torstai 28. tammikuuta 2016

Ihan putkessa


Naisen putkessa on ollut tänään tarjolla:
liukastelua aamuisessa Helsingissä,
juoksua yhteen suuntaan,
osallistumista huonoon tilaisuuteen,
sieltä koneen ääreen oikeisiin töihin,
josta siirtymistä monta kertaa siirrettyyn työtapaamiseen,
odottelua ovella kunnes kyllästyn ja tajuan että minulle on tehty oharit,
takaisin koneen ääreen,
kunnes tulee aika juosta tihkusateessa toiseen taloon,
sentään mielenkiintoiseen ja ajallaan alkaneeseen ja loppuneeseen kokoukseen.

Palaverin jälkeen vetäydyn syvemmälle hupun alle ja kipitän tihkusateessa kotiin. Sade on sulattanut jään, mutta lätäköt ovat osin vieläkin niin leveät, että risteyksissä pitkistä jaloista ja loikista on hyötyä.

Miesten putkessa tänään:
ai mikä herääminen, tarvitseeko jos ei huvita
se on nyt lomapäivä
aaahhh

Yhdistyminen
Saavun kotiin. Miehet istuvat keittiössä. Tuoksuu tutulle. Kaverit ovat sitten hakeneet pizzaa... ja ovat näköjään jo syöneetkin. Keskustelu kuuluu tasaisen matalana hurinana ja kun istahdan pöytään turina jatkuu: Kun lasiin laittaa narun ja vetää sitä suoraan edestä päin, niin onko sen kiihtyvyys sama kuin lasin, jonka ympärille on kiedottu naru ja narua vedetään lasin sivusta + lasi pyörii vedettäessä?

Päätän ottaa pizzaa niin paljon suuhun, ettei minun tarvitse vastata kysymykseen... Ennen kuin tukehdun taikinaan asia ratkeaa ja talossa keitetään jälkiruokakahvit ja nautitaan sen kanssa mehevä runebergintorttu.

* * *

Jotenkin tuntuu siltä, että miesten päivä on mennyt lähes kuin Strömsössä. Päätän samantien tilata huomiseksi paremman päivän itselleni. Kuuleeko joku: mulle huomenna tuollainen miesten mukava päiväputki, kiitos!!

Ja sitä samaa kaikille muillekin =D

4 kommenttia:

  1. Jee, mä toivon, että sun huominen putki on liukas :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi, eilinen meni eilen töissä ongelmien ja epäselvien asioiden ääressä. Tänään aamu alkoi kukkakaupan kautta, työt valmistuivat ja iltapäivällä oli tarjolla kakkukahvit, joten kyllä toivomusta oli kuunneltu ;-)

      Iltaakin on reilusti edessä, joten päivästä on otettavissa vielä vaikka mitä irti =) Hauskaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  2. Karma koittelee mutta etköhän sinäkin saa sen mukavan päiväputkesi mutta näillä liukkailla on varottava tai muuten on tilanteessa jossa jompaa kumpaa jalkaa tai kättä koristaa valkoinen, sideharsopintainen putki ja se taasen on kaukana mukavasta.

    Rattoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonloppu onkin ollut oikein rattoisa. Eilen käynti rankassa leffassa ja tänään vähemmän rankasti lintupihabongausta, heh heh...

      Nautitaan tästä illasta =) Huomenna minua odottaa taas arkinen aherrus ;-)

      Poista