Herään aamulla hiljaisessa talossa. Käyn vetämässä verhot syrjään ja näen kuinka oranssin keltainen pensseli on maalannut horisontin. Alapuolellani on kaunis ja monimutkainen peltikatto. Missään ei näytä olevan ketään. On uskomattoman hiljaista ja palaan takaisin sänkyyn tuijottamaan ulos.
Kun pieni mutru tuntuu vatsan pohjassa, me nousemme ja lähdemme ulos. Torilla myyjät nostavat kukkaset esille ja vihanneskojut täyttyvät kotimaista herkuista. Kantarellit loimuavat keltaisina punaisten marjojen vieressä. Joku on laittanut pehmeää taljaa kahvilan tuoleihin ja lauantai alkaa heräillä. Me emme kuitenkaan jää ulos, sillä Fazerin kahvila houkuttelee lämmöllään ja aamiaisellaan.
Hiljaisen jazzin soidessa taustalla me löydämme mukavan ikkunapaikan itsellemme. Kun tuoksuttelen kahviani, huomaa siippa jääneensä ilman suklaakohvehtia. Ojennan omani hänelle.
Ennen päivän ohjelmaa kävelemme Port Arthuriin, ihailemme upeita puutaloja sekä Mikaelin kirkkoa. Palaamme takaisin taidemuseon mäelle katsomaan Nelli Palomäen valokuvia. Ne ovat tietysti upeita, mutten lämpene niille. En tiedä olenko pettynyt itseeni vaiko tunnelmaan, jonka teokset synnyttävät. Niinpä lähden mielelläni takaisin ulkoilmaan ja kohti joenrantaa.
Perillä teatterissa edessäni on verenpunainen samettiverho ja lisäksi lavan reunoilla ristit ja hautakivet nostavat tunnelmaa. Kohta näen melkein vuoden odottamani Addams Familyn Mortician ja Gomezin perheineen. Kiero huumorintajuni ja hiukan myös Mortician täydellisen luonteen samankaltaisuus ;-) ovat asioita, jotka tunnustan heti. Minä todellakin kuvittelen aina olevani oikeassa ja jos näin ei sattuisi käymään, olen kohtalokas ja dramaattinen ainakin puolisolleni (veren punaista, kosto on suloinen, se puree).
Nautin erityisesti musikaalin ensimmäisestä puoliskosta, se kutittaa nauruhermojani ja saa ihailemaan suomentajan sanaleikkejä.
Mieleni tekee vaihtaa koko vaatekomeroni mustaan ja liehuvaan. Samoin ajatuksiini nousee kapinan kaltainen. Mitäpä jos kaivaisin harrastukseni hautakuopistaan, avaisin sanallisen arkkuni, laulaisin korkealta ja kovaa, maalaisin tunteeni kankaalle, sivaltaisin tyhmille asioille. Viisveisaisin muista.
Mutta sitä ennen, niin, sitä ennen minä katson näytelmän loppuun, käyskentelen hetken pitkin joenrantaa ja lähden lopulta ajelemaan kohti omaa kotia.
Matkalla kotiin muistelen eilistä iltaa, jolloin näimme ystäviä ravintola Neråssa. Miten hauska ja täydellisen makuinen ilta meillä olikaan.
Erinomainen ajatus, vastaan ja kehrään penkilläni. Erinomainen ajatus ♥♥♥
