maanantai 11. marraskuuta 2019

Marraskuun selätys - päivät 8-11

Marraskuun kahdeksas
Olen kotona.
Sairaana.
Kuuntelen musiikkia, sitä surullista Ghosteen albumia.
Lopetan.
Luen kirjaa: How not to die
Molemmat toimii! Toinen syvällisesti ja toinen innostavasti.

Marraskuun yhdeksäs
Kun herään ja katson kelloon huomaan hämmästyväni iloiten. Viisari lähentelee yhdeksää, enkä muista milloin viimeksi olisin nukkunut näin pitkään.

Käymme päivällä vanhempieni luona viettämässä etukäteisisänpäivää. Saan hyvää ruokaa ja seuraa, ja mieleni virkistyy katsellessani isää ja äitiä. Illalla hurautan valtavan satsin hummusta. Tökkäisen siihen porkkanatikkuja ja katselen tolkuttoman huonon jatko-osan Mamma Mia elokuvasta. Paska leffa, mutta hummus oli hyvää.

Marraskuun kymmenes
Laitan aamuhämärässä lähes sokkona jotain päälle. Keitän aamukahvit ja katan pöydän. Sitten luen kirjaa ja olen tekemättä mitään. Kun elo käy tylsäksi avaan saamani Jacquie Lawsonin Cotswolt Advent Calenderin. Olen ehtinyt jo koristella talossani kuusen ja tänään löydän uuden pasianssin jollaista en ole aiemmin tehnytkään. On aikamoinen onni omata työkaveri, joilta saa hyvänmielen lahjoja. Illalla vaatteita riisuessa huomaan, että aamuiset höntsävetimet on edelleen päällä. Onneksi on myös mies, joka tykkää musta juuri sellaisena kuin olen ;-)

Marraskuun yhdestoista
Katson viimeisen kerran tallenteelta BB-talon elämää ja finaalilähetyksen. Tähän päättyy nyt myös vähäksi aikaa television katseluni.

Kauan aikaa sitten, vuonna 2002, näin brittien BigBrother lähetykset ja muutaman kauden sen jälkeenkin. Sitten isoveli tuli tänne. Jaksoin pari kautta seurata kotimaista ihmiskoetta, mutta lopulta kyllästyin koko hommaan.

Nyt vuosien jälkeen tutkailin taas suurella mielenkiinnolla BB-talon menoa ja täytyy sanoa, kuten silloin brittikausia katsellessani, että haluaisin ehdottomasti mennä tuollaiseen taloon, mutta vain jos sitä ei kuvattaisi televisioon. Olisi mahtavaa tavata ja elää erilaisten ihmisten kanssa, selviytyä omituisista tehtävistä ja tilanteista. Katsoa miten oma pää kestää paineita ja miten tunteet pistäisivät minuun liikettä.

Mutta ei, täytynee vain elellä täällä tavallisessa talossa, olla letku, lötkö ja vapaa. Niinpä minä nyt avaan taas adventtikalenterin ja sukellan lumisateeseen, takkatulen tunnelmaan ja ehkä uuteen lasikuulapeliin.

* * *

Marraskuu on jatkunut siis sairastellen, sisällä sadetta katsellen ja kuitenkin sillä lailla ihan hyvin :)


8 kommenttia:

  1. Höh, mua taas ei saisi edes aseella uhaten tuollaiseen taloon eikä edes katsomaan sitä. Mutta me ollaankin erilaisia ja se on rikkaus ♥

    VastaaPoista
  2. No onneksi kukaan ei pakota noin rajuilla otteilla. Jos mäkään menisin, niin vain vapaaehtoisesti.

    Se oli varmaan 70 -luvun lopulla kun televisiosta tuli ohjelma, jossa K. Röyhkä (josta tykkäsin todella) oli muiden kanssa suljetussa tilassa kai viikon verran. Niillä vaikutti olevan tosi mielenkiintoiset keskustelut ja jo silloin mietin, että tuo olis makeeta.

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti taudin selkä on jo taittunut... hyvin olet kuitenkin saanut aikasi kulumaan. :) Minäkin katsoin BB:n pari ensimmäistä brittikautta, enkä ole pystynyt suomalaiseen versioon perehtymään. Ei siis ole suosikkiohjelmani. Mut ymmärrän pointtisi olla jossakin vastaavanlaisessa järjestelyssä mukana. Tykkään itsekin ajoittain poistua mukavuusalueeltani, joten mikä ettei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kuluu kyllä todella helposti :) Ne alkuvuosien brittikaudet olivat kyllä mielenkiintoisia, mutta onneksi niitä ei näytetä meillä eikä nyt tarvitse muutenkaan tuijotella tuota töllöä, heh heh. Nyt on aikaa vaikka netissä roikkumiselle :D

      Poista
  4. Toivottavasti flunssa alkaa hellittää!

    Huh, minua kyllä ahdistaisi, jos suljettaisiin tuollaiseen taloon, kameroilla tai ilman. Pidän kyllä ihmisistä ja jossain määrin sosiaalisuudesta, mutta yksin oleminen on kuitenkin niin mieltä hellivää, että tulisin hullu(mmaksi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ymmärrän tosi hyvin että ahdistaisi. Mäkään en ole sosiaalinen, mutta ihmeesti kiinnostaisi kuitenkin kokeilla jotain tuollaista -no, mähän oonkin tullu jo vähän hullummaksi näin vanhemmiten ;-)

      Poista
  5. Toivottavasti rupeat voimaan kohta paremmin. Täällä myös hiukan flunssaa vielä podetaan. Tuntuukin olevan sitkeää sorttia.
    BB:tä en ole koskaan katsellut joten en osaa siitä mitään sanoa. Ainoastaan lehtien otsikoista olen saanut sellaisen käsityksen että siellä vietetään sellaista elämää jota en ole kiinnostunut seuraamaan.
    Mukavaa viikon jatkumista sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että tauti kohta unohtaa mut ja lähtee pois, eikä tartu sinuun ollenkaan. Onneksi mitään itselle tylsää ei tarvitse katsella :D

      Oikein iloista viikkoa sinulle!

      Poista