sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Muista ostaa suklaata!

Tykkään

pilkkeestä silmäkulmassa
rennosta touhuamisesta
mausteiden tuoksusta
kuusen koristelusta
jouluelokuvista
yhdessäolosta
lauluista
valosta

EnTykkää

kiireestä
älämölöstä
ylensyönnistä
turhan ostamisesta
epämääräisestä härdellistä
kuumeisesta puunaamisesta
joulukuusenhavun aiheuttamasta allergiasta ;-)

Niinpä olen kehittänyt itselleni joulustaselviytymismetodin:

  • hoida asiat ennen kuin muut tunkevat samaan neliöön kanssani (lahjat marraskuussa)
  • pidä koti siistinä (muulloinkin kuin jouluaaton aattona)
  • mieti etukäteen (kokkaus on helpompaa, kun välineet ja ainekset on kotona valmiina)
  • älä panikoi (joulun pitäisi olla iloinen asia)
  • osta suklaata (itselle ja muille ja paniikin varalle)
  • pukeudu lämpimään ja usko joulupukkiin (hae puku, parta ja töppöset valmiiksi)

vielä on reilusti aikaa kaikelle tarpeelliselle

12 kommenttia:

  1. No just, viisaita sanoja <3

    Kävin juuri ennen kuopuksen bussin tuloa ostamassa joulusuklaita. Maalaiskauppa oli aika autio kello puoli kuusi sunnuntai-iltana. Nyt vaan pakettiin etten syö niitä.

    (Mulla on tapana paketoida jokaiselle oma rasia josta saa sitten aattona ja -päivänä syödä siihen tahtiin kun tahtoo. On pojista hauskaa kun yleensä olen ollut aika tarkka makeanyömisen kanssa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin jos muuten ei vedä karkkiövereitä (meillä on joku nainen joka saattaa tehdä sillä lailla) niin silloin oma rasia on todella kiva juttu :)

      Täällä on kaupoissa jatkuva pörinä. Mitä lähemmäs aatto tulee, sitä enemmän porukkaa on liikkeellä.

      Paketointi varmaan auttaa siihen, ettei tule lahjasuklaat syötyä itse. Toinen hyvä vaihtoehto on tarkka hammaspesu :)

      Poista
  2. Oh, suklaa on ihan ehdoton!
    Koska elelen nyt yksikseni, niin sitä voi tehdä kaikenlaista ja niinpä viime jouluksi tein suklaaklementiinejä, ts. sanoen kastoin klementiinin siivuja sulaan suklaaseen ja ahmin niitä samalla kun katselin leffoja/tv:tä. Hyvä konsti, suklaa maistuu mutta kiitos klementiinin, noista ei tule sellaista huonoa oloa kuin pelkästä suklaan (ylettömästä) syömisestä.

    Poikkesin hetki sitten Ellan blogissa ja siellä oli Quinoa - granaattiomenapatukoiden ohje jota aion kyllä kokeilla ja jos onnistuu, niin teen niitä jouluksi aika läjän.

    Tässä linkki jos kiinnostaa:

    http://ellanreseptikirja.blogspot.fi/2016/12/quinoa-granaattiomenapatukat.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klementiinisuklaa kuulostaa todella hyvältä. Siinä on kaksi terveellistä elementtiä, suklaa ja klementiini, heh heh.

      Ellan patukat näytti hauskoilta. Täytyypäs testata niitä. Mulla olisi myös todella terveellinen chia-vadelma-hillo-ohje. Sitä kun sipaisee paahdetulle leivälle tai spelttikeksille, niin suu venähtää leveään hymyyn. Voisinkin laittaa jossain vaiheessa ohjeen tänne blogiin...

      Poista
    2. Laitapa! Mä tosin olen huono syömään chiaa paitsi blenderissä totaalisesti sekoitettuna - tulee liikaa sammakonkutu muuten mieleen ;-)

      Poista
    3. No minäpä teen herkkuhillosta postauksen =)

      Poista
  3. mainiot listaukset!
    Hiljaa hyvää tulee joulun valmisteluissakin. Sen tekee, minkä ehtii ja jaksaa, joulu tulee kumminkin, ja juuri semmoisena kuin tarkoitus on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan noin, joulu on päivä siinä missä muutkin. Kaupasta ei lopu ruoka, eikä kotona arjen touhuamiset :)

      Poista
  4. Hyviä vinkkejä! Minä en ole vielä aloittanut joulustressiä, olen sen suhteen viimetipan ihminen. ;) Eräänä jouluna ennen niin ihana havun tuoksu muuttui etovaksi... sen jälkeen on ollut hajuton (ja mauton) muovikuusi. Ja hyvä niin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tässä vähän uumoilen miten tänä jouluna käy kuusen kanssa. Olen yrittänyt aiemmin houkutella miesväkeä muovikuusen ystäväksi, mutta olen saanut vain vastavirtaa ja ruttuisia naamoja. Mun pitää vain muistaa olla koskematta siihen kasviin ;-)

      Jos oikein hyvin käy, niin missaat koko joulustressin =D

      Poista
  5. Birgitta, tosi hyviä neuvoja ja lyhyesti!<3

    Suklaata ostettiin taas tänäänkin ja kohta taas.

    Oijoi ja minä taistelen turkistarhausta vastaan...Kuvittele, en edes suosikistani Catherine Deneuvesta suostu laittamaan turkiskuvia. Äiti parkani yrittää tyrkyttää minkkiturkkiaan minulle...:)

    Ihanaa matkaa kohti joulua Birgitta!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään minkkiturkkia tai muuta tarhattua ottaisi käyttööni. Tämän kuvan ottoaikaan maailma on ollut erilainen ja turkikset ovat olleet parasta lämmintä kylminä talvina ja niin tietysti, myös vaurauden merkki. Nyt materiaalit on muuttuneet ja lämpimänä pysyy varmasti.

      Tulevana viikonloppuna lintuihmiset saapuvat tähän taloon, joten matkaan siivekkäin mielin kohti joulua <3

      Poista