Inhoan istua keikalla, joten osa energiastani menee paikallaan olemisen vaikeuteen.
Katson miestä kitaran takana.
Sillä on kaunis hattu päässä, musta paita, farkut ja sukat jalassa.
Pää lämpimänä ja jalat viileänä.
Sitten rumpu saa iskun
ja ääni värähtää minuun
menee sydämen kautta samalla tahdilla lapaluihin asti ja kimpoaa kaikuna takaisin rintaani.
Solisti tulee mukaan.
Sen kitarana olisi hyvä olla.
Sormet kitaran kaulalla kulkee niin lempeästi,
että kylkeni antaisin tuollaiselle hellyydelle.
Ja vereni sykkii rumpujen kanssa.
Sivuni kuuntelee kitaristin liikkeitä
ja tunteeni äänen pehmeyttä.
Rytmi kiihtyy.
Ote kitarasta tiukkenee.
Ei enää hiljaista käsittelyä
vaan kunnon vinguttelua.
Ota tämä kehoni,
vie omaan maailmaasi
pimeään
pehmeään
syvään
Vie ihan minne vaan...
Hetken unohdus
paikasta ja ajasta
...kunnes taas kiroan tätä penkkiä.
Kauniisti ja myös hauskati kirjoitettu, täynnä tunnetta!! Sinä plikka osaat!!♥
VastaaPoistaKiitos Marge♥
VastaaPoistaKaunista, hellää ja koskettavaa...:)
VastaaPoistaPitsit sekaisin; kiitos =)
VastaaPoistaHieno ja kiva runo! Melkein pystyin kuvittelemaan olevani myös tuossa tilaisuudessa.Mutta kovat penkit eivät ole kivoja....
VastaaPoistaYaelian; kiva kun pääsit konserttiin mukaan =) Mä olen niin musiikin vietävissä, etten millään voisi istua konsertissa. Istuminen rockin soidessa ei vaan tunnu oikealta. Mutta joskus on munkin taivuttava ;-)
VastaaPoista"Kävin sinun maailmassasi" on kaunis nimi. On hienoa, että sinulla on kyky käydä toisen mailmassa. Se on herkkyyden, empatian, kunnioituksen ja läsnäolon merkki. Tosin taisit olla samalla myös omassa maailmassa. Maailmanne kohtasivat.
VastaaPoistaHieno kuvaus!
Ari; niin, se taisi olla yhteinen kokemus hetkellä, kun elimme samalla sykkeellä samassa tilassa. Luovien ihmisten mukana on kiva matkata, silloin pääsee uusiin ulottuvuuksiin ja/tai ehkä myös vanhoihin tunnelmiin =)
VastaaPoista