tiistai 13. elokuuta 2013

Leffassa Rakkautta ennen keskiyötä

Vuonna 1995 kävin leffassa katsomassa Rakkautta ennen aamunkoittoa, jossa parikymppinen Jesse tapaa junassa Celinen ja he viettävät yhden illan ja yön Wienissä. Leffan jälkeen kiistelin kiivaasti miesten kanssa mitä Wienin nurmella tapahtui ennen aamua. Elokuva oli helmi.

Elämää kului oikeat 9 vuotta ja leffateatteriin tuli Rakkautta ennen auringonnousua, jossa vihdoin sain tietää mitä oli tapahtunut ja myönnän: Olin väärässä. Jari ja Ari, te olitte oikeassa.

Leffassa pääsi kulkemaan yhtä matkaa yhden päivän ajan Jessen ja Celinen kanssa, nyt Pariisissa, sen kaduilla ja Seinen varrella. Vuosikymmen oli vanhentanut minua sekä näyttelijöitä, jotka tässä teoksessa osallistuivat elokuvan käsikirjoitukseen. Tämäkin leffan loppu jäi mietityttämään ja kerta toisensa jälkeen olen palannut molempiin tarinoihin.

Ensimmäinen elokuva vie minut aina ihanaan nuoruuden ideologiaan, vapauteen, rohkeuteen ja rosoisuuteen. Toinen elokuva taas katseisiin, niiden välttelyyn, kosketuksiin ja koskematta jättämisiin. Molempia leffoja kuljettaa puhe, intensiiviset ja kiihkeät keskustelut sekä hidas liike.

Nyt kun taas on vierähtänyt lähes vuosikymmen lähdin miehen kanssa katsomaan mitä Jesselle ja Celinelle kuuluu. Ja täytyy sanoa, että Rakkautta ennen keskiyötä ei todellakaan jätä kylmäksi. Koskaan en ole nähnyt tällaista trilogiaa, jossa jokainen leffa on omana osanaan täydellinen, ja jonka jatko-osa ei edes jollain lailla pilaa edellistä tai edellisiä teoksia. Tässä trilogiassa noste jatkuu ja tunnelma tiivistyy. Kolmas elokuva tuo tunteet pintaan, se ravisuttaa, naurattaa, itkettää ja pyörii mielessä useamman katsomispäivän jälkeenkin.

Jos et ole nähnyt kahta ensimmäistä osaa, niin suosittelen katsomaan ne ensin ja lähtemään vasta sitten tälle matkalle. Jättäisin katsomatta myös trailerit, jos haluaisin täydellisen elokuvakokemuksen =)

Juonipaljastukset eivät ole minun juttuni, mutta jos tämän leffan trailerin on jo ehtinyt nähdä, niin tietää mitä kakkosleffan ja kolmosleffan välissä on tapahtunut.

Rakkautta ennen keskiyötä. Kaksi ihmistä. Mies ja nainen.

He ovat Kreikan Messiniassa viettämässä loman viimeistä päivää. Jesse on kuuluisa kirjailija ja Celine miettii vaihtaisiko työpaikkaa, sillä hän haluaa kovasti tehdä työtä, jossa voi parantaa maailmaa. Jesse on viettänyt surullisen aamupäivän ja autoajelulla hän avautuu tunteistaan ja aamustaan Celinelle.

Kuten aiemmatkin elokuvat keskustelu ja kulkeminen ja tiivis läsnäolo ovat kantava voima ja näin keskustelu autossa syttyy ja kevenee vuorotellen. Perille päästyään pari istahtaa kreikkalaiseen ruokapöytään, jossa keskustelut jatkuvat ja kiertävät neljän eri sukupolven huulilla parisuhteesta, rakkaudesta, seksistä ja erostakin. Sanailussa on kiihkeää ja vapaata nuoruutta ilman oletuksia tai odotuksia. Jos kuuntelee viisikymppisiä miettii onko riman alitus suhteessa hyvä idea saadakseen edes jotain. Vanhemman kirjailijaisännän rakkaus kaikkiin ihmisiin kuuluu lempeänä puheena ja leskinainen avautuu rohkeasti pitkästä rakkaudestaan ja rakastetun unohtamisesta.

Kun kahdenkeskinen vapaa-aika saa, Jesse ja Celine kulkevat hotellille kohti iltaa ja yötä. Jos hotellihuoneen seinillä olisi korvat, ne varmasti punottaisivat. Syttyykö himoa ja huumaa? Ainakin aamuiset keskustelut nousevat pöydälle. Itseasiassa kaikki mitä heille on näiden 18 vuoden aikana tapahtunut nousee pinnalle.

Mies ja nainen. Suhde. Onko rakkaus kaikkivoipa, voittaako se arjen vaikeudet? Uhraanko itseni ja haluni? Kävelenkö toisen ylitse? Voinko elää vain tässä hetkessä vai unohdunko aina vaan menneeseen tai pelkään tulevaa? Voiko kaksi egoa oikeasti olla yhdessä?

Celineen ja Jesseen samaistuu väkisinkin, liekö sen vuoksi, että heidän kanssaan on "kasvanut" samaan tahtiin. Ovatpa minun elämäni suhteet olleet millaisia tahansa, niin tämän elokuvan keskustelut, katseet, kosketukset liikuttavat solujani ja ihokarvojani mennen tullen. Jessen ja Celinen sanat osuvat sisuksiini, kuulen heidät molemmat ja tunnistan molempien energiat. Minä kuljen tunteiden kaikki kirjot ja löydän itsestäni jalat maassa olevan romantikon.

Tämä on siis rakkautta, rakkaudellista elokuvaa, rakkautta elokuvaan sekä elämän kuvausta parhaimmillaan. Kaiken läpi kuultaa usko ja luottamus hyvään sekä nauru ja huumori. Olkoonkin joskus huumori tummaa, sillä sekin naurattaa, kun näkee omat lauseensa toisen sanomina... vai onko ;-)

Molemmat näyttelijät tekevät upeaa työtä -jos tämä työtä on, eikä oman itsen paljastamista. Ainakin Delpy näyttää olevan elementissään kaikessa tunneryöpsähdyksissään ja intensiivisyydessään. Samoin Hawke tuntuu olevan kotonaan Jessen nahoissa, ajatuksissa, veressä ja lihassa.

Eikä mikään ole niin hekumallista kuin elokuvan loppu. Tätä halusin ja tätä sain. Ja minä odotan innolla mitä yhdeksän vuoden jälkeen tulee tapahtumaan =)

Ohjaus: Richard Linklater
Käsikirjoitus: Richard Linklater, Ethan Hawke, Julie Delpy

Pääosissa:
Celine - Julie Delpy
Jesse - Ethan Hawke

4 kommenttia:

  1. Minä en katsonut ensimmäisiä osia, enkä niitä kaipaakana. En ole ehkä niiden kohderyhmää, mutta tämä viimeinen ja parhaat arvostelut saanut oli just kohden minua aina Kreikkaa myöten. Autokeskustelu oli minusta hiukan tylsää, sillä itsekin pystymme parempaan;) Sen sijaan illallispöytä oli jo antoisampi ja etenkin hotelli keskustelu oli kuin omasta elämästämme, jossa kaksi vahvaa on yhdessä. Onneksi muunlaisia 'romanttisia' iltoja on enemmän, mutta on myös noita Ison Keskustelun muistoja, joten koin hotellikeskustelun kuin olisin ollut itse siinä läsnä. Upeat näyttelijäsuoritukset, vaikka miesnäyttelijä ei ollut ihan mun tyyppiä, mutta kaikkea ei voi aina saada ja hyvin hän osansa teki.

    Miksi tässä ei olisi voinut olla musiikkina oopperaa, kuten on Match Pointissa...

    Tämä leffa on varmaan sinulle yksi yhteen, koska olet kasvanut sen kanssa. Minä taas katson aina uudestaan Vuosi elämästä, Match Point, Away from her, Neljät häät ja yhdet hautajaiset (sic!) ja Bierin Häiden jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanansäilä on meillä naisilla aika hyvin hallussa, toisilla varsinkin autoillessa. Entinen työkaverini oli jo nuorena sopinut miehensä kanssa, että autossa päätetyt avioerot eivät päde autosta ulos noustessa, heh heh... Melkein jokareissulla kuulema meinasi tulla ero.

      Hotellikeskustelu oli oikein mehukasta ja kuten Ari tuossa alhaalla kommentoi, niin kuvallinen ja sanallinen rytmi oli mielenkiintoinen.

      Tuo Away from her on minulle tuntematon, pitääpä katsoa se. Vuosi elämästä on aivan mahdottoman hyvä leffa, samoin Match Point ja Neljät häät... niitä olen katsellut myös useaan otteeseen. Häiden jälkeen kävin katsomassa leffateatterissa, mutta siihen elämänaikaan se ei jotenkin osunut.

      Poista
  2. Tämä leffa osui ja upposi, kuten edellisetkin osat. Tämä oli näistä kaikista vahvin. Jopa musertava välillä, kuten elämä kaikessa kauneudessaan ja rajuudessaan. Miehen nahkoihin minun oli helppo sukeltaa, kuin olisi ollut kotonaan. Naisen energiat olivat tässä se ravisuttava pointti. Tai oikeastaan tämän elokuvan miehen ja naisen energioiden ja egojen kohtaaminen. Välillä taisteltiin, välillä lähestyttiin. Hienoja kuvauksia myös eritahtisuudesta: kun mies riisui housujaan, nainen jo puki päälleen. Ihalin tarinan henkilöissä kaiken keskeltä nousevaa lämmintä huumoria. Kaiken pointti minulle katsojana oli kuitenkin kysymys: voiko kaksi erilaista egoa elää yhteistä elämää ja millä hinnalla. Ja onnistuvatko tarinan henkilöt nousemaan egojen tasolta kohti todellista kohtaamista. Menkää ja katsokaa! Tämä leffa täytyy nähdä vielä uudelleen ja uudelleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, luulenpa että naisen energiapurkaukset voivat olla miehestä joskus todellakin ravisuttavia, jollei jopa pelottavia ;-). Minäkin pidin nousuista ja laskuista sekä tuosta mainitsemastasi lämmöstä.

      Aina tulee yllätyksiä, kenties yhdeksän vuoden jälkeen tulee taas yksi uusi yllättävä käänne tähän tarinaan =)

      Poista