Jaksaa jaksaa

Ray Dalio on kuulema todennut: Jos et katso taaksepäin ja ajattele "Vau, miten tyhmä olinkaan vuosi sitten", et luultavasti ole oppinut paljonkaan viimeisen vuoden aikana.

Älä hylkää pirun hyvää asiaa
Jep, tiedän oppineeni viime vuonna. Ja tänä vuonnakin on tyhmyyskoe taas testattu.

Tajusin että korona meinasi viedä naista, mutta lopulta kiskaisin härkää sarvista. Ei kun naista kädestä, ja palasin perusjuurille. Olin kotona työskentelyn myötä jättänyt arkipäiviini kuuluneen kiitollisuudenpäiväkirjan kirjoittamisen viikoiksi - syytä en tiedä, mutta idea on mätä. Minä niin helposti hukkaan uskon ja luoton, jos en kirjoita hyviä asioita ylös. Olen testannut kirjoittamattomuutta muutaman kerran ja lopulta tajunnut pyörittäväni ajatuksissani vain huolia. Eli nostan kynän taas käteen ja rustailen hyviä asioita paperille.

Näe pidemmälle
Joillain ei nyt ole. Joillain se on nyt tauolla. Mutta minulla sen määrä ei lopu. Töiden nimittäin. Myönnän että tekee mieli välillä narista, muttei se ole kai sallittua. Lomaan on kolmisen kuukautta. Toivon, etten hajoa sitä ennen. Mutta minulla on. Sisäsiistiä ja vaaratonta. Sen voi kirjoittaa ylös, huomennakin.

Mene eteenpäin vai kasva pidemmäksi
Mulla ei ole ollut kolmeenkymmeneen vuoteen näin pitkiä hiuksia. Joskus nuorena oli sellainen kaunis siili, myöhemmin pitkät kiharat. Ja kun suhde oli karikolla, menin kampaajalle ja sanoin, että laitatko mut täysin uusiksi. Kampaaja teki parisen tuntia työtä ja taikoi minut. Sen seurauksena minä erosin ja annoin mahdollisuuden tälle nykyiselle.

Joskus pieni muutos on isoin mahdollinen eteenpäin vievä voima. Sen taikurikampaajan leikkaamalla mallilla olen elellyt kuuden viikon kampaajavälein koronan tuloon asti. Nyt olen 10 viikkoa liian pitkä. Tuntuu omituiselta. Ne kasvaa vaikken tee mitään.

Eikä tunnu missään
Punnertanutkin olen. Monta kertaa päivässä. Ihan vaan sen vuoksi, ettei päänsärky helpota. Sitä se sähköpöydättömyys aiheuttaa - sähkötuoli varmaan auttaisi asiaan ;-)

näin mentiin 90-luvulla (U Can't Touch This)

Olen kokeillut myös TV:n jumppahetkiä. Areenan kotijumppaa hiphopin tahtiin. Se meni kuitenkin hihittelyksi, kun oletin pääseväni 90-luvun CityJam tuntien tunnelmaan.

Oletuksethan ei toimi. Eihän.

Meidän tunnilla oli silloin yksi ohjaaja. Se oli mieletön ja ihmeellinen. Se katseli musiikkivideot ja teki niiden mukaan koreografiat. Ja se huusi aina:
"Jaksaa Jaksaa!"
"Eikä tunnu missään!"

Samalla naisen jalka nousi ylemmäs, nopeammin ja kevyemmin kuin kenenkään. Ja me muut pinnistimme itsemme äärirajoille.

No jos ihan totta puhutaan, niin en enää pysyisi sen ohjaajan perässä. Sen sijaan palaan perusasioihin ja teen parit lisäpunnerrukset. Ja jos oikein innostun, niin pistän MC Hammerin uudestaan soimaan ja hillun kunnes nikamat pysäyttää liikkeen ;-)

Ja kuten huomaat, tässä ei ollut päätä eikä häntää. Mutta siitäkin huolimatta: Oikein hyvää sunnuntaita! Oikein hyvää :D