maanantai 27. helmikuuta 2012

Kahden tunnin matkalla Euroopassa

Baker Streetin asukkaat ovat muuttuneet siitä, mitä kirjoista olen lukenut. Ulkoisesti paikka näyttää samalta, mutta miehet ovat oppineet uusia taitoja ajan myötä.

Sisustit sitten vanhaan huoneeni uusiksi.
Leffa Sherlock Holmes - A Game of Shadows on huumoria, seikkailua, taistelua, hidastettua kuvaa ja hyvää tilannetajua. "Näen kaiken. Ja se on kiroukseni", sanoo Sherlock. Niin, hän tuntuu todellakin näkevän enemmän.

Punaiset villalangat ovat pingoittuneet Watsonin vanhan huoneen seinään kuin villiintynyt hämäkinseitti. Siellä ne Sherlockin huomion mukaan näyttävät selvääkin selvemmin, että maailma uskoo väärin. Terrori-iskut eivät ole vain Euroopan naapurimaiden tekosia. Kaiken pahan takana on tosiasiassa Moriaty, tuo hullu professori.

Watson on siirtymässä poikamieselämästä avio-onneen, mutta matka tuntuu etenevän nihkeästi. Aivan kuin Sherlock, bestman, ei olisi kiinnostunut asiasta. Onko Sherlock jarruna avioliittoon, kun hän etsii omaa totuuttaan ja saa vielä Moriatynkin vannomaan kostoa?

Häät kuitenkin pidetään ja  Holmes siirtyy nuorikon kanssa Englannista Ranskaan, Saksaan ja Sveitsiin. Maisemat on kauniit karuudessaankin, jos niitä matkaajat vain ehtisivät katsoa.


Professori Moriaty
"Are you sure you wanna play this game", kysyy Moriaty. No kaveria ei jätetä ja siksi tätä peliä pelataan. Taistelua siis riittää, älyllistä sekä toiminnallista.

Sveitsissä tapahtuvaa shakkiottelua on hauska seurata. Pelaatko paremmin silloin kun näet laudan ja nappulat, vai pelaatko taitavammin muistikuvaasi tukeutuen. 

Ajoitus on kaikki kaikessa. Siinä milloin junasta kannattaa  hypätä pois (ei kun siis heittää nainen junasta ;-)) ja siinä milloin ampua isommalla tykillä.


Leffan molemmat päähenkilöt rokkaavat mainiosti. Holmesin komeus ja kiihkeän katseen vetovoima toimii ja Watson taas on kasvanut älykkäämmäksi ja miellyttävämmäksi hahmoksi kuin mitä kirjoissa.

Veli Mycroft
Sherlockin veli Mycroft on aina yhtä suloinen viisastelija (selvästi sukuvika). Sivuosista jäi eniten mieleen todella kaunis Mrs. Watson. Hänen roolinsa oli pieni, mutta mielenkiintoinen ja vakuuttava =) Kun taas Madame Simza tuntui jäävän jalkoihin, mistä lienee johtuukin.

Mrs ja Mr Watson
Sherlockin tapa lukea tilanteita, kuvamaisesti katsoa kaikkea mikä on, tuntuu hienolta uudistukselta vanhaan lattialla nuuskimiseen verrattuna. Ajatusten luku on hieno ominaisuus, olipa se sitten omaa tai toisen ajatusta ;-)

Vaikka Sherlock tuntuu joskus kylmältä ja tunteettomalta mieheltä, niin kyllä siellä toiminnan takana on kuitenkin hyvä ja lojaali sydän.

Kahden ystävyksen toimintaelokuva kannattaa katsoa. Jos pitkä leffa ahdistaa, niin vuokratkaa se ja ottakaa evästä sohvan kulmalle. Älkää kuitenkaan tukehtuko liikaan syömiseen ;-)

Ja vielä niistä hidastuksista, joita leffassa oli. Mä pidin niistä. Joskus on kiva nähdä miten asiat näkisi jos olisi täysin kokoaika, joka sadasosasekunti, läsnä =)



Ohjaus: Guy Richie

Pääosissa:
Robert Downey Jr. - Sherlock Holmes
Jude Law - Dr. Watson
Stephen Fry - Mycroft
Kelly Reilly - Watsonin morsian
Jared Harris - Professori Moriaty
Noomi Rapace - Madame Simza

6 kommenttia:

  1. Samaa mieltä: erittäin viihdyttävä leffa, vaikka aikamoisesti mäiskettä oli tullut aivotyön rinnalle. Välillä Sherlokki muistutti jo maailmanpelastja Bondia. Huumori pelasti paljon. Ja hidastukset toimivat tosiaankin upeasti.

    VastaaPoista
  2. Mun onkin tehnyt mieli nähdä tuo leffa jo pidemmän aikaa.Kiitos esittelystä:)

    VastaaPoista
  3. Peukutan. Sitä mäiskettäkin kun metsän puut katkeilivat suorasuuntaustykin laukauksista. ;)

    VastaaPoista
  4. Ainakin ensimmäinen tämän näyttelijäkaksikon yhteinen Sherlock&Watson-leffa oli viihdyttävä. Todella erilainen, mutta pidin siitä. Siitäkin huolimatta, että olen vanhojen Sherlock-leffojen fani, samoin kuin kirjojen ikuinen uudelleen lukija. Tämä vain on hyvä ja viihdyttävä omassa genressään, eikä työnnä muita versioita syrjään. Jess, näin se ilmeisesti menee ja uusia tulkintoja varmasti nähdään vielä pilvin pimein...:)

    VastaaPoista
  5. Ari; joo, vähän sellaista leppoisaa Bond-tunnelmaa tässä oli.

    Yelian; kannattaa käydä katsomassa. Viihdyttävää elokuvaa ja hauskaa meininkiä =)

    Jukka; se metsäkohtaus oli todella hieno. Yllätyin vähän, miten olen taas päässyt tällaisen mätkeen makuun ;-) Mission Impossible 4 oli kanssa mainio. En ole vain jaksanut kirjoittaa siitä...

    Pitsit sekaisin; mä en olekaan nähnyt sitä ekaa osaa. Ajattelin vuokrata sen, kunhan saan hiljaisen viikonlopun eteeni. Mäkin pidän vanhoista Sherlokeista ja kirjoista, mutta tällainen uudenlainen versio tuntuu toimivan hyvin. Telkkarista tulee vielä viikonloppuisin tv-versioita, niissä on jotenkin upeaa hidasta entisajan vauhtia ;-)

    VastaaPoista
  6. Birgitta, voisitko laittaa minulle sen linkin, mihin viittasit vastauksessasi Woolfiin, vaikka meiliin ellet halua sinne kommenttilootaan sitä laittaa. Haluan lukea sen! Tänään on Downton Abbey: Jouduin koukkuun kun Akiss sarjaa mainosti, mutta aamulla lukisin rauhassa.

    Jätin sinulle viestin: Kirjoittaminen parantaa kaikki haavat. M.O.T.

    VastaaPoista