keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Miehen tuomat nostalgialahjat

Eilen illalla jo sängyssä ollessani
mieheni toi minulle kolme valokuvaa.

Hihittelin niitä katsellessani ja mietin, että tuosta on jo aikaa. Minä ja mummoni olemme matkalla ruoka-ostoksille... Katsokaa miten iso takki minulla on! Mahtuisin sinne sisään kahtena kappaleena, heh heh.

Sitten huomasin, että minulla on edelleen samat mustat lapaset käytössäni. Mummoni nimittäin kutoi minulle kahdet mustat lapaset. Ihmeen hyvin ovat säilyneet, sillä kuvan otosta on aivan järkyttävän pitkä aika (jos et kerro kenellekään niin noin 25 vuotta!).

Koska mummoni ei ollut tylsä tyyppi, hän näytti valokuvaajalle lähes aina kieltään. Niin tälläkin kertaa, vaikka osin taisi kyseessä olla myös lumihiutaleiden kiinniotto ;-)

Tapahtui sitten toinenkin iloinen asia tällä viikolla. Minä olen haaveillut jo pidempään rannekellosta, mutta en ole tehnyt asian eteen yhtään mitään. Mies omia tavaroitaan järjestellessään löysi sunnuntaina anopin vanhan kellon. Se on aika suloinen, pieni, neutraalin näköinen ja sain siihen patterin ja hihnan lyhennyksen 14 eurolla. Uusi kello ilmaantui minulle tuosta vaan.

Toivonpa, että mummoni ja anoppini näkevät tänne ja voivat yhdessä hymyillä meille takaisin.

Elämän suuret pienet ilot =)

8 kommenttia:

  1. https://www.youtube.com/watch?v=tNqwERjEXlM

    AIKA /// oli taas mukava lukea! lounatuuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että pistäydyit luonani =) Kaunista viikonloppua sinulle!

      Poista
  2. Tosi kivat hyväntuulen kuvat!!! :D Noi kannattaa laittaa vaikka seinälle, mahtava mummo! Ja tosiaan, johonkin aikaan kaikki takit oli isoja, semmoisia että niissä voi hengittää aika vapaasti kun on väljyyttä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustavalkokuvina nuo toimivat erittäin hyvin. Tämä mummoni eli yli sata vuotiaaksi ja on ollut hyvä esikuva ihmisestä, jota eivät vaikeudet lannista. "Ikävä juttu, mutta samalla hauska!" on ollut lause, jonka olen ottanut itselleni Lindalta.

      Tuohon takkiin olisi voinut ottaa valokuvaajankin lämmittelemään... Ja ne takkien olkatoppaukset. Toivon, etten ikinä näe sitä päivää, että itselläni on sellaiset käytössä ;-).

      Oikein ihanaa viikonloppua sinulle =)

      Poista
  3. Vanhoja kuvia on välillä mukava katsella ja antaa ajatusten kulkea menneisiin aikoihin. Monta mukavaa muistoa on noussut niistä mieleen. Hauska mummo sinulla...:)

    Ja aivan selvästi oli tarkoitettu, että anopin kello tulee juuri sinun ranteeseesi, kun se ilmaantui esiin kuin nakutettu. Kaikella on tarkoituksensa....

    Ihania talvipäiviä Birgitta, muistathan sinäkin pyydystellä lumihiutaleita kielelläsi....:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, olet oikeassa, vanhoja valokuvia on ihanaa katsella =). Digi kuvia tulee vähemmän katsottua koneelta, joten olen palannut valokuva-albumien tekoon tässä pikkuhiljaa...

      Eiköhän pyydystellä kumpikin noita taivaalta tipahtelevia lumitähtiä <3

      Poista