Marraskuun selätys - hirveästi taidetta ja liian vähän patonkia

Marraskuun kuudestoista

Kävelemme ystävien kanssa Hesperiankadulla Taidekoti Kirpilään. Rapun kuudennessa kerroksessa soitan ovikelloa ja vieras avaa meille oven. Hän ottaa eteisessä kenkiä pois jalastaan ja niin minäkin kohta teen. Kun käännyn kannoillani, näen ensimmäiseksi Helene Schjerfbeckin kaksi taideteosta. Siinä ne ovat kuin houkuttimena astua sisään asuntoon, jossa tauluja on aseteltu päällekkäin, vierekkäin ja lomittain aivan joka paikkaan. Salonkiolohuone on pysäyttävä, eivätkä silmäni tahdo tietää mihin suunnata katsetta. 

Tänään vierailijoita on niin paljon, että meidät jaetaan kahteen porukkaan. Ryhmämme siirtyy reilun 300 neliön asunnon kotiolohuoneeseen, jossa opas kertoo reumalääkäri Juhani Kirpilän kodista, läheisistä, taidekeräilyn aloittamisesta sekä tietysti teoksista, joita ympärillämme on. Puolen tunnin päästä vaihdamme toisen opasryhmän kanssa paikkoja ja palaamme salonkiolohuoneeseen, jossa Pekka Haloset ja muut vievät huomiomme. Paikalle on tullut myös Seppo Fränti, joka oli Kirpilän ystävä, ja joka kenties sai oman taidekeräilyinspiraationsa juuri Juhanilta. 

Opaskierros on todella antoisa ja tunnen, että tänne pitää tulla vielä uudemman kerran.

Pienen taideähkyn jälkeen lähdemme kahville, josta siirrymmekin sujuvasti Apollonkadulle Reitzin säätiön taidekotiin. 

Täälläkin Helene ottaa meidät vastaan, mutta yleisesti taidetta on maltillisemmin. On aina hienoa löytää lempitaiteilijaltaan uusia teoksia, ja niin minä nyt ihailen pitkään Tyttöä punaisella sohvalla. Kaksi upeaa Ellen Thesleffin teostakin löytyy. Aivan mahtavaa!

Reitzin säätiön opastuskierros kestää myös tunnin verran. Vieraita on onneksi vähemmän kuin Kirpilässä. Reitzin taidekodissa on myös kokoelmia posliinista, kelloista sekä aseista, jos sellaiset houkuttelevat. 

Totesimme yhteen ääneen ulos tultutamme, että kaksi taidekotikäyntiä on liian paljon yhdellä kertaa. 

Molempiin taidekoteihin pääsee ilmaiseksi sisään. Ja opastetuille kierroksille kannattaa ehdottomasti osallistua. Kirpilässä on tarjolla myös muuta ohjelmaa, kuten musiikkitapahtumia ja piirustusiltoja. Juuri nyt käydessämme oli Seppo Fräntin kokoelmanäyttely. 

Marraskuun seitsemästoista

Kotiin on kannettu jo pitkän aikaa sitrushedelmien lisäksi päärynöitä. Ne ovat herkullisia terveyspommeja. Mutta mutta, meidän taloudessa on henkilö, joka pitää vain raaoista hedelmistä. Niinpä minulla on välillä mahdoton tehtävä syödä kaikki vähän pehmenneet tai jo täysin mehevöityneet päärynät alta pois ennenkuin uusia ladotaan hedelmäastiaan.

Onneksi minulla on erinomainen vadelmahilloresepti, johon saan sujautettua isonkin pehmeän päärynän. Niinpä otan kattilan esiin, raastan siihen päärynän, puristan sitruunasta pari teelusikallista mehua mukaan, lisään reilut 3 desiä pakastevadelmia ja sitten annan kattilan porista levyllä.

Sekoittelen kiehuvaa seosta viitisen minuuttia, jonka jälkeen lisään kattilaan ruokalusikallisen hunajaa sekä 2 ruokalusikallista chiansiemeniä. Seisoskelen ja jatkan sekoittamista, ja pian mitä ihanin hillo on valmis. Siirrän punaisen herkun lasiseen astiaan ja yritän pitää kieleni kurissa, sillä jos nyt heti maistan, niin kieli palaa.

Jos joskus teet tätä hilloa, niin se säilyy jääkaapissa suljetussa purkissa noin viikon. Hilloon voi käyttää ulkomaisia pakastevadelmia, sillä ne kiehautetaan kunnolla :)

Marraskuun kahdeksastoista

Käymme vanhempieni luona. Väliaikainen asunto näyttää jo kodikkaalta. Täytän uuden velvollisuuteni, isän dosetin.

Marraskuun yhdeksästoista

Herään aamulla kolmelta ja sen jälkeen unta ei enää tulekaan. Käyn hitaalla koko päivän. Siinäpä päivän mehevimmät palat tulikin kerrottua.

Marraskuun kahdeskymmenes 

Lunta! Miten ihanaa onkaan kulkea aamulla kadulla, jossa lumi narskuu kengän alla. Nautin jokaisesta askeleesta ja tunnustelen talven olomuotoa. Päästyäni keskustaan lämmitetyt kadut ovat vain vetiset, joten iloni on hyvin lyhytaikaista. 

Lounasaikaan Suurkirkon edustalla makaa valtava joulukuusi kenollaan, mutta iltapäivällä se on jo pystyssä. Senaatintori on upean näköinen tähän aikaan vuodesta, sillä kaikkien ympäröivien rakennusten jokaisessa ikkunassa on kyntteliköt. Ensi viikolla kuusikin on varmasti valaistu.

Käyn ostamassa juureen leivotun patongin. Siinä on ihanan sitkeä kuori ja sisus mehevän maukas. Toivon patongin riittävän huomiseen, mutta illalla kun nuorenmies pyörähtää meillä, patonki katoaa eikä leikkuulaudalle jää kuin leijuva jauhon häive. 

Niin se vain menee, että patongista jää jauhot jäljelle ja aamun lumesta vain ohut muisto.

***

Viikolla mies on retkeillyt, sää on siis ollut hyvä ainakin osittain. Fyssari viestittelee, että "älä tee tällä viikolla harjoituksia".

Minä olen painanut töitä ja yrittänyt puhallella ajatuksiani taivaan tuuliin.

Yhtenä iltana otin luonnoslehtiön esiin ja piirsin mustalla tussilla harjoitelmia. Oli hyvä tehdä jotain erilaista. Piirtäessä päässä tuntuu mukavan tyhjältä.

Luulen, että Tyttö punaisella sohvalla on saanut enemmän aikaan kuin minä ;-)