perjantai 21. kesäkuuta 2013

Mennyttä, tulevaa ja nykyhetkeä


Sulkeudun syliisi
kaupunkisi suureen karuselliin
istahdan puiseen kaksipaikkaiseen lentokoneeseen
ja pyörin villinä muiden seassa.

Minä kuljen taiteilijoiden seassa läpi matkan,
elävien ja kuolleiden.
En anna maalata itseäni
vaan valokuvaan itseni taideteokseen.
Hiukan murahdan rahan mahtiin,
laivata toisen maan aarteet omiksi,
mutta sitten jään ihailemaan puun pinnan kauneutta ja kiven muotoa.

Rakastun surrealistiseen mieheen taas kerran uudestaan.
Maailma ei todellakaan ole tylsä.
Tahdon elämääni väriä
ja sykettä. Haluan mutkaisen vartalon ja
kultaisen säväyksen sydämeeni.

Aloitan aamuni kuohuvalla
ja puraisen patonkia.
Nojaan ikkunasta ulos seuraten jatkuvaa liikettä.
Toisten turhuudet on kannettu ulos kadulle
ja minä innolla haluan nähdä mistä kaikesta
nämä haluavatkaan päästää irti.
Ei mene kuin hetki ja huokaan syvään.
Ja minä iloitsen uudesta soittimestani
sekä Nancy Sinatrasta.

Kun on kotiin lähdön aika, on ukonilma niin raju,
että varpunenkin saapuu odotusaulaan.
Minä pääsin kotiin, varpusesta en tiedä...

Matkalla on kiva olla ja kotiin on hauska palata.

Teille joilla matka alkoi eilen
tai kenties maantie vetää puoleensa tänään.
Oikein mainiota matkaa!

Pysykää veden pinnan yläpuolella
nauttikaa yöttömästä yöstä
niittypelloista taikka laiturilla istumisesta.

Hyräilkää soljuvia sointuja
tanssahdelkaa kokon ympärillä
nähkää ötiäisiä ja korentoja.

Olkaa kuin olisitte täysin vapaita.
Ottakaa paikka kodiksenne.
Sillä niin se on.

Me jotka olemme kotosalla
tai töissä läpi pyhien:

Olemme yhtä vapaita
valitsemaan millä mielin
ja millä asenteella.

Oikein kaunista ja hyvää juhannusta =)

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Jael, eilen kävin katsomassa suurta kuuta. Siinä oli juhannustaikaa yllin kyllin =)

      Poista
  2. Pidän kovasti tuosta ensimmäisestä kuvasta, kiinnostava näkökulma ja näen siinä jotain ranskalaista, en osaa selittää miksi. Kaunis kuva se on!

    Vanha kansa sanoo, että juhannuksesta alkaa iso kesä, siispä ihanaista ja hykerryttävää isoa kesää sinulle....=)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, kuva otettiin Pariisissa. Vuokrasin erään nuoren miehen asunnon siellä ja huoneisto oli niin mahtava, että kuljin kameran kanssa ympäri uudestaan ja uudestaan.

      Tulipas uusi sananlasku, isoa kesää onkin kiva ottaa vastaan. Hykerrellään yhdessä =D

      Poista
    2. Ahaa, jännä juttu. Olen sisustus- ja remonttikärpäsen purtua lukenut paljon ranskalaisesta sisustuksesta ja katsellut kuvia, pidän siitä kovasti. Ehkäpä se selittää asian...=)

      Sinussakin on kyllä ranskalainen vivahdus, Birgitta....

      =))

      Poista
    3. Tässä on sinulle linkki, jossa näkyy minkälaista asunnossa oli. Huonekalut ovat kyllä hiukan vaihtaneet järjestystä ja tauluja on tullut paljon asuntoon lisää. Minä pidin tästä kodista. Puulattia, isot ikkunat, osin rajut värit ja aika kantaaottavat taulut olivat mieleeni. Jos joskus menet käymään Pariisissa, niin voin suositella tätä asuntoa =)


      Loft Bochart

      Poista
    4. Kiitos linkistä, olen päättänyt meneväni Pariisiin sitten jos vielä joskus ehkä kukaties jos mahdollisesti rakastun.....=)

      Poista
    5. Ihanaa =D Kuullostaa aivan mahtavalta suunnitelmalta!!!

      Jätetään lauseesta vain pari sanaa pois: jos, joskus, ehkä, kukaties, mahdollisesti ;-)

      Eli minä nainen kuvastimessa menen Pariisiin rakkaani kanssa.

      Poista
  3. Kiitos Birgitta tästä! Tekstissä on mahtavia kohtia. Alkukappale on huima, sitten on yhtäkkisen hienoja heittoja tyyliin "Rakastun surrealistiseen mieheen taas kerran uudestaan". Jostain syystä pidin erityisesti kohdasta "Haluan mutkaisen vartalon ja
    kultaisen säväyksen sydämeeni." Loistavaa!

    VastaaPoista
  4. Nyt ekana ennenko taas unohdaan kehun kansikuvaa, tosi hauska.
    Aivan unelmakämppä teillä ollu, kävin kattoon youtubessa. Toivottavasti oli ihana reissu.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kovasti ystäväiseni =)

    Oli aivan mahtava. Saatiin aimo annos paikallista näkökulmaa, kun lähistöllä oli eräänä päivänä jokin musatapahtuma. Porukkaa oli pukeutunut osin aika villistikin (ei ihan niinkuin Berliinissä), musiikki raikasi ja liikenne pysähteli tanssijoiden hilluessa kaduilla. Ruoka oli todella hyvää ja taidepläjäyksetkin. Sää oli osin epävakaista, mutta onneksi lämmintä ja aurinkoakin oli tarjolla.

    Kaveri oli sisustanut kyllä asuntoa vielä lisää. Jos saan vain aikaiseksi niin voisin laitella tänne kuvia, mutta jotenkin tuntuu että kaikki aika livahtaa vain johonkin, valuu suorastaan hiekkana sormien välistä ;-)

    VastaaPoista