Toiveet on tehty toteutettavaksi

Marraskuu,
viimeinen syyskuukausi on meneillään ja minä hyrisen onnesta.

Kävellessäni töistä kotiin pienet valkoiset pallot suihkivat ympärilläni. Tuuli kisailee hiutaleiden kanssa, ja jos joku yrittääkin suojautua sateenvarjolla niitä vastaan, jää hän leikissä toiseksi.

Rautatientorin laidalla minä pysähdyn rosoisen puunrungon suojaan. Ihailen tasaista kauniin valkoista maata. Seuraan kuinka useampi ottaa laillani kameran esiin ja taltioi Helsingin ensilumen.

Kylmä kangistaa muuallakin kuin jäisessä vedessä ja paleltuvat sormet saavat minut jatkamaan matkaa. Istahdan lämpimään junaan ja olen kuin kissa uunin pankolla. Etemme suunnitelmien mukaan, kunnes kuulen kovaäänisestä miesäänen kertovan, että matka keskeytyy ja voin poistua junasta, jollen halua palata takaisin kaupunkiin. Niin minä poistun muiden mukana ahtaassa jonossa vaunusta. Laiturilla nostan hupun suojakseni ja aloitan matkani jalan kohti kotia. Vielä hetken kuulen ääniä ympärillä, mutta ajotien taakseni jättäessä liikenteen äänet vaimenevat, ihmisetkin, ja eteeni aukeaa hiljainen tie.

Tässä minä astelen ja tallon lunta. Jätän tennarin jäljet puhtaaseen lumeen. Seuraan metsäpolkua, kuikistelen ylös vaaleaan taivaaseen, laskeutuviin hiutaleisiin ja kuusten latvoihin. Pysähdyn varpusten seuraksi pensaan viereen ja havahtun metsän hiljaisuuteen. Tuntuu kuin olisin astunut Narniaan. Ja ehkä olenkin, sillä huomaan eksyneeni, vaikken ymmärrä miten se on mahdollista näillä seuduilla.

Mitä pidemmälle kävelen, sitä paksumpi on valkoinen peite jalkojeni alla. Haistan kodin suunnan ja käännyn oikealle tielle. Kaukana edessä elävät kiljahdukset paljastavat päiväkodin paljon ennen kuin saan sen näköpiirin. Minä vuorostani kiljahtelen sisällä nahoissani. Sillä jos milloinkaan, niin juuri tänään olen iloinen kesken katkenneesta junamatkasta, vaikka joudunkin kävelemään hiljaa hitaasti kotiin.

Ja miten mukavaa on perillä kotona, istahtaa alas ja jäädä katselemaan ikkunasta ulos... Miten leppoisaa ja rauhoittavaa... Aika kauan olen tällaista syksyä odottanut. Kylmää, kaunista ja värikirkasta aikaa, lyhyttä tihkusadejaksoa, aikaista lumipeitettä maassa ja pientä pakkasta (tai käy minulle kovakin pakkanen).

Millainen marraskuu voikaan tulla näin valaisevan alun jälkeen. Sitä jään nyt odottamaan =)

* * *

Sinulle toivottelen leppoisia tunnelmia olipa suhteesi lumeen millainen tahansa :)

Jos kylmä ahdistaa, niin laita jotain mukavaa ja lämmintä päälle. Jos lumi puistattaa, katso virkistäviä kesälomakuvia ja kuvittele olevasi toisaalla. Jos ulos meno ei huvita, niin suosittelen pysymään sisällä ja tekemään jotain sellaista mikä piristää mieltä. Tai jos talvi ja lumi on sinulle mieluista, niin mene ihmeessä ulos telmimään ja kävelemään. Juuri nyt se on mahdollista ♥