedän, ettei kukaan saisi minua jättämään sitä oven tälle puolen.

Istun mustaan nojatuoliin ja sivu sivulta sivelen paksuja lehtiä, luen kirjeitä ja katson maalauksia.

Ja koska minulla on vain aikaa, niin nostan välillä katseeni ja olen vain. Vastapäätäni istuu mies, jolla on tipun keltainen pusero, se suorastaan tervehtii tämän kirjan kantta. Keltainen on nyt hyvä väri. Mies liikuttaa huulia lukiessaan. Tuplalukua, silmin ja huulin...

Toinen kaveri ottaa tabletin esiin, huokaa syvään ja käy käsiksi näyttöön. Mekaniikka ja paperi, ihan eri planeetoilla...

Minä sulan vaan syvemmälle tuoliin, paksuihin, pehmeisiin sivuihin, herkkiin maalauksiin ja kipuileviinkin teksteihin.

Sitten tulee aika lähteä. Kylmään ilmaan, josta olen kiitollinen. Tuule ja pistä kylmä ilmanala, herätä minut. Odotan kylmää ja odotan lunta. Odotan valoa, joka virkistää kuten koti, jonne saavun lopulta.

Vaihdan valkean neuleen päivän mustan puhuvan oloni tilalle ja vedän pitkät lämpimät sukat jalkaani. Teen pesän sohvan nurkkaan pojan viereen, otan tämän taivaallisen kauniin kirjan käsiini...

Ja aloitan kaiken alusta.

ps. joulupukki, laitan sulle uuden toiveen tulemaan...