sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Kiitoradan päässä elämästä

Istumme koneessa. Ahtaammassa missä koskaan olen ollut.

Katson ikkunasta siipeä. Kohtaa jossa lukee: älä seiso tämän alueen ulkopuolella. No, en ajatellut seisoa siivellä laisinkaan, ajattelen. Ei tulisi mieleenkään.

Ovet suljetaan. Kone peruuttaa muutaman metrin ja pysähtyy. Moottorit käyvät hurjilla kierroksilla. Tuntuu siltä kuin joku kaasuttaisi tietämättä että käsijarru on päällä. Meteli vaan yltyy eikä kone liikahdakaan ja sitten kuuluu omituinen kimeämpi ääni. Tunnen kuinka muutkin ihmettelevät ääntä, mutta jatkan siiven tekstin tuijottelua. Niin, onko tuo lause tarkoitettu huoltomiehille vai pelastustilanteita varen?

Rääkäisyääni katoaa ja moottorin hurina kovenee entisestään. Ja vihdoin tapahtuu se mitä kaikki tuntuvat odottavan. Kone nytkähtää ja alkaa rullata kiitoradalle. Sitten kiihdytys, joka jatkuu, jatkuu ja jatkuu. Eikä kone nouse. Se ei todellakaan nouse, vain moottorin ääni kuuluu ja maassa ollaan edelleen kiinni. Vaikka kiitorata on pitkä, niin tuntuu ettei se riitä.

Ennen kuin tie loppuu kone saa vihdoin pyörät irti maasta ja sitten alkaa loiva hidas nousu. Ystäväni tarttuu käteeni. Me ei nousta tarpeeksi. Tää kone ei nouse. Tajuatko sä ettei me päästä kunnolla ilmaan. Mä en kestä. Tää kone ei pysy ilmassa. Kuulitko sä sen äänen alussa? Me ei selvitä tästä ikinä tästä.

Katson häntä ja kuulen joka sanan. Näen että paniikki on todella lähellä ja tajuan miten helposti saisin sen tarttumaan itseeni.

Rauhoitu. Tää kone on nyt ilmassa. Mä näen ettei tämä nouse niin kuin yleensä. Mutta sä et voi nyt tehdä muuta kuin istua tässä. Tää reissu kestää neljä tuntia eikä me päästä tästä mihinkään pois. Huomaatko sä, kyllä me noustaan. Katso, noi istuu ylempänä kuin me. Rauhoitu. Nyt sä ajattelet ainoastaan, että kohta sä olet kotona turvallisesti ja että tää matka meni ihan hyvin.

Mä näen ettei puhe mene ihan perille, mutta hetken hiljaisemman keskustelun ja päättäväisen vakuuttelun jälkeen tilanne jo  rauhoittuu.

Red Hot Chili Peppers: Aeroplane
Kone nousi todella hitaasti taivaalle, mutta pilvet saavutettiin ja niiden yläpuolelle noustiin auringon paisteeseen. Helsinkiin saavuttiin aikataulussa ja laskeutuminen nostatti hiukan samanlaista tunnelmaa. Kiitorata tuntui olevan nytkin liian lyhyt, mutta sitten notkahdettiin rajusti eteenpäin, käännyttiin tiukasti vasemmalle ja kentälle.

Helpottaako jo, kysyin.
No niin muakin =)

Ovet auki ja rappusista ulos. Kuule, nyt ollaan taas vapaita kuin taivaan linnut!

6 kommenttia:

  1. Yaellan; jep, liekö ollut todella pienitehoinen kone, kun nousut ja laskut tuntui olevan pidempiä kuin kiitoradat. Mutta loppu hyvin ja kaikki hyvin tässäkin tapauksessa =)

    VastaaPoista
  2. Melkein nous munkin karvat pystyyn. Missä sä olet ollu, lomilla kans!?
    Sä rakastaisit Amsterdamia ja sen ihania pikkukahviloita. Minä joka en ole niin kaupunki ihminen rakastuin totaalisesti ja olo oli siellä niin hyvä. Kämpän ikkunasta sai tuijotella kaupunkielämää ja kanaalissa seilaajia. Nyt rupeet säästään rahaan et pääset sinne, oikeesti olen sata varma et tykkäisit. Jos rupeat ajatteleen asiaa laita muistiin Jordaan kaupunginosa jossa mekin asuttiin, nimenomaan siellä säkin viihtyisit (tuskin ihan keskustaa rakastaisit), trust me:)
    Melkein näen mielessäni jo sut mun suosikki bagelikahvilassa kynä kädessä tehden muistiinpanoja elämästä, kirjaa lueskellen, ihmisiä katsellen ja kuunnellen kieltä josta et tajuu mitään mutta mielikuvitus juoksee ja kehittelee tarinoita joita he saattavat kertoa.

    VastaaPoista
  3. Henrietta; kuvasi ovat aivan upeita, ja olen varma, että saan matkakaverein tuonne Jordaan kaupunginosaan =) Kaksi viikkoa tuolla kuullostaa aivan mahtavalta, siinä ajassa ehtii katsella rauhassa paikkoja ja istua ja ihmetellä elämänmenoa =)

    Mä kävin eteläturkissa ilman turkkia, siellä oli paistetta ja ukkosta, aaltoja ja paljon hyvää ruokaa. Nam =)

    VastaaPoista
  4. No sie sait sit nauttia lämmöstä joka kelpais nyt. Mä menen moikkaan vanhempiani Espanjaan 11.11 viikoksi joten hieman saa lämpöä ja paistetta. Ne on on siel kuukauden mutustelemassa josko viihtyisivät ja ostaisivat pikkukämpän (tilanne siellä kun on mikä on ja asunnot halpoja). Mutsin reumalle olis helpompi hengailla siellä talvella ja tytärkin pääsis joskus elämää pakoon täältä:)

    VastaaPoista
  5. Henrietta; tiedän pari tuttua, joilla on talo tuolla Espanjan aurinkorannoilla, hyvin tuntuu toimivan sellaisen pitäminen ja jos äidilläsi on mahdollisuus olla siellä pitkään talviaikana, niin sittenhän talo on hyvässä käytössä. Ajattele miten helppoa on ottaa halpalento Malagaan ja sitten junalla matkata perille. Eikun espanjankielen kurssille nyt mars mars =)

    Mulla on pitkä aika siitä kun viimeksi kävin Espanjassa, Barcelonaan olis ihanaa päästä, ja jos sinne menee niin fudismatsiinkin on pakko mennä ;-) Mutta kyllä aurinkorantojen kohteetkin kävis tai pohjois-Espanjan kävelyreissu.

    VastaaPoista