torstai 30. elokuuta 2012

Usvaa putkessa


Kolmatta päivää on mulla pää karussa. Se luulee olevansa tämän elämän kingi. Se särkee ja minä poden...
... mutta en luovuta.

Aamulla kuuntelen pääni surinaa. Vedän kuteet niskaan ja astun ulos.

On kosteaa ja on kylmää.
On upea sumu, joka vie ajatukseni vihdoin raikkaammille tuulille.

Kun saavun keskustaan saan nähdä kuinka apostolit kurkottavat kohti taivasta. Heitä sumun takaa katsoo aurinko.

Mahtava näky!

Mietin miltä mahtaa apostolista tuntua. Viettää kaiken päivää katolla keikkuen. Saavat raikasta juomaa, kun taivas sen suo. Ruokaa, sitä tuskin tulee tarjoiltua, jos ei lokki tipauta vahingossa saalistaan käteen.

Minullakin olisi ollut mahdollisuus ruokailla tai herkutella champanjalla taivaan kaarella.

Katselin kuitenkin vain toisia maan kamaralta. Ei jotenkin tehnyt mieli mennä keikkumaan tuolille yläilmoihin ja miettimään, että jos hätä iskee, niin ikävä on pyytää kaikkia muitakin lähtemään mukaan ;-)

Sitten muistelin sitä, mikä ihmetytti aikoinaan minua kovin.

Näin nimittäin raput Taivaaseen. Ikkunassa valkoisen verhon läpi siinsi kauniit valkoiset portaat ylös. Ikkunassa luki valkoisella tietenkin: Taivas

Raput taivaaseen. Tuolla olisi kiva käydä, pohdin mielessäni.

Mutta sitten näin lapun oven läheisyydessä ja mietin, että taitavat olla tiukkoja tuolla Taivaan puolella. Ehkei ole vielä minun aikani ;-)


Kyllä huomaa, että jatkuva päänsärky saa ihmisessä kummallisia aivoituksia.

Paljon parempaa viikonjatkoa teille muille =)



5 kommenttia:

  1. Kiitos tarinastasi. Maistuu elämältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jukka, kiva jos maistuu =) Mulla on lakua nyt suussa, kuvittelen sen aromien rentouttavan korvani, jotka ovat kuunnelleet kohta tunnin yläkerran koiran haukuntaa. Ehkä laitankin parit lakut korviinkin kohta ;-)

      Poista
  2. Birgitta, osta uusin Anna-lehti, siinä on neuvottu, mikä auttaa kaikkiin vaivoihin, myös migreeniin. Pitää ihon nuorena, masennksen loitossa, unettomuuden karkottaa, hoikentaa...

    Ei meille mitään taivasrappuja vielä ole suotu;-)

    VastaaPoista
  3. Mahtava usvakuva apostoleista, toivottavasti heput viihtyvät ylhäällä ja kosteina. Hmm, Leenan ohje Anna-lehden lukuun, tottahan se on, että SE on uskomattoman hyvä lääke/parannus moneen vaivaan ja mukava siitä on nauttia ilman vaivaakin, eritoten.

    Olen kuullut, että päänsärky ja varsinkin migreeni ovat suorastaan kammottavia ja rampauttavia, kun pääsevät iskemään. Paranemisia toivotellen yx sekopäinen ja sekainen Pitsi...:)

    VastaaPoista
  4. Leena ja Pitsit sekaisin; en ole vielä Annaa saanut käsiini, mutta taidan ymmärtää yskän =) Ai, eihän se ollutkaan yskä ;-)

    VastaaPoista