Kiviä kengässä

Asiat on joskus monimutkaisia - päässä.

Olen ollut ristiriitainen.

Kuten tiedät, suloinen kevät kurkkii, aurinko näyttäytyy, kimmeltää niin, että aurinkolasit pitää ottaa suojaksi. Minä katselen kotiin tullessani maasta nousseita lumikelloja ja krookuksia ja hymisen pehmeästi. Sisällä taas katson kuinka talon vasemmalla puolen ikkunat huutavat pesijää ja oikealla ne on peitetty vanerilla, jotta remonttimiehet saavat julkisivupuolella tehtyä työnsä kunnolla.

tältä tuntuu (ehkä siipastakin)

Jotenkin tuntuu juuri tuolta. Että toisaalta kaikki on aivan mahtavasti, on valoa ja uuden syntyä ja toisaalta taas pimeää ja väsynyttä.

Oikeastihan mulla pitäisi olla vain Jippii-kohta-alkaa-loma-fiilis. Mutta kroppa haluaa kai hautautua kuoppaan eikä lähteä matkaan, koska edelleen hermot kiskovat ja lihakset kiristyvät nahkani sisällä niin, että makkarat keskivartalossani ovat ainoa kimmoisa kohta mikä liikkuu.

(niin, peilin ohitse ei tee enää mieli kulkea ja jep, se juokseminen oli pakko lopettaa ennen kuin se ehti oikein alkaakaan mmrrrrrrr)

Ja mikä hulluinta, siitäkin huolimatta, että teen parhaimpani saadakseni itseni kuntoon, minä syytän itseäni. Moitin kehoani, vanhoja valintojani, viimehetken valintojani ja sitä, että moitin itseäni.

ja tää olis paljon kivempaa ;-)

Että kyllä on kuulkaa rasittavaa olla tällainen nainen.

Pitänee jatkaa syvään hengittelyä ja pään tyhjentämistä. Ehkä vaan katson sitkeästi eteenpäin ja koetan luottaa ajatukseen

että ihmeitä tapahtuu!

Osuisipa nyt kohdalle ;-)

Se liikkuu

Olen toivonut reilun vuoden, että alottaisin juoksuharrastuksen.
Sen sijaan, että olisin juossut, kaaduin ja tipahdin vuosi sitten polvilleni,
tömäytin kehoni sellaiseen solmujumiin, etten kesällä enää päässyt kävelemään.

Mahtava tilanne!

Loppukesän jälkeen joukko fyssareita ja hieroja on auttanut minua ja nyt pystyn kävelemään kohtuullisesti. Mutta himottaa edelleen tuo juoksu.

Koska olen nössö, en halua ostaa talvilenkkareita ja lähteä taistoon liukkautta, loskaa ja lunta vasten. Vaihtoehtona minulle tarjottiin kuntosalin juoksumattoa, mutta minä en ole salilla kävijä. Ajatuskin saa kantapääni jarruttamaan lattian läpi. Kuntosali ei vaan tunnu mukavalta paikalta.

Sitten kuulin mainion tarinan. Eräällä kaverilla oli suuri tarve pistää keho parempaan kuntoon, mutta ajatus toteutuksesta oli ison kynnyksen takana. Mies päätti, että hänestähän tulee salilla kävijä keinolla millä hyvänsä. Hän teki diilin itsensä kanssa: käyn kuukauden ajan viitenä päivänä viikossa kuntosalilla. Mies käveli töiden jälkeen salille sisään ja poistui sieltä. Hän todellakin vain kävi salilla, mutta kävi kuitenkin. Ja kuten arvaat, kun mies oli saanut alun ikävän ajatuksen kääntymään toisenlaiseksi, tuli miehestä aikaa myöten innostunut salilla kuntoilija :)

Minusta idea oli mahtava. Mitä jos minustakin kehkeytyisi salilla kävijä samalla tekniikalla.

Niinpä hankin saliavaimen. Menin sisälle katsomatta sivuille ja ajattelematta miten haraan sisäisesti vastaan. Sovin itseni kanssa, että lämmittelen cross trainerilla 5 minuuttia ja kokeilen jos keho kestää juoksua 10 minuuttia. Ja sitten poistun paikalta.

No jumiin meni kroppa, mutta siitä selvittiin hierojalla ja muutaman lepoviikon sairastelulla. Tauon jälkeen otin itseäni uudestaan hartioista lempeästi kiinni ja aloitin harjoituksen alusta.

Nyt olen salittanut kahdesti viikossa. En saa kiksejä paikasta, mutta kun saan jalkani siihen juoksumatolle, niin minussa syntyy pieni ilon pilkahdus (tällä hetkellä se on todellakin tarpeeseen) ja juoksen pikkuruiset 10 minuuttia.

Himottaisi kipittää kauemminkin, mutta nyt pitää ottaa iisisti, jotten munaa tätä kehitystäni.

Tänään on taas aikomus

1. mennä siitä salin ovesta sisään
2. juosta vaivaiset 10 minuuttia
3. ja antaa sen jälkeen itselleni mojovat yläfemmat

Pienet askeleet. Ne pienet askeleet.
Kyllä tästä vielä hyvä tulee :)

Mitä mainontaa!

Mä olen todella huono kohde mainostajille. Mulla on tiukka linja: en osta, enkä keskustele aiheesta. Olen vikkelä tuhoamaan kaikki viestit, jotka näyttävät myyvän jotain. Viikonloppuna kuitenkin silmäni oli nopeampi kuin deletesormeni ja minä pysähdyin katsomaan tarkemmin mitä Aihe -kentässä oikein luki.

Joku huippumyyjä on selvästikin lukenut mun blogia. Laskenut nopeasti yhteen vuosirenkaat, lukenut viimeisimmät postaukset ja todennut, että nyt sille rapautuneelle naiselle voi myydä jotain ennenkuulumatonta.









Olin tylsimys. En ostanut voidetta, en ottanut ilmaista lahjarahaa vastaan, enkä myöskään tarttunut seuraaviin houkutuksiin: silmän pesevä auto, nirripois -suihke tai hiusdeodorantti ;-)

Olenko elämäni ohjaksissa

Kiitos  Marika haasteesta! Tässä vastauksia tiukkoihin kysymyksiin. Et päästä helpolla, mutta ei kai se ole tarkoitustaan ;-)

Mitä rakastat?
Että saan herätä aamulla ja vieressäni oleva henkilö hengittää. Poikaa, vanhempia, sukulaisia... aikalailla kaikkea, paitsi selleriä ja kipua.

Missä olet tosi hyvä?
"Jalat maassa"-järkeilyssä. Uhkakuvien näkemisessä. Nauramisessa. Sohvalla, lattialla tms.  lotjuamisessa.

Mikä tai kuka saa sydämesi lyömään nopeammin?
Kipu. Säikähdys. Huoli. Rakkaus. Kosketus. Tanssi.

Mikä tai kuka saa sinusta parhaat puolet esiin?
Auringon valo, ilomieli ja hupakkomaiset ajatukset.

Mitä haluaisit oppia?
Olis ihanaa soittaa kitaraa, sillälailla rennosti, hauskasti, rajusti ja funkysti.

Mistä haluaisit tietää lisää?
Miten saa miehen lopettamaan sormien pureskelun. (Tehotonta toimintaa vuodesta 1990.)

Onko sillä väliä viiden vuoden päästä?
Ei niin mitään, jollei verenmyrkytys ole iskenyt kiinni purijaan.

Mitkä unelmasi olet saavuttanut?
Olen työelämässä sitkeästi mukana, menneistä asioista huolimatta. Olen käynyt faaraoiden maassa. Nähnyt Sikstuksen kappelin. Vaeltanut kilometri toisensa jälkeen Pohjois-Espanjassa. Kirjoittanut kirjan. Olen tullut onnellisemmaksi.

Missä tilanteessa/millainen olit vuosi sitten? Entä viisi vuotta sitten?
(Olet varmasti mennyt eteenpäin, vaikkei siltä aina tunnu.)
2014 asiat olivat hyvin. Olin kaunis ja ihana.
2018 asiat eivät olleet hyvin. Olin vielä lähes kaunis, mutta kivulias ja kaikkea muuta kuin ihana.
2019 en ole enää hehkeä, sillä kipu ja pelko ei kaunista ihmistä. Olen kuitenkin ehkä piirun verran ihanampi kuin viime vuonna. Ainakin olen selvinnyt hengissä ja vahvempi siten  ;-)

Mikä on sinulle todella tärkeää?
Perhe ja ystävät. Ihmiset ympärillä. Katto pään päällä ja sen luoma turvallisuus.

Mitä tekisit, jos et voisi epäonnistua?
Tekisin jotain rohkeaa ja mieltä piristävää. Alottaisin laskuvarjohypyllä neljästä kilometristä.

Kenen mielestä olet kaunis?
Puolison.

Kuka rakastaa sinua?
Puoliso, nuorimies, vanhemmat ja ainakin yksi sukulainen :). Saattaahan noita olla jokunen muukin.

Miten muuttaisit maailmaa, jos kaikki olisi mahdollista?
Pumppaisin täyteen ilokaasua, myötätuntoa, rakkautta ja parantavaa olomuotoa.

Miksi sinut kannattaa tuntea?
Olen hyvä tyyppi. Ja koska sinäkin olet, niin miksikäs ei tunnettaisi toisiamme :D

Milloin viimeksi teit jotain uutta?
Kokeilin sunnuntaina uutta kuntoilulaitetta. Maalasin tammikuussa seinän uudella värillä.

Kohteletko muita kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan?
Aina silloin kun olen parhaimmillani tai normiolotilassa. Pahana päivänä kohtelen itseäni huonosti ja siinä samalla kohtelen muita varmasti vähemmän hyvin.

Onko jotain, mistä sinun kannattaisi päästää irti?
Pelosta. Etukäteen huolehtiminen ei ole tehnyt koskaan minulle hyvää.

Mikä yksi asia sinun kannattaisi muuttaa heti, jotta voisit paremmin?
Vaihtaa huonot uskomukset pääkopassani parempiin ja toimivampiin.

Ketä varten pukeudut?
Itseäni. Toki pukeutumattomuus vaikuttaisi ympäristöön, joten välillisesti muidenkin vuoksi.

Millaiseksi vaatteesi saavat sinut tuntemaan itsesi?
Pääosin kauniiksi, vaikkakin se vaatii nykyisin jo taiteilua ;-)

Viekö tämä unelmiasi kohti?
Kaikki itseä piristävä ajatus ja teko vie kohti hyvää, eli myös unelmia.

Millaiseksi saat muut ihmiset tuntemaan itsensä?
Toivottavasti arvokkaaksi.

Oletko oman elämäsi ohjissa vai tapahtuvatko asiat sinulle?
Joskus otteeni ohjaksista lipsuu, pahimmillaan roikun niissä henkeni edestä ja annan hevosen vetää minua perässä polvet verisenä maata viistäen. Mutta sitten taas kiskon itseni lähemmäs konia, kapuan häntäjouhista kiskoen sen selkään, nappaan ohjaimista lujasti kiinni määräten haluamani suunnan. Öh, kunhan ensin tarkistan, että istun hepan selässä oikein päin ;-)

Haaste kimpoaa seuraaville henkilöille: Helmi, Leena ja Tiia

Hiljaisuus

Katkaistaan huonot tuulet,

kropan ärsytyksen aiheet.

Mielen järkytykset

ja niiden surulliset jäljet.

Tapetaan hiljaisuus.

Olen ollut.
Ihan vain ollut. Täynnä tyhjää ja tylsää.
Istunut matolla ja odottanut, että jos oikein karsin kaiken turhan pois,
niin löydän sen mitä haluan,
ja vielä parempaa, tiedon kuka tai mitä minä olen.

Tänään jotain tapahtui. Mikä lie entropia. Kaikki alkoi kuten tavallisesti, mutta yksi lähti, toinen sairastui, me muut mietimme miten kenenkin pitää reagoida tilanteeseen. Asioita ratkoessani huomasin rupatelleeni tänään enemmän kuin koko kuukauteen ja ymmärsin olevani hyvällä tuulella, vaikka taivaalta satoi tihkua. 

Minut on siis ladattu taas täyteen.
Toiminta - se vähentää mieleni huolia. 

Sosiaalisuus - se taitaa tehdä muuten vaan hyvää minulle.

Tämä kulunut kuukausi on ollut hankala ja omituinen.

Sanon sinulle kiitos ja hyvästi.
Onneksi olit lyhyt!

Nyt siirrytään kevätkuukauteen ja uuteen aikaan.

Leffassa: The Favourite

Istu hevosrattaiden kyydissä ja tule tipautetuksi hovin pihamaalla lannalta haisevaan liejuun. Ilmoita, että olet tullut tapaamaan serkkuasi Lady Sarahia. Kun sinut ohjataan siistiytymään ja avaat oven huomaat langenneesi ansaan ja astut haisevana suoraan Lady Sarahin silmien alle. Saat armosta paikan piikana, armoa sen sijaan eivät anna muut raskaan työn raatajat, vaan he pistävät kätesi lipeään.

Miten herkullinen aloitus elokuvalle. Miten taidokasta kuvausta ja mikä äänimaailma. Olin myyty heti alusta ja veto säilyi loppuun asti.

Oppositiossa

The Favourite perustuu henkilöihin ja tapahtumiin 1700 -luvun alkupuolelle, mutta se on maustettu tulisilla ja värikkäillä mausteilla. Tämä ei ole mitään perinteistä pukudraamaa, sillä puvun alla on erityinen maailma, eikä se ole kiiltokuvaa, ei todellakaan. Elämä ja politiikka on likaista peliä, otteet ovat kovat, huvitukset ovat houkkamaiset ja selkään puukotetaan jos mahdollisuus sen suo.

Näytänkö mäyrältä?

Jos miehet kohtelevat naisia asiattomasti, saavat he samalla mitalla takaisin. Kovaa kohtelua kokee myös palvelusväki. Mutta ei ole nainen naisellekaan aina ystävä (vai onko koskaan), sen verran kovaa peliä elo Englannissa on.

Kuningatar Anna on hauras, sairasteleva ja kuitenkin vallan ja arvonsa tunteva hallitsija. Elämässä tapahtuneet menetykset ovat saaneet naisen sekaisin ja kun kirkkaiden hetkien välillä hulluus vie voimat, tai kuningatar Anna on kyvytön ottamaan otetta valtion asioista, hänen ystävänsä Lady Sarah ottaa ohjakset hovissa.

Juuri nyt vedetään köyttä siitä jatketaanko sotaa Ranskaa vastaan ja ollaan voitokkaita vai säästetäänkö kansaa ja sovitaan rauhasta.

Minä en pelkää mitään!

Oppositio toivoo rauhaa, mutta Lady Sarah haluaa sodan jatkuvan, vaikka hänen miehensä on eturintamassa. Miksi näin? Siinäpä kysymys. Kuvio selvenee serkku Abigailille pikku hiljaa ja tästä elokuva saa lisäpontta kuin nuotio bensasta.

Lady Sarah on kylmän laskelmoiva ja järkähtämätön nainen. Hän pitää langat käsissään tapahtuipa mitä tahansa. Hän ei sääli mitään, sääli on sairautta, myös itseä kohtaan. Minä teen mitä minä haluan, siinäpä elämän motto.

Seuraava liikkeeni on...

Serkku Abigail taas on mielenkiintoinen mysteeri. Hän menee eteenpäin sitkeästi, taiten ja omaa sopivan määrän kylmäpäisyyttä, voimaa sekä periksiantamattomuutta.

Missään vaiheessa en ole selvillä kumpi serkuksista voittaa keskinäisen kisan ja se tässä onkin parasta.

Vaikka miehet ottavat osansa hovissa, niin näiden kolmen naisen kanssa elämä ei ole helppoa, tai se ei ainakaan ole yksitoikkoisen tylsää. Todennäköisesti minä olisin paennut paikalta, olisinpa ollut mitä sukupuolta tahansa...

The Favourite on täynnä mielenkiintoisia kuvakulmia, hekumallista elämää, tiukan terävää sanailua. Hovin tunnelma muuttuu hetkessä hersyvän hauskasta ikävään ja elokuvassa sen tiivistää erinomainen musiikki. Pahaenteisyys kasvaa ja pitenee hetki hetkeltä. Ehdottomasti herkullinen elokuva. Erittäin viidyttävä.

En ole koskaan pitänyt elokuvan tarinan liiasta valottamisesta. Senpä vuoksi sanon vain, että menkää elokuviin. Mikään ei ole niin hienoa kuin taitavan kameratyöskentelyn, äänimaailman ja elokuvantekijöiden taiteen seuraaminen.

Elokuvan traileri

Elokuvassa käynti kannattaa aina ♥



Ohjaus: Yorgos Lanthimos
Käsikirjoitus: Deborah Davis, Tony McNamara

Pääosissa:
Kuningatar Anna - Olivia Colman
Lady Sarah (Malborough) - Rachel Weisz
Palvelijatar Abigail - Emma Stone
Oppositiojohtaja Harley - Nicholas Hoult
Lord Malborough - Mark Gatiss

Tavallaan yksin, muttei kuitenkaan

Aamulla kohtasin miehen kylpyhuoneessa.
Se kurkisti suihkusta pyyhettä ottaessaan ja näytti vesipisaroituneena hauskalta.

Junassa oli viisi hiljaista ihmistä. Istuin heidän keskellään perille asti. Meistä kukaan ei tuijottanut kännykkäänsä, mutta emme kyllä tuijotelleet toisiammekaan ;-)

Kaupungin jäisillä kaduilla kuljin muiden hissuttelijoiden tahtiin. Silmiin katsomisen sijaan etsimme todennäköisesti kitkaa luovia hiekkakiviä maassa.

Töissä kohtasin työkaverin käytävällä ja iloitsin hyvästä hengestä, joka porukassamme hehkuu.

Palaverissa tapasin tuntemattoman konsultin. Kaveri oli pyydetty äkkiseltään tuuraamaan sairastunutta. Miestä taisi jännittää hiukan, mutta hyvin se esitys meni.

Töiden jälkeen valitsin Jari Sarasvuon seurakseni, kuulokkeiden kautta kuitenkin. Mies sai minut naurahtamaan ääneen kotimatkalla, katseeni osui vastapäätä istuvaan kaveriin. Sitäkin alkoi naurattaa.

Pian kotiuduttuani avasin ulko-oven äidilleni, jonka kassissa meille tuli aivan liian paljon pullaa ja tuoretta leipää. Ihana äiti.

Vielä illalla kohtasin Esa Saarisen juutuubin kautta. Jään odottamaan sitä hetkeä, että tapaan hänet yliopiston luentosalin ovella livenä ja saan kuunnella hänen tarinointiaan hienovaraisen jännittävistä asioista :)

Erikoisen hiljainen päivä puhumisen suhteen. Mutta yllättävän monimuotoinen kuitenkin...