Marraskuun yhdestoista
Kuten useasti viimeaikoina, herään taas kahdelta yöllä, valvon pitkään, kunnes saan pariksi tunniksi painajaisunisession. Olen siis aika valmista kamaa. Tästä päivästä ei ole mitään sanottavaa.
Marraskuun kahdestoista
Olemme ostaneet uuden leivontasuklaan (koska annoin edellisen isänpäivänä siipalle "lahjaksi"). Tänään mies loihtii siitä pekaanipähkinä-suklaapikkuleipiä. Idea tuli kun katsoimme Arjen ruokaremontti-sarjaa, jossa seurataan brittien ruoka-arkea (luulen, ettei se poikkea paljoakaan suomalaisten ruokatottumuksista).
Iltapäiväkahvilla on siis tarjolla uusi kokemus, jota luulen tarjottavan tulevaisuudessakin.
Tässä tarkempi resepti herkkusuille, jotka haluavat korvata kaupan keksit omilla:
1. Sekoita pellavansiemenrouhe (2 rkl) veteen (4 rkl) ja anna turvota 15 minuuttia.
2. Lisää mantelijauhot (200g), rouheasti paloitellut pekaanipähkinät 50g sekä rouheasti paloiteltu 70% tumma suklaa (80g). Sekoita hyvin.
3. Muovaa taikinasta palloja, aseta ne pellille leivinpaperin päälle ja litistä. Lisää päälle ripaus sormisuolaa. Keksejä tulee 12-20 kpl, riippuen leipojan otteista. Pikkuleivät eivät leviä tai turpoa uunissa, joten saat sen kokoiset kuin asettelet pellille.
Paista 180 asteessa 10-14 minuuttia. Ja sitten nauttimaan :)
Koska isompi keksi (12 kpl) on täyttä tavaraa, niin niitä ei pysty syömään kuin yhden kerrallaan. Tästä taas seuraa pohdinta, miten näitä pitäisi säilyttää? Onko teillä jotain ideaa, lasipurkissa vaiko missä, jotteivät pehmene liiaksi?
Marraskuun kolmastoista
Endorfiinin metsästystä.
Mies kysyy yllättäen lähdetäänkö tänään perjantaileffaan, kun Gilda tarjoaa synttäripäivänään elokuvalippua hintaan 8,50. Lupaan lähteä, jos hän löytää meille sopivan leffan.
Elokuvasta mitään tietämättömänä istahdan illalla syvään nojatuoliin ja katson tämän vuoden toisen ⭑⭑⭑⭑⭑ (5) tähden elokuvistani.
Wicker nappaa nopeasti syliinsä. Matkaan paikkaan, jossa pienessä yhteisössä hierarkia on tärkeää, kuka määrää ja kuka on alisteinen kenellekin. Olivia Coldman esittää henkilöä, joka ei taustanta ja elämäntapansa vuoksi sujahda yhteisöön sellaisenaan, ja kun hän lopulta suivaantuu yhteisön tyhmiin perinteisiin, ottaa hän yhteyttä pajunpunojaan (Peter Dinklage), jolla on ihanan runollisen rehellinen tapa puhua sekä itsekseen että muille.
Ja sitten alkaakin tapahtua.
En tämän enempää paljasta tarinan juonta, vaan suosittelen vain lähtemään leffaan.
Elokuvassa ei ole yhtään tyhjää hetkeä, se todella vei minut mennessään. Todellisuuspako toimi siis ainakin minulle ;-)
Marraskuun neljästoista
Uneton yö. Sapettaa.
Mutta kun aamulla tulen keittiöön ja katson ulos, minä ilostun. Ulkona hiutaloi! Mikä sana :) Syömme rauhallista aamiaista kynttilän äärellä. Eilinen elokuva palaa molempien mieleen ja jatkamme sen purkamista.
Mies lähtee omille teilleen päiväksi, mutta palaa illaksi hakemaan minut mukaan keikalle, joka on varattu joskus kauan aikaa sitten. Illan tähtenä on Arppa.
Pidän siitä, että jokainen Arpan keikkakokemus on erilainen. Tänään mukana on kaksi viulistia, Päivi Hirvonen sekä Iida Savolainen. Savolaisella ilta on viimeinen keikka ennen huomenna alkavaa äitiyslomaa. Ehkä sen vuoksi Arppa pyytää hänet pari kertaa takaisin lavalle, vetämään alttoviulusooloa ja soittamaan syntikkaa (että vedä tosta ensin G7, E-molli ...plaa plaa.. ja sitten siitä jotain silleen, niin mä tässä puhaltelen trumpettiin ja laulelen).
Hieno keikka, jossa oli uusia biisejä, taatut vanhat hitit sekä solistin hervottomat välispiikit ja urheilusuoritukset.
Marraskuun viidestoista
Yö ihan kuin eilinen, mutta onneksi on sunnuntai ja hidasta hitaampi aamiainen.
Luen viimeiset tarinat kirjasta Kohti vaaraa.
Kirja on osa Kaisa ja Cristoffer Lekan saman nimistä valokuvanäyttelyä, joka oli syksyllä Porvoossa. Näyttelyssä käydessämme saimme mukaamme upeiden valokuvien katselun lisäksi myös kirjan, jossa on eri kirjailijoiden henkilökohtainen näkemys yksittäisestä valokuvateoksesta. On mielenkiintoista palata katsomaan valokuvaa, sen jälkeen lukea jonkun tulkinta ja verrata sitä omaansa. Hieno idea taiteilijoilta.
Kirjan kustannukset eivät varmasti ole olleet pienet, sillä teos on laadukas. (Jos mielenkiintosi heräsi, niin tämä näyttely siirtyy kuulema ensi vuonna Tampereelle.)
Illalla käymme ruokaostoksilla ja viemme samalla nuorelle miehelle ruokaa kotiin. Hän palaa ensi yönä matkaltaan ja todennäköisesti iloitsee, ettei heti tarvitse lähteä täydentämään jääkaappia.
***
Vaikkei ole ollut mikään helppo viikko, niin positiivistakin oli reilusti. Aurinko pilkahteli silloin tällöin, välillä oli ehkä hiukan vilakkaa. Näin upean elokuvan ja koin antoisan keikan.
Jos saisi kovasti toivoa joltain universumin toiveiden toteuttajalta, niin yöunia pliiis! Ihan sellaisia läpi yön kestäviä. Ja mukavia, toistan vielä: Mukavia.
Ja vielä sen verran, että pikkuleivät loppuivat jo. Niitä pitää leipoa lisää! Ne voimme tehdä itse :D



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti