keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Ei mennyt kuten tavallisesti

Yhtenä (tänä) aamuna
hipsin tyhjään keittiöön
laitoin myslit kippoon ja marjat niiden päälle
avasin jääkaapin ja totesin, ettei maitoa ole tarpeeksi.

Pitää rikkoa arkikaavat.

Voitelin leivän ja otin lasin vettä ja istuin pöydän ääreen. Siinä napostellessani jäisiä marjoja myslin päältä jäin tuijottamaan ulos.

Vaahterat olivat jo punaisen oransseja.
Aurinko helotti naapuritalon seinään.
Vihreä nurmimatto oli kasteinen ja niin upean näköinen.

Yksi puuttuva maitoelementti heilautti aamuani kumman mukavasti.

Kävin makuuhuoneessa ja mies availi silmänsä.
"Moneltako sä lähdet" se kysyi.
"10 minuutin kuluttua", vastasin. Niin sähän lähdetkin kaupungille aamuksi. Hyvin ehdit mukaani, jos Nyt nouset ;-) lisäsin hitaalle miehelle.

Istuin tuoliin, suljin silmäni, tyhjensin päätäni ja tunsin kuinka mies kävi pesulla sekä vaatekaapilla.
Voiko mies olla nopea? Yllättäen kyllä.

Joku vavisutti maailmaa roimasti, sillä kymmenen minuuttia tuli ja meni ja me kaksi olimme ulkona.

Se jokin ravisti enemmänkin, sillä auringon säteiden sijaan sadepisarat tanssivat kuvussani.
Mutisin ääneen siitä auringonpaisteisesta aamusta ja avasin sateenvarjon.
"Älä kävele niin kaukana, ettei mun tarvitse olla vinossa", jatkoin siipalle.
Ja se tuli, otti lanteiltani kiinni ja kylki kyljessä matkasimme ylämäkeä sateen ropistessa varjoon.

"Ei mitään huonoa ilman hyvää", nautiskelin, sillä lantioni oli ollut pitkään vailla kättä ja nyt aamu tuntui täydelliseltä.

Sade lakkasi.
Nostin varjon sivuun.
Käsi irrotti otteensa.
Ja minä nostin heti varjon takaisin päidemme ylle.

Kyllä vielä sataa, sanoin ;-)

Kylki kyljessä. Asemalle saakka.
NAM!

Erottuamme kaupungilla astelin huomattavan keveänä eteenpäin. Oloni oli levollinen ja letkeä. Sitten kuulin jotain outoa.

... Tip Tap Tip Tap Tipetipetiptap ...

Kun tulin asemarakennuksesta ulos, seisoi kaksi miestä rappusilla tonttulakit päässään laulaen antaumuksella joululaulua.

Ai, että tämmöinen päivä tänään, ajattelin.
Enkä voinut kuin virnistellä =)

7 kommenttia:

  1. Hahhah, olipas hauska kirjoitus! Monta yllätystä samalle aamulle. Kertomuksesi on hyvä todiste siitä, että emme koskaan voi tietää, onko jokin meille hyväksi vai pahaksi. Puuttuva maito ja sade toivat mukanaan jotain kivaa. Mainiota! Ja vielä tontutkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Selvästi tottumusten ravisteluja saisi olla useamminkin -pysyisi mieli vireänä ja aistit valppaana. Huomisesta aamustakaan ei voi tietää, maito on edelleenkin hakematta ;-)

      Poista
  2. Ja miten hyvin tuo suloinen kuvasi tarinaan sopiikaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena; nyt kuva oikein leijui luokseni =)

      Poista
  3. Ihanasti kerrottu Birgitta! Ja upean värinen kuvasi niin passeli tarinalle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Yael, mä luulen, että mä alan herätä taas =) Pienoista notkahtamista kehossa ja päässä, mutta kyllä tämä tästä.

      Poista
  4. Hyrisevän ihana aamun aloitus. Tuollaisen aamun jälkeen ei päivä voi olla kuin yhtä suurta aurinkoa, sateesta huolimatta, tai ehkä juuri sen takia. Upea, hulvattoman vallaton ja lämpöinen kuin villashaali oli kirjoituksesi taas kerran, NAM...:)

    VastaaPoista