lauantai 27. toukokuuta 2023

Kuohuvaa ja valkosipulia

Tulin torstaina onnellisena kotiin jo reilusti ennen puolta päivää. Näyttö meni hyvin. Niin hienosti, että vajosin päiväuniin sohvalle. Yleensä torkahdan vain viideksitoista minuutiksi, mutta nyt annoin villien unien viedä mennessään ja heräsin tunnin päästä. Koska ei huvittanut tehdä mitään järkevää, niin lähdin ulos selvittämään päätäni, käveleskelin löysästi sinne tänne, ihailin omenapuun kukkia ja kuuntelin ensi kertaa tänä vuonna tervapääskyn laulua.

Lopulta siippakin irrotti otteensa tietokoneesta. Aika juoksi, niin kuin se joskus tekee ja lopulta tuloksena oli aivan hirmuinen nälkä. Kaikkia ohjeita vastaan minä tein niinkuin ei pitäisi. Avasin sipsipussin ja napostelin niitä ensihätään. Seuraavaksi tajuttiin, ettei oltu vielä juhlistettu mun ensimmäisten opintopisteiden saamista. Niinpä avattiin myös pieni kuohuva pullo ja skoolattiin. Sitten laitettiin asiat tärkeysjärjestykseen ja ryhdyttiin ruuanlaittoon.

Mua alkoi siinä linssicurrya tehdessä naurattaa. Yleensä me kaksi ei mahduta samaan aikaan keittiöön (ruuanlaittomielessä), mutta nyt oli niin erikoiset yhdistelmät tiskipöydällä, ettei kumpikaan kommentoinut toisen tekemisiä. Välillä hörpittiin kuohuvaa, samalla pilkottiin sipulia, paprikaa ja valkosipulia ja lisäksi siinä sivussa napsittiin pikkulautasilta sipsejä. 

Tällaista ruoantekoa meillä ei ennen olekaan harrastettu. Ehkä pitäisi ;-)


12 kommenttia:

  1. Todella ihanalta kuulostaa ♥

    Ja onnea ilmiselvästi onnistuneesta näytöstä myös!

    Nautitaan auringosta ja kesän saapumisesta, on sitä odotettukin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjaana :) Vaikka kevät on ihanaa aikaa, niin kyllä kesä lämmittää mieltä erityisesti.
      Mukavaa kesäkuun alkua sinulle <3

      Poista
  2. Onnittelut hyvin menneestä näytöstä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni, tämä tuntui erityisen kivalta, kun välillä tunsin tiedon määrän puristavan aivoja. Ei mennyt tieto hukkaan :D
      Iloa kesäkuuhun <3

      Poista
  3. Kuulostaa hyvältä tavalta tehdä yhdessä ruokaa!

    Onnittelut hienosti menneestä näytöstä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susu, joskus yllättävät sekoitukset toimii erityisen hyvin :D
      Iloista viikonjatkoa sinulle <3

      Poista
  4. Lasillinen tai kaksi kuohuvaa saattaisi mukavasti juhlistaa ruuanlaittoa. Jos mahani kestäisi, niin kokeilisin nyt sunnuntaina heti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallisesti mullakin on vain vettä lasissa, mutta kun vappujuomat oli jääneet kaappiin, niin nyt oli kuin tilauksesta ruoanlaitto+juhlajuomaa :D

      Iloa viikkoosi <3

      Poista
  5. Onnittelut onnistuneesta näytöstä! ❤️

    Kuohuvan voimalla jaksaa kyllä vaikka mitä. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu, ilot ja keinot on pienet. Nyt vain relailen ja hengittelen syvään :D

      Kiva että olet taas täällä <3

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitokset Tarja, on kiva kun huomaa onnistuneensa :)

      Iloa kesäkuun alkuun <3

      Poista